Mies julistaa ettei häntä ole koskaan jätetty ja samalla kieltäytyy uskomasta sitä, että haluan lopettaa suhteen?
Minulla on oma käsitykseni ihmisestä mutta olen kiinnostunut nyt kuulemaan muiden näkemyksiä. Kieltäytyy eroamasta mutta kieltää myös sen, että minulla ei olisi oikeutta tehdä tätä päätöstä (todellakin on).
Korostaa sitä, että minä olen toiminut suhteessa väärin ja että hän käyttäytyy kyllä mieleiselläni tavalla kunhan minä ensin käyttäydyn hänen toivomallaan tavalla.
Taustana ihminen on erittäin tarkka ulkonäöstään ja korostaa asiaa joka käänteessä. Muistaa kertoa, kuinka naiset käyvät hänen kimppuunsa kiinni kuin sika limppuun kulki hän minne tahansa. Minusta todella häiritsevää itsetehostusta eikä millään tasolla lisää arvostustani miestä kohtaan.
Kommentit (24)
Huh, kuulostaa osittain exältäni.
Hänkin aina kertoi kuinka kukaan ei häntä ole koskaan jättänyt.... minä kun lähdin alkoi uskomaton mustamaalaus seläntakana.
Hän käänti kaiken toisin päin.
Esim. Kun lähdin, lähdin ystäväni luokse asumaan, enkä katsonut edes taakseni. Exäni kuitenkin lähetteli jatkuvasti minulle viestejä jossa väitti minun stalkkaavan häntä, laittaneensa kameravalvonnan vuokseni ja jne...
Hän myös sanoi minun olleen väkivaltainen ja alkoholisti. (Joko arvaatte miksi lähdin?)
Minullakin oli vain pieni epäilys siitä, että tämä mies on todella sairas kun lähdin, mutta lähdön jälkeen kaikki se kauhu osoittautui todeksi!! Hän sai eromme jälkeen tuhottua kaiken sen jota rakastin ja sen, jota en edes ollut tajunnut suojella. Vaikka olin varautunut mielestäni pahimpaan, oli tulokset pahempaa kuin pystyin kuvittelemaan!!
Hänkään ei millään muotoa voinut ymmärtää sitä, etten todella ollut tyytyväinen suhteeseen. Hänen mielestään hän oli vain todella ihana ja huomaavainen. Hänen mielestään minun tuli vain muuttua!!
Hän myös humalassa kertoili minulle kuinka minä en tule kestänään sitä, kun hän minut jättää.... hym!!
Tuollaisen kommentointi saa ainakin minut takajaloille... ylpeys ja se ettei tämä ihminen edes halua kuulla sanomaasi..
Vierailija kirjoitti:
Huh, kuulostaa osittain exältäni.
Hänkin aina kertoi kuinka kukaan ei häntä ole koskaan jättänyt.... minä kun lähdin alkoi uskomaton mustamaalaus seläntakana.
Hän käänti kaiken toisin päin.
Esim. Kun lähdin, lähdin ystäväni luokse asumaan, enkä katsonut edes taakseni. Exäni kuitenkin lähetteli jatkuvasti minulle viestejä jossa väitti minun stalkkaavan häntä, laittaneensa kameravalvonnan vuokseni ja jne...
Hän myös sanoi minun olleen väkivaltainen ja alkoholisti. (Joko arvaatte miksi lähdin?)
Minullakin oli vain pieni epäilys siitä, että tämä mies on todella sairas kun lähdin, mutta lähdön jälkeen kaikki se kauhu osoittautui todeksi!! Hän sai eromme jälkeen tuhottua kaiken sen jota rakastin ja sen, jota en edes ollut tajunnut suojella. Vaikka olin varautunut mielestäni pahimpaan, oli tulokset pahempaa kuin pystyin kuvittelemaan!!Hänkään ei millään muotoa voinut ymmärtää sitä, etten todella ollut tyytyväinen suhteeseen. Hänen mielestään hän oli vain todella ihana ja huomaavainen. Hänen mielestään minun tuli vain muuttua!!

Hyi mikä tyyppi. Hyvä, että pääsit eroon.

Äläpä muuta sano. Niin lyhyt suhde, mutta niin tuhoavat vaikutukset.
Tosin kaikki se mitä hän tuhosi sattui paljon, mutta nyt, noin kahden vuoden jälkeen, niiden asioiden vuoksi (tuhottujen) elän ensimmäistä kertaa sellaista elämää, josta jo pitkään haaveilin.
Kun menettää kaiken, ei minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin uudistaa kaikki!
Hän halusi että kärsin, toisin kuitenkin kävi. Nautin enenmän kuin koskaan aikaisemmin, nyt kun kipu on käyty läpi.
Syyt eivät tule sinulle koskaan selviämään, sillä et ole asiantuntija eikä mies todennäköisesti hakeudu hoitoon. Ei kannata liikaa tuhlata energiaa syiden pohtimiseen, vaikka tavallaan ymmärrän kiinnostuksen. Mistä persoonallisuushäiriöt ja mt-ongelmat nyt yleensä saavat alkunsa? Yleensä jo varhaislapsuudessa. Mutta ympäristön lisäksi myös perimä vaikuttaa.