oletko itse ollut kuopus, esikoinen vai keskimmäinen vai mikä?
Tuntuuko sinusta, että sait tarpeeksi huomiota? Olitko lellitty, syrjity? Oliko kukaan sisarruksistasi lellitty tai syrjitty?
Kommentit (16)
Sain ensimmäiset omat, minulle uutena tulleet, kaupasta ostetut housut viidennellä luokalla. Aina joutu käyttämään toisten vanhoja paikattuja riepuja.
Sain liian paljon vastuuta liian nuorena. Olen aina saanut olla oman onneni varassa, samaan aikaan sisaruksistani ja heidän pärjäämisestään on huolehdittu.
Äiti on aina tehnyt parhaansa ollakseen tasapuolinen. Nyt kun olen aikuinen, hän on siitä minullekin puhunut ja selvästi hän on ollut huolissaan, ettei vain syrji kumpaakaan. :)
Lienee helpompaakin, kun on vain kaksi.
paljon vastuuta, mutta paljon on myös luotettu.
Oikeasti, neljästä lapsesta nuorimpana, vielä suurehkolla ikäerolla muihin lapsiin, olin kaikkien silmäterä. Siinä on ollut ne hyvät ja huonot puolensa...on minua paljon autettukin, mutta nykyään vanhemmat tahtovat ripustautua minuun vähän liiaksi, isosisarukset saavat porskuttaa ihan rauhassa.
Beljästä lapsesta nuorin, lisäksi paljon ikäeroa vanhempiin. Mua ei sitten lellinytkään ainoastaan vanhemmat, vaan myös sisarukset, mutta toisaalta ikäistäni leikkiseuraa ei sitten ollut. Kurjaa on ollut sekin, että isommat sisarukset otetaan aina vakavammin kuin mut, heiltä kysytään neuvoa yms. Mä olen sitten lähinnä piian ja pellen rooleissa. Samoin äiti varsinkin on aina ollut vähän liian kiinni minussa.
jolla 2 pikkusiskoa:)
Onnellinen olne niin molemmista siskoistani kuin vanhemmistanikin, jotka antoivat meille normaalin ihanan lapsuuden!
Vielä nykyäänkin meillä on erittäin lämpimät ja hyvät välit koko perheellä, samoin kuin kyllä koko suvullakin eli olemme hyvin sukurakasta porukkaa:)
Harmitti aina ettei ollut isoveljeä.
Onneksi omalla tytöllä on kaksi =)
Vanhemmat tosin ovat kohdelleet meitä tasapuolisesti, ihan todella, joten en usko että vanhempia voi heidän ongelmistaan syyttää.
Täytyy sanoa, että inhoan tätä kuopuksen asemaa, varsinkin kuon sisarukseni olivat jo melko vanhoja kun minä synnyin! Minua esimerkiksi lellittiin liikaa kun olin lapsi ja sain aivan liikaa huomiota esimerkiksi vanhemmilta ja sukulaisilta. Koko lapsuuteni inhosin sitä, että olin lähes koko lapsuuteni ainoa äitini ja isäni lapsista, joka vielä asui kotona, koska sisarukseni muuttivat pois kotoa kun olin vasta muutaman vuoden ikäinen. Olisin halunnut, että minulla olisi ollut edes yksi veli tai sisko, joka olisi ollut suunnilleen saman ikäinen kuin minä ja asunut kotona vielä samaan aikaan kuin minä! Sitäpaitsi en ole pystynyt luomaan kunnollista sisarussuhdetta sisaruksiini, koska he olivat jo ikänsä puolesta aikuisia tai ainakin lähes aikuisia kun minä synnyin. Heillä oli jo omat elämät, työt, koulut, veljillä armeijassa käynnit, seurustelut, perheiden perustamiset ja muut sellaiset jutut kun minä olin vielä pikkulapsi. Tämä näkyy yhä jo ikääntyvien vanhempieni suhtautumisessa meihin lapsiinsa, sisaruksiani he kohtelevat aikuisina, mutta tuntuvat unohtavan usein että minäkin olen jo aikuinen, täytän tänä vuonna 30.
6. vanhin ja 4. nuorin. En ole siitä mitenkään kärsinyt. Eiköhän meistä jokainen ole vuorollaan saanut kokea niin lellimiset kuin syrjimisektin.
Inhosin siskoani, sillä hänestä ei ollut mitään seuraa, vain vaivaa. Hän sotki leikkini ja oli muutenkin typerä ja "hidas" ja rasittava vässykkä. Koska minä sitten en kestänyt häntä, aikuiset tuntuivat lellivän häntä. En vieläkään siedä sitä, että ihmisten, yleensä lasten muita häiritsevää käytöstä puolustellaan sillä "kun _toinen_ on niiiiiin pieni". Kysyinkin muutaman kerran, että entäs se _ensimmäinen_ , eikö minulla ole mitään oikeuksia.
Siskoni on allergioihinsa vedoten päässyt välttämään monien ns. normaalien kodinhoitovelvollisuuksien opettelemista, kuten ruuanlaittoa, pyykinpesua jne, joita minä taas olen joutunut harjoittelemaan paljon nuoremmasta kuin hän. Hänellä on eräs kovin fyysinen harrastus, kun minä taas olen sisällä viihtyvä kevyemmin harrasteleva ihminen. Tästä fyysisestä "työstään" sisko sitten saa kunniaa ja huomiota. Moni ei vain tunnu tajuavan, että hän "tekee työtä" vain omaa harrastustaan edistääkseen eikä kenenkään muun hyväksi. Minä taas olin kotona asuessani lapsista se, joka teki jotain yhteisen hyvän eteen eikä vain omaksi edukseen, mutta sitä ei kukaan huomioi.
Toisaalta, minä olen saanut joissain tapauksissa enemmän huomiota, sillä olen sosiaalisempi ja puheliaampi. Moni sukulainen ja tuttu kyseleekin joskus vaivihkaa tai kännissä, että onko siskoni aina niin hiljainen omankin porukan kesken ja valittelevat, ettei hänen kanssaan saa ollenkaan mitään jutuntynkää aikaan.
Eli siis toisaalta minä voin olla ollut lellitty joissain tapauksissa, kun olen ollut sosiaalisesti aktiivisempi ja huomiotaherättävämpi ja toisaalta siskoni on voinut joissain tapauksissa, kun hän on ollut säälitty pikkuinen raukka, jota pitää puolustaa.
Olemme yli kaksikymppisiä nyt molemmat ja minä olen asunut omillani 19-vuotiaasta asti. Sisko asuu edelleen vanhempien luona lellittävänä...
Inhosin siskoani, sillä hänestä ei ollut mitään seuraa, vain vaivaa. Hän sotki leikkini ja oli muutenkin typerä ja "hidas" ja rasittava vässykkä. Koska minä sitten en kestänyt häntä, aikuiset tuntuivat lellivän häntä. En vieläkään siedä sitä, että ihmisten, yleensä lasten muita häiritsevää käytöstä puolustellaan sillä "kun _toinen_ on niiiiiin pieni". Kysyinkin muutaman kerran, että entäs se _ensimmäinen_ , eikö minulla ole mitään oikeuksia.
Siskoni on allergioihinsa vedoten päässyt välttämään monien ns. normaalien kodinhoitovelvollisuuksien opettelemista, kuten ruuanlaittoa, pyykinpesua jne, joita minä taas olen joutunut harjoittelemaan paljon nuoremmasta kuin hän. Hänellä on eräs kovin fyysinen harrastus, kun minä taas olen sisällä viihtyvä kevyemmin harrasteleva ihminen. Tästä fyysisestä "työstään" sisko sitten saa kunniaa ja huomiota. Moni ei vain tunnu tajuavan, että hän "tekee työtä" vain omaa harrastustaan edistääkseen eikä kenenkään muun hyväksi. Minä taas olin kotona asuessani lapsista se, joka teki jotain yhteisen hyvän eteen eikä vain omaksi edukseen, mutta sitä ei kukaan huomioi.
Toisaalta, minä olen saanut joissain tapauksissa enemmän huomiota, sillä olen sosiaalisempi ja puheliaampi. Moni sukulainen ja tuttu kyseleekin joskus vaivihkaa tai kännissä, että onko siskoni aina niin hiljainen omankin porukan kesken ja valittelevat, ettei hänen kanssaan saa ollenkaan mitään jutuntynkää aikaan.
Eli siis toisaalta minä voin olla ollut lellitty joissain tapauksissa, kun olen ollut sosiaalisesti aktiivisempi ja huomiotaherättävämpi ja toisaalta siskoni on voinut joissain tapauksissa, kun hän on ollut säälitty pikkuinen raukka, jota pitää puolustaa.
Olemme yli kaksikymppisiä nyt molemmat ja minä olen asunut omillani 19-vuotiaasta asti. Sisko asuu edelleen vanhempien luona lellittävänä...
Tässä on sitä sisaruskateutta ihan puhtaimmillaan. Esikoislapset ovatkin useammin juuri nuorimmaisten takia todella mustasukkaisia ja kateellisia. Tunnusta nyt itsekin, suorastaan paistaa kateus tästä sinun viestistäsi.
Tasapuolista ollut meillä. Isin lellikki ehkä olin, koska ainoa tyttö ja kolmas ja neljäs on paljon nuorempia kuin mä..
ja sain vielä taistella asioista =) Pikkusiskoni pääsi sitten "helpolla" kaikesta. Oli mukavaa, kun oli siskoja ja sain tarpeeksi huomiota.