Kuinka monesti olet ottanut hiv-testin tähän mennessä?
Kommentit (14)
Kaksi kertaa on taidettu testata, on kaksi raskautta takana.
Kerran, ainoan raskauden yhteydessä.
Kolmesti otettu rutiinisti raskauksien takia neuvolassa.
Kerran N30, koska halusin testata. Ajattelin, että eihän sitä koskaan tiedä vaikka ei mitään yksittäistä syytä ollutkaan mennä testiin.
Kahdesti, olen neitsyt. Mutta kerran se vaadittiin viisumia varten ja kerran leikkausta ennen.
Kahdesti, molempien raskauksien yhteydessä
En tiedä. Itse en ole teettänyt ensimmäistäkään.
Kait ne on raskauksien aikana otettu joskus 2000 -luvun alussa. Eli kaksi kertaa.
Kaksi kertaa itse pyytänyt. Toinen oli sellainen haaste-juttu eli haastettiin ihmisiä menemään hiv-testiin. Toisella kerralla testattiin kaikki sptaudit, koska olin viettänyt hiukan liian villiä elämää ja halusin varmistaa että kaikki on kunnossa.
Sen lisäksi testi on otettu raskauksien yhteydessä, verenluovutuksessa ja todennäköisesti myös yhden leikkauksen yhteydessä.
Molempien raskauksien aikana neuvolassa, eli kaksi kertaa.
Verta luovuttaessa taitavat aina ottaa, eli epäsuorasti noin 30 kertaa. Sukupuolitautitesteissä kolme kertaa, ja joka kerta on muistaakseni testattu myös hiv syystä x