Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tässä hieman kuulumisia lastensuojelun palaverista

Vierailija
01.09.2019 |

Kirjoitin aiemmin siitä että hakeuduin psyk. polille lapsuudenperheeni kuoltua lyhyellä aikavälillä sekä traumaattista lapsuuttani. Kerroin myös miten pelkäsin hakea apua koska lapseni isä teki aikoinaan meistä useita perättömiä lasuja, ja jouduimme läpikäymään raskaat prosessit. Ko. hoitaja teki lasun joka tapauksessa koska ei uskonut että pärjään lasten kanssa oman vaikean lapsuuteni takia. Yhden lapsistani olen siis kasvattanut jo pärjääväksi aikuiseksi. Hoitaja oli värittänyt lasun kuulostamaan siltä kuin olisin vähintään psykoosissa ja todellisuudesta täysin irrallaan.

No, menimme sossuun selvittämään asiaa. Kerroin omat näkemykseni. Lapset olivat mukana. Myös ystäväni oli tukena. Käsittelimme asiaa yli tunnin ja lasu päätyi siihen että ei tiedä mitä tekee kanssamme. Tehtäväksi he antoivat minulle soittaa takaisin psyk. polille tälle kyseiselle hoitajalle ja aloittaa käynnit uudelleen. He sitten sanoivat että soittavat hoitajalle ja varmistavat että olen sopinut asian.

Olin puhunut hoitajalle aiemmin siitä kuinka haaveilen muutosta jonnekin luonnonhelmaan, ostavani ensimmäisen oman asuntoni ja aloittavani elää unelmiani. Tämän hoitaja oli kirjannut niin että "potilas suunnittelee muuttoa ulkomaille jotta pääsee pakenemaan sosiaaliviranomaisia". Kuulostaa siltä kuin olisin vainoharhainen ja pimahtanut. Tämän seurauksena lasu oli sitä mieltä että lasten hyvinvoinnin takia muutto ei ole hyvä asia, ja että meidän kaikkien on parempi täällä missä "apu on lähellä". Kirsikaksi kakun päälle tuo hoitajan sepustama lasu, jossa kipeimmät asiat elämästäni postitetaan exälleni, joka on ollut pois elämästämme 2 vuotta. Hän ei siis pidä lapseen minkäänlaista yhteyttä, mutta on kunnostautunut herjaamisessa ja perättömissä lasussa vaimonsa ja äitinsä kanssa. Tämä ilmoitus on kuin heittäisi bensaa tuleen ja pelkään että hän aktivoituu, ja sota on taas pystyssä.

En kerta kaikkiaan ymmärrä mikä vaivaa tällaisia "ammatti-ihmisiä". Asiakasta ei kuunnella, ei ymmärretä, ei auteta oikeasti. Tunnen että minulta on otettu itsemääräämisoikeus pois ja minulle on määrätty edunvalvonta, joka päättää ja tietää miten minun tulisi elää ja hoitaa suruani. Olen äärettömän ahdistunut siitä että olen pakotettu menemään tuolle hoitajalle ja avautumaan hänelle kipeimmistä asioistani. Siinä hän sitten samalla kynä sauhuten keksii uusia aiheita mistä raportoida lasuun. Olen pöyristynyt siitä miten sairaita jotkut alan ammattilaiset ovat, ja miten suuri valta heillä on päättää ihmisten kohtaloista. Itken iltaisin enkä näe tästä tilanteesta poispääsyä. En ole koskaan ollut itsetuhoinen, mutta eilen illalla itkin sängyssä ja mietin miten olisi helpottavaa kuolla pois.

Kommentit (54)

Vierailija
21/54 |
01.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Missäpäin suomea ap elät? Pohjois suomessa olen tavannut tuollaisia sossuja ja tuollaista menettelyä kuin sinun tapauksesi.

Pk-seudulla. Olen pahoillani jos olet joutunut kokemaan samaa.

ap

Vierailija
22/54 |
01.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jokainen näistä asiakkaiden kokemista kauhutapahtumista ovat osoitus että jossakin ammattilaiset epäonnistuivat ja tärkeimmässä asiassa eli vanhempien tukena olemisessa. Tilalla totalitärismi ja autoritäärinen ote. Ihmisiä käsitellään kuin he olisivat esineitä eikä sellaisia joilla on tarve tulla rakastetuksi ymmärretyksi ja hyväksytyksi. Ihan hirveää on kuulla tätä.

Opiskelin sossujen kanssa joitain kursseja ja arvasin mitä jälkeä ne tulevat jättämään, oli niin kylmää porukkaa ja enimmäkseen vasureita vielä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/54 |
01.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla on käsitys, että lapsen papereihin ei saa laittaa vanhemman terveystietoja. Ainakin itse olen puuttunut sellaiseen. Siis silloin kun olen omalla kohdallani siihen törmännyt. Mutta harvoin sitä pääsi papereihin käsiksi, vaikka kuka Sellainen oikeus olikin.

Vierailija
24/54 |
01.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuten olen muutamia kertoja täälä(kin) todennut, ettei huliaan, murheitaan tai elämän kipeitä asioita kannata julkisen terveydenhuollon puolella avata.

Niistä lähtee nykylain säädännön mukaan ilmoitukset matalalla kynnyksellä.

Kirkon puoleen kääntyisin kuuntelu ja keskustelu avun suhteen. Siellä on kuuntelevia korvia ja osaavaa apua (enkä tarkoita mitään Jeesus puheita)

Vierailija
25/54 |
01.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt sinun pitää olla fiksu ja kestää. Käy välillä papilla vuodattamassa tuntojasi, heillä on pisimmälle viety vaitiolovelvollisuus. Ehkä diakonia voi myös auttaa jossain ihan konkreettisesti.

Mietit miten pääset parhaiten jaloillesi, noista kaikista "tukitoimista" huolimatta.

Vierailija
26/54 |
01.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Virosta saa suomenkielistä apua ilman lasuriskiä. Pk-seudulta ei esim. päiväristeily sinne maksa käytännössä mitään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/54 |
01.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo on niin syvää ahdistelua viranomaisten taholta, että olisut ihan varmasti oikeutettu tekemään rikosilmoituksen.

Kannattaa tehdä jo senkin vuoksi, että sos.tt ja psyk. huomaavat, että tunnet oikeutesi ja että sinua ei voi kohdella miten sattuu.

Vierailija
28/54 |
01.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Seuraavan kerran, kun meet sinne psyk.hoitajalle tai lasulle niin nauhoita ne keskustelut.sitten sulla on todisteet kuka puhuu ja mitä puhuu ja voit niitä käyttää sit asian hoitamisessa eteenpäin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/54 |
01.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sulla ap ei ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin käydä sillä hoitajalla ettei lapsia huostaanoteta ja puhua mahdollisimman vähän tai sitten palkata joku oikein hyvä asianajaja.

Vierailija
30/54 |
01.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuo on niin syvää ahdistelua viranomaisten taholta, että olisut ihan varmasti oikeutettu tekemään rikosilmoituksen.

Kannattaa tehdä jo senkin vuoksi, että sos.tt ja psyk. huomaavat, että tunnet oikeutesi ja että sinua ei voi kohdella miten sattuu.

Mitä tässä on ahdistelua? On käyty keskustelu siitä, että varmaan joo kannattaa hakea sitä psyykkistä keskusteluapua, jota ap oli hakemassakin. Mitä ahdistelua tässä on?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/54 |
01.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ymmärrän AP, että tuntuu toivottomalta jos tilanne on niin kuin kerrot. Mutta pysähdypä nyt oikeasti miettimään hetki sitä, miksi sä nyt tunnut kääntävän tämän asian lastensuojelun viaksi? Se saikkarihan tässä on se, joka väärin toimii kun vääristelee ja valeh telee!

Sossuthan toimii ihan oikein jos eivät paina asiaa villaisella mutta vastaavasti taas eivät aloita mitään hirveitä "lastensuojelutoimiakaan". Mieti/miettikää nyt; äiti josta tulee lasuun viestiä että se suunnittelee pakenevansa ulkomaille, on suurin piirtein psykoottinen, vainoharhainen ym. Mitä niiden sossujen olisi tuossa tilanteessa muka pitänyt tehdä? Jos ei tehdä mitään niin mitäpä jos hoitajan kirjaukset olisikin täyttä totta? Jos vaihdetaan hoitajaa ja äiti onkin oikeasti niin huonossa kunnossa kun mitä tuo eka hoitaja on kirjannut, voisi hoitajan vaihtumisen myötä äiti alkaa piilotella tilannetta ja asiat menisi vaan huonompaan suuntaan.

Mene AP sinne hoitajalle ja nauhoita keskustelut ja pyydä sitten myöhemmin hoitajan kirjaukset itsellesi. Jos niissä on virheellisiä tietoja, ota yhteys potilasasiamiehen ja vaadi tietojen korjaamista nauhotteisiisi vedoten. Hoitaja ei voi kirjata yhtä ja sepostaa lasuun toista vaan näiden tietojen on vastattava toisiaan. Jos siis hoitaja säätää omiaan ja voit tämän todistaa, ongelma ratkeaa sillä. Ei lastensuojelua mollaamalla.

Vierailija
32/54 |
01.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missäpäin suomea ap elät? Pohjois suomessa olen tavannut tuollaisia sossuja ja tuollaista menettelyä kuin sinun tapauksesi.

Pk-seudulla. Olen pahoillani jos olet joutunut kokemaan samaa.

ap

Ja arvaan, että koillisessa suurpiirissä. Ainakin kuulostaa siltä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/54 |
01.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Varaa poliisilaitokselle aika, ja mee kysymään että voisitko tehdä tuollaisesta asiasta rikosilmoituksen. Sanot asiasi, ja että miksi olet tulkut poliisilaitokselle. Sanot tuon asian, ja että hoitaja värittää lasuja lastensuojeluun. Sen lisäksi lopettaisin kyseisellä hoitajalla käymisen, ja vaihtaisin hoitajaa. Sanoisin myös tuollaiselle hoitajalle asiasta aika veemäisesti niin hyvin, että menisi kerralla kaaliin. En itse viitsisi kuunnella ja olla mustamaalattuna, van aika hyvin sanoisin hoitajalle asiasta, poistuisin, vaihtaisin hoitajaa, sitten rikosilmoitus. Ja täthän tää suomen niin sanottu hyvä terveydenhuokto on. Saat vaan paskaa niskaas, mut et mitään hyvää siinä välissä.

Itsekin toimisin näin. Älä anna niiden polkea sua Ap. Tee vaikka asiasta julkinen.

Vierailija
34/54 |
01.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nauhoitat ne keskustelut hoitajan luona. Voit suoraan kysyä, miksi laitoit lausuntoon että aion muuttaa ulkomaille sossua pakoon ym vaikka en sanonut mitään sellaista. Ja pyydät kaikki kirjaukset itsellesi ja vaadit korjaukset, ja toki sanot sossuille että hoitaja vääristelee sanomisiasi ja sinulla on todisteet. Ja sen jälkeen valitusta eteenpäin ja vähän himputisti. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/54 |
01.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jokainen näistä asiakkaiden kokemista kauhutapahtumista ovat osoitus että jossakin ammattilaiset epäonnistuivat ja tärkeimmässä asiassa eli vanhempien tukena olemisessa. Tilalla totalitärismi ja autoritäärinen ote. Ihmisiä käsitellään kuin he olisivat esineitä eikä sellaisia joilla on tarve tulla rakastetuksi ymmärretyksi ja hyväksytyksi. Ihan hirveää on kuulla tätä.

Opiskelin sossujen kanssa joitain kursseja ja arvasin mitä jälkeä ne tulevat jättämään, oli niin kylmää porukkaa ja enimmäkseen vasureita vielä.

Oikeistolaiset sossut on niitä laitosten johtajia.

Kaksi tuttua jotka opiskelevat sossuiksi nyt. Toinen on koulukiusaaja ja toinen räpätäti, joka tietää asiat paremmin, mutta ei osaa huomioida mitenkään toisten tunteita.

Sitten tunne pari vanhaa sossua, he ovat ihan fiksuja.

Vierailija
36/54 |
01.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannattaakohan sinne hoitajalle mennä ollenkaan? Mitäpä jos kieltäytyisit. Jos lasu kyselee, sanot ettet ole hoidon tarpeessa. Tarvittaessa yksityiseltä lääkäriltä lausunto, että et ole hoidon tarpeessa. Tarvittaessa asianajaja mukaan kuvioihin. Hoitajalla käymisessä on se riski, että jo pelkästään käyntejä ja lisäksi kaikkea mitä sinun väitetään sanoneen siellä, voidaan käyttää sinua vastaan. Jos kieltäydyt, koko tuo juttu saattaa kuivua kasaan. Jos alat käydä hoitajalla, sieltä tulee kaikenlaista uutta asetta sinua vastaan koko ajan. Lisää vettä myllyyn, ja mylly pyörii.

Jos mene hoitajalle, nauhoita salaa.

Vierailija
37/54 |
01.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varaa poliisilaitokselle aika, ja mee kysymään että voisitko tehdä tuollaisesta asiasta rikosilmoituksen. Sanot asiasi, ja että miksi olet tulkut poliisilaitokselle. Sanot tuon asian, ja että hoitaja värittää lasuja lastensuojeluun. Sen lisäksi lopettaisin kyseisellä hoitajalla käymisen, ja vaihtaisin hoitajaa. Sanoisin myös tuollaiselle hoitajalle asiasta aika veemäisesti niin hyvin, että menisi kerralla kaaliin. En itse viitsisi kuunnella ja olla mustamaalattuna, van aika hyvin sanoisin hoitajalle asiasta, poistuisin, vaihtaisin hoitajaa, sitten rikosilmoitus. Ja täthän tää suomen niin sanottu hyvä terveydenhuokto on. Saat vaan paskaa niskaas, mut et mitään hyvää siinä välissä.

Itsekin toimisin näin. Älä anna niiden polkea sua Ap. Tee vaikka asiasta julkinen.

Ei tuossa tilamteessa jaksa ja poliisi tuskin puuttuu tuohon. Se on ensin potilasasiamies, joka asian tutkii. Ja vaikea aloittajan on sanoa, ettei ole ulkomaille muuttamisesta puhunut, jos se on kirjattu papereihin. Arvaa ketä uskotaan. Hoitaja voi sanoa, ettei muista, mutta on kirjannut potilaan sanomiset tapaamisen jälkeen.

Vierailija
38/54 |
01.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Menet sinne hoitajalle ja kerrot, että voit jo paljon paremmin ja olet tajunnut, että muutto ei olisi ollut hyvä ratkaisu. Puhut asiat sillä tavalla että sinut arvioidaan tasapainoiseksi ja kykeneväksi huolehtimaan perheestäsi. Eiköhän siellä yksissä tuumin piankin päätetä, että käynnit voidaan lopettaa.

Vierailija
39/54 |
01.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko puolisosi joku "merkittävä" henkilö? Suhteilla ja kuran levittämisellä varmaan tämä homma hoidettu.

Vierailija
40/54 |
01.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta todella epäinhimillistä sossuilta laittaa sinut samalle hoitajalle. Kyllähän koulutetun henkilöstön pitäisi pystyä tilasi arvioimaan, eli vaihtamisesta ei pitäisi olla haittaa. Eivät he voi pakottaa menemään samalle. Voit vaatia vaihtoa, ja sanoa sossuille että sitoudun hoitoon, mutta en enää tämän henkilön kanssa. Lisäksi eikö näillä hoitajilla ole velvollisuus ilmoittaa asiakkaalle ennen lasun tekemistä? Ainakin päiväkodin hoitajian täytyy kertoa perheelle, tai näin on ohjeistettu. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kaksi neljä