Kuinka paljon sait etiketti- ja tapakasvatusta vanhemmiltasi?
Olen itse kasvanut hyvin vapaasti eikä minulle ole kotona opetettu edes veitsen ja haarukan käyttöä. Nykyään hallitsen etiketin ja osaan käyttäytyä korrektisti eri tilanteissa, mutta olen joutunut opettelemaan nämä asiat itse aikuisiällä.
Kuinka moni teistä sai kotona tietoista tapakasvatusta ja kuinka moni joutui opettelemaan nämä taidot myöhemmin?
Kommentit (20)
Tosi vähän. Meillä siis oli ihan sellainen keskiluokkainen perhe, mutta jotenkin ne hyvät tavat eivät kuuluneet repertuaariin. Menin vaihtoon lukioaikaan ja sain sitten siellä tutustua käytöstapojen maailmaan. Omille lapsilleni puhun paljon käytöstavoista, koska mun mielestä ne helpottavat hirveästi elämää. Kun itse on asiallinen ja kohtelias, saa yleensä hyvää palvelua. Myös vaikkapa kesätyöpaikan saamista voi auttaa se, että kohtelias nuori jää mieleen.
Ei se ollut varsinaisesti tapakasvatusta, vaan esimerkin näyttämistä. Äiti ei koskaan sanonut, että näin pitää tehdä, vaan perusjutut tuli luonnollisesti osaksi omaa käytöstä.
En ole saanut oikeastaan ollenkaan. Vanhempani ovat ääriköyhistä oloista maalta, 1940-luvulla syntyneitä, eikä heillä ole ollut mistään etikeistä hajuakaan. Ovat pitäneet niitä myös turhana porvarien pönötyksenä, ei mitään motivaatiota oppia sellaista.
En minä kyllä itsekään ole järin kiinnostunut mistään etiketistä ollut, vaikka on akateeminen koulutus. Elämä vaan ei ole nykyään ainakaan omassa elin- tai työpiirissäni niin muodollista että mitään erityistä etiketin tuntemusta tarvittaisiin.
Sain jotain, mutta en kattavasti. Joitain yläluokkaisia tapoja on säilynyt suvussa, mutta osa on unohtunut. Itse jouduin selvittämään mitä kotikasvatuksesta jäi puuttumaan. Olin lapsena vähän outo, kun noudatin tapoja, joita muut ikäiseni asuinympäristössäni, eivät tienneet olevan edes olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Ei se ollut varsinaisesti tapakasvatusta, vaan esimerkin näyttämistä. Äiti ei koskaan sanonut, että näin pitää tehdä, vaan perusjutut tuli luonnollisesti osaksi omaa käytöstä.
Tää.
Perunoiden kuoriminen, lakki päässä ei syödä eikä lakki päässä olla sisällä jne.
Olen myös ikäluokkaa, jolla oli koulussa Kansalaistaito, joten siellä opeteltiin myös.
Sain aika paljonkin.
osallistuimme paljon erilaisiin tilaisuuksiin, kävimme ravintolassa pienestä saakka, kotonakin vaadittiin tietyt käytöstavat juuri esim. ruokailuissa, vieraiden käydessä jne.
Olen syntynyt 70-luvulla, jos sillä nyt jotain väliä on tähän.
Muistelen, että kiitoksen sanomisen tärkeyttä painotettiin. Haarukka ja veitsi oikeisiin käsiin, tosin meni pitkälle ala-astetta ennenkuin muistin kumpi on kumpi..
Olen vasta nyt kolmenkympin korvilla aikuisiällä miessuhteissani oppinut oikeasti kiittämään, pyytämään anteeksi, ja puhumaan ihmisistä "hän" eikä "se".
Ja opettelemaan ylipäätään asioista puhumisen tärkeyden ja tunteiden näyttämisen, olen ollut tosi kylmä ihminen ja poikaystävät on olleet kovilla, kun lapsuuden kodissa ei juuri puhuttu isommista asioista tai näytetty tunteita.
Sivistymätön moukka 🙄
En yhtäön. Vanhempani olivat ylempää keskiluokkaa ja kannattivat vapaata kasvatusta, äiti oli opiskellut psykologiaa. Jotenkin vaan opin asiat kuitenkin. Tervehtiminen kättelemällä on minulle yhä vaikeaa silti, olen tosi ujo ja lievästi ehkä asperger eli on vaikea katsoa ketään silmiin.
Ihan perustavat, mitä maalla käytettiin mun lapsuudessa. Tervehtiminen, ruokailu, normi kohteliaisuudet. Niillä pärjää jo pitkälle, opiskeluaikana opin sitten lisää kun muutin uusiin ympyröihin.
En kotoa varmaan oikein saanut. Nyt työssäni kun näen lapsia, jotka eivät osaa pyytää apua luontevasti, osaa tervehtiä ja sanoa kiitos - olen varmasti ollut samanlainen. Kyllä vanhemmat tekevät aikamoisen palveluksen lapselle, jos opettavat peruskäytöstavat ja kuinka toimia eri tilanteissa.
Äitini oli yh, myöhemmin tutustuin isän puolen sukuuni. Heiltä opin pöytätapoja. Lautasliina asetellaan syliin, isäntä maistaa tarjottavaa viiniä.
Vierailija kirjoitti:
Ja opettelemaan ylipäätään asioista puhumisen tärkeyden ja tunteiden näyttämisen, olen ollut tosi kylmä ihminen ja poikaystävät on olleet kovilla, kun lapsuuden kodissa ei juuri puhuttu isommista asioista tai näytetty tunteita.
Sivistymätön moukka 🙄
Sama. Nelikymppinen ja kotona ei juuri tunteidenosoituksia, ei kannustusta, ei tunnustusta, ei vaikeista asioista puhumista. Toisaalta ei negatiivisuuttakaan.
Vierailija kirjoitti:
Sain aika paljonkin.
osallistuimme paljon erilaisiin tilaisuuksiin, kävimme ravintolassa pienestä saakka, kotonakin vaadittiin tietyt käytöstavat juuri esim. ruokailuissa, vieraiden käydessä jne.
Olen syntynyt 70-luvulla, jos sillä nyt jotain väliä on tähän.
Sama meillä. Samaa ikäpolveakin olen. Äidin isä oli upseeri ja äidin äiti tottunut emännöitsemään jos minkä näköisiä kutsuja ja kissanristiäisiä. Äiti oli tietysti oppinut tavat sieltä ja opetti niitä kotonakin. Ja Mummu tietysti myös, aina kun siellä oltiin.
Osasin mm. jo 6-vuotiaana kattaa monen ruokalajin illallispöydän, sekä tiesin myös miten ja missä järjestyksessä mitäkin välineitä käytettiin.
Sain tapakasvatusta ihan kiitettävästi, luultavasti enemmän kuin keskivertolapsi.
Sukuni on korkeasti koulutettu, ja ollaan käyty ties minkälaisissa pippaloissa ja tilaisuuksissa, oopperoissa, musikaaleissa jne (ei ollut minun nuoruudessani niin yleistä). Lisäksi isäni oli diplomaatti, ja meillä järjestettiin kotona ns. "edustuskutsuja".
Olen hillitty, avulias, muistan kiittää ja pyytää nätisti asioita. Ruokaillessa on aina lautasliina sylissä, tiedän millä aterimella milloinkin syödään, tiedän miten pöytä katetaan (missä järjestyksessä lasit, aterimet jne, ja millä puolin lautasta...), tiedän pukukoodit jne. Ja jos jostain syystä nämä sattuisi unohtumaan, niin olen saanut rippilahjaksi käytöksen kultaisen kirjan (kuten muutkin sukuni nuoret), josta nämä voi tarkistaa. Kirjahan on esillä myös mummolassa, sekä äidilläni, eli etiketin tarkistaminen onnistuu vierailullakin jos nyt sattuu unohtumaan...
Kuten jo 3 vastaaja sanoi, en koe, että olisin saanut tapakasvatusta kotona vaan se oli vanhempien esimerkin näyttämistä ja kaunista käytöstä kotona perheenjäseniä ja läheisiä kohtaan. Olen itse akateeminen duunariperheestä ja molemmat vanhemmat köyhistä perheistä maalta. Olen saanut työelämässä palautetta, että minulla on niin hyvät tavat ja kaunis käytös. Itse asiassa palaute tuli alaiseltani, joka sanoi, että riippumatta siitä miten vaikea, kiireinen tai hankala tilanne on töissä, minun kanssa on helppo työskennellä, koska minulla on aina hyvät käytöstavat ja kaunis käytös kaikkia kohtaan. Arvostan palautetta todella paljon.
Kun juo suoraan pullon suusta, niin silloin saa pitää etiketistä kiinni - ei muuta....
M 45
Vierailija kirjoitti:
Tosi vähän. Meillä siis oli ihan sellainen keskiluokkainen perhe, mutta jotenkin ne hyvät tavat eivät kuuluneet repertuaariin. Menin vaihtoon lukioaikaan ja sain sitten siellä tutustua käytöstapojen maailmaan. Omille lapsilleni puhun paljon käytöstavoista, koska mun mielestä ne helpottavat hirveästi elämää. Kun itse on asiallinen ja kohtelias, saa yleensä hyvää palvelua. Myös vaikkapa kesätyöpaikan saamista voi auttaa se, että kohtelias nuori jää mieleen.
Lisään nyt tähän, että vaikka meillä ei sellaisia sulavia käytöstapoja opetettukaan, niin kuitenkin opetettiin toisten ihmisten kunnioittamista ja tasa-arvoista suhtautumista kaikkiin. Meillä eivät vanhemmat juorunneet ilkeään sävyyn muista tai haukkuneet ketään selän takana. Erilaisista vähemmistöistä ja ihmisryhmistä puhuttiin kunnioittavasti.-
Mä olen muuten huomaamattani tapakasvattanut myös nykyistä puolisoani. Suhteemme alkuaikoina hän pyysi tosi paljon asioita "käskemällä", eli vaikkapa "anna vettä", joka särähti tosi pahasti omaan korvaani. Nykyisin tämä sama pyyntö taipuu muotoon "Antaisitko vettä, kiitos". Hän siis jotenkin otti käyttöönsä sen minun kohteliaamman puhetavan, ja käyttää sitä nykyisin ihan luonnollisesti.
Uskoisin siis, että jos aikuisella on perusetiketit hallussa, niin lapsi voi aika helposti oppia sen "oikean tavan" opettamattakin.
t. viestin 15 kirjoittaja
Vierailija kirjoitti:
Sain jotain, mutta en kattavasti. Joitain yläluokkaisia tapoja on säilynyt suvussa, mutta osa on unohtunut. Itse jouduin selvittämään mitä kotikasvatuksesta jäi puuttumaan. Olin lapsena vähän outo, kun noudatin tapoja, joita muut ikäiseni asuinympäristössäni, eivät tienneet olevan edes olemassa.
Millaisia tapoja?
En saanut mitään erityistä tapakasvatusta mutta kyllä mallin siitä että tilanteen mukaan katsotaan miten muut toimivat ja tehdään itse samoin. On toiminut paljon paremmin kuin joku jäykkä "tee tässä tilanteessa niin ja tässä noin" tyyppinen pänttääminen.
Kun ei jännitä liikoja vaan menee "virran mukana" positiivisella mielellä ja muita kunnioittaen niin selviää yleensä tilanteesta kuin tilanteesta.
Opettivat sen mitä itse ymmärsivät. Eivät olleet isoissa hoveissa paljon pörränneet.