Mies sai ehdollista vaikka syyllistyi useaan rikokseen
Oikeuden pöytäkirjat antavat järkyttävän kuvan puolisen vuotta kestäneestä parisuhdehelvetistä.
Pahoinpitelyjen lisäksi mies loukkasi naista lataamalla nettiin videon heidän sukupuoliyhdynnästään.
Hengenvaarallinen tilanne sattui kyseisessä kellarissa, minne mies oli rakentanut ampumaradan. Nainen oli mennyt sinne itkemään ahdistustaan.
Yllättäen hän havahtui siihen, että alastomaksi itsensä riisunut mies käveli häntä kohti ase kädessään. Mies tuli parin kolmen metrin päähän naisesta. Hän ei sanonut sanaakaan nostaessaan aseen tämän päätä kohti. Kauhistunut nainen ei ehtinyt muuta kuin peittää käsillään kasvonsa.
Samassa jyrähti. Laittoman .38-kaliiperin Smith&Wesson -revolverin luoti lähes hipaisi naisen hiuksia lävistäen seinällä olleen porontaljan ja tehden seinään reiän.
Ampumisen jälkeen mies alkoi kuristaa naista. Liki 190-senttinen satakiloinen mies puristi pienikokoista, puolet itseään heiveröisempää naista toisella kädellä kurkusta. Toisen käden sormiaan hän työnsi naisen silmiin. Uhri oli tukehtua.
Kommentit (7)
Voiko mies suorittaa yhdyskuntapalvelun lasten parissa kun pitää kovasti lapsista?
Jaa että tällaista oikeutta sitten. Taitaa olla tyyppiesimerkki siitä että yleinen oikeustaju ei nyt käy yksiin lain ja lakiinnperustvien seuraamusten kanssa.
Pyssyllä ampumisesta pienempi rangaistus kuin pyssyleikeistä kieltäytymisestä. Hyvä Suomi
Mä myin ja lähinnä välitin vastikkeetta 19-vuotiaana 120 grammaa itse kasvattamaani mari huonaa kavereilleni (täysi-ikäisiä) ja sain 4kk ehdonalaista plus 11000 markkaa korvattavaa ja sakkoja sekä H-merkinnän rikosrekisteriin loppuiäkseni. Hyvin on tuomiot linjassa.
Ei saatavia valtiolle, joten miksi ottaa kuluerä?
Nainen oli useasti yrittänyt päästä eroon miehestä. Tämän oli kuitenkin onnistunut saada hänet luokseen kiristämällä. Nainen kertoi, että mies oli lähettänyt hänelle yhteensä yli toista tuhatta viestiä ja sähköpostia, jotka sisälsivät uhkauksia hänen perheenjäseniään kohtaan sekä myös kiristyksiä ja tap_pouhkauksia.
Kun poliisi ryhtyi tutkimaan väkivaltavyyhtiä, epäilyt laajenivat myös lapsip***non hallussapitoon. Miehen tietokoneeltaan löytyi yli 160 kuvatiedostoa ja yli 60 videotallennetta, joissa oli kuvattuna kolmea alaikäistä, kuvista tunnistettavaa lasta.
Hyvinkään käräjäoikeus katsoi vuonna 1970 syntyneen miehen syyllistyneen kolmeen pahoinpitelyyn, kolmeen laittomaan uhkaukseen, kolmeen sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapitoon, yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen sekä ampuma-aserikokseen.
Näistä riittäväksi rangaistukseksi oikeus määritteli 9 kuukautta ehdollista vankeutta. Lisäksi hänelle tuomittiin 30 tuntia yhdyskuntapalvelua.
Tuoreessa päätöksessään Helsingin hovioikeus kuitenkin hylkäsi yhden pahoinpitelysyytteistä ja lievensi ehdollisen vankeustuomion 8 kuukauden ja 10 päivän mittaiseksi.