Miten ruokailutottumuksesi muuttuisi (vai muuttuisiko?), jos voittaisit miljoonia lotossa? Kerro myös ruokavaliosi.
Ruokavalioni: en syö muuta lihaa kuin kalaa. Kananmunia menee satunnaisesti ja juustoa harvoin, ei muita maitotuotteita.
Minun ruokailutottumukseni muuttuisi niin, että alkaisin käydä ulkona syömässä lounasta ja päivällistä. Vaihtoehtoisesti hakisin noutoruokaa kotiin, myös kauppojen salaattibaareissa ja lämminruokatiskeillä vierailisin ahkeraan. Kotona en laittaisi muuta kuin aamu-ja iltapalaa sekä välipalaa. En pidä ruoan laittamisesta, ja olisi ihanaa voida skipata se! En sitten tiedä, että tylsistyisinkö jossain vaiheessa jatkuvaan ulkona/noutoruokien syömiseen, mutta ainakin alottaisin noin. Aluksi juoksisin varmaan sushipaikkojen, intialaisten ravintoloiden ja salaattibaarien väliä.
Kaupasta ostaisin kaikkia kalliiita erikoistuotteita, ihan vaan kokeilun halusta. Luomua ostaisin aina kun mahdollista.
Kommentit (63)
Syön sekalaisesti. Varmaan muuttuisi terveellisempään ja parempaan suuntaan, kun voisi ostaa laadukkaampaa ruokaa ja olisi aikaa kokata (jos ei tarvitsisi käydä töissä täyspäiväsesti)
Ei tässä nytkään surkeesti syödä mutta esimerkiksi niinkin simppeli asia kun kalan syöminen. Ainoa mitä tämä perhe kelpuuttaa on lohi, ja se on aika kallista. Ei ihan kahta kertaa viikkoon ole varaa tehdä isolle perheelle uunilohta.. :)
No minä vaihtaisin ne salaattibaarit, intialaiset ja sushibuffat oikeisiin ravintoloihin. Käytännössä kävisin Helsingissä syömässä hyvissä ravintoloissa. Tekisin ostoksia kauppahallissa. Söisin erilaisia kaloja ja paljon äyriäisiä, mätiä, kalliita juustoja jne. Vaihtaisin sikanaudan poroon, riistaan ja karitsankareeseen yms.
Töitä tekisin vähemmän mm. siksi, että ehtisin syödä ja kokata enemmän. Olen kaikkiruokainen, vähän foodie. Uudet ruoka-aineet ja maut kiinnostavat.
Järjestäisin niin että joku ravitsemusterapeutti/huipputason kokki kokkailisi minulle kaikki kotiruoat valmiiksi arkipäiviksi. Ei tarvitsisi miettiä ruoanlaittoa ellen haluaisi ja saisin äärimmäisen hyvää mutta ravintoarvoilta järjevää ruokaa päivittäin.
Teen kyllä itse hyvää ruokaa monipuolisesti ja elän selkeästi syödäkseni enkä syö elääkseni mutta siinäpä onkin se ongelma. Ruokani on liian kaloririkasta. Olisi ihana jos joku tekisi pieteetillä kaikkia ihania ruokia mutta kevyesti minulle. Niitä saisi syödä vapaasti ja tietäisi että kroppa voi hyvin. Samalla työllistäisin ainakin osa-aikaisesti yhden ihmisen joten olisi yhteiskunnallinen hyötykin.
Oi, olis ihanaa syödä kaikkia ihania salaatteja ja kalaa enemmän. Lisäksi ulkona syöminen lisääntyisi.
Ostaisin lihaa ja kalaa, juustoja ja sellaisia. Kävisin ekaa kertaa hakemassa subin ja hesessä, kiinalaisessa jne. Hakisin pizzaa.
Nyt syön enimmäkseen makaronia, soijarouhetta ja makkaraa ja haaveilen aina ostavani lihaa mutta luovun ajatuksesta kun possu näkyy maksavan jotain toistakymppiä kilo.
Ja kun ei tarvitsisi asua tässä niin saisin kunnon keittiön jossa pöytätilaa jne. jolloin voisi laittaa mukavammin ruokaa, joten varmaankin kasviksiakin tulisi käytettyä enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Ostaisin lihaa ja kalaa, juustoja ja sellaisia. Kävisin ekaa kertaa hakemassa subin ja hesessä, kiinalaisessa jne. Hakisin pizzaa.
Nyt syön enimmäkseen makaronia, soijarouhetta ja makkaraa ja haaveilen aina ostavani lihaa mutta luovun ajatuksesta kun possu näkyy maksavan jotain toistakymppiä kilo.
Ja kun ei tarvitsisi asua tässä niin saisin kunnon keittiön jossa pöytätilaa jne. jolloin voisi laittaa mukavammin ruokaa, joten varmaankin kasviksiakin tulisi käytettyä enemmän.
Ai niin, kun voisi taas pitää autoakin niin ei tarvitsisi paastota tai rajoittaa syömisiään kun pääsisi helpommin kauppaan.
En usko, että mikään muuttuisi. Syön juuri niin kuin haluan ja hyvää ruokaa. Meillä ei ole hätää rahan kanssa ja kaapista löytyy laadukasta ruokaa aina.
Ravintoloista en ole ollut oikeastaan koskaan kiinnostunut, vaikka olen joutunut niissä työnikin puolesta usein käymään. Olen ollut jopa pettynyt useaan ravintolaruokaan ja tuntuu, että vain harvassa paikassa on oikeasti hyvä ammattitaitoinen kokki, joka tekee innostuneesti annoksia. Usein annokset ovat vain sellaisia aika hyviä ja aika ok, ei kuitenkaan mitään kummoisia -tasoa. Teen usein itse paljon parempaa ruokaa ja raaka-aineet ovat priimaa.
Syön lähes kaikkea, mutta harvoin kasvisruokia. Jos voittaisin lotossa, niin varmasti kokkaisin useammin kasvisruokia/kalaa ja uskaltaisin enemmän kokeilla uusia reseptejä. Tekisin paljon ruokaisia salaatteja, kun nyt tuntuu, että niihin menee liikaa rahaa ja halvemmalla pääsee tekemällä makaroonilaatikon. :D ravintolassa käyn harvoin syömässä, mutta voisihan sekin silloin lisääntyä.
Olisin osan vuodesta ulkomailla joten ruoka muuttuisi monipuolisemmaksi. Paljon tuoretta ja nopeasti laitettua kuten kalaa ja vihanneksia, tuoreita marjoja ja hedelmiä. Nyt syön kyllä terveellisesti, mutta työpaikkaruokalan ruoka on kyllä pahaa ja kotona syödään monta päivää samaa ruokaa.
Ajattelin aika lailla samoin kuin sinä, ap, mutta en tiedä jaksaisinko kuitenkaan käydä syömässä ulkona kaksi kertaa päivässä. En vaan viitsisi pukeutua sitä varten. Ainakin pitäisi muuttaa paikkaan, jonka lähistöllä on enemmän ruokapaikkoja kuin mitä nyt on.
Taitaisin tilata ruokaa kotiin useammin.
Teen tällä hetkellä paljon ruokaa pakkaseen. Minulla on myös varaa syödä silloin tällöin ulkona joten tänäänkin olen käynyt lounaalla hyvässä lounaspaikassa.
Välillä en tykkää tehdä ruokaa, en tiedä, tulisko musta miljonäärinä kuitenkaan noutoruoan ystävä. Olen oppinut paremmaksi ruoanlaittajaksi sen jälkeen kun aloin tekemään itse ruokaa. Minusta ruoanlaitto on kivaa silloin, kun se on kiiretöntä eikä hätäistä silloin kun on kova nälkä ja olen voinut sen pitää sellaisena.
Miljonäärinä haluaisin ehkä käyttää enemmän tuoreita yrttejä ja varmaan voisin hankkia jonkun kasvihuoneentapaisen kotiin, josta niitä sitten saisin. Kävisin varmaan kokkikursseilla ja yrittäisin vielä kehittyä paremmaksi ruoanlaittajaksi.
Miljonäärinä söisin ehkä enemmän fine diningia koska nautin sellaisesta. Nautin kyllä tosin myös kotiruoasta tai ihan mistä tahansa herkullisesta ruoasta hinnasta riippumatta. En menettäisi kiinnostustani hävikin tarkkailuun, sesongin raaka-aineiden hyödyntämiseen tai perusruokiin.
Palkkaisin taitavan kokin, joka hoitaisi koko keittiön. Kaiken ruuanvalmistuksen ja raaka-aineiden hankinnat . Söisin useammin päivässä, mutta pienempiä annoksia, erilaisia vaihtoehtoja ja laadukkaampaa/ puhtaampaa/ terveellisempää ruoka kuin nyt.
Söisin enemmän kalaa ja vasikkaa, nyt vain tarjouksista harvoin löytyviä herkkuja (no vakuumilohta tietty saa).
Avokadoja, passionhedelmiä, granaattiomenia, kookosta, pähkinöitä ja muita ei kotimaisia herkkuja viikoittain nykyisen kerran pari vuodessa sijaan.
Tuoremakkaroita suoraan makkaratehtaalta, eikä prisman hyllystä.
Ruuanlaitosta en luopuisi, nautin siitä suunnattomasti
Ei muuttuisi merkittävästi. Syön lähes täysin vegaanisesti ja käyn nytkin ulkona syömässä monta kertaa viikossa, kun työpaikan ympärillä on paljon hyviä ravintoloita. Fine diningista en ole kiinnostunut. Tykkään ruoanlaitosta, joten satsaisin varmaan parempiin laitteisiin ja välineisiin, ehkä myös parempiin viineihin.
Ruokatottumukset muuttuisivat normaaliruokailuksi jos saisin rautainfuusion. Raudanpuutos aiheuttaa täydellisen ruokahaluttomuuden.
Yksityisellä puolella tuo rautatiputus maksaa min. 500€ ja usein niitä tarvitaan 2-3 ennen kuin olo normalisoituu jos kyseessä pitkään jatkunut puutostila.
Mulla ei ole ollut minkäänlaista ruokahalua yli kahteen vuoteen. Väkisin syöminen ei ole mukavaa.
Reissaisin enemmän, joten söisin enemmän ulkona ravintoloissa, mitä en nykyään tee juuri koskaan. Varmaan lihoisin vähän.
Nykyään syön VHH ja pätkäpaastoilen.
Ihan samalla tavalla terveellisesti söisin, mutta palkkaisin kokin tekemään astetta paremmat ruuat. Nautin hyvästä ja terveellisestä ruuasta.
Ostaisin ilman muuta niitä törkeän kalliita valmiita smootieita ja joisin vaan niitä. Ja söisin lohta 3 kertaa viikossa. Ja kalliita erikoisleipiä reissumiehen sijaan. Eikä enää ikinä juustojen kilohinnan tutkimista.
Söisin paremmin kun olisi varaa eikä tarvis tutkia kilohintoja.
Paljon terveysruokia ostelisin tai kävisin muutamalla ravitsemusterapeutilla/vastaavilla kysymässä, mitä kannattaisi syödä kun ei rahasta ole kiinni.