Lue keskustelun säännöt.
Onko kenelläkään muulla ns. vaikeaa vauvaa / lasta?
30.05.2006 |
Jotkut kaunistellen nimittävät näitä vaativiksi vauvoiksi, mutta mulle kelpaa adjektiiviksi tuo vaikea.
Ollaan miehen kanssa aivan puhki ton puolitoistavuotiaan kanssa. Ikinä ei olla ymmärretty, mitä se milloinkin parkuu. Lapsi ei ole ikinä nukahtanut huudotta eikä nukkunut levollisesti. Jo synnyttyssairaalassa meidän vauva piti äidin niin kiireisenä, etten aina ehtinyt ruoka-aikaan syömään, enkä ainakaan saanut syödä rauhassa.
Huutavaa vauvaa kannettiin puoli vuotta yötä päivää, ennen kuin vähän helpotti. Imettää piti tunnin välein. Joskus sitten yhtäkkiä nukkui monta tuntia. Mutta kaikki rytmit oli vauvana niin epäsäännöllisiä, että todella vaikea oli vaikkapa selvitä autolla 20 minuutin matka mummille ilman huutoa. Tai jos kipaisin kaupassa, niin varmasti vauva huusi, kun tulin kotiin. Ei auttanut, vaikka kuinka juuri olisin imettänyt.
Aina ollaan uskottu, että se ajan kanssa helpottaisi. Mutta nyt ollaan hermoraunioina, kun nukkuminen ei edelleenkään suju. Lapsi nukkuu yössä alle kahdeksan tuntia, joten meille vanhemmille jää reippaasti univajetta. Nukuttaminen kesti eilen vaivaiset 2,5 tuntia, kun lapsi vaan parkui ja parkui, joten tänään oon ollut aivan riekaleina.
Onko muita, jotka tietävät, että vaikeita lapsia on todellakin olemassa? Onko muita, jotka eivät millään pääse samalle aaltopituudelle oman lapsen kanssa? Onko muita, jotka tuntevat olevansa huonoja vanhempia, kun ei omaa lastaan saa rauhoittumaan? Minä luulin todella pitkään, että olen laiska äiti, kun en saa kotitöitä tehtyä, vaikka kuinka yrittäisin. Ihmettelin muita äitejä ja heidän energiansa määrää. Lopulta vihdoin tajusin, että muiden vauvat ovat oikeasti aivan toisenlaisia hoidettavia. Meidän lapsi oli viimeksi yökylässä toistaiseksi viimeistä kertaa. Silloin nimittäin täti ja mummi yrittivät yhteistuumin saada huutavaa lastamme rauhoittumaan, mutta eivät siinä onnistuneet. Eivätkä luvanneet lasta enää ottaa yökylään. Eli todistettavasti en vain kuvittele lastamme vaikeaksi.
Jos vertaistukea löytyy, niin ehkä saisin taas vähän lisää voimia.
Kommentit (27)
Meidän poika on syntymästään lähtien ollut kiukkupussi. Ärsyyntyy helposti ja heti kaikesta. Ei halunnut maata vaunuissa hereillä edes pienenä, piti a i n a kantaa ja mielellään pystyssä. Ei nukkunut ikinä (eikä vieläkään (1, 2v) ilman itkua ja ikuista nukuttamista. Ei ikinä viihtynyt lattialla viltin päällä leluja katsellen. Huutaa edelleen jatkuvasti äidin perään, en voi mennä kotona huoneesta toiseen ilman huutoa. Reagoi kaikkeen huutaen, " komentelee" meitä.
Konttaamaan opittuaan ei ollut mitenkään omatoimisena kaivelemassa kaappeja, vaan roikkuu lahkeessa ja kitisee...
Koko vauva-aika on mennyt pienen V** ksen vallassa meillä vanhemmilla, sillä ollaan vähän pettyneitä tähän (muuten niin suloiseen) poikaan. Tuntuu pahalta sanoa näin lapsestaan. Koko tämä vuosi on mennyt " sitten kun" -fiiliksissä, tutut ovat kertoneet lastensa viihtyneen itsekseen tiettyjä taitoja opittuaan. Ja me olemme odottaneet ja kannustaneet innolla pojua kierähtämään, istumaan, konttaamaan jne. että hän alkaisi viihtyä vähitellen. Mutta ei, karjunta jatkuu.
Yöt ovat olleet koko vuoden rumbaa: 1-2 heräämistä vieläkin! Olen todella poikki, enkä halua enää yhtäkään lasta lisää pomottelemaan. Yksi saa riittää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun tätä vaikeaa lasta on myös todella vaikea rakastaa. Kun ei saa mitään onnistumsen kokemuksia, niin ei kai sille rakkauden kukkimiselle silloin ole kovin mehevää maaperääkään. Vaikka mitä tekisin, niin toinen vain parkuu. Rakasta siinä sitten! Sille rakkaudelle kun ei ole annettu tilaa missään vaiheessa - kuten jo sanoin, niin synnytyssairaalasta lähtien on ollut levotonta.
Itse lapsi ei kuitenkaan ole levoton, vaan ujo. Tykkää olla enemmän tarkkailijana, kun ollaan lapsiporukassa, ja lämpenee hitaasti. Ja näitä ominaisuuksiakaan kun ei yhteiskunnassa arvosteta, niin taas saa äiti tuntea huonommuutta. Vaikka siis itse tiedän, että tää ei oo kasvatuksen tulosta. Mutta kun ne ympäristön odotukset ovat niin toisenlaiset kuin tän lapsen luonne...
T. Ykkönen
meillä oli niiden kahden vaativan tytön välissä yksi helppo ja rauhallinen poika. Eli älähän nyt vielä lyö hanskoja tiskiin =)
kakkonen
Hän oli vauvana ja taaperona juuri tuollainen kuin ap kuvailee. Ensimmäistä kertaa hän oli yökylässä vasta 3-vuotiaana; sitä ennen en uskaltanut yrittääkään ketään vaivata lapsella. Juuri tuossa kolmen vuoden tienoilla alkoi vähän helpottaa, tuli pidemmät yöunet ja lapsen kanssa pystyi jo tekemään jopa kauppareissuja. Mutta vaikeuksia tietysti oli senkin jälkeen. Muistan, kun poika oli 4-vuotias ja tehtiin Ruotsin reissu, joka oli yhtä tuskaa. Varmaan ihmiset katsoivat, että ei noista vanhemmista mihinkään ole, kun lapsi vain huutaa ja meuhkaa. Pikkusisko istui kiltisti rattaissa, mutta isoveli oli itse piru. Korkeasaaren reissulla hän sai taas kauhean raivarin alkoi huutaa minulle hullua ja idioottia. Holdingilla piti lapsi rauhoittaa sielläkin.
Hän on älykäs lapsi. Lukemaan hän oppi itse 3-vuotiaana ja kirjoittamaan saman tien. Englannin kielen hän oppi alle kouluikäisenä kuuntelemalla ja pelejä pelaamalla. Koulussa hän on pärjännyt aina loistavasti, mutta sosiaalisilta taidoiltaan hän on kömpelö. Mitään häiriköintiongelmia hänen kanssaan ei ole koulussa tai vapaa-aikana ollut, ei esim. juo eikä pyöri jengeissä. Lapsessa on selvästi as-piirteitä, vaikka diagnoosia ei olekaan tehty. Nyt hän on lukiolainen ja tosi rauhallinen kaveri, suorastaan syrjäänvetäytyvä, tavallaan aika hankala tapaus edelleen, koska oma-aloitteisuus puuttuu kokonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse tein sen nyt vauvan ollessa 9kk. Meidän tapauksessa ei ollut allergioita ja tosiaan nyt taaperoiässä menee meillä tosi hyvin.
Sekös mummoja/vaareja harmitti. Selittele siinä sitten, että " se on nyt vähän vaan väsy" tms. Kaupassakaan vieraat eivät saaneet jutella pojalle mitään, tai naama meni ruttuun.
Joo, on vähän vaikea rakastaa. Olen kateudella katsellut kavereitani, kun heillä on vauvaansa ns. rakkaussuhde, itse en ole moista oikein edes kokenut, niin väsynyt ja harmistunut olen. Yritän silti jaksaa ja muistaa, että ei kai tämä ikuisuutta kestä. Tuntuu vain niin raskaalta välillä, kun ei voi rutiineista paljoa poiketa, niin johan on (ne mitättömät) päiväunet ym. sekaisin ja taas pelkkää huutoa. Muut mammat ne vain kiertävät kaupoissa ja kerhoissa ja muskareissa kilttien pilttiensä kanssa. Minä en.
Nyt ollaan miehen kanssa odoteltu, että jos se sitten helpottaisi, kun oppii puhumaan ja ilmaisemaan itseään. Tosin uhmaikä kolkuttaa ja hirvittää myös... tämän temperamenttipakkauksen kanssa se tulee olemaan ainutlaatuinen kokemus ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole ikinä viihtynyt lattialla meilläkään, kädet on venyneet metrin kantamisesta. Meidän lapsi ei ole ikinä nukahtanut vahingossa mihinkään. Paitsi kerran kipeenä - voi että oli ihanaa. Ja tuntuu todella pahalta sanoa noita, että oli ihanin päivä, kun se oli kipeenä. Mutta se oli ihanan nautinnollista, kun lapsi vain nukahti itsekseen ilman nukuttamista ja pakottamista.
Kerran ystävän luona käydessä ystävän saman ikäinen poika makasi lattialla katsellen vieraita ja vähän ajan päästä nukahti siihen itsestään. Olin aivan ihmeissäni, että voiko vauva tehdä noinkin! Sittemmin olen oppinut, että muiden vauvat tekevät niin, meidän ei. Koko ajan ollaankin pidetty aivan vitsinä kaikkia neuvolan vauvaoppaita, joissa sanotaan juuri tuota, että vauvat vain nukkuvat ja syövät. Ei todella pidä paikkansa.
Neuvolasta ei ole herunut mitään tukea. Siellä on vain naureskeltu, että äiti taitaa olla vähän väsynyt. Tuli sellainen olo, että olen niiden mielestä huono sopeutumaan elämänmuutokseen. Ne ei kyllä vaan tainnu yhtään tajuta mistä on kysymys. Lopetin jo parin kerran jälkeen kyselemästä sieltä yhtään mitään.
Tällä hetkellä olen katkera. En todella halunnut tuollaista lasta, enkä tätä lyttyyn lyömistä. Eikä kenellekään voi puhua, kun ei kukaan tajua, mitä tää on. Jos puhun jollekin, että me ei saada tuota lasta illalla millään nukkumaan, niin toiset neuvovat, että kannattais teidänkin käydä joka ilta kylvyssä, niin kyllä alkaa uni maittamaan. Ja sit nää neuvojat tuntee itsensä niiiiin viisaiksi. Aivan kuin tää olisi jotain iltakylvystä kiinni!!!
Huh, kun on kasaantunut paineita!
T. Ykkönen
Kävi itselleni vähän terapiasta näiden kirjoitusten lukeminen. Itse olen ollut älyttömän väsynyt, koska vauva on ollut aina mielettömän huono nukkumaan. Vielä 5-kuukautisena heräili tunnin välein. Nyt 7-kk enää " vain" nelisen kertaa yössä.
MUTTA muuten perustyytyväinen vauva. Hyvä itselle lukea, että voisi olla paljon huonomminkin (en nyt halua masentaa teitä...). Pitää osata olla tyytyväinen vaikka joskus v*tuttaakin ankarasti kun jotkut marisee kuinka heidän vastasyntyneensä heräilee yöllä kolmen tunnin välein!
Laittaa vähän miettimään asioita. Jaksamista teille kovasti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta meilläkin on toinen lapsi, joka on kuitenkin tosi helppo, vaikka ensimmäinen niin vaikea onkin. Ei haluttu kuitenkaan luopua haaveesta saada useampi lapsi. Me ajateltiin asia niin, että ei se elämä enää toisesta lapsesta voi tän kamalammaksi muuttua, joten annettiin mennä vaan.
Allergioita lapselta on testattu, mitään ei löytynyt. Mutta koska testit ei näin alle kaksivuotiaalla ole vielä luotettavia, niin ollaan silti oltu vielä varuillamme niidenkin suhteen. Nyt ollaan maidottomalla ruokavaliolla kokeilumielessä. Nukkuminen ei ole sillä helpottanut, mutta katsotaan nyt silti vielä seuraavaan neuvolaan asti auttaako se kasvuun.
Asperger on minulla myös ollut mielessä, mutta sen ajatteleminen on ahdistanut vielä niin paljon, etten ole sitä systemaattisesti tarkkaillut enkä ottanut missään puheeksi. Hyvä että tuli tässä esille, että pidän senkin vielä mielessä.
Ykkönen
Sanoi, että on älykkyyden merkki tämä huutelu... (lohtu kai sekin tässä) Kuulemma turhautuu, koska tahtoisi ymmärtää niin paljon kaikkea ympärillä olevaa. (Joo, kyllä seuraa tarkasti, on vastasyntyneestä lähtien katsonut syvälle silmiin ja nähnyt kauas..)
Ja neuvola sanoi, että lapsensa on niistä kolmesta paras koulussa ja aina ollut nopeaälyinen. Että tosiaan tuo tutkimus, josta joku mainitsi toisaalla, saataa olla ihan totta. Toivotaan, toivotaan.... en kyllä mitään sairautta toivoisi takana olevan. Kyllä tämä on ihan luonnekysymyskin, siltä vaikuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun lapseni oli vaikea vauvana mutta on kyllä helpottanut taapero-/leikki-ikään tullessa, joten toivoa on kaikilla.
Meillä pienellä ikäerolla 2 lasta joista esikoinen rauhallinen ja helppo ja nuorimmainen oli jossain määrin yllä kuvailemanne kaltainen. Elämäntilannekkin oli aika vaativa tuolloin, nuorimmaisen synnyttyä.
Meillä tämä vaikea vauva nukkui aina huonosti, vähän ja lyhyitä pätkiä pitkien huudatus ja nukutus operaatioiden jälkeen. Ja heräsi herkästi. Minua ärsytti ne kommentit, että " lapsen pitää tottua ääniin, että nukkuu hyvin" . Höpö höpö!
Alkuun oli koliikkia ja sen jälken vain tuota vaativaa huutoa täysin palkein eli ei mitään siltä väliltä. Sylissä olis pitänyt olla koko ajan ja muutenkin vauva ärtyi helposti. Itse myös on ollut vaikea tajuta sitä, että muiden vauvat/lapset ehkä paljon helpompia eikä vika ole minussa. Ahdisti suunnattomasti se riittämättömyyden tunne ja lapsen itkut, oma ärtymys ym. Ajattelin että helpottaa kun lapsi kasvaa, ja meillä on paljossa niin käynytkin. Nyt lapsi on 2v ja varsin voimakastahtoinen ja temperamenttinen, joka paikkaan sekaantumassa kun silmä välttää. Mutta muuten iloinen, ja aika kestävän tuntuinen persoona joskin uhmaa sitkeästi ja osaa ärhäkkä ja tulinen suuttuessaan. Ulkopuolisen silmin hän ei varmaankaan vaikuta vaikealta, kun on kuitenkin rauhallinen päällisin puolin, joku sana menee perillekin ja on kehittynyt aika nopeasti: eli puhuu taitavasti ja oppinut helposti paljon asioita. Edelleen vähäuninen ja herkästi heräilevä, mutta nyt kuitenkin nukkuu yhtäjaksoisesti yö ja päiväunensa.
Varmaankin jotkut sairaudet (allergiat, asperger tms) oireilevat jo vauvana vaikealla personallisuudella tai sitten lapsi on vain vomakas ja temperamenttinen persoona, joka vaatii paljon hermoa, taitoa ja paneutumista kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Enpä tiedä, vastauksia on vaikea löytää ja neuvolassakin on vain perustietous ja -taidot terveen lapsen hoitoon ja kehitykseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä pienellä ikäerolla 2 lasta joista esikoinen rauhallinen ja helppo ja nuorimmainen oli jossain määrin yllä kuvailemanne kaltainen. Elämäntilannekkin oli aika vaativa tuolloin, nuorimmaisen synnyttyä.
Meillä tämä vaikea vauva nukkui aina huonosti, vähän ja lyhyitä pätkiä pitkien huudatus ja nukutus operaatioiden jälkeen. Ja heräsi herkästi. Minua ärsytti ne kommentit, että " lapsen pitää tottua ääniin, että nukkuu hyvin" Höpö höpö!
Alkuun oli koliikkia ja sen jälken vain tuota vaativaa huutoa täysin palkein eli ei mitään siltä väliltä. Sylissä olis pitänyt olla koko ajan ja muutenkin vauva ärtyi helposti. Itse myös on ollut vaikea tajuta sitä, että muiden vauvat/lapset ehkä paljon helpompia eikä vika ole minussa. Ahdisti suunnattomasti se riittämättömyyden tunne ja lapsen itkut, oma ärtymys ym. Ajattelin että helpottaa kun lapsi kasvaa, ja meillä on paljossa niin käynytkin. Nyt lapsi on 2v ja varsin voimakastahtoinen ja temperamenttinen, joka paikkaan sekaantumassa kun silmä välttää. Mutta muuten iloinen, ja aika kestävän tuntuinen persoona joskin uhmaa sitkeästi ja osaa ärhäkkä ja tulinen suuttuessaan. Ulkopuolisen silmin hän ei varmaankaan vaikuta vaikealta, kun on kuitenkin rauhallinen päällisin puolin, joku sana menee perillekin ja on kehittynyt aika nopeasti: eli puhuu taitavasti ja oppinut helposti paljon asioita. Edelleen vähäuninen ja herkästi heräilevä, mutta nyt kuitenkin nukkuu yhtäjaksoisesti yö ja päiväunensa.
Varmaankin jotkut sairaudet (allergiat, asperger tms) oireilevat jo vauvana vaikealla personallisuudella tai sitten lapsi on vain vomakas ja temperamenttinen persoona, joka vaatii paljon hermoa, taitoa ja paneutumista kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Enpä tiedä, vastauksia on vaikea löytää ja neuvolassakin on vain perustietous ja -taidot terveen lapsen hoitoon ja kehitykseen.
Meillä pienellä ikäerolla 2 lasta joista esikoinen rauhallinen ja helppo ja nuorimmainen oli jossain määrin yllä kuvailemanne kaltainen. Elämäntilannekkin oli aika vaativa tuolloin, nuorimmaisen synnyttyä.
Meillä tämä vaikea vauva nukkui aina huonosti, vähän ja lyhyitä pätkiä pitkien huudatus ja nukutus operaatioiden jälkeen. Ja heräsi herkästi. Minua ärsytti ne kommentit, että " lapsen pitää tottua ääniin, että nukkuu hyvin" Höpö höpö!
Alkuun oli koliikkia ja sen jälken vain tuota vaativaa huutoa täysin palkein eli ei mitään siltä väliltä. Sylissä olis pitänyt olla koko ajan ja muutenkin vauva ärtyi helposti. Itse myös on ollut vaikea tajuta sitä, että muiden vauvat/lapset ehkä paljon helpompia eikä vika ole minussa. Ahdisti suunnattomasti se riittämättömyyden tunne ja lapsen itkut, oma ärtymys ym. Ajattelin että helpottaa kun lapsi kasvaa, ja meillä on paljossa niin käynytkin. Nyt lapsi on 2v ja varsin voimakastahtoinen ja temperamenttinen, joka paikkaan sekaantumassa kun silmä välttää. Mutta muuten iloinen, ja aika kestävän tuntuinen persoona joskin uhmaa sitkeästi ja osaa ärhäkkä ja tulinen suuttuessaan. Ulkopuolisen silmin hän ei varmaankaan vaikuta vaikealta, kun on kuitenkin rauhallinen päällisin puolin, joku sana menee perillekin ja on kehittynyt aika nopeasti: eli puhuu taitavasti ja oppinut helposti paljon asioita. Edelleen vähäuninen ja herkästi heräilevä, mutta nyt kuitenkin nukkuu yhtäjaksoisesti yö ja päiväunensa.
Varmaankin jotkut sairaudet (allergiat, asperger tms) oireilevat jo vauvana vaikealla personallisuudella tai sitten lapsi on vain vomakas ja temperamenttinen persoona, joka vaatii paljon hermoa, taitoa ja paneutumista kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Enpä tiedä, vastauksia on vaikea löytää ja neuvolassakin on vain perustietous ja -taidot terveen lapsen hoitoon ja kehitykseen.
Meillä pienellä ikäerolla 2 lasta joista esikoinen rauhallinen ja helppo ja nuorimmainen oli jossain määrin yllä kuvailemanne kaltainen. Elämäntilannekkin oli aika vaativa tuolloin, nuorimmaisen synnyttyä.
Meillä tämä vaikea vauva nukkui aina huonosti, vähän ja lyhyitä pätkiä pitkien huudatus ja nukutus operaatioiden jälkeen. Ja heräsi herkästi. Minua ärsytti ne kommentit, että " lapsen pitää tottua ääniin, että nukkuu hyvin" Höpö höpö!
Alkuun oli koliikkia ja sen jälken vain tuota vaativaa huutoa täysin palkein eli ei mitään siltä väliltä. Sylissä olis pitänyt olla koko ajan ja muutenkin vauva ärtyi helposti. Itse myös on ollut vaikea tajuta sitä, että muiden vauvat/lapset ehkä paljon helpompia eikä vika ole minussa. Ahdisti suunnattomasti se riittämättömyyden tunne ja lapsen itkut, oma ärtymys ym. Ajattelin että helpottaa kun lapsi kasvaa, ja meillä on paljossa niin käynytkin. Nyt lapsi on 2v ja varsin voimakastahtoinen ja temperamenttinen, joka paikkaan sekaantumassa kun silmä välttää. Mutta muuten iloinen, ja aika kestävän tuntuinen persoona joskin uhmaa sitkeästi ja osaa ärhäkkä ja tulinen suuttuessaan. Ulkopuolisen silmin hän ei varmaankaan vaikuta vaikealta, kun on kuitenkin rauhallinen päällisin puolin, joku sana menee perillekin ja on kehittynyt aika nopeasti: eli puhuu taitavasti ja oppinut helposti paljon asioita. Edelleen vähäuninen ja herkästi heräilevä, mutta nyt kuitenkin nukkuu yhtäjaksoisesti yö ja päiväunensa.
Varmaankin jotkut sairaudet (allergiat, asperger tms) oireilevat jo vauvana vaikealla personallisuudella tai sitten lapsi on vain vomakas ja temperamenttinen persoona, joka vaatii paljon hermoa, taitoa ja paneutumista kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Enpä tiedä, vastauksia on vaikea löytää ja neuvolassakin on vain perustietous ja -taidot terveen lapsen hoitoon ja kehitykseen.
Olen kuullut, että siitä on ollut joillain apua mm. vauvan/taaperon levottomuuteen tai nukkumisvaikeuksiin. Ei ota, jos ei annakaan!
Nyt hän on kolmevuotias, pikkuveli kahden ja vauva puolivuotias. Esikoinen on äärimmäisen älykäs ja reipas, mukava ja mahtava lapsi!!! Kyllä se siitä helpottaa!
En muista, miten pärjäsimme hänen kanssaan puolitoistavuotiaana, mutta nyt vanhempana on helpottanut jos hänelle kerrotaan ja selitetään kaikkien asioiden ja toimien merkitys. Kerrotaan myös etukäteen mitä tehdään ja miten uudessa tilanteessa käyttäydytään.
Nukkumaan menosta vielä.. jos lapsi ei suostu nukkumaan niin antakaa valvoa! Eihän teidän molempien vanhempien silloin tarvitse valvoa. Kannattaa ainakin kokeilla ja katsoa että missä vaiheessa tyyppi on valmis nukkumaan ihan oma-aloitteisesti.
minulla on nimittäin kokemusta vain kahdesta vaativasta vauvasta, eli eka vuosi on ollut juuri kuvaamasilaista mutta sitten on helpottanut.
En ole siis mitään hyvää vertaistukea mutta ymmärrän sinua ja tiedän että vanhemmista ei todellakaan ole kaikki kiinni!!
Meillä kuitenkin ihan sama eli meidän 14-kuista kuopusta ei vieläkään kukaan oikeen uskalla ottaa hoitoon, edes isommille lapsille hyvin rakkaat isovanhemmat. Ovat hoitaneet pienintä pari kertaa ja molemmilla kerroilla ollaan saatu soitto että ei tästä nyt oikeen tuu mitään - ja näillä hoitajilla on kokemusta ja todella hyvät hermot.
Paljon voimia, toivottavasti löytyy tukea teille!