Mikä on vaihtoehto prostituutiolle köyhissä maissa?
Luin jutun Venezuelasta. Maata vaivaa äärimmäinen köyhyys. Lääkärin palkka on 108 dollaria kuukaudessa. Pelkästään sillä ei pysty elämään.
Itseään jenkkituristeille myymällä saa 25 dollaria tunnissa. Kun tekee yhden pitkän päivän, selviää kuukauden.
Miehillä tilanne on hankalampi. He tekevät henkensä pitimiksi rikoksia, erityisesti huumerikoksia, joista rangaistukset ovat ankaria, käytännössä kuolemantuomioitakin, koska vankilaolosuhteet ovat epäinhimilliset.
Länsimaissa puhutaan parituksesta ja naisten kurjista kohtaloista, mutta lieneekö se koko totuus? Kun edes korkeasti koulutettuna raha ei riitä ruokaan, on selvää, että kaikki kivet käännetään. Prostituutio on tässä tilanteessa täysin luonnollinen valinta.
Ihmettelen sitäkin, miksi prostituutio nähdään ongelmana, mutta köyhissä maissa matkailua ei. Esimerkiksi köyhien Aasian maiden hotellisiivoojien olot tuskin kummoiset ovat. Heillä ei ole taustallaan minkäänlaista turvaa. Heille maksetaan aivan mitätön palkka ja he ovat täysin työnantajansa armoilla.
Olen lähes varma, että mitättömällä ja elättämättömällä palkalla tekeviä naisia kiristetään esimerkiksi seksillä. Seksi ensin, palkka sitten. Siinä myydään kroppaa halvalla, paljon halvemmalla kuin mitä turistit siitä maksaisivat.
Mutta eipä suomalainenkaan keksiluokkainen hotellisiivoojien ansioita tai kohtaloita mieti. Pääasia, että halvalla saa.
Britanniassa prostituution määrä on räjähtänyt, koska sosiaalietuuksia kiristettiin niin, että joillekin ei jää käteen kuin 50 puntaa kuukaudessa. Sillä on tultava toimeen tai sitten keksittävä jotain muuta työtä. Heikko-osaisille, joiden on vaikea työllistyä ja joiden elämänhallintakin saattaa olla heikko, prostituutio on luonnollinen vaihtoehto.
Prostituutiota mielellään moralisoidaan ja se nähdään usein naisen hyväksikäyttämisenä, mutta todellisuudessa hyväksikäyttäjä lienee kapitalistinen järjestelmä. Ei näillä naisilla yksinkertaisesti ole vaihtoehtoja, ei ainakaan sellaisia, että niillä eläisi, jos ei uhraa ihan kaikkea aikaansa työlle.
Kirkko, luostarilaitos. Ainakin jossain määrin.