Olen hieman kateellinen kun kavereilla menee hyvin.

Kai se on se epäoikeudenmukaisuuden tunne, jos itse yrittää kovasti. Siitä ei oikein pääse muuten eroon kuin tiedostamalla, että myös tuurilla on osuus menestyksen, ei vain työllä.

Epäoikeudenmukaisuus kuulostaa juuri oikealta sanalta..

Voisitko koettaa miettiä jonkin tärkeän tavoitteen, jossa onnistut suurella todennäköisyydellä ja keksiä sopivan toimintasuunnitelman sille? Moni asia on tietysti niin kiinni olosuhteista ja muista ihmisistä, ettei parhaimmalla tahdollakaan onnistu suunnitelmassaan. Tai ehkä tehdä useampia, pieniä ja suuria?

Tätä itse yritän, kun näen miten muut onnistuvat ja itse joudun katsomaan vierestä, kun olisin itse halunnut onnistua juuri samassa asiassa. Jollakin tasolla itselle pitää suoda oikeus surra ja tuntea kaikenlaisia tunteita. Kunhan ei jumahtaisi niihin.