Onko täällä ketään muuta, jolle aikuiselämä tuntuu välillä aivan ylitsepääsemättömältä?

Apua on vaikea pyytää, mutta kyllä se kannattaa. Aikuisuus on myös oppimista tuntemaan itsensä, eikä kasvamaan kaiken osaavaksi.

Mä olen jättänyt työelämän vähemmälle, se auttaa paljon.

Suomessa saa kuitenkin hyvät tuet, erityisesti lapsiperheet.

Kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Sosiaalitsto antaa apua kodinhoitoon, seurakunnasta saa diakonin avuksi.

Lapset on päiväkodissa ja koulussa ja ilmaisessa kerhossa, joten mulle jää aikaa liikkua luonnossa, sienestää, käydä kirjastossa ja uimassa.

Lapsilla on kivat tukiperheet ja minulla joka neljäs viikonloppu sekä viikko tai pari kesällä omaa aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun ei tee lapsia, on paljon helpompaa ja velvollisuuksien määrä minimi ☺. Kaikki laskut vaan suoraveloitukseen, kaiken mahdollisuuden automatisointi, ja ottaa vaikka siivoojan ja tilaa ruoat kerran viikossa kotiin niin voi keskittyä vaan kaikkeen kivaan!

Jää sitä aikaa lapsiltakin. Jotkut haluavat lapsia, ne tuovat sisältöä elämään enemmän kuin mikään muu. Mukana tulee myös vastuuta, ja jotkut ei tuota kestä.

Tätä ketjua lukiessa kuulostaa siltä, että ei kestä monet lisääntyneetkään 😂.

Tämä takinkääntö on aina yhtä hulvatonta - ensin lukemattomia valituksia kuinka lapsiperhe-elämä on niin rankkaa, mutta heti kun lapsivapaa sanoo että niin onkin, paljon kivempaa kun ei ole lapsia, kääntyy kelkka ja lapset onkin parhainta ikinä eikä niistä seuraa mitään negatiivista (tai ainakin kaikki on "sen arvoista"). Hei vähän läpinäkyvää!

Teillä on ollut vain surkea kotikasvatus. Tosin lapsen synttärien järjestäminen on ihana kamalaa puuhaa, siinä on ainakin oma kotikasvatukseni epäonnistunut. Mutta siis muuten, olen hoitanut sijoitusasuntoni verotusasiat 18-vuotiaasta alkaen, ei ole vaikeaa. Virastot on ihan peanuts jne.

Oma elämä tuntuu ainakin ylitsepääsemättömän vaikealta. Kaksi pätkätyötä, niihin liittyvä hakemusrumba ja niihin osittain liittyvä myös monimutkainen verotuskuvio, kodin remontti, kaksi pientä lasta, usein kroonisen uupunut puoliso joka sysää päälleni myös sellaisia asioita, jotka hän voisi hoitaa. Lisäksi vielä ne perusjutut, kuten lasten harrastukset & kaverisynttärit, kodinhoito, kaikki yksityiskohdat & muut jutut jotka painaa päälle. Minäkin unohtelen maksaa laskuja ja nukun huonosti, kun pitkin yötä pompahtelee mieleen taas jokin asia joka pitäisi hoitaa.

Koko ajan sellainen tärinä päällä, siitä ei oikein pääse irti millään.

Tuolla aiemmin kyseltiin millaista mielekästä sisältöä lapsi tuo tullessaan, kukaan ei vastannut..?

No ei taa niin hankalaa ole. Suurin osa laskuista suoraveloituksessa, veroilmoituksesta huolehtii kirjanpitaja, kodin siisteydesta ja ruuanlaitosta mies. 

Lapsia ei omasta valinnasta ole ja tyo on helppoa ja vahavastuullista, tyopaikka on 400 metrin paassa kotoa. 

Viikonloppuisin sitten miehen kanssa perjantai-iltapullo ja tapaksia, lauantaina kiireeton kaupoissa ja torilla kaynti + Netflixmaratoni ja sunnuntaina yleensa joku metsaretki-piknikki koiran kanssa + sauna. Tai vaihtoehtoisesti pari yota jossain hotellissa eri paikkakunnalla. 

Ihan jees elamaa, en koe mitenkaan erityisen vastuulliseksi tai vaativaksi. Aikataulutuksessa haasteellisinta on muistaa kampaaja-, kynsihuolto- ja kosmetologiajat, jotka tuntuvat tulevan aina liian akkia ja unohtuvat liian helposti. 

Sitä se teetättää ihmisen suunnaton ahneus. Kaikki pitää saada ja mennä 100 lasissa lujaa, lopun arvatenkin.