Voiko 30-vuotiaana enää muodostaa pitkää parisuhdetta?
En oikein tiedä uskonko siihen enää. Päätin äskettäin vajaan puolen vuoden seurustelusuhteen, vaikka jossain vaiheessa olin täysin vakuuttunut, että tämän miehen kanssa haluan olla. Haluaisin kyllä ollakin, mutta tilanne on liian haastava, eikä mieskään ole enää vakuuttunut yhteisestä tiestä.
En muista, milloin viimeksi olisin rakastunut aivan järjettömästi. Olen jotenkin kyynistynyt. Taidan olla ollut rakastunut vain pari kertaa elämäni aikana. En oikein tiedä, pystynkö siihen enää. En osaa enää luottaa, enkä halua rakentaa elämääni kenenkään varaan, niinkuin joskus ehkä halusin. Maailmankuvani on kuitenkin jokseenkin konservatiivinen, joten uskon, että kun todella rakastaa, haluaa antaa itsensä kokonaan, ja myös uskaltaa. En tosiaan halua olla riippuvainen miehestä, enkä mielestäni ole koskaan sellainen nainen ollutkaan, mutta haluaisin pystyä tukeutumaan puolisooni. Joko koen olevani loinen, tai sitten olen sellaisen elättäjä.
Onko toivoa vielä?
Kommentit (25)
Minusta alkoi suunnilleen 25-v tuntua siltä, etten kykene enää rakastumaan. Nyt olen 38 ja tunne ei ole muuttunut miksikään. Taidan olla jo aika toivoton tapaus, mutta elämäni on ihan onnellista ilman parisuhdetta, joten sikäli en osaa harmitella asiaa.
Välillä tietty miettii, että olisiko se vielä parempaa, jos olisi joku rinnalla, mutta deittailumaailma tuntuu niin raa'alta ja kyyniseltä nykyään ettei oikeastaan tee mieli kokeillakaan.
Miten niin voiko? Totta kai voi! Tiedän pariskuntia, joiden yhteinen taival on alkanut vasta yli 30-vuotiaana, vanhojakin pariskuntia, joiden suhde on kestänyt kauan.
Älä ruoki kyynisyyttä, vaan suhtaudu uteliaasti elämään ja tapaamiisi ihmisiin. Olet nuori vielä.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Kyllä sellaisia miehiä on, jotka toivovat samanlaista parisuhdetta kuin ap. Sellaisia, jotka tahtovat sitoutua, antaa itsensä kokonaan ja joilla on myös uskallusta luottaa toiseen 100%. Ei ole oikeutta kyynistyä. Silloin kaipaamasi mies jää ilman omaansa! Itse koen kyynistymisen ja kumppanin etsimisen lopettamisen loukkaavana tulevaa puolisoani kohtaan. Hänellä on oikeus saada minut omakseen aviomieheksi :)
Varmasti voi, mutta miksi? Miksi pitkä parisuhde olisi ihanne?
Itse etsin miestä, joka haluaisi tapailla silloin tällöin ja käydä tapahtumissa ja matkoilla kanssani. Ketään en halua saman katon alle, enkä liian tiiviiseen suhteeseen muutenkaan.
Ei. Kyllä se mahis loppuu 29-vuotiaana. Se on ihan väistämätön biologinen fakta.