Tajusin tänään oman ihmisarvoni, jippii!!!!!

Mulla om ollu joku ihan hirvee miellyttämisen tarve parisuhteissa, aina. Etten edes mieti, mitä mä voisin vaatia tai onko toinen mulle ees sopiva tai kohteleeko hyvin jne. Kunhan ite oon ystävällinen, kiltti, huomioiva, joustava ja niin eteenpäin. Ja sitten tietty tullu huonosti kohdelluksi monta kertaa, koska oon sen sallinu. Nyt on ollu sellanen orastava suhde miehen kanssa, joka on just sellanen, että menee omia menojaan ja pitää yhteyttä miten lystää ym. enkä ole todellakaan siellä prioriteeteissä ekana herran elämässä. Ei tietty tarvikaan olla, mutta oishan se kiva tuntee ittensä edes jollakin tapaa tärkeäksi. Ja kas vain tämä auttoi mut tajuamaan, että aivan sama tässä kohtaa elämässä tykkääkö hän minusta vai ei, niin haluan reilua kohtelua ja tarpeeksi huomiota enkä todellakaan jää tähän matelemaan ja hakemaan jotain huomion rippeitä. Ja vitsi että helpotti tämä, koska nyt on olo, että arvostan itseäni ihan oikeasti enkä vaan sano niin. Eikä mun arvo ole kiinni jonkun puolituntemattoman miehen mielipiteestä. Että tällasta tuli sit tajuttua. Vähän vissiin myöhään tämä, mutta itsetunto on ollu kohdillaan muualla enkä oo siksi ihan tajunnukaan kuinka epävarma ja alistuva oon suhteissa ollu. Tämä säätäminen nyt herätti ja sen mukana tullut ahdistus, että ei hemmetti en mä tällasta enää hyväksy. Enkä jaksa. Että mitta tuli tämän elämän kohdalta täyteen!