Mitä tehdä pieneksi jääneille lastenvaatteille ja tarvikkeille?
Olen myynyt niitä kirppareilla ja torissa, mutta kukaan ei osta. Ei vaikka hinta olisi todella alhainen ja kyseessä on kuitenkin vain yhdellä lapsella vähän käytetyt eli hyväkuntoiset ja laadukkaat vaatteet. Lisäksi kaikenlaiset lastentarvikkeet on hyväkuntoisia, osaa vain kokeiltu pari kertaa. Olen myös tarjonnut joitain ilmaiseksi tutuille, mutta ei ole kelvannut.
Kaikki ilmeisesti haluaa ostaa kaiken vauvalleen ja pikkulapselleen uutena. Eli vähän käytetty ei kelpaa. Ja joo, tiedän että muutama ihminen ostaa myös käytettynä, mutta kun kirpparit ja torit ja facekirppikset on täynnä näitä vähän käytettyjä merkkivaatteita matalaan hintaan, niin ei ne muutama tarvitse kolmea sataa Reiman vk-haalaria.
Mitä te teette pieneksi jääneille vauvan vaatteille ja muille tarvikkeille?
Kommentit (35)
Kirppis, tori, tuttavat ja jäljelle jääneet työnnän Uffin laatikkoon. Onhan näissä haasteensa myydä elleivät ole kalliita pinnalla olevia merkkivaatteita...
Kokeilen myydä torissa isoina setteinä pilkkahintaan. Jos ei mene kaupaksi niin vien vaatekeräyslaatikkoon.
Hope ry, tai paikallinen roskalava-ryhmä facebookissa. Myös, jos haluaa myydä, niin myy vaikka vaatepaketteina. Esim. koot 50 ja 60, yhteensä 10 euroa. Monet eivät jaksa alkaa yksittäin ostelemaan, mutta edullinen paketti saattaa innostaa.
Ilmeisesti olet itsekin ostanut uutena?
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti olet itsekin ostanut uutena?
Kyllä. Siksi ymmärrän että haluaa uutena. Mutta minulla on varaa ostaa uutena. Oletin että osa ostaisi käytettynä säästääkseen rahaa. Mutta ei mene kaupaksi edes ihan halvalla. Ap

Sitä uuttakin tavaraa saa ihan suht halvalla.
Teille ei tule enenpää lapsia?

Hei, sit voi ostaa taas uudet kun on varaa. Kyllä sit taas joku mun almut huolii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti olet itsekin ostanut uutena?
Kyllä. Siksi ymmärrän että haluaa uutena. Mutta minulla on varaa ostaa uutena. Oletin että osa ostaisi käytettynä säästääkseen rahaa. Mutta ei mene kaupaksi edes ihan halvalla. Ap
Sitä uuttakin tavaraa saa ihan suht halvalla.
Teille ei tule enenpää lapsia?
Totta joo. Ihmettelen vain että eikö oikeasti juuri kukaan halua vähänkäytettyä ja laadukasta. Mutta ei kai sitten. Ap

Se laadukas ei ole tänä päivänä enää laadukasta.

En ymmärrä. Myyn esim. Viime talvena ostamaani 130 euron vauvan talvihaalaria. Jota käytetty vaunuissa ja vain muutama kerta eli näyttää aivan uudelta. Kyllä se yhä laadukas on. Ap

Hinta = laadukas?
Myyn varmaan 80%. 10% menee säästöön ja loppu 10% uffiin tai jos on ihan risat/karseet niin suoraan roskiin. Eli tosi vähän.
Uudenveroiset ja merkkituotteet myyn fb-ryhmissä, menevät yleensä kuumille kiville. Ei merkkivaatteet ja vähän enemmän käytetyt, mutta kuitenkin ehjät, myyn itsepalvelukirppiksellä. En siis voi allekirjoittaa ap:n ongelmaa. Ja etenkin kaikki tarvikkeet menneet tosi hyvin. Mut ehkä ap:n maku ei vastaa sellaista keskivertomakua, monet on nykyään aika tarkkoja esim. väreistä ja kuoseista ja myös laadusta. Eli sitä sitteriä ei oteta edes ilmaiseksi, jos se on väärän värinen (enkä voi moittia, koska itse olen samanlainen neurootikko). Enkä sano että ap:n maku olisi esim. ruma, vaan esim. itsellä on tosi TYLSÄ maku ja perinteinen, joten siksi kamoja on ollut helppo myydä eteenpäin. Suurin osa kun ilmeisesti tykkää harmaasta, valkoisesta, tytölle pinkkiä ja pojalle jotain nättiä sinistä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti olet itsekin ostanut uutena?
Kyllä. Siksi ymmärrän että haluaa uutena. Mutta minulla on varaa ostaa uutena. Oletin että osa ostaisi käytettynä säästääkseen rahaa. Mutta ei mene kaupaksi edes ihan halvalla. Ap
Sitä uuttakin tavaraa saa ihan suht halvalla.
Teille ei tule enenpää lapsia?
Totta joo. Ihmettelen vain että eikö oikeasti juuri kukaan halua vähänkäytettyä ja laadukasta. Mutta ei kai sitten. Ap
Se laadukas ei ole tänä päivänä enää laadukasta.
En ymmärrä. Myyn esim. Viime talvena ostamaani 130 euron vauvan talvihaalaria. Jota käytetty vaunuissa ja vain muutama kerta eli näyttää aivan uudelta. Kyllä se yhä laadukas on. Ap
Merkki, kuosi, hinta? Ehkä osaan sanoa heti mistä kiikastaa.

Viime talvena ostamani taaperon toppahaalari maksoi n. 120€ ja nyt samaa myydään netissä uutena n. 40€ hintaan :D
Olen lahjoittanut Viron vähävaraisille perheille. On kelvannut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti olet itsekin ostanut uutena?
Kyllä. Siksi ymmärrän että haluaa uutena. Mutta minulla on varaa ostaa uutena. Oletin että osa ostaisi käytettynä säästääkseen rahaa. Mutta ei mene kaupaksi edes ihan halvalla. Ap
Sitä uuttakin tavaraa saa ihan suht halvalla.
Teille ei tule enenpää lapsia?
Totta joo. Ihmettelen vain että eikö oikeasti juuri kukaan halua vähänkäytettyä ja laadukasta. Mutta ei kai sitten. Ap
Se laadukas ei ole tänä päivänä enää laadukasta.
En ymmärrä. Myyn esim. Viime talvena ostamaani 130 euron vauvan talvihaalaria. Jota käytetty vaunuissa ja vain muutama kerta eli näyttää aivan uudelta. Kyllä se yhä laadukas on. Ap
Sanotaan nyt vaikka, että Vietnamissa tehdään yhdellä hihnalla haalareita ja tämän jälkeen ne haaroittuu jakeluun toiseen lyödään Reiman logo ja toiseen Peuhu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti olet itsekin ostanut uutena?
Kyllä. Siksi ymmärrän että haluaa uutena. Mutta minulla on varaa ostaa uutena. Oletin että osa ostaisi käytettynä säästääkseen rahaa. Mutta ei mene kaupaksi edes ihan halvalla. Ap
Sitä uuttakin tavaraa saa ihan suht halvalla.
Teille ei tule enenpää lapsia?
Totta joo. Ihmettelen vain että eikö oikeasti juuri kukaan halua vähänkäytettyä ja laadukasta. Mutta ei kai sitten. Ap
Se laadukas ei ole tänä päivänä enää laadukasta.
En ymmärrä. Myyn esim. Viime talvena ostamaani 130 euron vauvan talvihaalaria. Jota käytetty vaunuissa ja vain muutama kerta eli näyttää aivan uudelta. Kyllä se yhä laadukas on. Ap
No kannattiko ostaa niin kallis vain muutamaa käyttökertaa varten? Mikä siinä laadussa niin paljon parempaa oli, ettei halvempi olisi muutamaa käyttökertaa ajanut aivan yhtä hyvin?
Jatkossa sun kannattaa kalliita "laatu"vaatteita harkita uudelleen, koska ei juuri kukaan niitä tule käytettyinä ostamaan. Ethän itsekään osta.
Lahjoitin hyväntekeväisyyteen.