Naisten toisiin naisiin kohdistama kateus
Hei,
Miehenä minua kiinnostaisi tietää ja kuulla naisten havaintoja sekä kokemuksia aiheesta, joka liittyy naisten väliseen kateuteen. On ns. yleistä tietoa, että naiset saattavat olla kateellisia toisilleen ulkonäöstä tai vaikkapa hoikkuudesta, mutta kuinka yleistä on se, että naiset olisivat kateellisia toisille naisille heidän älykkyydestään?
Eli kuinka paljon sitä tapahtuu, että esimerkiksi nuorella iällä koulussa ns. vähemmän fiksut, mutta suositut tytöt alkavat kiusaamaan niitä henkilöitä, jotka kasvamisen myötä osoittautuvatkin teräväpäisiksi?
Olen mies ja olen omassa elämässäni havainnut, että naisten välinen kateus tuntuu olevan voimissaan etenkin sosiaali- ja terveysalalla, siis yleisesti ottaen niillä aloilla, joiden työvoimasta enemmistö on naisia. Näille työpaikoille on tietysti myös ominaista, etteivät koulutus- ja pätevyysvaatimukset ole niin korkeita, kuin vaativimmilla aloilla (esimerkkinä nyt vaikka valtion erityisasiantuntijatyöt, laki- ja tekninen ala sekä tietysti kaikenlaiset KTM-työt). Tästä aiheutuen sote-aloille myös päätyy iso määrä aivan tavallisia naisia.
Missä määrin siis älykäs ja osaava nainen joutuu kohtaamaan vähemmän pätevien siskojensa kateutta ja sen negatiivisia vaikutuksia?
Jos olet fiksu ja menestyvä nainen, niin oletko joutunut valikoimaan ystäväpiiriäsi tästä johtuen? Onko ystäväpiiris "kuplaantunut" tästä johtuen, että ystäväpiirisi koostuu vain samanhenkisistä ja samantyyppisiä töitä tekevistä henkilöistä?
M35
Kommentit (4)
Minä olen niin keskittynyt aina elämään omaa elämääni, ettei minulla ole ollut aikaa kadehtia muita naisia. Sen vuoksi olinkin äitiyslomalla mammapiirissä huuli pyöreänä kun minua kadehdittiin vaikka en ole kaunis, rikas enkä erityisen menestynytkään. Minun mielestäni naiset ovat todella ovia niille naisille, jotka eivät elä juuri kuten he elävät. Se on ongelma, josta pitäisi puhua huomattavasti enemmän.
No enpä ole kateuteen törmännyt kuin hyvin harvoin. Tuskinpa kateus on ammattialasta kiinni, vaan enemmän persoonasta yleensä ja yleisestä työilmapiiristä. Työskentelen itse tutkijana, mutta tunnen kyllä sosiaali- ja terveysalalla olevia naisia, molemmat hammaslääkäreitä. Eivät ole valitelleet naisvaltaisen alan kateudesta.
Mitä olen suvussa katsonut, hyvin mahtuvat samaan sukuun sekä pitkälle kouluttautuneet että nopeasti työelämään menneet, eikä siinä mitään kateutta ole. Tiedä sitten miten suvun jäsenten välinen kiintymys vaikuttaa, mutta en oikein jaksa uskoa koko aloittajan mielessään kehittelemään asetelmaan.
Lähinnä se on ilmennyt "ooksä olevinas jotenki parempi" ja "sä aattelet liikaa, mikset sä voi koskaan olla silleen rento" -tyyppisenä marinana nuoruusiässä. Nyt aikuisena on joillain työpaikoilla pidetty outona tai estoisena, kun en ole halunnut puhua paljoa yksityiselämästäni vaan mieluummin yleisluontoisista ja ajankohtaisista asioista.
Fiksut ja terveitsetuntoiset naiset eivät tosin koe tarvetta tällaiseen oudoksumiseen ja mollaamiseen. Eivät myöskään he, joilla on elämässä muitakin kiinnostuksen kohteita kuin muiden ihmisten tekemiset. Toisten kautta elävät ja koko ajan itseään muihin vertaavat naiset ovat niitä pahimpia. Sote-puolelta heitä löytynee eniten mutta myös mm. peruskoulujen opettajainhuoneessa heihin voi törmätä.
N33