Taas uusi asia, jossa Suomi on jäljessä muita pohjoismaita

Joo kyllä. Kaverin lapsi, kun kuoli 3 vuotiaana, niin se soitti auttavaan puhelimeen ja pyysi apua. Sille sanottiin, että mene kävelylle ja keitä lämmintä kaakaota. Auttava puhelin.

Ja tuo suru on sitten se, joka sairastuttaa mm. masennukseen ja ahdistushäiriöön. Tiedän vaikka kuinka monta lapsensa menettänyttä ihmistä, jotka eivät saaneet asianmukaista apua vaan juuri tuota kirkon "vertaistukea" tarjottiin.

 Tämä on varmaan suurin syy miksi Suomessa on niin paljon mt-ongelmaisia; surua ei hoideta ja muutenkin yhteiskunta suhtautuu "heikkouteen" vihamielisesti.  

Vierailija kirjoitti:

Joo kyllä. Kaverin lapsi, kun kuoli 3 vuotiaana, niin se soitti auttavaan puhelimeen ja pyysi apua. Sille sanottiin, että mene kävelylle ja keitä lämmintä kaakaota. Auttava puhelin.

Sori mitä? Kaverisi lapsi kuoli 3-vuotiaana ja soitti auttavaan puhelimeen?

Suomessa satsataan vain sellaisiin asioihin, kuin että "lähimaksu toimii hyvin tai että kosketusnäyttöjä on kaikkialla ja wifi-verkko pelittää", niiden ja vastaavien katsotaan sitten olevan merkki hyvästä valtiosta. Suomessa ei ymmärretä, kuin fyysisiä ilmennettävissä ja mitattavissa olevia asioita.

Nämä asiat on Suomessa hoidettu perinteisesti viinalla. Nyt kun ihmiset, varsinkin nuoret, eivät enää osaa juoda viinaa, alkavat ongelmat paisua.

Ihmiset, juokaa viinaa. Juokaa iloon, juokaa suruun, juokaa janoon, juokaa tylsyyteen.

Jos ei viina, terva ja sauna auta, tauti on kuolemaksi. Mihin on suomalaisilta tämä unohtunut?

Vierailija kirjoitti:

Joo kyllä. Kaverin lapsi, kun kuoli 3 vuotiaana, niin se soitti auttavaan puhelimeen ja pyysi apua. Sille sanottiin, että mene kävelylle ja keitä lämmintä kaakaota. Auttava puhelin.

Mua kehotettiin lenkille yliopistosairaalan psykiatrian polilla. Minä, 13-vuotias itsemurhaa yrittänyt, helvetillisistä päviäkausia kestäneistä paniikkikohtauksista kärsinyt ihmisraunio. Kaikki oireilu laitettiin aspergerin piiriin, vaikka olin kokenut 9 vuotta koulukiusaamista joka päivä ja lintsasin koulusta usein. Itse jopa ehdotin noille että mulla on paniikkihäiriö, mutta mulle naurettiin ja käskettiin menemään ulos nauttimaan kesästä ja hankkimaan uusia kavereita... V*ttu. No tässä kävi sitten niin että 17-vuotiaana piti hommata Cipralex-lääkitys jolla olen yhä 10 vuotta myöhemmin. Kävin myös terapiassa jonkin aikaa mutta lopetin. En jaksanut sitä jeesustelua ja syyllistämistä ongelmista. No ainakin olen 10 vuoden sisällä valmistunut kahteen ammattiin ja pystyn käymään töissä, se hyvä puoli noissa pillereissä on ollut.

Arvatkaa luotanko psykiatriaan ja terapeutteihin ollenkaan?! 

Oman pesän paskomisessa ja omien haukkumisessa ollaan onneksi kaikkia edellä.

Niin no, aika monessa asiassa (teiden kunto, autokanta, ostovoima, alkoholikulttuuri, vanhustenhoidon tila jne. jne.) itäblokin maat olisivat oikeampi viiteryhmä.

Vierailija kirjoitti:

Nämä asiat on Suomessa hoidettu perinteisesti viinalla. Nyt kun ihmiset, varsinkin nuoret, eivät enää osaa juoda viinaa, alkavat ongelmat paisua.

Ihmiset, juokaa viinaa. Juokaa iloon, juokaa suruun, juokaa janoon, juokaa tylsyyteen.

Jos ei viina, terva ja sauna auta, tauti on kuolemaksi. Mihin on suomalaisilta tämä unohtunut?

Muualla maailmassa nämä asiat on hoidettu puhumalla.

Puhukaa läheistenne kanssa ja opettakaa lapsenne puhumaan vaikeistakin asioista!! En tajua mistä tämä juuri suomalasiten erikoisuus eli vaikeneminen on peräisin.

Totta, Suomessa on oltava henkisesti hemmetin vahva, koska muuta vaihtoehtoa ei ole, koska tukea ei juuri saa kriisin hetkellä, paitsi nappia naamaan. On nähty. Ihmiset ei osaa mitenkään suhtautua toisen kriiseihin, siis ammattilaisetkaan.

Ei ole tarvetta sellaiseen, koska ei täällä mitään surua ole. Mehän ollaan tutkitusti maailman onnellisin kansa, jo toista vuotta peräkkäin! Juuri tästä syystä esim. Ruotsissa on suuri tarve psykiatreille ja terapeuteille, kun eivät kestä Suomen paremmuutta, varsinkaan kun niiden oma maa on uppoamassa multikultin suohon.

Miten surua sitten hoidetaan muissa pohjoismaissa? 

Vierailija kirjoitti:

Miten surua sitten hoidetaan muissa pohjoismaissa? 

Ruotsissa ainakin pommien heittelyllä ja autojen polttamisella. Ovat todella paljon meitä edellä siinä hommassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä asiat on Suomessa hoidettu perinteisesti viinalla. Nyt kun ihmiset, varsinkin nuoret, eivät enää osaa juoda viinaa, alkavat ongelmat paisua.

Ihmiset, juokaa viinaa. Juokaa iloon, juokaa suruun, juokaa janoon, juokaa tylsyyteen.

Jos ei viina, terva ja sauna auta, tauti on kuolemaksi. Mihin on suomalaisilta tämä unohtunut?

Muualla maailmassa nämä asiat on hoidettu puhumalla.

Puhukaa läheistenne kanssa ja opettakaa lapsenne puhumaan vaikeistakin asioista!! En tajua mistä tämä juuri suomalasiten erikoisuus eli vaikeneminen on peräisin.

Ihmisiä, jotka haluavat puhua (vaikeistakin asioista), pidetään usein tunkeilijoina, jotka tulevat toisten tontille. Ei kuulu suomalaiseen mentaliteettiin. Aika ja resurssit ovat tässä maassa kortilla.

Täällä on aika tavallista, että jos aukaiset sanaisen arkkusi jostain ikävästä aiheesta, ihmiset kaikkoavat taivaan tuuliin ympäriltä. Eräskin tuttu totesi, ettei pidä yhteyttä ihmisiin, jotka tuovat "negatiivisia värinöitä" hänen elämäänsä. Jos haluaa positiivista värinää elämänsä, pitää siis hengailla vain positiivisessa elämänvaiheessa olevien kanssa?

Siteerasi vielä perään jotain suomalaista ihmissuhdeopasta, miten tehdään "suursiivous tuttavapiirissä", jotta energia-ahmateista pääsee eroon. Käytti englanninkielistä termiä "high-maintenance", eli nämä vaativat hänen mukaansa resursseja. Lähisuhderiippuuvuus on toinen tällainen termi, jota usein näkee viljeltävän näissä yhteyksissä.

2000-luvun ideaali näyttäisi olevan Suomessakin pärjääjä, joka keskittyy oman elämänsä sankaruuteen. Neuvot haetaan oppaista. Melkoinen Pikku-Amerikka tämä Suomi.