Hyvästelyn/heippaamisen fobia
Onko kellään muulla tätä? Muista sosiaalisista ongelmista olen iän myötä päässyt, mutta edelleen tuskaa aiheuttaa jonkun henkilön heippaaminen erotessa. En tiedä mitä sanoa, olo on epäluonteva ja saatan alkaa jaaritella ihan mitä sattuu, ja tilanne jatkuu ja jatkuu ja jatkuu... saatan myös suunnitella etukäteen mitä sanon, jolloin homma menee puisevan viralliseksi sönkkäämiseksi. Kauheinta on kun minä olen se lähtijä, jonka pitää tehdä aloite heippaamiseen. Onko kohtalotovereita?
Kommentit (6)
Vierailija kirjoitti:
HEIPPAAMINEN pääsi juuri hirveimpien sanojen listalleni.
Mikä mahtaisi olla sopiva ilmaus tähän? Hyvästely kuulostaa juhlalliselta kuin kuolevan viimeinen voitelu, kun tässä puhutaan esim. toimistolla käymässä olevan etäkollegan HYVÄSTELYSTÄ. Ap
"Jaahas... nonni, moro, mää tästä... juu, morjes"
Voi Tommi, I like you. Don't forget me.
Joo, no niin mutta... että semmottii... jatketaan harjotuksia ja ... palataan astialle... niin että tuota... heippa sitten vaan ja silleen....
Tuttua.
Lyhyt kaava on kivuttomin: teen hetken lähtöeleitä, sanon: "no niin, mä tästä sitten, HEIPPA!"
ja poistun ripeästi, taakseni katsomatta. Jos pystyy vielä hymyilemään, aina parempi, mutta kun lähtee tarpeeksi vauhdilla, toinen ei ehkä huomaa etten hymyillyt.
pitävät juu outona, mutta minkäs teet.
HEIPPAAMINEN pääsi juuri hirveimpien sanojen listalleni.