"Anteeksi että olen olemassa"-tyyppi
Kommentit (20)
Minulle tulee mieleen sellainen ihminen, joka on paitsi arka ja varovainen luonnostaan, myös kokenut aiemmin, ettei hän ole tervetullut yhteisöön ja ettei hänestä pidetä. Esim. entinen koulukiusattu saattaa olettaa, ettei hänen läsnäoloaan toivota sekä tulkita väärin ja hämmentyä toisten myönteisistäkin sanoista ja eleistä. Lopputulos saattaa olla sellainen "anteeksi että olen olemassa"-vaikutelma.
En itse kyllä käytä tuota ilmausta, mutta noin sitä tulkitsisin.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Miksi ei voi vaan sanoa että henkilö on ujo?
MInkälainen ihminen käyttää tuota sanontaa? Suppeakatseinen ja pinnallinen, eikö?
Vierailija kirjoitti:
En jaksa kuunnella. Tappais itsensä.
Jaa kuunnella hiljaisuutta vai?
Vierailija kirjoitti:
En jaksa kuunnella. Tappais itsensä.
Ehkä vielä joskus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa kuunnella. Tappais itsensä.
Jaa kuunnella hiljaisuutta vai?
Yhyy ruikuttaja.. Hae tukee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa kuunnella. Tappais itsensä.
Jaa kuunnella hiljaisuutta vai?
Yhyy ruikuttaja.. Hae tukee.
Täh?
Menee kirjastoon. Siel ne on aina! Jotku saa rahaa siitä ja ne istuu
Sori että synnyin ei ollut oma valinta.
Millainen?
"Anteeksi että oon olemassa ja sori kun oon syntynyt".
"En tiiä toimiiko se, mutta saahan sitä kokeilla"
Jopet-Show keksijä nimittäin:
Vierailija kirjoitti:
Sori että synnyin ei ollut oma valinta.
Kyllä meitä on.
Faith kirjoitti:
Minulle tulee mieleen sellainen ihminen, joka on paitsi arka ja varovainen luonnostaan, myös kokenut aiemmin, ettei hän ole tervetullut yhteisöön ja ettei hänestä pidetä. Esim. entinen koulukiusattu saattaa olettaa, ettei hänen läsnäoloaan toivota sekä tulkita väärin ja hämmentyä toisten myönteisistäkin sanoista ja eleistä. Lopputulos saattaa olla sellainen "anteeksi että olen olemassa"-vaikutelma.
En itse kyllä käytä tuota ilmausta, mutta noin sitä tulkitsisin.
Itse voin allekirjoittaa omalta osaltani tuon, että on vaikea kuvitella kenenkään kaipaavan seuraani, joten en myöskään kovin mielellään hakeudu seuraan. Kun on aina syrjitty ja vähätelty, niin ei sitä ole ihan helpoin kuvitella yhtäkkiä olevansa jotenkin kelpoihminen muiden silmissä.
Terveisin Naispelko26
Ottamatta kantaa sen kummemmin itse kysymykseen totean vain, että huomattavan paljon yhteiskunnassa on yksilöitä, jotka kuvittelevat olevansa jotain maailman napoja ja muutenkin ihastuttavan rakastettavia persoonia. Heillä ei ole mitään filttereitä sen "itsetuntonsa" suhteen, luoja paratkoon. En sano että näiden esimerkkien väliin ei mahtuisi variaatiota, mutta pääsääntöisesti näin.
Minä olen tuollainen: en ole tervetullut mihinkään porukkaan, kiusattu, syrjitty, yksinäinen. Nyt lähemmäs 30 ja ei ole kuin yksi ystävä ja sitäkin nään harvoin.
Tänään meni välit poikki toiseen kaveriin, näitä sattunut mulle paljon, ihmiset vain laittaa välit poikki kun eivät jaksa katsella mua. En edes valita negatiivisesti niin usein kuin ennen.
Hyvin pärjään yksin, on tullut jo selväksi millainen ihmisluonto on, edes uskovien keskuudessa se luonto tulee esille ennenpitkään. Ihmisten motiivit tulee ajan mittaan esille
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Minulle tulee mieleen sellainen ihminen, joka on paitsi arka ja varovainen luonnostaan, myös kokenut aiemmin, ettei hän ole tervetullut yhteisöön ja ettei hänestä pidetä. Esim. entinen koulukiusattu saattaa olettaa, ettei hänen läsnäoloaan toivota sekä tulkita väärin ja hämmentyä toisten myönteisistäkin sanoista ja eleistä. Lopputulos saattaa olla sellainen "anteeksi että olen olemassa"-vaikutelma.
En itse kyllä käytä tuota ilmausta, mutta noin sitä tulkitsisin.
Itse voin allekirjoittaa omalta osaltani tuon, että on vaikea kuvitella kenenkään kaipaavan seuraani, joten en myöskään kovin mielellään hakeudu seuraan. Kun on aina syrjitty ja vähätelty, niin ei sitä ole ihan helpoin kuvitella yhtäkkiä olevansa jotenkin kelpoihminen muiden silmissä.
Terveisin Naispelko26
Tiedän tunteen, samaa mullakin. Ei auta edes hymyillä ja yrittää jutella normaalisti kun sillä ei oo mitään tehoa, katsotaan vain kuin likatahraa lattiassa
Likatahra kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Minulle tulee mieleen sellainen ihminen, joka on paitsi arka ja varovainen luonnostaan, myös kokenut aiemmin, ettei hän ole tervetullut yhteisöön ja ettei hänestä pidetä. Esim. entinen koulukiusattu saattaa olettaa, ettei hänen läsnäoloaan toivota sekä tulkita väärin ja hämmentyä toisten myönteisistäkin sanoista ja eleistä. Lopputulos saattaa olla sellainen "anteeksi että olen olemassa"-vaikutelma.
En itse kyllä käytä tuota ilmausta, mutta noin sitä tulkitsisin.
Itse voin allekirjoittaa omalta osaltani tuon, että on vaikea kuvitella kenenkään kaipaavan seuraani, joten en myöskään kovin mielellään hakeudu seuraan. Kun on aina syrjitty ja vähätelty, niin ei sitä ole ihan helpoin kuvitella yhtäkkiä olevansa jotenkin kelpoihminen muiden silmissä.
Terveisin Naispelko26
Tiedän tunteen, samaa mullakin. Ei auta edes hymyillä ja yrittää jutella normaalisti kun sillä ei oo mitään tehoa, katsotaan vain kuin likatahraa lattiassa
Minut aina välistä vähän niinkuin hyväksyttäisiinkin porukkaan, mutta en vaan osaa uskoa sellaista todeksi. Ei minua yleensä ole hyväksytty mihinkään porukkaan. En oikein koskaan ole ymmärtänyt sitä miksi esimerkiksi joskus ala-asteella en saanut koulusta kavereita, mutta naapuruston lapsien kanssa ystävystyin kyllä varsin helposti (olivat muuten pääasiassa tyttöjä). Muistan jo, että päiväkodissakin minua syrjittiin ja muilutettiin. Muistan myös lapsuudesta syntymäpäiviä jolloin kutsuin paljon vieraita, mutta luokseni tulivat vain yksi luokkalaiseni, sekä paras ystäväni naapurustosta. En muista olinko lopulta kuitenkaan kovin pettynyt kun edes kaksi tuli. Olen aina ollut vähän sellainen, että koulussa porukka jollain tasolla viihtyi seurassani, mutta kukaan ei tahtonut olla vapaa-ajalla kaverini.
Terveisin Naispelko26
Ujo, arka, hiljainen, epäsosiaalinen, vetäytyvä.