"en saa tästä suhteesta sitä mitä haluan"
Näin mieheni ilmoitti eilen aamulla. Tämän jälkeen hän kertoi ettei usko olevansa vuoden ikäisen tyttäremme isä. (Lapsi on täysin kopio isästään). Mies on kuulemma jätetty täysin yksin, hän elää jatkuvassa puutteessa, hän ei saa suhteestamme mitään.
Hän on yrittäjä joka on töissä 12 h päivässä. Minä hoidan lapsen ja kodin sekä autan miehen firmassa. Mies harrastaa vielä niin paljon kun haluaa enkä minä estele. Seksiä on 2-4 kertaa viikossa, se on miehen mielestä täysin liian vähän. Olisi varmaan enemmän, jos en olisi niin väsynyt kantamaan vastuuta perheestä yksin.
Mies oli täysin jääkylmä ilmoittaesssaan että haluaa eron koska en huomio häntä riittävästi. Hän aikoo muuttaa synnyinkaupunkiinsa 500 km päähän ja samaan hengenvetoon syytti minua jo siitä että menettää lapsensa (vaikka hetki ennen epäili ettei ole tämän isä). Hän siis jättää perheensä, muuttaa kauas meistä mutta minä vien häneltä lapsen?
Olemme lapsen kanssa molemmat kuumeessa ja rajussa flunssassa. Mies lähti tyynesti töihin ilmoitettuaan että perhe-elämämme loppuu. Olimme juuri ostaneet uuden asunnon, kauppakirjat kirjoitettu 3 vkoa sitten ja muuttaa olisi pitänyt aivan pian.
Mitä helvettiä tässä pitäisi tehdä? Miten tällaisesta pääsee edes yli?!
Kommentit (5)
Mietin että ei tällaista yhtäkkistä ilmoitusta tule ellei ole toista naista. Mies on muuttunut yhtäkkiä aivan jumalattoman mustasukkaiseksi ja alkanut vaatimaan anteeksipyyntöjä joistain vanhoista jo selvitetyistä riidoista. Kaivelee vanhoja, etsii minusta kokoajan vikoja.
Eipä tässä muuta kuin lusikoita jakoon vaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mietin että ei tällaista yhtäkkistä ilmoitusta tule ellei ole toista naista. Mies on muuttunut yhtäkkiä aivan jumalattoman mustasukkaiseksi ja alkanut vaatimaan anteeksipyyntöjä joistain vanhoista jo selvitetyistä riidoista. Kaivelee vanhoja, etsii minusta kokoajan vikoja.
Eipä tässä muuta kuin lusikoita jakoon vaan.
Ap
Jos eroatte, mikä on suurin muutos? Hoidat jo nyt kodin ja lapsen yksin. Miehesi ei selvästikään ole kiinnostunut sinun tai yhteiden lapsenne hyvinvoinnista. Se kyllä kieltämättä pisti silmään, että sanoit, että olet antanut miehen pitkien työpäivien lisäksi harrastaa mielin määrin. Olet itse myös ollut erittäin epätasa-arvoisen suhteen mahdollistaja.
Aika epäuskottava stoori. Mutta jos se on totta, ole tyytyväinen että pääset eroon tuollaisesta.