Ensitreffit Alttarilla Official 2019
Kommentit (7445)
Vierailija kirjoitti:
Mutta ois kiva tietää mitä kuuluu em. Jussille, 2. Marille, Tanjalle, Mikolle, Aliisalle, 4. Marille ja Rosalle. He kaikki pelkäsi menettävänsä ohjelmassa kasvonsa ja melkeimpä vain nuo. Muut suhtautu realistisemmin ja löytäneet uudet kumppanit.
Jussistahan on vasta ollut lehdissä juttua. On siis löytänyt uuden kumppanin ja tullut isäksikin. Ks. esim. https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/44885dbc-eeb4-4330-8995-af650e….
Jussi ja Piia erosivat ihan sovussa keskenään. Pitivät yhteiset erojuhlat :) Heidän lyhyessä avioliitossaan ei mitään suurta draamaa nähty.
Tämä ohjelma on ollut itselleni silmiä avaava. Ja myös nämä keskustelut täällä. Olen alusta asti vierastanut Oskarin tapaa olla suhteessa, puhua Heidistä kameroille ja ylipäätään analysoida asioita. Ymmärrän nyt tän keskustelun jälkeen, että moni näkee asian Oskarin kannalta itseäni paremmin. Itse olen ymmärtänyt alusta asti Heidiä, en pidä Heidin käytöstä outona enkä näe, että Heidi olisi suurennellut mitään. Ihan normaalia käytöstä, tunnekuohua, pettymystä ja ärtymystä. Paineet on kovat. Uskon, että olisin ihan hirmu onneton, jos joutuisin olemaan Oskarin kaltaisen ihmisen kanssa yhdessä. Mutta tosiaan, jään luultavasti vähemmistöön tän ajatuksen kanssa, ja ymmärrän kyllä, että Oskari varmasti yrittää parhaansa ja on oikeasti aidosti pihalla Heidin suhteen. Nämä kaksi voisivat todella pahoin, jos jatkaisivat yhdessä. Uskon silti, että molemmat kykenevät parisuhteeseen, ihan eri tyyppisten ihmisten kanssa. Oskari tarvitsee vähemmän kompleksisen naisen, Heidi miehen, joka aidosti tukee, on avoin ja läsnä. Tsemppiä yhtä paljon molemmille! Rohkeita olivat kun lähtivät tähän ohjelmaan!
Vierailija kirjoitti:
ETA kirjoitti:
En ymmärrä mistä nämä kommentit Heidin sekopäisyydestä ja tempperanmenttisuudesta tulee kun mitään sellaista käytöstä ei olla nähty Heidin suunnalta Oskaria kohtaan... Heidin on kyllä tunteellinen mutta sen perusteella mitä ollaan nähty niin yritää kärsivällisesti kuitenkin saadaa vain keskustelua aikaan. Aivan, tuo käsitys Heidin oikullisuudesta tulee Oskarin puheista kameroille. Todella epäreilua mustamaalaamista Oskarin taholta, kiero mies
Ollaanko me katsottu samaa ohjelmaa? Häämatkalla Heidi kertoi kuinka ahdistaa, kotiinpalattua itkeskeli kun ei saanut yhtään nukuttua, juhannuksena hypiskeli kuin vieterinukke, laivelle mennessä sanoi aloittaneensa keskustelun (josta tuli heti riita), laivalta tulon jälkeen oli niin vihainen että katsojaakin pelotti ja SPOILER seuraavassa jaksossa myöntää itsekin terapeutin luona olleensa koko ajan kiukkuinen Oskarille eikä tiennyt miksi. Ja hyppää kesken lauseen ylös tuolista kun ovat kahvilla, haluaa lähteä liikkeelle. Sanoo olevansa tunne-ihminen, ja kokee sen vahvuudekseen - ja ilmeisesti sen myötä oikeudekseen kaataa nuo kaikki tunteet suodattamatta läheistensä päälle.
Tässä tulee kyllä niin hyvin esille kulttuurierot. Suomessa Heidin käytöstä pidetään aivan kauhean temperamentisena. Kauheana kilarina. Hyppää ylös tuolilta ja haluaa jopa lähteä liikkeelle!?
Missään muussa maassa, paitsi Suomessa Heidin käytöstä ei olisi nähty kuin lähinnä mökötyksenä. Eihän hän edes korota ääntä ja itkukin on muutama kyynel ja muuten kertoo olleensa hiljaa. Sanoja tulee ulos muutaman lauseen verran ja ainoa teko on nätisti pyytää oma vara-avain takaisin.
Kuinka juroja ja mykkiä ihmiset oikein ovat, kun Heidin käytös nähdään vuosisadan riitana ja epävakaan ihmisen purkauksena?
Vierailija kirjoitti:
Oskarin tyylinä on ensin kertoa kameralle (tai joskus jopa Heidille) asiat, jotka häntä ärsyttävät, mutta heti perään kumoaa mielipiteensä sanomalla jotain ”no meneehän se näinkin”-tyyppistä.
Heidin kommentista terapeutilla saattoi kuulla, että puhumista on varmasti yritetty monet kerrat, mutta Oskari ei ole ollut kiinnostunut siitä. Hänellä on joku ajatus, että puheet voi aina siirtää hamaan tulevaisuuteen. ”Ai nytkö sitten kiinnostaa”, H tiuskaisi, kun Oskari sanoi haluavansa puhua asiat ja suhde voisi jatkua. Voihan olla, että O ihan oikeasti haluaisi puhua, mutta minä vuonna, sitä hän ei kertonut.
Marianne viittasi siihen, että molempien käytöksessä kuuluu heidän aiempi elämänsä. Toivottavasti näitä asioita saa käsitellä terapeutin kanssa kahden kesken, jotta ohjelmasta olisi edes jotain käytännön hyötyä liiton purkautumisen jälkeen.
Minusts tuo terapiaistunto ja erityisesti tuo tiuskaisu toi hyvin esiin Heidin keskustelutaidot. Ei niitä ole. Heidi puhuu paljon ja suurimmaksi osaksi se tuntuu olevan hänen omaa päänsä ja ajatustensa selvittelyä, mutta mitään rakentavaa sisältöä hänen sanomisissaan on hyvin vähän. Mariannnan luonakin hän terapeuttia tiukastitapittaen luetteli pitkät litanjat siitä miten Oskari sitä ja Oskari tätä. Tsiisus, tuli mieleen viisivuotias napero vinkumasss äidilleen naapurinpojan kiusaamisesta "Toi teki sitä ja toi teki tätä." Siis kuin pikkulapsi, joka ei hahamota asioiden kokonaisuuksia tai syy-seuraussuhteita, vaan näkee vain sen että joku tönäisi tai kiusasi häntä (ei kykene siis pohtimaan että miten tilanne syntyi).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katja nimenomaan ei kerro tunteistaan suoraan ja rehellisesti, vaan piilovitduilun ja korkkiruuvikielen kautta. Olisikin avoin tunteistaan Ollille, niin olisi ehkä molemmilla helpompaa. Ja sen jälkeen vetäisi kuitenkin shown aikuismaisesti toista kunnioittaen (eikä omiakin kasvoja menettäen).
Kertoihan hän esim. häämatkalla täysin avoimesti ja rakentavaan sävyyn siitä, että romanttisia tunteita ei ollut herännyt vielä. Todella vaikea asia ja aihe, ja hän onnistui silti puhumaan siitä selkeästi mutta lempeästi. Kertoi jännittävänsä kissoja niiden kynsien takia, vaikka yleisesti ottaen pitääkin eläimistä (oman pelon paljastaminen on juuri tuota, että otetaan riski kasvojen menettämisestä).
Ollin asunnosta antoi arvosanan. Siinä kohtaa olisi voinut avoimemmin eritellä mitä itse haluaisi asumisessa olevan eri tavalla, ja minua jäi häiritsemään se että ilmaisi asian vain jotenkin "emmätiiä" -tyylisesti. Jäin miettimään, olisivatko mielessä olleet asiat olleet sitten sellaisia, että Katja arvioi Ollin voivan loukkaantua jos ne sanotaan suoraan. Jos hän ei spontaanisti keksinyt parempaa tapaa puhua noista asioista, niin ehkä siksi vuorovaikutus jäi tuollaiseksi? Eihän se hirmu hyvin mennyt, mutta mielestäni Katjaa syyllistetään tarpeettomasti siitä että hän ei yrittäisi ollenkaan, tai ei välittäisi Ollin tunteista lainkaan.
Entä jos mä antaisin arvosanan Katjan vartalosta. Ihan vaan suoraan sanoisin mitä ajattelen hänen rungosta.
Mun mielestä toisen kodin arvosteleminen on törkeää.
Jos Katja pyytäisi arvosanaa, hän varmaan ottaisi mukisematta vastaan suoran arvion.
Ollihan juuri niin teki, pyysi arvosanaa. Sai siis mitä pyysi. Miksi se olisi törkeää?
Vierailija kirjoitti:
Ihan ymmärrettävää herätä huoli siitä, että muiden valitsema kumppani voisikin ohjelmiin toistuvan hakeutumisen vuoksi olla enemmän tv- ja seiska julkisuuden kuin suhteen perässä
Minä taas luulen, että Oskari petaa harkitusti myös tulevaa parisuhde-elämäänsä. Esiintyy ihmisenä, jolla on loputtoman pitkä pinna ja sitoutumishaluja jopa mahdottomassa tilanteessa. Lopuksi kaikki näkevät, että Oskari tuli tässä jätetyksi eli hänen kiiltävään prinssihaarniskaansa ei tullut yhtään naarmua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ETA kirjoitti:
En ymmärrä mistä nämä kommentit Heidin sekopäisyydestä ja tempperanmenttisuudesta tulee kun mitään sellaista käytöstä ei olla nähty Heidin suunnalta Oskaria kohtaan... Heidin on kyllä tunteellinen mutta sen perusteella mitä ollaan nähty niin yritää kärsivällisesti kuitenkin saadaa vain keskustelua aikaan. Aivan, tuo käsitys Heidin oikullisuudesta tulee Oskarin puheista kameroille. Todella epäreilua mustamaalaamista Oskarin taholta, kiero mies
Ollaanko me katsottu samaa ohjelmaa? Häämatkalla Heidi kertoi kuinka ahdistaa, kotiinpalattua itkeskeli kun ei saanut yhtään nukuttua, juhannuksena hypiskeli kuin vieterinukke, laivelle mennessä sanoi aloittaneensa keskustelun (josta tuli heti riita), laivalta tulon jälkeen oli niin vihainen että katsojaakin pelotti ja SPOILER seuraavassa jaksossa myöntää itsekin terapeutin luona olleensa koko ajan kiukkuinen Oskarille eikä tiennyt miksi. Ja hyppää kesken lauseen ylös tuolista kun ovat kahvilla, haluaa lähteä liikkeelle. Sanoo olevansa tunne-ihminen, ja kokee sen vahvuudekseen - ja ilmeisesti sen myötä oikeudekseen kaataa nuo kaikki tunteet suodattamatta läheistensä päälle.
Tässä tulee kyllä niin hyvin esille kulttuurierot. Suomessa Heidin käytöstä pidetään aivan kauhean temperamentisena. Kauheana kilarina. Hyppää ylös tuolilta ja haluaa jopa lähteä liikkeelle!?
Missään muussa maassa, paitsi Suomessa Heidin käytöstä ei olisi nähty kuin lähinnä mökötyksenä. Eihän hän edes korota ääntä ja itkukin on muutama kyynel ja muuten kertoo olleensa hiljaa. Sanoja tulee ulos muutaman lauseen verran ja ainoa teko on nätisti pyytää oma vara-avain takaisin.
Kuinka juroja ja mykkiä ihmiset oikein ovat, kun Heidin käytös nähdään vuosisadan riitana ja epävakaan ihmisen purkauksena?
Voi tsiisus teitä "ulkomailla on kaikki paremmin" -tyyppejä :D:D Vai että ei missään muussa maassa :D Ihanko joka-ainoan muun valtion puolesta osaat sanoa ;). USA on stereotyyppisesti teatraalista kansaa (vaikka on sielläkin paljon alueellisia eroja), mutta esim. pohjoismaissa ihniset ovat temperamentiltaan hyvin samanlaisia. Esim. entisessä kotimaassani Norjassa tuollaista käytöstä ei todellakaan pidettäisi mitenkään normaalina.
Heidi on tunteellinen ja nopeatempoinen. Missään vaiheessa ei ole kuitenkaan kaatanut tunteita muiden päälle. On vaan rehellisesti kokenut niitä, myös kameroille. Keskusteluissa on kuitenkin ollut kärsivällinen. Tunteiden näyttämisessä ja kokemisessa ei ole mitään vikaa eikä Oskarin siitä tarvitse vaivaantua.
Ja laivaltatulo vihaisuus, kuka ei olisi vihainen jos ukko ei keskustele, avaa asiaa tai edes rauhoittele koko napakymppiasiasta kolmeen päivään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ETA kirjoitti:
En ymmärrä mistä nämä kommentit Heidin sekopäisyydestä ja tempperanmenttisuudesta tulee kun mitään sellaista käytöstä ei olla nähty Heidin suunnalta Oskaria kohtaan... Heidin on kyllä tunteellinen mutta sen perusteella mitä ollaan nähty niin yritää kärsivällisesti kuitenkin saadaa vain keskustelua aikaan. Aivan, tuo käsitys Heidin oikullisuudesta tulee Oskarin puheista kameroille. Todella epäreilua mustamaalaamista Oskarin taholta, kiero mies
Ollaanko me katsottu samaa ohjelmaa? Häämatkalla Heidi kertoi kuinka ahdistaa, kotiinpalattua itkeskeli kun ei saanut yhtään nukuttua, juhannuksena hypiskeli kuin vieterinukke, laivelle mennessä sanoi aloittaneensa keskustelun (josta tuli heti riita), laivalta tulon jälkeen oli niin vihainen että katsojaakin pelotti ja SPOILER seuraavassa jaksossa myöntää itsekin terapeutin luona olleensa koko ajan kiukkuinen Oskarille eikä tiennyt miksi. Ja hyppää kesken lauseen ylös tuolista kun ovat kahvilla, haluaa lähteä liikkeelle. Sanoo olevansa tunne-ihminen, ja kokee sen vahvuudekseen - ja ilmeisesti sen myötä oikeudekseen kaataa nuo kaikki tunteet suodattamatta läheistensä päälle.
Tässä tulee kyllä niin hyvin esille kulttuurierot. Suomessa Heidin käytöstä pidetään aivan kauhean temperamentisena. Kauheana kilarina. Hyppää ylös tuolilta ja haluaa jopa lähteä liikkeelle!?
Missään muussa maassa, paitsi Suomessa Heidin käytöstä ei olisi nähty kuin lähinnä mökötyksenä. Eihän hän edes korota ääntä ja itkukin on muutama kyynel ja muuten kertoo olleensa hiljaa. Sanoja tulee ulos muutaman lauseen verran ja ainoa teko on nätisti pyytää oma vara-avain takaisin.
Kuinka juroja ja mykkiä ihmiset oikein ovat, kun Heidin käytös nähdään vuosisadan riitana ja epävakaan ihmisen purkauksena?Voi tsiisus teitä "ulkomailla on kaikki paremmin" -tyyppejä :D:D Vai että ei missään muussa maassa :D Ihanko joka-ainoan muun valtion puolesta osaat sanoa ;). USA on stereotyyppisesti teatraalista kansaa (vaikka on sielläkin paljon alueellisia eroja), mutta esim. pohjoismaissa ihniset ovat temperamentiltaan hyvin samanlaisia. Esim. entisessä kotimaassani Norjassa tuollaista käytöstä ei todellakaan pidettäisi mitenkään normaalina.
En väitä, että kyseessä on neutraali tai normaalijuttu. Mutta ihanko oikeasti Norjassa nähtäisiin tämä riita jotenkin temperamentisen ihmisen riitana, jossa toinen on ottanut ihan kauheat kilarit? Mitä sellainen riita on, jossa henkilöt huutavat tai jopa uhkailevat tai käyvät ehkä käsiksi? Murhayritys?
Olisit mies kirjoitti:
Huomaa Heidistä, että laipaa Oskarilta muutakin kuin tuota lässytystä. "haluan tutustua arki-Oskariin - ei kukaan voi olla aina tuollaisella päällä" julistaa Heidi ja siihen vastaa Oskari taas lässyttävällä äänellä "mä en tiedä mitä Heidi tuolla tarkoittaa ja se musertaa minua"
Oskarihan on sanonut, että toivoo että voisi vain olla Heidin kanssa, ilman että pitää olla koko ajan jotain järjestettyä ohjelmaa. Se juuri olisi se arki-Oskari, sohvalla röhnöttävä mies kaljatuoppi kourassa. Tai kävelyllä jossakin, joko kaupungin kadulla tai luontopolulla. Mutta Heidiä ei tunnu kiinnostavan. Liian rauhallista kai.
Heidi ei voi tietää kuinka arka paikka se Napakymppi voi olla ollut. Sinne ilmoittautumiseen voi olla pieni kynnys ja ilmeisesti pettymys oli. Oskari vaikuttaa ihan rehdilta tyypiltä joka salaa haluaisi perheen. Kai nyt huomioitte että kaikki tapahtuu kameroiden edessä? Kaikesta ei haluta puhua ihan senkään takia. Heidi taas kailottaisi kaikki tunteiden ääripäät julkisesti.
Osa ihmisistä ehkä ymmärtää Heidiä ja hyvä niin. Ja näkee, että pidättyväinen Oskari ei ole Heidille ehkä se oikein. Ja osaa kertoa, että millaisen miehen Heidi tarvisi (avoimesti heti keskustelevan, ei-välttelevän, tunnepurkauksia ymmärtävän, tukevan ja kannustavan, itsekin tunteellisen jne). Ehkä totta, että sellaisen Heidi sitten tarvitsisi.
Mutta mietin, että kuka aikuinen mies tarvitsisi heidimäisen naisen (en halua puhua juuri Heidistä, vaan ylipäätään juuri hänen kaltaisesta ihmisestä). Kuka aikuinen mies nimenomaan haluaisi voimakkaita tunnepurkauksia saavan, draamailevan, oman elämänsä prinsessan, joka bilettää mojito-ämpärien ympärillä ja jälkikäteen selfie-videoilta fiilistelee sitä omaa biletystään, naisen jonka tunne elämä on vuoristorataa ja joka kaipaa siihen paljon tukea. Kuka neli-viisikymppinen mies tykkäisi tuollaisesta liitosta? Haaveilisi sellaisesta? Tai tarvitsisi juuri sellaisen? En oikein tiedä.. Se mitä heidimäinen nainen tarvitsee voi olla aivan eri asia kuin mitä sellainen mies taas itselleen tarvitsee ja haluaa.
Häiriö kirjoitti:
Heidiä katsellessa tulee kauheet dejavuut päälle. Lähes kaksikymmentä vuotta olin liitossa aivan samanlaisen naisen kanssa. Vilunväristykset menee selkää pitkin kun ajattelen millaista tuskaa se oli.
Aivan satavarmaa on, että jos ei tätä napakymppi-episodia olisi tullut, niin joku saman kokoluokan keissi olisi aiheuttanut täysin saman reaktion. Tällaiset ihmiset löytävät aina jonkin syyn mistä saavat riidan aikaan, ja sen jälkeen he piiskaavat itse itsensä sellaiseen raivoon, että sitä ei kukaan ulkopuolinen voi enää saada sammumaan.
Kuvaan kuuluu, että jälkiselvittelyissä tämä raivostuja haluaa valtavasti pahoitteluja ja anteeksipyyntöjä, vaikka itse on aiheuttanut koko tilanteen!!! Eli henkilö ei suostu ottamaan mitään vastuuta käytöksestään.
Kokemukseni mukaan kuvio säilyy samana läpi koko elämän, persoonallisuus ei aikuisella enää helposti muutu.
Samaa mieltä. Ikäänkuin voisin käyttäytyä parisuhteessa miten vain, ja olettaa toisen tukevan ja tosiaan pyytävän anteeksi riitaa, joka kumppanin aikaansaama draama. Samaa siis peräänkuulutan, eli vastuuta omasta käytöksestä. Heidin mielestä HÄNTÄ pitää ymmärtää ja tukea tunteittensa vuoristorataa, mutta onko hän miettinyt, että mitä hän antaa Oskarille?? Pitäisi antaa enemmän kuin ottaa...
Oskarin puolustajat tulevat kotikulttuurista, joissa kaikki tunteiden ilmaisu on pahasta. Tunteet on totuttu tukahduttamaan ja tempperamenttisuudesta ja terveestä avoimesta tunteen ilmaisuusta hätäännytään. Sen sijaan että annettaisiin ihmisen (Heidin) tuntea tunteensa ja siiten tarjottaisiin lohtua tai tukea. Oskari vaan passivoituu ja hätääntyy.
Aiemmassa jaksossa Heidi liikuttui siitä, miten nätisti Oskari oli puhunut hänestä kavereilleen häissä. Hän oli iloinen siitä, että hänet kerrankin hyväksytään sellaisena kuin hän on.
No ei hyväksytä. Ensivaikutelma voi viehättää, mutta oikea mielipide muodostuu vasta ajan kanssa. Oskari vaan ei halua kuvata tunteitaan ollenkaan, vaan lopulta kaikki kelpaa ja kaikki on ok, kunhan vaan vaimo älyäisi rauhoittua.
Heidi vetää nyt yksin omaa shoutaan ja joutuu toteamaan, että kaikki tunnepuhe on hänen harteillaan. Oskari kiristelee hampaita kameralle ja Heidin edessä hymyilee ookoo ookoo.
Ymmärrän Heidiä. En pidä hänen tyylistään enkä elämäntavastaan, mutta ymmärrän hänen suuttumuksensa ja pettymyksensä.
Katja ja Olli ovat puhuneet koskettamisesta ja läheisyydestä, H ja O eivät kai ole hiiskuneet asiasta sanaakaan ainakaan kameroille. Ihmeellinen aviopari.
Vierailija kirjoitti:
Oskarin puolustajat tulevat kotikulttuurista, joissa kaikki tunteiden ilmaisu on pahasta. Tunteet on totuttu tukahduttamaan ja tempperamenttisuudesta ja terveestä avoimesta tunteen ilmaisuusta hätäännytään. Sen sijaan että annettaisiin ihmisen (Heidin) tuntea tunteensa ja siiten tarjottaisiin lohtua tai tukea. Oskari vaan passivoituu ja hätääntyy.
Aikuismainen tunteiden näyttäminen / tunteiden ilmaisu on jotain aivan muuta kuin flippailu ja draamailu. En nyt ota kantaa suoraan, että kumpaa tässä kenelläkin on, mutta haluan korostaa, että moni draamaileva ja tunnemyrskyssä toisen niskaan hyökkäävä perustelee omaa huonoa käytöstään juuri sillä, että hän vain ilmaisee tunteita ja niin saa tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Osa ihmisistä ehkä ymmärtää Heidiä ja hyvä niin. Ja näkee, että pidättyväinen Oskari ei ole Heidille ehkä se oikein. Ja osaa kertoa, että millaisen miehen Heidi tarvisi (avoimesti heti keskustelevan, ei-välttelevän, tunnepurkauksia ymmärtävän, tukevan ja kannustavan, itsekin tunteellisen jne). Ehkä totta, että sellaisen Heidi sitten tarvitsisi.
Mutta mietin, että kuka aikuinen mies tarvitsisi heidimäisen naisen (en halua puhua juuri Heidistä, vaan ylipäätään juuri hänen kaltaisesta ihmisestä). Kuka aikuinen mies nimenomaan haluaisi voimakkaita tunnepurkauksia saavan, draamailevan, oman elämänsä prinsessan, joka bilettää mojito-ämpärien ympärillä ja jälkikäteen selfie-videoilta fiilistelee sitä omaa biletystään, naisen jonka tunne elämä on vuoristorataa ja joka kaipaa siihen paljon tukea. Kuka neli-viisikymppinen mies tykkäisi tuollaisesta liitosta? Haaveilisi sellaisesta? Tai tarvitsisi juuri sellaisen? En oikein tiedä.. Se mitä heidimäinen nainen tarvitsee voi olla aivan eri asia kuin mitä sellainen mies taas itselleen tarvitsee ja haluaa.
No miehethän ovat just tuollaisia vielä nelikymppisenä. Mojito on vaan olutta. Huomaa et naisten odotetaan vetävän verkkarit jalkaan ja olevan kodin hengätär kun mies bilettää ja pitää jaksaa ja ymmärtää miestä kun sillä on niin vaikeaa. Kuka ymmärtäisi naisia?
Väität että et puhu Heidistä mutta sitten kuitenkin puhut. Kyllä Heidille ottajia on. Ja jos ei ole niin parempi yksin. Olisit voinut keskittyä miettimään kenelle Oskar sopisi jos et halua mollata Heidiä. Ketä Oskarin haluaa, kum ei se halua puhua mistään ja haluaa kontrolloida toista.
Kuka tahansa floppaisi Oskarin kanssa, kun ei se puhu mitään.
Kuka aikuinen mies nimenomaan haluaisi voimakkaita tunnepurkauksia saavan, draamailevan, oman elämänsä prinsessan, joka bilettää mojito-ämpärien ympärillä ja jälkikäteen selfie-videoilta fiilistelee sitä omaa biletystään
Nauran noille "voimakkaita tunteenpurkauksia" -jutuille. Nainen ei saa ilmeisesti itkä tai purkaa tunteita ollenkaan edes kameroille.
Ompa katkera, ja omien huonojen naiskokemuksien sävyttämä mielipide Heidistä