Luottamus talouteen romahtanut, yritykset irtisanovat jatkuvasti väkeä. 75% työllisyys jää haaveeksi ja aktiivimallia ei pureta.
Se siitä. Työllisyys lähti laskuun. Jos 75% työllisyyttä ei saavuteta, ei myöskään aktiivimallia pureta.
Kommentit (60)
EK: "Yrittäjät eivät luota hallituksen kykyyn edistää työllisyyttä"
Eikä muutkaan.
kuka luottaisi talouteen tällä hallituskokoonpanolla? Tiedossa vain byrokratiaa, sääntelyä, veroja ja valtion velkaantumista. Toki laskusuhdanne vaikuttaa myös.
Enpä usko, että EK:n propaganda on syyllinen siihen, että minun työtilaukseni ovat vähentyneet yhtäkkiä kovasti tänä syksynä. Olen freelancer ja ahdistaa. Sipilän hallituksen aikana työtilausten määrä kasvoi sellaiseksi, ettei ikinä. Nyt se ilo taitaa olla takanapäin.
Vierailija kirjoitti:
Kun työttömiä on tarpeeksi niin todelliset ongelmat alkavat sillä Suomen valtio ei ole missään vaiheessa pystynyt laittamaan mitään sivuun katastrofin varalta. Ei tule olemaan rahaa maksaa nykyisen kaltaisia tukia kenellekään. Suomen tulevaisuus ei näytä kummoiselta.
ei rahanpuute ole ennenkään estänyt. Nykyhallitus törsää minkä ehtii vaikka varat ei riitä. Verotus on jo yksi Euroopan korkeimpia, progressio iskee älyttömästi jo 2500 e kk-tulojen kasvaessa. Jengi jää eläkkeelle ja veronmaksajat vähenee samalla kun elätettävien määrä kasvaa. Ei Suomella ole varaa mihinkään norjalaiseen hyvinvointimalliin vaikka miten haluttaisiin.

Kyllä se on. EK:n, Sipilä, porvareiden sekä kuunatsien vika. Kommarit koittaa vain pelastaa Suomen jakamalla rahoja kavereilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei Suomella ole varaa mihinkään norjalaiseen hyvinvointimalliin vaikka miten haluttaisiin.
No ei ainakaan, kun jopa noususuhdanteen oloissa työttömyys on näin kova, eikä ihmisiä saa lähtemään töihin. No, nyt on noususuhdanne takana ja kohta ollaan me työhaluisetkin sohvan pohjalla.
Trollitehtaalta ei pääse elossa eläkkeelle. Onnea uralle kuitenkin.
Katsokaa vain kun kehnot talousluvut alkavat selvitä kansalle ja työttömyys lisääntyy, niin Rinne syyttää siitäkin edellistä hallitusta.
Vierailija kirjoitti:
Trollitehtaalta ei pääse elossa eläkkeelle. Onnea uralle kuitenkin.
Punavihreiden kuplassa kaikki kritiikki on kuunatsien trollausta.
Eli siis yritykset irtisanovat, koska työvoimalle ei ole käyttöä, koska talous sakkaa ja kysyntää ei ole. Mutta työllisyys paranee aktivoinnilla.
Hyvää päivää, millaista logiikkaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun työttömiä on tarpeeksi niin todelliset ongelmat alkavat sillä Suomen valtio ei ole missään vaiheessa pystynyt laittamaan mitään sivuun katastrofin varalta. Ei tule olemaan rahaa maksaa nykyisen kaltaisia tukia kenellekään. Suomen tulevaisuus ei näytä kummoiselta.
ei rahanpuute ole ennenkään estänyt. Nykyhallitus törsää minkä ehtii vaikka varat ei riitä. Verotus on jo yksi Euroopan korkeimpia, progressio iskee älyttömästi jo 2500 e kk-tulojen kasvaessa. Jengi jää eläkkeelle ja veronmaksajat vähenee samalla kun elätettävien määrä kasvaa. Ei Suomella ole varaa mihinkään norjalaiseen hyvinvointimalliin vaikka miten haluttaisiin.
Eikös eläkeläiset ala kohta vähenemään, kun suuret ikäluokat alkavat siirtyä enkelikuoroon? Ovat nyt noin 75-vuotiaita, eikä kaikki elä 90-vuotiaiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyyhän jostain löytää syylliset. Työttömät ovat EK:n suurin syylliset kaikkeen. Orjatyömarkkinat maahamme, Dubain tapaan. 9€/päiväpalkalla työttömät töihin, että rikkaat rikastuvat.
Hassuja nää denat kun syyttävät EK:ta kaikista ongelmistaan. :D Toki unohtamatta Kokoomusta sekä "porvareita".
Synnytystalkoiden perään on turha huudella, ja synnytysikäiset tajuavat varmasti itsekin karistaa "isänmaan" tomut jaloistaan tällä menolla. Siinähän sitten työllistävät 9e/päivä kaupungeissa, joissa eläminen maksaa enemmän kuin Norjassa. Suomihan on aivan v- kallis maa.
Siinä onkin sellainen yhtälö, jonka ratkaisua jään odottamaan mielenkiinnolla porvareilta ja EK:lta. Harmi, että demarit ja Rinne tulivat tähän väliin keskeyttämään oikeiston käynnistämän "race to the bottom" -kierteen. Tämä Sipilän ja liike-elämän törmäily olisi pitänyt katsoa (katkeraan) loppuun saakka.
Vierailija kirjoitti:
Miksi jengi jaksaa jauhaa jostain aktiivimallista? Siis kuukaudessa häviää jotain hassuja kymppejä. Aivan sama onko sitä tai ei.
Oletpa itsekäs - joillekin ihmisille nuo leikkurin leikkaamat kympit ovat isoja rahoja jokapäiväisessä toimeentulossa.
Vierailija kirjoitti:
Itselleni on ihan yks hailee, aktiivimalli. Saman saa takaisin tt-tuesta. Miksi ihmiset stressaavat jostain aktiivimallista?
Jos oikeasti kurjat ajat tulevat, niin luuletko, että on mitään sosiaaliturvaa?
Kannattaa varautua niihin huonoihin aikoihin jo. Säästöjä sukan varteen ja opetella tulemaan toimeen vähällä tarvittaessa. Velkaa ei kannata nyt ottaa missään tapauksessa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyyhän jostain löytää syylliset. Työttömät ovat EK:n suurin syylliset kaikkeen. Orjatyömarkkinat maahamme, Dubain tapaan. 9€/päiväpalkalla työttömät töihin, että rikkaat rikastuvat.
Hassuja nää denat kun syyttävät EK:ta kaikista ongelmistaan. :D Toki unohtamatta Kokoomusta sekä "porvareita".
Synnytystalkoiden perään on turha huudella, ja synnytysikäiset tajuavat varmasti itsekin karistaa "isänmaan" tomut jaloistaan tällä menolla. Siinähän sitten työllistävät 9e/päivä kaupungeissa, joissa eläminen maksaa enemmän kuin Norjassa. Suomihan on aivan v- kallis maa.
Siinä onkin sellainen yhtälö, jonka ratkaisua jään odottamaan mielenkiinnolla porvareilta ja EK:lta. Harmi, että demarit ja Rinne tulivat tähän väliin keskeyttämään oikeiston käynnistämän "race to the bottom" -kierteen. Tämä Sipilän ja liike-elämän törmäily olisi pitänyt katsoa (katkeraan) loppuun saakka.
Mistä kuvittelet Rinteen katakisevan mitään? Se vain kiihdyttää sitä alamäkeä joka Suomella on ollut jo reilu 10 vuotta.
Ketjussa on alapeukutettu viestejä joissa epäillään Rinteen hallituksen kykyä luoda uusia työpaikkoja. Jos olette eri mieltä, niin mitkä ne keinot ovat joilla nämä työpaikat saavutetaan?
Tottakai lama tulee. Lama tulee aina! Se on koko tämän järjestelmän ydin ja idea. Suomen kannalta ongelma on, että emme ole nousseet edes edellisestä lamasta, eikä nousukaudella ole saatu lyhennettyä valtion velkaa. Sitä on vain otettu lisää!
Karut ajat ovat edessä, parempi totutella ajatukseen. 75% työllisyys ei tule todellakaan toteutumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyyhän jostain löytää syylliset. Työttömät ovat EK:n suurin syylliset kaikkeen. Orjatyömarkkinat maahamme, Dubain tapaan. 9€/päiväpalkalla työttömät töihin, että rikkaat rikastuvat.
Hassuja nää denat kun syyttävät EK:ta kaikista ongelmistaan. :D Toki unohtamatta Kokoomusta sekä "porvareita".
Synnytystalkoiden perään on turha huudella, ja synnytysikäiset tajuavat varmasti itsekin karistaa "isänmaan" tomut jaloistaan tällä menolla. Siinähän sitten työllistävät 9e/päivä kaupungeissa, joissa eläminen maksaa enemmän kuin Norjassa. Suomihan on aivan v- kallis maa.
Siinä onkin sellainen yhtälö, jonka ratkaisua jään odottamaan mielenkiinnolla porvareilta ja EK:lta. Harmi, että demarit ja Rinne tulivat tähän väliin keskeyttämään oikeiston käynnistämän "race to the bottom" -kierteen. Tämä Sipilän ja liike-elämän törmäily olisi pitänyt katsoa (katkeraan) loppuun saakka.
Mistä kuvittelet Rinteen katakisevan mitään? Se vain kiihdyttää sitä alamäkeä joka Suomella on ollut jo reilu 10 vuotta.
Jäämme siis odottamaan, milloin Suomen poliittis-taloudellinen johto myöntää, että liian kallis euro on Suomelle riippakivi? Tähänhän on jo joukko amerikkalaisia nobel-palkittuja ekonomisteja todennut. Suomalainen se vain ei suostu myöntämään faktoja, kuten ei myöntänyt 90-luvun alussakaan ja noudatti viimeiseen saakka vahvan markan politiikkaa, tunnetuin seurauksin.
Vierailija kirjoitti:
Jo yli kymmenen vuotta sitten Hommafoorumilla annettiin neuvoja ja valmiita kommentteja kirjoitettavaksi jokaiseen mahdolliseen somekeskusteluun. Tämän taktiikan nimi on spam & destroy. Ajattelitko jatkaa samaan toimintaa uudella aiheella...
Viimeksi vedit herneen nenään ja haukuit kaikkia naisia hu O RiKsi
Tämän kommentin massa-alapeukut antavat omaa todistustaan siitä, että kommentti osuu.