Aivan järkyttävää =(
Olin eilen illalla ssinä klo 16.00 tuolla puistossa ja siellä oli sitten todella nuori äiti kahden poikansa kanssa. Vanhempi oli n. 4v ja nuorempi n. 2v.
Hän oli ensimmäisen saanut varmaan 16v ja nyt on arviolta siis juuri 18v eli teiniäiti.
Hän sitä vanhempaa poikaa repi kaksinkäsin hiuksista ja huusi koko ajan, että saat selkääs kotona, jos et hae palloa saat selkääs jne. Räki koko ajan ympäri puistoa, laittoi sen nuoremman pojan keinuun ja jätti siihen.
Istui sellaiseen kiipeilytelineeseen ja kun sanoin, että voisiko väistää kun mun poika kiipeilee siinä (oli edessä) niin ihan kohta. Mulla keitti ja sanoin, et se on yleinen puisto ja ne on LASTEN leikkitelineitä ei hänen istumapaikkojaan.
Isommalla oli silmä mustana ja pienempi ei osannut edes puhua. Ja tämä tyttö oli heidän äiti, sillä toinen pojista kutsui häntä äidiksi.
Mutta mä olin niin järkyttynyt ja olen edelleen. Hällä varmaan tuo menojalka vipattaa sen oloinen oli ja kiroili, muuta en oikeastaan kuullut hänen sanovan, kuin saat selkääs, vittu, saatana, helvetti, jne.
Ja tätä ei voinut olla laittamatta merkille kun kerran samassa puistossa leikittiin.
Kommentit (20)
Mutta mä en todella tunne ihmistä ja koskaan aikasemmin en ole heitä puistossa nähnyt, joten olis pitäny siinä toimia.
Varmaan en vain järkytykseltäni tajunnut ja nyt harmittaa niiden lasten puolesta.
-ap-
Niin silloin ei voi olla 18v, vaan 20v. Joten jos arvioit hänen iäkseen 18v, on hän saanut lapsensa 14v. Tai sitten arvioit äidin iän väärin. Tarkkuutta!
Mutta käytöstä tuo 2v enemmän muuta mihinkään.
Itse 23v ja en kuuna päivänä revi poikiani hiuksista ja kiroile heille tms. Toki pinna välillä kiristyy, mutta normaalin rajoissa ja pitäähän lapsia komentaa, mutta ei tuolla tyylillä.
-ap-
Itse en moista ole vielä lyhyen äiti-urani aikana nähnyt. Hirveää!
Lopetapas se lapsesi retuuttaminen, tai otan yhteyttä sosiaaliviranomaisiin. Ei tuo välttämättä olisi auttanut mitään, mutta kai se olisi vähän pistänyt ajattelemaan.
hänen luonaan on kyllä käynyt sosiaalitanttoja, mutta eivät he voi asialle paljon mitään tehdä, kun äiti on niin helvetin hyvä valehtelemaan :(
ei se lapselle kovin hyvää tee, kun äiti juoksee ainakin 3 kertaa viikossa baarissa, ja lapsi lukitaan omaan huoneeseen yksin koko yöksi :(
en siis ole moista nähnyt. Jos näen, lähtee soitto poliisille ja kukkahattutädeille välittömästi. Ja puhuttelen ihmistä myös. Nro 10, soitapas jo viranomaisille.
Ja tekisin nytkin, mutta kun heitä en tunne niin vaikea ilmoittaa.
-ap-
ilmoita asiasta nimettömänä lastensuojeluun.
Sen perusteella, että äiti kiroilee, niin ei kukaan sossu tee asialle mitään. Tuskin tekee silloinkaan, vaikka hiuksista ottaisikin kiinni.
Aika monta lasta jäis ilman vanhempia, jos noilla perusteilla lapset otettais pois kotoa.
Ikäväähän se on,että lapsia riepotellaan ja heille kiroillaan,mutta jos hiukan järkeä käyttää,niin huomaatte varmaan,ettei tollasilla perusteilla tehdä mitään.
Mustelmia lapsi saa muualtakin kuin et äiti hakkais....
Huonoja päiviä on välillä kaikilla.
Siis lapsen pää heilui mukana. Ja mä en voi nyt mitään ilmottaa mihinkään, sillä en heitä tunne. Mutta, no jokainen varmaan järkyttyis siitä käyttäytymisestä. Ei se, että kiroilee, mutta jos sanot aina, että " vitun Petteri" tms. Niin voihan joku ainakin katsastaa tilanteen, aina parempi lapsille.
-ap-
mutta olen pannut merkille, että todella monet kotiäideistä, joilla siis tarkoitan hoitovapaankin jälkeen kotiin jääneitä, yli 3-vuotiaiden lasten äitejä, puhuu lapsilleen aikas rumasti. Sellaista leipiintyneen oloista se lapsen kanssa oleminen: ei jakseta hymyillä yhtään ja kaikki komentaminen tulee narisevalla äänellä tai suorastaan huutaen..
jos näette jotain tuollaista? Minä olen puuttunut (ja aion vastaisuudessakin puuttua) tilanteisiin, joissa lapseen kohdistuu joko henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Se on rikos ja tuomittavaa, smaoin meillä jokaisella on VELVOLLISUUS puuttua.
Miettikää millaisia tunteita se herättäisi, jos näkisitte aikuisen miehen kiskovan vaimoaan hiuksista ja huutavan tälle? Useammin sellaiseen puututaan. Aivan kuin lapset eivät saisi olla suojassa loukkaavalta kohtelulta.
Niin no onhan jokaisella velvollisuus, mutta kuten jo moneen kertaan olen mainninnut, etten tajunnut siinä mitään ilmoitella. Siis poliisille olisin voinut soittaa, heidän kauttaanhan menee virka-ajan ulkopuolella nuo jutut. Mutta yksinkertaisesti en tajunnut siinä, olin niin äimänä.
Ja tätä tyttöä en tunne, ensimmäistä kertaa näin ja varmaan viimeistä, mutta jos sattuvat puistoon vielä ja hän samoin lapsiaan kohtelee niin silloin tajuan minäkin tarttua luuriin ja soittaa, sillä enää tuskin äimistelen, miten joku voi niin käyttäytyä.
Mutta mikä mä oisin ollut sille sanoo, kun meinas hyppää silmille kun mainitsin, et ne on lasten leikkipaikkoja eikä hänen istuinpaikkojaan.
Itselläni on 3v poika ja toista odotetaan... Lapsia rakastetaan yli kaiken ja mitään pahaa en antaisi heille ikinä tapahtua.
Tulee sellainen fiilis että haluaisin haalia kaikki tuollaiset omassa kodissa kärsineet lapset omien siipien suojaan ja helliä heidän murheet pois...
Kun näitä tapauksia näkee tai kuulee, menee pitkään kun ne painavat mieltä.
Jokunen aika sitten näin marketin parkkipaikalla isän joka kantoi arviolta 1v lasta ja piti kädestä arviolta 4v lasta. 1v lapsi itki aivan hillittömästi ja isä karjaisi lapselle että " saatanan kakara nyt se turpa kiinni!" ... ja hän vei lapsen autoon ja näytti jättävän itkevän lapsen autoon ja lähti isomman pojan kanssa kauppaan...
Aivan järkyttävää! Minua alkaa nytkin itkettää kun mietin sitä tilannetta... Olisi varmaan pitänyt soittaa jonnekkin :(
Olisi tehnyt mieli ottaa se pieni lapsi rukka syliin ja lohduttaa...
Maailmassa on niin paljon julmia ja hirveitä aikuisia ihmisiä...
Miten helvetissä et soittanut?????? JOs yksivuotias jätetään autoon yksin huutamaan, on se jo melkoinen heitteillejättö. Itse sivustaseuraajakin syyllistyy rikokseen, jos jättää tuollaisesta ilmoittamatta. Voi hitsi teitä.
mutta miten teet ilmoituksen puistossa näkemästä? kuvailet äidin ulkonäön, vai kysyt häneltä ensin nätisti " kuule anteeks, mikä sun nimi on ja missä te asutte? ku mä tässä ajattelin tehdä susta rikosilmoituksen."
mietin vain.
Se on todella surullisen kuuloista kun pienelle lapselle kiroillen puhutaan..Ei tarvitse kaukaa hake mallia, mistä lapsi oppii puhetyylinsä.
Mietin jälkeenpäin, että voiko tuollaisesta kiroliemisesta ja huutamisesta ilmoitytaa mihinkään, kannaattaako se?
Mutta, ap:n tapauksessa varmaan kanntaa, koska repi tukasta ja mustelmilla lapset. Surullista...