Tässä hieman kuulumisia lastensuojelun palaverista
Kirjoitin aiemmin siitä että hakeuduin psyk. polille lapsuudenperheeni kuoltua lyhyellä aikavälillä sekä traumaattista lapsuuttani. Kerroin myös miten pelkäsin hakea apua koska lapseni isä teki aikoinaan meistä useita perättömiä lasuja, ja jouduimme läpikäymään raskaat prosessit. Ko. hoitaja teki lasun joka tapauksessa koska ei uskonut että pärjään lasten kanssa oman vaikean lapsuuteni takia. Yhden lapsistani olen siis kasvattanut jo pärjääväksi aikuiseksi. Hoitaja oli värittänyt lasun kuulostamaan siltä kuin olisin vähintään psykoosissa ja todellisuudesta täysin irrallaan.
No, menimme sossuun selvittämään asiaa. Kerroin omat näkemykseni. Lapset olivat mukana. Myös ystäväni oli tukena. Käsittelimme asiaa yli tunnin ja lasu päätyi siihen että ei tiedä mitä tekee kanssamme. Tehtäväksi he antoivat minulle soittaa takaisin psyk. polille tälle kyseiselle hoitajalle ja aloittaa käynnit uudelleen. He sitten sanoivat että soittavat hoitajalle ja varmistavat että olen sopinut asian.
Olin puhunut hoitajalle aiemmin siitä kuinka haaveilen muutosta jonnekin luonnonhelmaan, ostavani ensimmäisen oman asuntoni ja aloittavani elää unelmiani. Tämän hoitaja oli kirjannut niin että "potilas suunnittelee muuttoa ulkomaille jotta pääsee pakenemaan sosiaaliviranomaisia". Kuulostaa siltä kuin olisin vainoharhainen ja pimahtanut. Tämän seurauksena lasu oli sitä mieltä että lasten hyvinvoinnin takia muutto ei ole hyvä asia, ja että meidän kaikkien on parempi täällä missä "apu on lähellä". Kirsikaksi kakun päälle tuo hoitajan sepustama lasu, jossa kipeimmät asiat elämästäni postitetaan exälleni, joka on ollut pois elämästämme 2 vuotta. Hän ei siis pidä lapseen minkäänlaista yhteyttä, mutta on kunnostautunut herjaamisessa ja perättömissä lasussa vaimonsa ja äitinsä kanssa. Tämä ilmoitus on kuin heittäisi bensaa tuleen ja pelkään että hän aktivoituu, ja sota on taas pystyssä.
En kerta kaikkiaan ymmärrä mikä vaivaa tällaisia "ammatti-ihmisiä". Asiakasta ei kuunnella, ei ymmärretä, ei auteta oikeasti. Tunnen että minulta on otettu itsemääräämisoikeus pois ja minulle on määrätty edunvalvonta, joka päättää ja tietää miten minun tulisi elää ja hoitaa suruani. Olen äärettömän ahdistunut siitä että olen pakotettu menemään tuolle hoitajalle ja avautumaan hänelle kipeimmistä asioistani. Siinä hän sitten samalla kynä sauhuten keksii uusia aiheita mistä raportoida lasuun. Olen pöyristynyt siitä miten sairaita jotkut alan ammattilaiset ovat, ja miten suuri valta heillä on päättää ihmisten kohtaloista. Itken iltaisin enkä näe tästä tilanteesta poispääsyä. En ole koskaan ollut itsetuhoinen, mutta eilen illalla itkin sängyssä ja mietin miten olisi helpottavaa kuolla pois.
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Ihan sairastahan tuo ap:n sepustelu on. Mitä tässä muka olisi pitänyt tehdä? Itse kertoo, että halusi psykiatrista apua ja siitä homma lähti liikkeelle. No, sossut ohjaavat, että varmaan ihan aiheesta hakee psykiatrista apua ja varmaan olisi paras ihan oikeasti mennä sinne. Mikä ihme tässä nyt on väärin tehty? Ja lain mukaan lastensuojeluilmoitukset menevät huoltajille tiedoksi, siihen on ihan se ja sama sossujen ymmärtää tai olla ymmärtämättä, koska lakia heidän tulee aina noudattaa,
Kysytkö ihan tosissasi että mitä on tehty väärin, jos asiakkaan sanomisia vääristellään siinä tarkoituksessa että se johtaisi huostaanottoprosessiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan sairastahan tuo ap:n sepustelu on. Mitä tässä muka olisi pitänyt tehdä? Itse kertoo, että halusi psykiatrista apua ja siitä homma lähti liikkeelle. No, sossut ohjaavat, että varmaan ihan aiheesta hakee psykiatrista apua ja varmaan olisi paras ihan oikeasti mennä sinne. Mikä ihme tässä nyt on väärin tehty? Ja lain mukaan lastensuojeluilmoitukset menevät huoltajille tiedoksi, siihen on ihan se ja sama sossujen ymmärtää tai olla ymmärtämättä, koska lakia heidän tulee aina noudattaa,
Kysytkö ihan tosissasi että mitä on tehty väärin, jos asiakkaan sanomisia vääristellään siinä tarkoituksessa että se johtaisi huostaanottoprosessiin?
Missä huostaanotossa? Onko nyt puurot ja vellit nurin? Eihän tuo johtanut yhtään mihinkään lastensuojelun toimenpiteeseen. Ei alkanut edes asiakkuus, mutta tämän ketjun neuvoja noudattamalla varmasti alkaisi, syynä aivan sekopäinen käytös.
Veikkaan hoitajan olleen naisen. Naisilla on tapana kuulla kaikenlaista rivien välistä.
Jos tämä on totta, niin tuo hoitaja on psyykkisesti häiriintynyt. Jotain sadismia? Valitusta menemään kyseisestä hoitajasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on hyvä osoitus siitä, ettei ikinä kannata käydä millään hoitajilla psyykkisten ongelmien takia, vaan mennä suoraan asiansa osaavan psykologin pakeille. Ei ole ensimmäinen kerta kun kuulen täysin asiattomista ja ammattitaidottomista hoitajista.
Näipä juuri. Hoitajilla, psykiatrisillakaan ei ole juuri lainkaan koulutusta psykologiasta. Eivätkä hoitajat ole lähtökohtaisesti kovinkaan tottuneita itsenäiseen työhön, ja he helposti tekevät kaikenlaista ylimääräistä varmuuden vuoksi varmistaakseen selustaansa, koska usein eivät oikein tiedä mitä tehdä.
Psykologia ja psykiatria ovat eri asioita.
Vierailija kirjoitti:
Täysin ammattitaidoton kuraattori. Teki väärän päätöksen, liian nopeasti, ehkä vaon päteäkseen.
Vanhemmat eivät pääse lukemaan edes lääkärinlausuntoja Kanta.fi:ssa, vaikka lapsi on alaikäinen.
Mutta tuo kuraattori on hölöttänyt kaiken ulos, ja vielä puhelimessa.Kaikenlaisia hörhöjä tuossakin ammatissa toimii.
Kuraattori teki siis lastensuojeluilmoituksen ja lasun virkailija kertoi ne asiat puhelimessa.
ja ehe, todellakaan kyseessä ei ollut mitään henkeä uhkaavaa, ei vanhempien eikä teinin päihteiden käyttöä, väkivaltaa jne. Kuraattori vaan oli rivien välistä tulkinnut että teiniä ei ehkä tueta opiskelupaineissa kotoa tarpeeksi - vaikka itse sanoi että saisi apua mutta ei halua. Meillä on ihan läheiset välitkin vielä.
Ja kuraattoreilla ja muilla vastaavilla on ihan lain mukaan pakko tehdä se lasu jos "huoli herää" ja sehän on ihan tyypistä kiinni mistä se huoli herää. Nykyisin lastensuojelun palvelutarpeen arviointi on aivan ylikuormittunut, koska lasuja tulee niin kauheita määriä, tyyliin siitä että lapsi jää toistuvasti itkien päiväkotiin tai ei ole suostunut pukemaan vaatteita päälle aamulla, vaan tulee yöpuvussa - tilanne jolle 2000 -luvun alussa naurettiin ja päiväkodistakin sanottiin että joka viikko heille tulee joku nuori kapinallinen yökkärissä, mutta kyllä se pukeminen alkaa päiväkodissa tuntumaan ihan hyvältä vaihtoehdolta kun kavereita alkaa valua paikalle.
Meillä kyseessä oli tällainen pakko tehdä -lasu, joka selvitettiin puhelimessa - molemmille vanhemmille soitettiin. Ja nyt me molemmat vanhemmat mm. tiedämme, että nuoremme on kipuillut mm. sukupuoli-identiteettinsä kanssa. Ja hän tietää, että me tiedämme.
MIKSI ylipäätään menit hoitajalle? Ei lasu voi "lähettää" sinua mihinkään hoitoon. Sossut esiintyvät mielellään lääkärin roolissa, ja tekevät diagnooseja ja "lähetteitä" yms., mutta se on vain sossujen suurenhulluusfantasiaa. Älä niele sitä valhetta.
Sanot vain, ettet katso tarpeelliseksi mitään hoitajalla käyntiä. Niin minä sanoin.. Sossut olivat tehneet minusta omia diagnoosejaan papereihin, siis täysin ilman mitään pätevyyttä. Terveysasemalta minut naurettiin ulos, kun kerroin niin kuin asia on, eli että sossu vaatii minua hoitoon omilla diagnooseillaan, ilman varsinaista syytä.
Asiasta väännetään toki, ja sossut uhkaavat varmaan huostaanotolla, koska et ole "yhteistyökykyinen". Niin minuakin uhkailtiin. Mutta toistat sinnikkäästi ja rauhallisesti yhdessä tukihenkilösi kanssa, ettet katso tarpeelliseksi mitään hoitajaa, ja että siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä.
Minut yritettiin lavastaa "mielisairaaksi" sossujen taholta, painostaa hoitoon ja uskon, että tätä keksittyä "mielisairauttani" olisi sitten käytetty huostaanoton perusteena.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän AP, että tuntuu toivottomalta jos tilanne on niin kuin kerrot. Mutta pysähdypä nyt oikeasti miettimään hetki sitä, miksi sä nyt tunnut kääntävän tämän asian lastensuojelun viaksi? Se saikkarihan tässä on se, joka väärin toimii kun vääristelee ja valeh telee!
Sossuthan toimii ihan oikein jos eivät paina asiaa villaisella mutta vastaavasti taas eivät aloita mitään hirveitä "lastensuojelutoimiakaan". Mieti/miettikää nyt; äiti josta tulee lasuun viestiä että se suunnittelee pakenevansa ulkomaille, on suurin piirtein psykoottinen, vainoharhainen ym. Mitä niiden sossujen olisi tuossa tilanteessa muka pitänyt tehdä? Jos ei tehdä mitään niin mitäpä jos hoitajan kirjaukset olisikin täyttä totta? Jos vaihdetaan hoitajaa ja äiti onkin oikeasti niin huonossa kunnossa kun mitä tuo eka hoitaja on kirjannut, voisi hoitajan vaihtumisen myötä äiti alkaa piilotella tilannetta ja asiat menisi vaan huonompaan suuntaan.
Mene AP sinne hoitajalle ja nauhoita keskustelut ja pyydä sitten myöhemmin hoitajan kirjaukset itsellesi. Jos niissä on virheellisiä tietoja, ota yhteys potilasasiamiehen ja vaadi tietojen korjaamista nauhotteisiisi vedoten. Hoitaja ei voi kirjata yhtä ja sepostaa lasuun toista vaan näiden tietojen on vastattava toisiaan. Jos siis hoitaja säätää omiaan ja voit tämän todistaa, ongelma ratkeaa sillä. Ei lastensuojelua mollaamalla.
Onko varma, ettei lasu ja terveysaseman hoitaja ole juoninut tätä keskenään? Nimittäin toimivat näin, ainakin minun kohdallani sossujen esimies oli ottanut lääkäriin yhteyttä, alustaen siten, että äiti on psyk.tapaus (sossujen oma diagnoosi, terveystiedoissa ei mitään). Lääkäri lähti heti mukaan ja uskoi, kun kerran sossujen esimies (jota en ollut koskaan tavannut) otti yhteyttä. Olen nähnyt sähköpostit. Sain ne lopulta käsiini paljon myöhemmin.
Eikö tuossa ole salassapitovelvollisuutta rikottu ja pahasti, jos yksityiset terveystiedot on annettu eksän käsiin?!
Lähtisin tota asiaa purkamaan välittömästi. Lausunto ja perusteet ovat eri asia kuin repostella henkilökohtaiset asiat vääriin käsiin.
Vierailija kirjoitti:
Eikö tuossa ole salassapitovelvollisuutta rikottu ja pahasti, jos yksityiset terveystiedot on annettu eksän käsiin?!
Lähtisin tota asiaa purkamaan välittömästi. Lausunto ja perusteet ovat eri asia kuin repostella henkilökohtaiset asiat vääriin käsiin.
Lastensuojeluilmoitus menee aina huoltajille. Osa ilmoituksista käsittelee toisen huoltajan terveyttä, syystä. Huoltaja on voitu tuoda vaikka pakkohoitoon.
Näipä juuri. Hoitajilla, psykiatrisillakaan ei ole juuri lainkaan koulutusta psykologiasta. Eivätkä hoitajat ole lähtökohtaisesti kovinkaan tottuneita itsenäiseen työhön, ja he helposti tekevät kaikenlaista ylimääräistä varmuuden vuoksi varmistaakseen selustaansa, koska usein eivät oikein tiedä mitä tehdä.