Isäni kuoleman jälkeen minusta tuli sukulaisteni ja kyläyhteisön hylkiö

80-luvulla kaikki oli vielä toisin.
Virkeä kyläyhteisö ja ehjä perhe sekä välittävä suku.
Isäni oli kotikunnassani (Jota nykyisin ei enää ole) arvostettu kunnanvaltuutettu, joka osasi pyöritellä numeroita ja oli melkoinen ideariihi. Muistan viimeiset kunnallisvaalit, jossa hän oli koko kunnan ääniharava.
Lisäksi hän oli kotikyläni kyläyhteisön puheenjohtaja ja keksi kaikenlaisia tapahtumia ja virikkeitä, millä kylä saatiin eläväksi ja jonne tuli toisinaan kauempaakin väkeä varsinkin kesäisin.
Olin ainoa lapsi ja sain sen viettää luonnon ja lehmien keskellä, mutta sitten kaikki muuttui, koska isäni päätti päivänsä oman käden kautta.

Äiti masentui, eikä enää kyennyt juurikaan minusta huolehtimaan. Hän joutui psykiatriseen hoitoon. Karja oli myös myytävä kiireellisesti, samoin sitten koko sukutila, koska isälläni ei ollut sisaruksia eikä isovanhemmat enää jaksaneet. Heillekin oli kova paikka lähteä "liikepaikalle" eikä hekään kovin kauaa enää isän jälkeen edes eläneet.
minut sijoitettiin isäni serkun perheeseen samalle kylälle, mutta en sopeutunut.
Oireilin todella pahasti perheeni hajoamisesta ja pikkuhiljaa minusta tuli rasite ja tämän johdosta alkoikin koulukiusaaminen "hulluista vanhemmista" ja siihen sitten näyttikin lähtevän koko kyläyhteisö mukaan, koska tulin entistä hankalammaksi lapseksi. ja enää kun isä ei ollut valtuustossa puolustamassa kylän asioita, kyläkoulu lakkautettin ja muutkin palvelut hävisivät. Ei enää ollut isää järjestämässä ja ideoimassa ja jatkajaa ei ollut, niin pian koko kylässä loppui toiminta ja sain ihan aikuisiltakin ihmisiltä kuulla, että ajoin isäni itsemurhaan, koska olen noin kamala ihminen. Ja toki sukulaisetkin lopettivat yhteydenpidon ja välittämisen ja minut sitten siirrettiin lastenkotiin.
Äidistä en juuri mitään tiennyt eikä hän enää kuulemma halunnutkaan minusta huolehtia, koska hän halusi yrittää aloittaa alusta ja muistutan liikaa menneestä. Hoidoista huolimatta hän oli alkoholisoitunut.

Pääsin uuteen sijaisperheeseen ja elämän alkuun.
Koskaan minusta ei tullut täysin normaalia eikä tule, enkä myöskään hanki lapsia
Itseni pystyn elättämään
Vaikka tästä on kauan aikaa, muistot ei katoa.
Sukulaisistani en ole kuulut, paisti äidistäni on tieto, että kuollut on alkoholin takia. Perintöjä ei häneltä jäänyt.
Sukutilan myynnistä aikanaan tuli rahaa, mutta niillä katettiin hoitoja sun muita hankintoja, että enää ei ole mitään jäljellä.
Ehkä jonain päivänä vielä pystyn menemään vanhaan kotikylääni tai siten en
En tiedä, kai siellä vielä jokunen vanha tuttu elossa on
Tunnen edellee halveksuntaa niitä ihmisiä kohtaan