Onko täällä ketään, jotka ovat olleet joskus paljon julkisuudessa ja sitten on vaan tullut tarve vetäytyä omiin oloihin ja alkaa viettämään omaa,rauhallista elämää?

Mulla! Olen sitä sukupolvea jolle facen tulo oli suunnilleen elämää mullistava asia, ja siellä olo oli enemmän sääntö kuin poikkeus, joten se jäi vähän päälle vielä silloinkin kun olin jo henkisesti kasvanut ulos koko touhusta :D oli pieni kriisi ja kasvukipuja myöntää itselleen että se ennen niin tärkeä asia oli alkanutkin ahdistaa, ja varmaan karttuneen elämänkokemuksen myötä alkoi just noin nähdä ihmisten toiminnan läpi. Nyt on tilalla se kupla, mun ikioma sellainen, jossa uskallan rohkeasti viihtyä, eikä sieltä postailla enää selfieitä! :)

Onko se vetäytyminen merkki siitä, että on tavallaan antanut periksi?

Vierailija kirjoitti:

Onko se vetäytyminen merkki siitä, että on tavallaan antanut periksi?

Voihan sellainenkin tunne tulla, omalla kohdallani kuitenkin sanoisin että annoin enemmänkin itselleni tilaa kasvaa ja muuttua. Silloin tuntui jotenkin muutenkin siltä että jostain ilmestynyt introvertimpi puoleni suorastaan kirkui ja vaati päästä esille, joten sille oli vaan pakko raivata tilaa, ettei elämä olisi liian ristiriitojen täyttämää tai jotain sellaista :D t:sama edellinen vastaaja

Olen Miss Suomi- perintöprinsessa niiltä ajoilta, kun tälläkin mandaatilla oli automaattisesti julkkis.  Somea ei tässä muodossa silloin vielä ollut. 

Kävi niin, että enemmän olin julkisuudessa kuin tämä itse missi. En valita, koska se oli täysin oma valinta. 

Tapasin miehen, menin naimisiin ja saimme lapsia. Häät olivat vielä mediassa esillä, mutta lasten kohdalla tuli totaalinen stoppi. Kieltäydyin haastatteluista ja kaikesta. 

Silloin ei vielä ollut Seiskaa eikä kännykkäkameroita. Joten hyvin rahaussa olen tämän jälkeen saanut elellä. Olen kouluttautunut ja teen asiallista työtä. 

Pari kertaa vuodessa vieläkin joku kyllä tunnistaa. Tai ehkä useampikin tunnistaa, mutta pari kehtaa kysyä ja kommentoida :)

Minulla alkoi  ensimmäisessä ahdistavassa parisuhteessa elämisestä kausi jolloin erityisesti kiinnyin facebookiin ja jäin siihen koukkuun. Siitä jäi päälle vielä muutamaksi vuodeksi aika jolloin olin koukussa someen ja siihen sisällön tuottamiseen. Tässä viimeisen parin vuoden aikana on kuitenkin tullut olo, että ei minua kiinnosta enää. Lopulta tajusin, että ennen kuin aloitin someriippuvuuteni niin minulla ei ollut aikaa sosiaaliselle medialle, minulla oli tekemistä koko päiväksi ihan yöhön asti ilman sitäkin. Sitten tajusin, että minua ei oikeastaan kiinnosta lukea ihmisten juttuja eikä katsella kuvia ja yhä useammin löysin itseni tuijottamasta omaa sivuani ja silloin tajusin että ainoa ihminen josta siellä olen kiinnostunut on minä itse ja ymmärsin että sama koskee kaikkia muitakin.  Joten muutaman väkinäisen tsemppaamisyrityksen jälkeen aloin viettää itseni kanssa aikaa. Ehkä se on aikuistumista ja oman mitättömyytensä tajuamista. Mieluummin luen, käytän mediaa opiskeluun, keskityn nyt omiin tavoitteihini, keskityn perheeseeni ja harrastuksiini ja kukaan ei ole kuollut vaikka niistä ei ole päivityksiä eikä kuvia todisteeksi.

nostan