Kylmää ja kuumaa vuorotellen? Ottia tästä nyt..

Miksi juttelet muiden kanssa, mutta minun kanssani et? Toissapäivänä lounaalla, kun istuimme samassa pöydässä vastakkain, et puhunut kanssani sanaakaan.

En tiedä miksi vaikutat jotenkin kylmäkiskoiselta. Sitten kohta taas silmissäsi asuu lämpö. Jutuissasi hersyvä nauru. Kerrot hauskat juttusi minua katsoen.

Muistatko 1. kerran kun kättelimme? Siinä oli jotain maagista. Olen varma, että sinä tunsit saman, koska pidit kädestäni kiinni pari sekuntia pidempään kuin olisi ollut tarve. Tai sitten minä pidin, en muista..

Tänään, kun naureskelimme kahvitauolla, loit niin pitkän ja synkän katseen ohi kulkiessasi, että ihan hämmennyin. En ymmärrä, etkö pidäkään minusta? Olenko tulkinnut sinut väärin?

Minä ainakin pidän sinusta. Senkö vaistoat ja siksikö olet kahden ollessamme niin synkkä ja hiljainen? Ei se voi epätoivottavaa olla, koska seuraavana hetkenä, olet taas rento, lämmin ja hauska.

Aina, kun muita on seurassa, olet rentoutunut ja hauska, mutta kahden kun ollaan, välillämme on kilometrin mittainen kuilu. Miksi? Kahden ei ole mitään puhuttavaa tai se on väkinäistä. Miksei? Kyllä minä sinun jutuillesi nauran, vaikkei ketään muuta olisi lähelläkään.

Ei sen ole väliä, että olet korkeammassa asemassa samassa työpaikassa. Ei kenenkään tarvitse tietää...

Tehdään asialle jotain. Heti huomenna. Minulla on koko viikonloppu vapaana, jos haluat kokeilla, voisimmeko aloittaa jotain, joka olisi vain meitä kahta varten.

Hiljainen huone olisi mahtava paikka testata, sopivatko huulemme yhtä hyvin yhteen kuin kätemme kätellessä. Haluan tietää miten suutelet.

Tai tarjoa minulle kyyti kotiin, pysäytä johonkin ja suutele. Kukaan ei ihmettele, koska asumme niin lähellä toisiamme.

Parhaassa tapauksessa voimme todeta, että emme sovi yhteen. Se olisi helpotus. Sen sijaan, että tunti toisensa perään kuluu töitä sivusilmällä tehden, kun oikeasti odotan vain, että näen sinut. Ja kun näen, hämmennyn vain, koska välillä saan kuumaa ja välillä kylmää.