Ensitreffit Alttarilla Official 2019

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan tämä tavallaan rakkaussuhde. Esimerkiksi niissä kirjeissä joita kirjoitetaan ennen häitä puhutaan hyvin kauniisti, kaikki lähtevät mukaan sillä ajatuksella, että tuleva puoliso on rakas ja hänen kanssaan tullaan elämään avioliitonomaisessa suhteessa.

Hyvin moni kirjoittaa: rakas vaimoni/mieheni/puolisoni.

Ajatuksena ja toiveena on, että on rakkautta, siksi sitä pitäisi vaalia tai pitää yllä kaikin mahdollisimman tavoin.

Eikä niin, että eihän tässä nyt pitäisikään käyttäytyä kuin rakkaussuhteessa kun ollaan toisilleen outoja.

Eihän mistään näistä parista sitten tulisikaan mitään vaan koko ohjelma olisi turha?

Ihmiset menevät, tai ideana on, että menevät, tosissaan ja silloin pitäisi myös käyttäytyä, tai yrittää käyttäytyä, että ollaan tosissaan.

Argh... kyllä tietysti ajatuksen tasolla toivotaan rakkautta ja siihen toiveeseen on sitouduttu, mutta oikeasti tunteet eivät sellaiseksi vielä ole voineet muotoutua. Ihmistä voisi nimenomaan kohdella kunnioittavasti, vaikka sitä rakkautta ei syttyisikään, mutta on täysin tyhjästä temmattu ajatus, että toista voisi kohdella rakastettunaan, jos sitä rakkautta ei vielä ole. Pitääkö tällaisesta oikeasti vängätä täällä....

Aarghh itsellesi. Miksi nyt tyrmäät ajatukseni noin jyrkästi.

No, unohdetaan sitten se rakkaus, jos se tässä tökkii ja on väärä kulma. Otetaan näkökulmaksi nyt sitten ihan ihmisyys, inhimillisyys ja toisesta välittäminen.

Jos minun elämänpiirissäni joku ihminen, oli se sitten ystävä, tuttava, äiti, isä, sisko, kuka tahansa on tolaltaan, surullinen, itkee, on vihainen tms. Niin enhän kylmästi jätä häntä siihen tilanteeseen.

Ensin kysyn mikä on hätänä ja kuuntelen, jos hän ei vastaa, tai vaikka sanookin jotain menen joka tapauksessa hänen luokseen, lähelle, haluan, otan olkapäästä tai mitä tahansa, olen kuitenkin läsnä hänelle.

Jos en osaa sanoa mitään olen hiljaa, mutta hän saa tunteen, että olen lähellä ja, nyt erittäin tärkeää juuri parisuhteessa, osoitan, että olen samalla puolella hänen kansaan. Riippumatta mikä tai kuka on "syyllinen" hänen, ehkä voimakkaaseenkin, tunnetilaansa. Yleensä ihan pienet sanatkin auttavat.

Sitten kun saan hänet rauhoittumaan voimme jutella asiasta. Ja tässä on myös se hyvä puoli, että nyt kun ihminen on rauhoittunut voi sen juttelun joskus siirtää myös myöhäisempään ja rahallisempaan ajankohtaan jos hän niin sanoo.

Mutta aina on ensisijaisen tärkeätä, että tilanne ja ihminen/ihmiset rauhoittuu ja saadaan keskinäinen luottamus aikaan.

Ja se luottamus takaisin, jos se on ollut hukassa.

Vaikka tässä tilanteessa on ja olisi helpompi paeta, niin se johtaa siihen, että nämä tilanteet jatkuvat. Jos haluaa, että itsekin saa selville miksi joku lähipiirissä käyttäytyy näin, ja haluaisi ettei niin olisi, onhan se, ihan ilman rakkausmoodiakin, hyvä, että niitä ei niin paljon enää olisi, tai lainkaan.

Kyllä minä itse haluaisin toimia niin, että selvittäisin kuin niin, että aina vain pakenen.

Ihan kaiken kannalta.

Juuri näin. Mutta tiedätkö mitä, täällä kirjoittelevista tosi suuri osa näyttää ajattelevan, että aikuisuus ihmissuhteessa on sitä, että ei tarvitse lohtua, tukea, luottamuksen rakentamista, rauhoittamista. Vaan että molemmat pärjää aina tasan yhtä hyvin. Se on heti aivan kamalaa jos tarvitsee yrittää ymmärtää toisen käytöstä.

Sen sijaan sulkeutuvaa ja vaikenevaa ihmistä pitää ymmärtää ja jättää hänet rauhaan silloin kun hän niin haluaa. Se on aikuisuutta että napsauttaa suunsa kiinni ja jättää vastaamatta toisen rauhallisiin kysymyksiin, kun "mun mielestä siitä ei oikeastaan tarvitse puhua tämän enempää".

Täytyy sanoa että tämä keskustelu selittää mulle aika ison osan suomalaisten parisuhdemurheista.

Heidi ei esitä rauhallisia kysymyksiä. Se on aika oleellista tässä tapauksessa.

Ehkä Oskari olisi käyttäytynyt toisin, jos Heidi ei huokuisi vihaa.

On käsittämätön ajatus, että Oskarin olisi pitänyt mennä halaamaan, kun toinen on räjähtämäisillään raivosta.

Miten et muista sitä keittiökohtausta? Mielestäni Heidi oli todella rauhallinen, oikein alleviivaten puhui rauhassa. Siinä vaiheessa ei ollut raivoa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän Oskarista näki, että Heidin käytös kiristi välillä hermoja, mutta ei hän järjestänyt kohtauksia.

Esimerkiksi ne ig-kuvat Nuuksiossa, jonne oli tultu rauhoittumaan.

Itse olisin saattanut viskata Heidin kännykän lampeen.

Oho, vähän raivohullua viskata toisen känny lampeen :/ Miten oikeuttaisit tällaisen?

Eiköhän aikuinen osaa ihan sanoa, et muru, mitä jos laitettais kännyt hetkeksi reppuihin ja keskityttäis luontoon ja toisiimme ilman niitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oskari ja Oskarin lähipiiri täällä peukuttaa puhumattomuuden puolesta.

Oskarin ja Oskarin lähipiirin voisi olla hyvä katsoa 1. jakso uudelleen.

Tein itse juurikin niin ja taas muistui mieleen hervottoman hauskat kirjoitukset täältä foorumilta, kun näin Oskarin tuttavapiirin ohjelmassa uudelleen. Tämä joukkio, mikä tässä ympärillä häärää, on aivan kuin sekoitus kummeli, mafiaveljet ja kauhea kankkunen elokuvista. Oskaria viedään kuin Martti Innasen gunnar-pässiä narussa. Gunnar-pässillä ei ollut viihteen tekemisen jälkeen virkaa ja se syötiin.

Seurassa on jos jonkinnäköistä velmua ja luihua ja polttarit päättyvät "alamaailman kuninkaan" luokse.

Säälien ja väkisin tulee mieleen tästä Oskarin taluttamisesta neljänsuoran laulun osuus 'pidä huivista kii nyt mennään'

Toinen asia, mikä pitäisi ehdottomasti Oskarin ja Oskarin insidereiden muistaa on se, että Oskari sanoo sanasta sanaan 1. Jaksossa näin:

Tärkeintä on se, että tietää mitä toinen ajattelee ja, että on keskusteluyhteys.

Nythän on nähty, että tässäkin asiassa Oskari puhui täyttä potaskaa ja valehteli katsojille, tuotannolle ja itselleen päin naamaa!

Hän itse katkaisi kerta toisensa jälkeen keskusteluyhteyden ja siitä yhteydestä hän vähät välitti.

Tyytyi vaan mumisemaan, että tästä on turha puhua enempää tai tähän vastaan myöhemmin.

Heidi sanoo 1. jaksossa sanasta sanaan näin:

Ihan kuin luottaisin sinuun jo nyt ja itsekin tahdon olla luottamuksen arvoinen.

Tässä huomataan, että kyse ei ollut missään nimessä napakympistä, vaan tämä valehteleva sika petti sen ainoan asian, mitä Heidi halusi liitolta - LUOTTAMUKSEN.

Oli se sitten iso tai pieni asia, niin herkän Heidin pyhin asia on murskattu valheen verkkoon, jota tämä yksi myrkkylukki punoo pitkin ohjelmaa.

Täydet sympatiat Heidille!

Ps. En tunne Heidiä enkä valehtelijaa.

Kiitos tästä kommentista. En ole pitkään aikaan nauranut näin makeasti.

Kirjoitat: "herkän Heidin pyhin asia on murskattu valheen verkkoon, jota tämä yksi myrkkylukki punoo pitkin ohjelmaa."

Olet ihan yhtä kaheli kuin ihailemasi Heidi-herkkänahkainen 😂

No eipä nämä Oskari-fanitkaan hääppösiltä vaikuta näin ohiksena lukevana. Pikku-Oskaria kun niin pelottaa puhua, kun hennolla lähes lässyttävällä äänellä puhuva Heidi kertoo liian suoraan Oskarille mistä kenkä puristaa. Oskari menee aivan lukkoon eikä uskalla pihasta sanaakaan, ettei Heidi vaan hyökkää suuren raivon vallassa ja tuhoa pientä pelokasta Oskaria. 😂

Noin ohiksena lukevaksi kirjoitat yllättävän paljon kommentteja, joissa jankutat samaa asiaa 😂

Tarkoitukseni oli ilmaista, että tulin ohiksena sinun (?) ja jonkun toisen välisen vastausten väliin. Ei ohis tarkoita, etteikö koko ketjuun ole kirjoittanut mitään, vaan sitä, että esimerkiksi vastaan viestiin, vaikkei kysymystä olisi tehty minulle. 😂😂😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan tämä tavallaan rakkaussuhde. Esimerkiksi niissä kirjeissä joita kirjoitetaan ennen häitä puhutaan hyvin kauniisti, kaikki lähtevät mukaan sillä ajatuksella, että tuleva puoliso on rakas ja hänen kanssaan tullaan elämään avioliitonomaisessa suhteessa.

Hyvin moni kirjoittaa: rakas vaimoni/mieheni/puolisoni.

Ajatuksena ja toiveena on, että on rakkautta, siksi sitä pitäisi vaalia tai pitää yllä kaikin mahdollisimman tavoin.

Eikä niin, että eihän tässä nyt pitäisikään käyttäytyä kuin rakkaussuhteessa kun ollaan toisilleen outoja.

Eihän mistään näistä parista sitten tulisikaan mitään vaan koko ohjelma olisi turha?

Ihmiset menevät, tai ideana on, että menevät, tosissaan ja silloin pitäisi myös käyttäytyä, tai yrittää käyttäytyä, että ollaan tosissaan.

Argh... kyllä tietysti ajatuksen tasolla toivotaan rakkautta ja siihen toiveeseen on sitouduttu, mutta oikeasti tunteet eivät sellaiseksi vielä ole voineet muotoutua. Ihmistä voisi nimenomaan kohdella kunnioittavasti, vaikka sitä rakkautta ei syttyisikään, mutta on täysin tyhjästä temmattu ajatus, että toista voisi kohdella rakastettunaan, jos sitä rakkautta ei vielä ole. Pitääkö tällaisesta oikeasti vängätä täällä....

Aarghh itsellesi. Miksi nyt tyrmäät ajatukseni noin jyrkästi.

No, unohdetaan sitten se rakkaus, jos se tässä tökkii ja on väärä kulma. Otetaan näkökulmaksi nyt sitten ihan ihmisyys, inhimillisyys ja toisesta välittäminen.

Jos minun elämänpiirissäni joku ihminen, oli se sitten ystävä, tuttava, äiti, isä, sisko, kuka tahansa on tolaltaan, surullinen, itkee, on vihainen tms. Niin enhän kylmästi jätä häntä siihen tilanteeseen.

Ensin kysyn mikä on hätänä ja kuuntelen, jos hän ei vastaa, tai vaikka sanookin jotain menen joka tapauksessa hänen luokseen, lähelle, haluan, otan olkapäästä tai mitä tahansa, olen kuitenkin läsnä hänelle.

Jos en osaa sanoa mitään olen hiljaa, mutta hän saa tunteen, että olen lähellä ja, nyt erittäin tärkeää juuri parisuhteessa, osoitan, että olen samalla puolella hänen kansaan. Riippumatta mikä tai kuka on "syyllinen" hänen, ehkä voimakkaaseenkin, tunnetilaansa. Yleensä ihan pienet sanatkin auttavat.

Sitten kun saan hänet rauhoittumaan voimme jutella asiasta. Ja tässä on myös se hyvä puoli, että nyt kun ihminen on rauhoittunut voi sen juttelun joskus siirtää myös myöhäisempään ja rahallisempaan ajankohtaan jos hän niin sanoo.

Mutta aina on ensisijaisen tärkeätä, että tilanne ja ihminen/ihmiset rauhoittuu ja saadaan keskinäinen luottamus aikaan.

Ja se luottamus takaisin, jos se on ollut hukassa.

Vaikka tässä tilanteessa on ja olisi helpompi paeta, niin se johtaa siihen, että nämä tilanteet jatkuvat. Jos haluaa, että itsekin saa selville miksi joku lähipiirissä käyttäytyy näin, ja haluaisi ettei niin olisi, onhan se, ihan ilman rakkausmoodiakin, hyvä, että niitä ei niin paljon enää olisi, tai lainkaan.

Kyllä minä itse haluaisin toimia niin, että selvittäisin kuin niin, että aina vain pakenen.

Ihan kaiken kannalta.

Juuri näin. Mutta tiedätkö mitä, täällä kirjoittelevista tosi suuri osa näyttää ajattelevan, että aikuisuus ihmissuhteessa on sitä, että ei tarvitse lohtua, tukea, luottamuksen rakentamista, rauhoittamista. Vaan että molemmat pärjää aina tasan yhtä hyvin. Se on heti aivan kamalaa jos tarvitsee yrittää ymmärtää toisen käytöstä.

Sen sijaan sulkeutuvaa ja vaikenevaa ihmistä pitää ymmärtää ja jättää hänet rauhaan silloin kun hän niin haluaa. Se on aikuisuutta että napsauttaa suunsa kiinni ja jättää vastaamatta toisen rauhallisiin kysymyksiin, kun "mun mielestä siitä ei oikeastaan tarvitse puhua tämän enempää".

Täytyy sanoa että tämä keskustelu selittää mulle aika ison osan suomalaisten parisuhdemurheista.

Heidi ei esitä rauhallisia kysymyksiä. Se on aika oleellista tässä tapauksessa.

Ehkä Oskari olisi käyttäytynyt toisin, jos Heidi ei huokuisi vihaa.

On käsittämätön ajatus, että Oskarin olisi pitänyt mennä halaamaan, kun toinen on räjähtämäisillään raivosta.

Kyllä esittää,juuri niin rauhallisia kuin tuollaisessa tilanteessa voi odottaa. Hän istuu paikallaan, ei korota ääntä ja puhuu asiallisesti. Toisille tietenkin pitää kaikki kertoa hunajaisella äänellä lässyttäen, koska muuten sitä huokuu muka niin vihaa ja niin raivoa ja iskee pelko päälle. Oskari ei ole mikään 2-vuotias pikkulapsi, vaan aikuinen mies ja luulisi, että jonkun verran kestäisi tällaisia pikku konfliktitilanteita, eikä heti menisi pupu pöksyyn ja suus suppuun.

Miten niin "muka" huokuu vihaa ja raivoa.

Heidi ihan itse sanoi, että on raivosta sijoiltaan ja sen kyllä huomasi.

Raivo ja viha ovat aivan normaaleja tunteita. Mutta vasta sitten tapa millä ne tuodaan esille tekee ne joko normaaleiksi reaktioiksi tai ei. Ja se miten Heidi nämä tunteet toi ulos ja esille oli kaikin tavoin sekä normaalia, että sivistynyttä.

Joku saattaa raivostua siitä, että autonsa on naarmutettu, mutta se ei ole epänormaalia. Vasta kun hänen reaktionsa on täysin suhteetonta se menee epänormaalin puolelle. Tuossa tilanteessa Heidi koki olonsa huijatuksi ja se miten hän reagoi siihen oli tuntemalla raivoa. Hän halusi ja suostui silti puhumaan tästä asiasta täysin kaikkien käytössääntöjen sisällä.

Jostain syystä joku tässä Oskarissa häiritsee minua ja siksi olen ns. Heidin puolella asiassa. En tunne kumpaakaan, mutta mielestäni Heidi yritetään saada näyttämään ketjussa paljon pahemmalta ja huonolta kuin mitä hän oikeasti on. Toivon, ettei hän jatka Oskarin kanssa, koska minusta Oskarista tulee vain huonot vibat ja luulen, että hän tekisi Heidistä onnettoman.

Jos pidät Heidin reaktioita normaaleina, niin enpä haluaisi nähdä, kun suutut...

Minua taas kiinnostaa tietää millainen on normaali reaktio, kun ihmiset suuttuvat sinusta? Mykkäkoulu? Jos Heidin hento ja lässytävä ääni on liian raju ja pelottava tapa, niin luulisi, että vaikka kouluissa lapset ovat saanet pahojakin traumoja, kun opettajat korottavat ääntään ja joskus jopa huutavat, kun suuttuvat oppilaille.

Onneksi, et matkusta jonnekin etelän maihin. Saisit elinikäiset traumat, jos törmäisit johonkin suuttuneeseen henkilöön siellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä miehen tulee olla sen verran jämeri, että huolimatta siitä tai juuri sen vuoksi kun nainen itkee, on surullinen, turhautunut tai on suuttunut, niin MENEE sen naisen luokse, halaa ja lohduttaa.

"Ei mitään hätää, olen tässä, kaikki hyvin, rakastan sinua".

Miksi miehelle on niin suuri vaiva ja vaikeus mennä rakkaan ihmisen luokse jos huomaa, että toinen on poissa tolaltaan?

Jos sillä melko varmasti tilanne ratkaisi ja yhteys palaisi? Yksi halaus ja muutama lohduttavaa ja rauhoittava sana?

Moni puolustaa, että mies pelkää, no jos mies on niin pelokas ja arka niin enää ihmettele, että nainen tuntee turvattomuutta hänen kanssaan.

En minä ainakaa uskaltaisi parisuhteeseen niin kovin aran ja pelottavan miehen kanssa.

Joku viisas on jossain sanonut "rakasta minua silloin kun sitä vähiten ansaitsen".

Ei se niin voi olla, että silloin kun nainen käyttäytyy ihmisiksi ja kunnolla, niin ansaitsee sen halauksen ja hyvät sanat. Ja kun on jostain syystä tolaltaan ja itkee turhautumista, niin silloin mies ei ainakaan halaa ja lohduta. Vaan menee karkuun kun vaimo on niin kamalan vihainen hänelle.

Olisikohan viisasta silloin miettiä miksi ja mikähän mahtaa olla syy siihen vaimon vihaisuuteen?

Kyllä se mieskin voisi katsoa peiliin, sitähän on täällä Heidille tarjottu useaan kertaan.

Harva nainen on niin holtiton ja arvaamaton, että ihan vaan huvikseen suuttuu ja itkee. Syynä on usein juuri, että tuntee itsensä loukatuksi tai vastaavaa.

Se tunne on oikeutettu, ei miehen kannata alkaa järkeillä onko siihen nyt aihetta tai ei sun nyt pitäisi ollenkaa nyt...

Täällä puhuttiin auton renkaiden vaihdosta, siihen mies kyllä moni pystyy ja tekee.

Auttaisiko yhtään jos miehet ajattelisivat, että tämä halaus- ja lohdutustapahtuma kun vaimo on sen tarpeessa olisikin vähän samaa kuin se renkaiden vaihto?

Yhtä tarpeellinen, mutta saattaisi auttaa vielä enemmän?

Tietysti silti saa vaihtaa myös ne renkaat. ☺

Ilman muuta täytyy lohduttaa ja tukea - mutta molemmin päin. Ja kun tässä nyt ollaan vasta aloittamassa parisuhdetta on aika paljon vaadittu jos toisen täytyisi käyttää kaikki energiansa sen toisen pystyssäpitämiseen. Koska nuo kohtaukset taitavat olla tällä morsiamella normaali tapa elää, itsekin myönsi aiempien parisuhteidensa loppuneen ensimmäiseen riitaan, ja kiitteli kuinka olivat jo monesta selvinneet eteenpäin. Se maksu noista mitättömistä syistä syntyneistä suurista riidoista taitaa kuitenkin olla parisuhde, harvempi haluaa jäädä suhteeseen jossa ainoana tehtävänä vain pitää toinen kasassa, se vastavuoroisuus näyttää Heidin kohdalla olla aika vähäistä, terapeutti oli käskenyt Heidin antaa puheenvuoro Oskarille, Heidi nipistää suun kiinni ja sinnittelee hiljaa (kuuntelematta toista), ja C + jaksossa odottaa yhtä kärsimättömästi koska pääsee esittelemään Prvonissikuviaan ("minun vuoro, minun vuoro..."). Eipä taida Oskari haaveilla enää parisuhteesta Heidin kanssa, yrittää selvitä ilman räjähdyksiä viikot loppuun. Ja voiko häntä tuosta syyttää?

Mut kumpi on kiva eka? 

Eikö noi voisi molemmat, siis kumpikin, nyt sen 6 viikkoa yrittää? Minusta ei ole liikaa pyydetty käyttää "kaikki" energiansa toiseen tämän kuuden viikon aikana, vasta sittenhän voit sanoa yrittäneesi kaikkesi.

Sitä paitsi uskon, että ekat viisi turvallista halia saattaisi rauhoittaa Heidin jo. Sitten jos Oskari on todellakin yrittänyt kaikkensa eikä vieläkään Heidi rauhoitu voi sanoa, et yritin kyllä 110%:sesti.

Jos minä lähtisin tuohon ohjelmaa, toimisin noin: tekisin kaikkeni ja vähän ylikin!

Luulen kyllä, että Oskari on ollut kiva "eka", tai olivat molemmat ihan alussa. Mutta eikö tosiaan Heidi voisi enempää nyt yrittää, onko pakko itkeskellä ja kilahdella yhtenään, eikö hän tosiaan voi yhtään enempää yrittää? Ja ei, se hänen "keskustelu"yritelmänsä ei tässä kelpaa vastaukseksi. Keskustelu ilman kuulemista on yhtä tyhjän kanssa.

Minusta HeidinKIN pitäisi ehdottomasti yrittää enemmän! Molempien, kuten sanoin.

Ei mitään yrittämisiä enää. Uutta matoa vaan koukkuun ja Oskari maajussille morsian ohjelmaan ja Heidi selviytyjät suomi ohjelmaan. Ovat selvää reality tv ohjelma materiaalia koska herättävät intohimoista keskustelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vielä näin miesnäkökulmasta tarpeiden ilmaisemisesta.

Älkää kertoko puolisollenne toiveistanne viittaamalla ideoihin ja abstrakteihin käsitteisiin. Kertokaa käytännöstä.

Jos tahdotte lisää huomiota, nimetkää tapoja, joilla puoliso voi osoittaa sitä. Jos tahdotte syliin, kertokaa, että tahdotte syliin. Jos tahdotte enemmän yhteistä tekemistä, kertokaa, mitä tekemistä tahdotte ja milloin. Jos tahdotte kukkia, sanokaa, että tulisin onnelliseksi, jos joskus vaikka töiden jälkeen toisit kimpun.

Suomi on täynnä miehiä, jotka ovat muuttuneet kuuroiksi puolisoilleen, koska he ovat oppineet, että puoliso suoltaa jatkuvasti toiveita, joista ei tiedä, mitä ne käytännössä tarkoittavat, ja joita ei kuitenkaan pysty koskaan täyttämään, koska ne ovat rajattomia.

a) Pohdi, mitä tahdot käytännössä.

b) Pohdi, onko vaatimus puolisolle kohtuullinen ja onko puolison mahdollista edes täyttää sitä omissa rajoissaan.

c) Pohdi, milloin vaatimus on täytetty, jotta ei synny tilannetta, että puoliso yrittää loputtomiin ja turhautuu, koska et itsekään tiedä, mitä haluat ja mikä riittää.

d) Pohdi, miten reagoit ja millaisia kompromisseja ehdotat, jos puolisosi ei niele ehdotustasi kokonaan.

e) Lopuksi kerro toiveesi lyhyesti ja selväsanaisesti rauhallisessa tilanteessa peittämättä sitä puhepuuroon.

f) Ja ihan viimeiseksi lopuksi muista kiittää puolisoasi siitä, että hän on tahtonut opetella huomioimaan sinua.

Kun kumpikin toimii samalla tavalla, kommunikointi kirkastuu ja suhteeseen rakentuu keskinäistä myönteisyyttä. Sietää miettiä, käyttääkö puolisoaan likasankona ja toivomuslähteenä vai yrittääkö hänen kanssaan ihan oikeasti rakentaa vastavuoroisuuteen perustuvan suhteen, jossa kumpikin täyttää toisen tarpeita omissa rajoissaan.

Ja jos maanantaina toivoo lisää syliä, niin loppuviikon voikin sitten olla hiljaa. Ei kukaan jaksa olla toiselle kaiken tarjoava palvelija, joka työntää omat tarpeensa syrjään toisen tarpeita täyttääkseen. Kumpikaan osapuoli ei saa olla rajaton. Toiveet täytyy toteuttaa yhdessä ja avoimesti neuvotelluissa rajoissa.

Yhteinen toimiva arki rakentuu myönteisyyden kautta vähitellen, pala palalta. Se ei synny kiivaasti puhumalla ja neuvottelemalla ja jaloja päämääriä sopien, vaan se syntyy pienten tekojen, sanojen, kosketusten ja kiitosten myötä. Mittakaava on vuosia. Hyvä olisi, kun myönteisyyttä oppisi vaalimaan heti suhteen alusta saakka, mutta valitettavasti monien lapsuudenkoti ei tähän eväitä tarjoa.

Tämä oli hyvä muistutus, ettei miehet ja naiset ole samanlaisia. Usein naiset sortuu ajattelemaan miestä ajatusmaailmaltaan samanlaisina kuin naiset on ja se on se pahin ongelma. Kun mies ei lähettele kesken työpäivän sydän hymiöitä ja ikävä viestejä, niin nainen ajattelee ettei se välitä yhtään. Kun taas miehen rakkaudenosoitus voi olla vaihtaa sille naiselle autoon talvirenkaat.

Puhu nyt vaan omasta puolestasi. Minun mies on lähettänyt sydänhymiöitä vuosien ajan pitkin päivää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän Oskarista näki, että Heidin käytös kiristi välillä hermoja, mutta ei hän järjestänyt kohtauksia.

Esimerkiksi ne ig-kuvat Nuuksiossa, jonne oli tultu rauhoittumaan.

Itse olisin saattanut viskata Heidin kännykän lampeen.

Oho, vähän raivohullua viskata toisen känny lampeen :/ Miten oikeuttaisit tällaisen?

Eiköhän aikuinen osaa ihan sanoa, et muru, mitä jos laitettais kännyt hetkeksi reppuihin ja keskityttäis luontoon ja toisiimme ilman niitä?

No jos oskari olisi tämän sanonut, aivan varmasti heidi olisi saanut paskaraivarin siitäkin, että nyyh nyyh kun kerrankin mulla olis joku joka kuvaa mua instaan ja nyt se ei suostu, kun se haluukin vaan nauttia luonnosta.

Oskarihan teki selväksi, ettei pidä kuvaamisesta ja haluaisi mieluummin rentoutua. Heidi vielä jossain jaksossa kysyi, että joko ärsyttää kuvaaminen ja kun oskari vastasi myöntyvästi, heidi vaan nauroi ja jatkoi entiseen malliin välittämättä toisesta.

Vaikea kuvitella tilannetta, jossa heidi ottaisi oskarilta palautetta vastaan ilman minkäänlaista vastarintaa ja/tai kiukuttelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan tämä tavallaan rakkaussuhde. Esimerkiksi niissä kirjeissä joita kirjoitetaan ennen häitä puhutaan hyvin kauniisti, kaikki lähtevät mukaan sillä ajatuksella, että tuleva puoliso on rakas ja hänen kanssaan tullaan elämään avioliitonomaisessa suhteessa.

Hyvin moni kirjoittaa: rakas vaimoni/mieheni/puolisoni.

Ajatuksena ja toiveena on, että on rakkautta, siksi sitä pitäisi vaalia tai pitää yllä kaikin mahdollisimman tavoin.

Eikä niin, että eihän tässä nyt pitäisikään käyttäytyä kuin rakkaussuhteessa kun ollaan toisilleen outoja.

Eihän mistään näistä parista sitten tulisikaan mitään vaan koko ohjelma olisi turha?

Ihmiset menevät, tai ideana on, että menevät, tosissaan ja silloin pitäisi myös käyttäytyä, tai yrittää käyttäytyä, että ollaan tosissaan.

Argh... kyllä tietysti ajatuksen tasolla toivotaan rakkautta ja siihen toiveeseen on sitouduttu, mutta oikeasti tunteet eivät sellaiseksi vielä ole voineet muotoutua. Ihmistä voisi nimenomaan kohdella kunnioittavasti, vaikka sitä rakkautta ei syttyisikään, mutta on täysin tyhjästä temmattu ajatus, että toista voisi kohdella rakastettunaan, jos sitä rakkautta ei vielä ole. Pitääkö tällaisesta oikeasti vängätä täällä....

Aarghh itsellesi. Miksi nyt tyrmäät ajatukseni noin jyrkästi.

No, unohdetaan sitten se rakkaus, jos se tässä tökkii ja on väärä kulma. Otetaan näkökulmaksi nyt sitten ihan ihmisyys, inhimillisyys ja toisesta välittäminen.

Jos minun elämänpiirissäni joku ihminen, oli se sitten ystävä, tuttava, äiti, isä, sisko, kuka tahansa on tolaltaan, surullinen, itkee, on vihainen tms. Niin enhän kylmästi jätä häntä siihen tilanteeseen.

Ensin kysyn mikä on hätänä ja kuuntelen, jos hän ei vastaa, tai vaikka sanookin jotain menen joka tapauksessa hänen luokseen, lähelle, haluan, otan olkapäästä tai mitä tahansa, olen kuitenkin läsnä hänelle.

Jos en osaa sanoa mitään olen hiljaa, mutta hän saa tunteen, että olen lähellä ja, nyt erittäin tärkeää juuri parisuhteessa, osoitan, että olen samalla puolella hänen kansaan. Riippumatta mikä tai kuka on "syyllinen" hänen, ehkä voimakkaaseenkin, tunnetilaansa. Yleensä ihan pienet sanatkin auttavat.

Sitten kun saan hänet rauhoittumaan voimme jutella asiasta. Ja tässä on myös se hyvä puoli, että nyt kun ihminen on rauhoittunut voi sen juttelun joskus siirtää myös myöhäisempään ja rahallisempaan ajankohtaan jos hän niin sanoo.

Mutta aina on ensisijaisen tärkeätä, että tilanne ja ihminen/ihmiset rauhoittuu ja saadaan keskinäinen luottamus aikaan.

Ja se luottamus takaisin, jos se on ollut hukassa.

Vaikka tässä tilanteessa on ja olisi helpompi paeta, niin se johtaa siihen, että nämä tilanteet jatkuvat. Jos haluaa, että itsekin saa selville miksi joku lähipiirissä käyttäytyy näin, ja haluaisi ettei niin olisi, onhan se, ihan ilman rakkausmoodiakin, hyvä, että niitä ei niin paljon enää olisi, tai lainkaan.

Kyllä minä itse haluaisin toimia niin, että selvittäisin kuin niin, että aina vain pakenen.

Ihan kaiken kannalta.

Mulla merkkaa se, mitä siinä ennen sitä ystävän, tuttavan, isän, äidin yms. itkemistä on tapahtunut. Jos tämä ihminen on loukannut minua melkoisen pahasti ja sen jälkeen tarvitsee itse lohdutusta, en välttämättä sitä kyllä pysty ainakaan heti antamaan. En katso, että minun pitää sivuuttaa oma suruni ja hypätä toista lohduttamaan. 

Jos minua ei ole loukattu, pystyn kyllä lohduttamaan itkijää riippumatta itkun syystä. 

Me ei tiedetä, mitä siellä mökillä tapahtui. Jos Oskaria loukkasi kovinkin sen asian käsittely eikä hän kokenut saavansa tukea tai ymmärrystä yhtään, niin hällä ei ehkä ollut paukkuja rientää Heidiä lohduttamaan. 

Tilanteet ovat jatkumoita, puhtaalta pöydältä on helppo ajatella, että surevaa ja itkevää tulee lohduttaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän Oskarista näki, että Heidin käytös kiristi välillä hermoja, mutta ei hän järjestänyt kohtauksia.

Esimerkiksi ne ig-kuvat Nuuksiossa, jonne oli tultu rauhoittumaan.

Itse olisin saattanut viskata Heidin kännykän lampeen.

Oho, vähän raivohullua viskata toisen känny lampeen :/ Miten oikeuttaisit tällaisen?

Eiköhän aikuinen osaa ihan sanoa, et muru, mitä jos laitettais kännyt hetkeksi reppuihin ja keskityttäis luontoon ja toisiimme ilman niitä?

Pitääkö kaikki vääntää toiselle rautalangasta?

Minulle ainakin tuli aivan selväksi, että Oskari ei halunnut kuvaamista. Ilmeisesti Heidi ei ymmärrä tai halua ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Muistatteko kuinka Heidi oli puhumaton ja ynseä, kun Oskari oli autolla hakemassa häntä ja vei töihin. Oskari sanoi ystävävällisesti: Mukava nähdä! Heidi ei vastannut mitään. Ei edes katsonut Oskariin päin!

Kumpi on puhumaton?

Me emme yhtään tiedä mikä oli puhumattomuuden takana. Emme tiedä mitä oli tapahtunut ennen autokyytiä.

Oskari saattoi olla ihan kun ei moksiskaan, mutta jättänyt taas kerran Heidin odottamaan jotain vastausta. Takana voi olla selvittämätön riita.

Siinähän se onkin, kun toinen on vielä huonolla mielellä keskenjääneestä asiasta. Ja toinen on kuitannut sen niin, että puhutaan siitä myöhemmin, en nyt jaksa siitä puhua.

Ja sitten olettaa, että taas jatketaan kuin ei mitään. Asia on kesken, mutta toisen pitäisi jatkaa ihan kuin mitään ei olisi jäänyt kesken.

Oskarille se on ok, mutta ei ole ehkä Heidille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uusimmassa Aktissa psykologian professori Keltikangas-Järvinen kertoo, ettei kaaosmaista käytöstä voi oikeuttaa millään. Aikuisen ihmisen täytyy pystyä hallitsemaan käytöksensä. Huonoa käytöstä ei saa selittää temperamentilla tai ulkoisilla olosuhteilla, vaan aikuisen ihmisen täytyy pystyä löytämään keinot itsensä hillitsemiseen.

https://areena.yle.fi/1-50320696

Niin varmaankin pitäisi. Mutta miksiköhän kuitenkin Suomi on täynnä riiteleviän ihmisiä?

Riidellään tienpätkistä, raja-aidoista, puuliitereistä tontin rajalla, ihan kunninloukkauksia ja loputtomia oikeudenkäyntejä myöten.

Täälläkin saadaan raivareita, kuulemma, kassakapuloista alkaen.

Pariskunnat huutavat kurkku suorana toisilleen ihan pikku-asioista ja kiroilevat toisilleen ja lapsilleen marketissa. Maantieraivo on tuttu ilmiö. Jne.

Ihmiset eivät käyttäydy järkevästi ja aikuismaisesti pikkuasioissakaan, sanoo nyt kuka mitä tahansa.

Itse en ymmärrä lainkaan miksi on vaikeaa laittaa se kapula väliin tai miksi pitäisi ärsyyntyä kun joku kiittää bussikuskia.

Sitä vastoin kun aikuinen ihminen jättää kädet pesemättä vessakäynnin jälkeen suuttuisin. Myös Heidin suuttumuksen ymmärrän.

Helppoa on sanoa, että ihmisen pitäisi aina olla viilipyttymäinen rauhallinen ja aikuismaisesti, mutta harvoin se todellisuudessa onnistuu.

Toiset menettävät malttinsa ja ärsyyntyvät toisista asioissa ja toiset toisista. Ihmiset vaan eivät ole täydellisiä ja on kait hyväkin niin.

Riitahan ei tarkoita välttämättä sitä, ettei hillitsisi itseään. Riidellä voi asiallisesti, hillitysti ja rakentavastikin. Jos naapureilla on eriävä käsitys tielinjauksesta, asiasta voidaan aivan viilipyttymäisesti ja aikuismaisesti hakea tuomioistuimen päätös. Kaikki riidat eivät siis ole hillitöntä käytöstä.  Ja mielessään saa ärsyyntyä aivan mistä tahansa, ajatukset eivät vahingoita. Kirjoittajalla on mennyt puurot ja vellit sekaisin.

Minulla on sellainen olo, että koko elämä on Heidille näytelmä, jossa hän on pääosassa.

Hän leikkii pikkuvaimoa paistamalla pullaa ja heittäytyy teiniksi glittereineen. Hän jopa käyttää sellaisia sanontoja kuin "älä tuu droppaa mun tunnelmaa".

Mummon huolehtimisesta on puhuttu paljon, mutta sielläkin Heidi vain piipahtaa.

Hänen Laalaa-maassaan on paikka aivan tietynlaiselle mielikuvitusmiehelle, eikä Oskari täytä ehtoja. Ilmeisesti kukaan aiemmista miesystävistäkään ei ole sopinut raameihin, kun suhteet eivät ole edenneet alkua pitemmälle.

Oletkohan koskaan nähnyt kunnon rajariitoja? Ja lukenut lehdistä.

Kun kaksi oikein änkyrää riitelee.

Siinä ei kyllä riidellä asiallisesti, hillitysti ja rakentavasti.

Missähän kuplassa olet kasvanut.

Mutta tästä nyt ei enää kannata jatkaa. Antaa olla, ei kuulu tosiaan varsinaisesti aiheeseen, kunhan viittasin, että on utopiaa ajatella että ihmiset pääsääntöisesti käyttäytyisivät asiallisesti ja viileästi.

Kun eivät käyttäydy, näkeehän jo monesta näistä ketjuista täällä, en nyt tarkoita juuri tätä.

Mikähän on Oskarilla sitten syynä, kun suhteet eivät ole edenneet alkua pitemmälle?

Missä tiivitaavi-maassa hän on elänyt?

Tai mitä mielikuvitusnaista hän on etsinyt?

Vierailija kirjoitti:

Onhan tämä tavallaan rakkaussuhde. Esimerkiksi niissä kirjeissä joita kirjoitetaan ennen häitä puhutaan hyvin kauniisti, kaikki lähtevät mukaan sillä ajatuksella, että tuleva puoliso on rakas ja hänen kanssaan tullaan elämään avioliitonomaisessa suhteessa.

Hyvin moni kirjoittaa: rakas vaimoni/mieheni/puolisoni.

Ajatuksena ja toiveena on, että on rakkautta, siksi sitä pitäisi vaalia tai pitää yllä kaikin mahdollisimman tavoin.

Eikä niin, että eihän tässä nyt pitäisikään käyttäytyä kuin rakkaussuhteessa kun ollaan toisilleen outoja.

Eihän mistään näistä parista sitten tulisikaan mitään vaan koko ohjelma olisi turha?

Ihmiset menevät, tai ideana on, että menevät, tosissaan ja silloin pitäisi myös käyttäytyä, tai yrittää käyttäytyä, että ollaan tosissaan.

Ja juuri tämän minua häiritsee Katjassa! Pidän itse asiassa Katjasta, fiksu tyttö, melko introvertti mutta tasapainoisen tuntuinen. Mutta varsinkin ensimmäisten jaksojen aikana teki mieli huutaa ääneen että YRITÄ EDES! Ja nyt mökillä, kun kaverit kysyivät että oletko tehnyt kaikkensa, Katja vastaa että juu olen yrittänyt, enkä tekisi mitään toisin. Ei! Pitää ottaa homma tosissaan ja jos ei muuta niin käyttäytyä kauniisti toista kohtaan. Nyt ovat saaneet Ollin kanssa hyvän keskusteluyhteyden, mutta varsinkin silloin alussa olisi Katja totisesti voinut edes yrittää ja käyttäytyä positiivisesti ja rakentavasti vaikka Olli olikin hermostunut höpöttäjä.

Vierailija kirjoitti:

Mikähän on Oskarilla sitten syynä, kun suhteet eivät ole edenneet alkua pitemmälle?

Missä tiivitaavi-maassa hän on elänyt?

Tai mitä mielikuvitusnaista hän on etsinyt?

Whataboutismi kertoo vain siitä, ettei sinulla ole mitään sanottavaa viestin varsinaiseen sisältöön.

Sinähän voit itse vastata noihin esittämiisi kysymyksiin.

Vierailija kirjoitti:

Muistatteko kuinka Heidi oli puhumaton ja ynseä, kun Oskari oli autolla hakemassa häntä ja vei töihin. Oskari sanoi ystävävällisesti: Mukava nähdä! Heidi ei vastannut mitään. Ei edes katsonut Oskariin päin!

Kumpi on puhumaton?

Et itse taida muistaa kohtausta. Oskari pysäköi pensaaseen ja Heidi kampesi kyytiin puskan kautta Oskarin virnistellessä vittumaisesti. Oskari sanoi, että kiva nähdä. Heidi vastasi siihen: "Joooo..."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 16 ja siskoni 13. Väitän, että jopa pikkusiskoni on henkisesti kehittyneempi kuin tuo Pikku-Heidi.

16 vuotiaana sitä kuvittelee pystyvänsä muutaman minuutin telkkukilpin perusteella määrittelemään jonkun henkisen kypsyyden.

Mielenkiintoista olisi kuulla millaiset teiniangstit nykyteineillä on, kun tälläkin palstalle Heidin käytöstä pidetään niin vihaisen ja raivoavana ja monia näyttää ihan pelottavan. Tuhahtelevatko ne nykyteinit edes? Vai onko se lähinnä sitä, että näpytellään sitä puhelinta vähän voimakkaammin?

Voi noita vanhoja aikoja kun teinit vielä huusivat, haistattelivat ja kiroilivat.

Jatkan vielä. Siis oon toi 16 vuotias. No ehkä käytin liian voimakasta ilmaisua, kun kirjoitin tuosta henkisestä kehittymisestä.

Ajattelin vain tuon käytöksen perusteella, mutta joo. Anteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistatteko kuinka Heidi oli puhumaton ja ynseä, kun Oskari oli autolla hakemassa häntä ja vei töihin. Oskari sanoi ystävävällisesti: Mukava nähdä! Heidi ei vastannut mitään. Ei edes katsonut Oskariin päin!

Kumpi on puhumaton?

Me emme yhtään tiedä mikä oli puhumattomuuden takana. Emme tiedä mitä oli tapahtunut ennen autokyytiä.

Oskari saattoi olla ihan kun ei moksiskaan, mutta jättänyt taas kerran Heidin odottamaan jotain vastausta. Takana voi olla selvittämätön riita.

Siinähän se onkin, kun toinen on vielä huonolla mielellä keskenjääneestä asiasta. Ja toinen on kuitannut sen niin, että puhutaan siitä myöhemmin, en nyt jaksa siitä puhua.

Ja sitten olettaa, että taas jatketaan kuin ei mitään. Asia on kesken, mutta toisen pitäisi jatkaa ihan kuin mitään ei olisi jäänyt kesken.

Oskarille se on ok, mutta ei ole ehkä Heidille.

Siis Heidille suot, että on pahoillaan ja puhumaton jonkun riidan jälkeen mutta sama ei päde Oskariin.

Hysssst...rauhoittukaa. Kaikki on hyvin, ei mitään hätää. Oskari ja Heidi ovat satuolentoja sadussa nimeltä Ensitreffit alttarilla