Ensitreffit Alttarilla Official 2019

Käyttäjä22033 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katja ja Olli on ihan selkeä tapaus. Olli ei ole seksikäs Katjan mielestä. Ei ole sitä seksuaalista vetovoimaa. Sitä joko on tai ei. Nyt ei ole.

Ollin habitukseen auttaisi parran ajo ja siistit farkut.

Sekä Itsevarmuutta lisää ja hiusten leikkaus!

Australian versiossa yksi vaimo talutti tuoreen miehensä parturiin, eikä meinannut saada näppejään irti hänestä sen jälkeen. Tässä tapauksessa ei mahtaisi aivan auttaa...

Niinpä. Mun mielestä Ollin hiukset olisivat ihan ok, jos muu olemus ja elekieli olisi jotenkin maskuliinisempi. Olen itse seurustellut useammankin pitkätukan kanssa ja se voi olla hyvinkin viehättävää myös miehellä, jos olemus on kohdillaan.

Ollille löytyy varmasti ottajia tämän ohjelman jälkeen juuri tuollaisena kuin hän on, Katja nyt vaan on väärä tyyppi.

M35

Ootko sä homomies? Olli on hyvin naisellinen, ja ymmärrän miksi Katjaa ei kiinnosta. Katja haluaa miehen joka pystyy pitämään hänen puoliaan.

Niin... Olli on varmasti mukava ja ihana ihminen, mutta monestikaan se ei parisuhteessa riitä. Minun on hirveän vaikea kuvitella kipinää Ollin kaltaisen miehen ja naisen välillä, mutta kyllä se oikea joskus varmasti Ollillekin löytyy.

Jokaisella on omat mielipiteensä ja oikeus niihin mutta en mä tätä kyllä ymmärrä lainkaan. Tottakai jollain voi kipinöidä, makuja on niin monia. Musta Olli on ihan hot :)

Salailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ainakin minä olen elämässäni tehnyt kaikenlaista vähän typerää, joka hävettää jälkikäteen (en mitään kriminaalia enkä toisia satuttavaa, mutta noloja juttuja). En ole ollut napakympissä, mutta jos olisin ollut, niin jälkikäteen se hävettäisi ja nolottaisi minua enkä olisi kauhean halukas asiaa vatvomaan. Se olisi minulle täysin merkityksetön ja nolo menneisyyden päähänpisto, jonka haluaisin mieluiten jo unohtaa, että miksi sinnekin minun piti mennä. Jos joku uusi kumppani tekisi siitä ison numeron niin hohhoijaa, en tietäisi mitä tehdä. Menneisyyttä en voisi muuttaa, mutta kun en ihan aidosti näkisi itse mitään syytä siinä vatvomisessa eikä minulla olisi edes mitään sanottavaa niin merkityksettömästä päähänpistosta, niin tulisin hulluksi jos sitä pitäisi vatvoa ja vatvoa kun ei se edes sille toiselle kuulu mitenkään se menneisyyteni asia.

Jos Oskari häpeäisi silmät päästään aika hiljattain tekemäänsä humoristista asiaa, niin kannattaisi varmaan jutella asia auki 5 vuoden terapiassa. Nutta ei hän häpeä, hän on vaan puhumaton.

Mitä taas vatvomiseen tulee, niin asioita ei tarvitse vatvoa, ne voi vaan kertoa. Jopa lyhyesti, jos osaa. Jos sulla on tapana mennä tiloihin ja jumittaa jankkaamaan asioita, niin siinä tapauksessa kannattaakin varmasti vaieta.

Sua taitaa tosiaan pahasti kaivella tämä Napakympistä kertomatta jättäminen :D

Minua lähinnä kaivelee tämä, että se yritetään saada näyttämään unohdukselta, vaikka kaikki tietävät, että kyseessä oli ihan tietoinen valinta. Oli syyt mitkä tahansa.

Ohis

No ihan sama ihminen täällä tuosta jankuttaa, vastaan silti: Heidin reaktion nähtyäni en todellakaan suosittelisi hänen kumppanilleen asioiden kertomista Heidille suoraan. Unohtamisella pääsee varmasti helpommalla.

Pääsikö? Minusta tuon taktiikan lopputulos oli pahin mahdollinen. Ovea näytettiin.

Minä en katseli tuollaista totuuden salailijaa hetkeäkään, niin kuin ei katsele Heidikään, koska ei tarvitse! Heidi löytää itselleen vielä niin paljon parempaa, kuin mitä Oskari olisi koskaan hänelle ollut.

Oskarilla tässä salailussa kävi huonommin. Ja tuskimpa löytyy ihan hetkeen itselleen mitään kovinkaan uskollista suhdetta, kun moni tietää nyt, millainen salamyhkäinen, kiukutteleva ja totuudenvääristäjä hän on.

Jos täällä on 30 lukijaa/kirjottelijaa ja puolet tuomitsee Oskarin salailun, niin ihan pikku jutusta ei ole kyse!

Hienoa, olet oppinut laittamaan kommentteihisi useamman yläpeukun kuin vain sen yhden :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa Katjalla ja Ollilla oli mahdollisuus parisuhteeseen. Heillä tuntui synkkaavan häissä, eikä mitään ilmeistä inhoa ollut ilmassa. Ollin mielestä Katja oli hurmaava morsian. Katja oli ilahtunut, että Olli oli fiksu ja koulutettu.

Et voi olla tosissasi, jos ajattelet että nämä mainitsemasi asiat ratkaisevat.

Itse olen ollut parisuhteessa jossa kumpikin oli todella ihastunut toiseen ja molemmat yrittivät kaikkensa suhteen eteen. Meillä oli paljon, paljon paremmat lähtökohdat kuin Katjalla ja Ollilla, ts. näimme toisissamme paljon enemmän myönteistä. Terapiassakin käytiin jne.

Silti meillä paljastui olevan siinä määrin isoja fundamentaalisia eroavaisuuksia, että jouduimme toteamaan ettei suhde vain toimi. Noiden asioiden muuttaminen - tai sitten se että toinen olisi opetellut hyväksymään ne toisessa aidosti - olisi vaatinut vuosien tai ehkä jopa kymmenen vuoden terapeuttista työskentelyä. Kyllä siinä tilanteessa on fiksumpaa vain todeta, että on parempi etsiä sellainen kumppani jonka kanssa yhteen hioutuminen onnistuu hieman nopeammin. Meillä jokaisella on kuitenkin vain yksi elämä.

Koska toista aivan samanlaista ihmistä ei ole olemassa, tämän tyyppisillä ihmisillä tulee aina olemaan vaikeuksia parisuhteessa tai omien lasten kanssa tai työkavereiden. Se ettei kyetä ihan aidosti hyväksymään muita, kun niitä omia tapoja vie lopulta aina riitoihin tai eroon. Siksi toistet eivät vaan koskaan tule saamaan onnellista parisuhdetta tai ihmissuhteita loppuelämäkseen.

Ei hyväksytä kauppakassia, ei pitsatäytettä, ei iltavirkkuutta tai vaikka toisen höpöttämistä. Meillä on tosiaan vain yksi elämä ja monella se tulee kulutettua sinkkuna, koska vain oma tapa kelpaa ja joko toinen tekee samalla tavalla tai tekee jossain muualla jonkun toisen kanssa sillä toisella tapaa.

Meillä ei ollut kysymys kauppakasseista vaan persoonallisuuden piirteistä, joiden muuttaminen on hidasta tai mahdotonta, samoin myös niiden hyväksyminen toisessa. Väitätkö tosissasi, ettei tällaisia piirteitä voi olla? Silloin tulet samalla väittäneeksi, että ketkä tahansa kaksi mieleltään tervettä ihmistä sopivat keskenään parisuhteeseen, kunhan vain opettelevat hyväksymään toistensa tavat.

Syy, miksi Katjalle ja Ollille tulee kinaa pikkuasioista, voi johtua (ja todennäköisesti johtuu) siitä, että taustalla on paljon isompia asioita jotka koetaan vaikeiksi.

Mieti jos se häiritsevä piirre olisikin löytynyt lapsestasi. Juuri se sama, jota et miehessäsi oppinut koskaan hyväksymään.

Joko opit hyväksymään ja rakastamaan lastasi tai tosiaan elät 18 vuotta helvetissä odottaen, että pääset hänestä eroon.

En tiedä mikä normaali piirre ihmisessä on sellainen ettet opi sen kanssa elämään. Tekojen kohdalla on varmasti paljonkin sellaisia, joiden kohdalla kannattaa ihan itse juosta karkuun. Tietenkään aggressiivisen tai tuohoavan ihmisen seuraa ei kuulu oppia sietämään, mutta miksi sellaisen kanssa edes alkujaan on alkanut olemaan yhdessä?

Suhde lapseen on aivan eri asia kuin suhde elämänkumppaniin. Osa niistä häiritsevistä piirteistä (joita siis oli useita) liittyi juuri siihen, että mies tarvitsi kumppaniltaan vanhemmuutta, siis tietynlaista äitinä olemista. Minä taas haluan tasavertaista parisuhdetta. En opettele sietämään tällaista piirrettä kumppanissani, vaan ennemmin etsin sellaisen kumppanin, joka on samoilla linjoilla kanssani, ja päästän miehenkin etsimään itselleen varaäidin niistä lukuisista naisista, jotka siihen rooliin sopivat ja jopa suorastaan haluavat. Sellaisia naisiahan on olemassa, ja varmasti tämä mies sopii erinomaisesti kumppaniksi sellaiselle, koska hänessä on paljon ihania ja miellyttäviä piirteitä, hän on viehättävä persoona, ja hänellä on hyvä sydän. 

Nämä piirteet alkoivat tulla ilmi vasta, kun olimme seurustelleet puolisen vuotta. Siihen asti mies piti niitä piilossa. Samoihin aikoihin mies lisäksi kertoi olevansa sittenkin eri mieltä tietyistä tärkeistä, tulevaisuutta koskevista kysymyksistä, joista olimme puhuneet heti suhteen alussa (kuvitteellinen esimerkki: halutaanko lapsia vai ei). Silloin viimeistään päätin, että vaikka kuinka rakastamme toisiamme ja yritämme sietää ja ymmärtää, meitä ei vain ollut tarkoitettu yhteen. 

Etkö ole ollut tietoinen, että tällaistakin voi tapahtua?

Ensin puhut kuinka molemmat yrittivät kaikkensa suhteen eteen ja sitten alat kuitenkin puhumaan halusta. Et halunnut sitä, eikä toinen halunnut tätä. Yksikään halu ei ole kiveen kirjoitettu. Se on asia jonka päätät. Tänään haluat toimia äitinä ja huomenna et. Voit halutessasi päättää niin ja myös keitä nämä halusi koskevat.

Parisuhde on ihmissuhde ja säännöt toimivat kuten kaikissa ihmisuhteissa. Ei rakkaus omaan lapseen nyt niin suuresti eroa, kun pitkässä parisuhteessa puolisoa kohtaan tuntema rakkaus. Toisessa on mukana seksuaalinen puoli, mutta ei kukaan nyt 20 vuotta jotain himokkaita tunteita puolisoaan 24/7 kohtaan tunne, vaan pikemmin ihan arkirakkautta, joka on aika samanlaista kun se omia lapsia kohtaan tunnettu rakkaus.

Selkeästi sinulla on defenssit päällä. Selittelyjä miksei homma toiminut, vaikka kuitenkin kokoajaan kirjoitat ettet halunnut, koska ei ollut mieleistäsi ja mitä se mahtaa olla kuin sitä, että hommat kuuluisi tehdä niinkuin sinä haluat tai muuten annat asian olla?

Ehkä rakastit oikeasti, mutta lopulta kyseessä oli ”my way tai high way”.

Meillä on vain erilaiset elämänarvot.

Tietenkin voisin päättää sitoutua loppuelämäkseni suhteeseen, jossa kumpikaan ei ole onnellinen. Mutta koska rakastin tätä miestä (ja rakastan edelleen), tahdon ensisijaisesti hänen olevan onnellinen. Suhteemme jatkuminen on siihen nähden toissijainen asia. Samaa toivon myös omalle lapselleni. Sydämeni särkyisi, jos hän kokisi velvollisuudekseen jäädä elämään onnettomaksi tekevää, liian rajoittavaa elämää parisuhteeseen, joka ei fundamentaalilla tavalla sovi hänelle, vain voidakseen todistaa muille (tai itselleen? jonkinlaiselle jumalolennolle? en oikein ymmärrä kenelle ja miksi) kykenevänsä sitoutumaan.

Kyseessä ei ole selittely tai defenssi, vaan sitouduin suhteeseen niin pitkäksi aikaa että saimme selville, mistä suhteessamme ihan oikeasti on kysymys, ja mitkä asiat tulisivat olemaan siinä muuttumattomia joko ikuisesti tai vähintäänkin hyvin kauan. Tältä pohjalta teimme yhdessä päätöksen erota.

Aivan, sinä et ollut onnellinen, koska toinen ei tehnyt ja ollut sellainen kuin sinä halusit. Eikä edes suostunut muuttumaan mieleiseksi ja sinun tyylillä toimivaksi Jos asiat olisi tehty sinun haluamallasi tavalla olisit ollut onnellinen. Se on juuri tästä mistä puhumme. Kun hyväksyy vain oman näkökulmansa ja tapansa suhde päättyy väistämättä eroon, koska joko itse tai toisesta tulee onneton.

Minä tai tämä mies kumpikaan emme ole ihmisiä, jotka hyväksyvät vain oman näkökulmansa. Siitä huolimatta emme olleet yhdessä onnellisia. On paljon asioita, jotka voin opetella hyväksymään kumppanissani, ja olen niin tehnytkin. Sitten on joitakin asioita, jotka vaikuttavat liikaa onnellisuuteeni, jos tekisin niiden kohdalla kompromisseja. 

Jos et ymmärrä näiden kahden asian eroa, en voi tämän enempää auttaa. 

Tätä kutsutaan selittelemiseksi. Ymmärrän vallan hyvin. Mitä vähemmän näitä juttuja on, mitä ei hyväksy, sitä pienemmäksi eron todennäköisyys muuttuu. Mitä tiukemmin pitää kiinni jopa ihan kaikista omista haluistaan, sen nopeammin ero tulee. Toiset oppivat hyväksymään kaiken, joskus jopa liikaa ja toiset eivät hyväksy lähes mitään. Sinä et oppinut kaikkea ja lopputulos oli mikä oli.

Jaa että jos eroaa, kun lapsitoiveet eivät kohtaa, niin "et oppinut kaikkea"? Aika syyllistävä ja tuomitseva tyyli sinulla.

Tulkitset sen sellaiseksi, vaikka kyseessä on vain tosiasioiden ääneen sanominen. Jollekin lapset ovat pikkujuttu. Tehdään jos vaimo haluaa, mutta tärkeintä etteivät häiritse vaikka miehen omaa uraa esim. Toisille se on elämää suurempi kysymys ja jos puoliso osoittautuu ettei hän voi saada lapsia, niin tämä lähtee vaihtoon heti, toiset oppivat elämään sen asian kanssa ettei sitä omaa lasta tule. Toiset ihmiset ovat nyt vaan sallivampaa ja hyväksyvämpiä. Heille ei lapset tai niiden puute muuta suhteessa mitään, toiset oppivat hyväksymään sen ja he, jotka eivät tulevat onnettomiksi ja eroavat. Tosiasioita.

Kuten ei nuttura, eikä bioroskis, eikä lapsellinen hiihittäminen, eikä edes se, että miestä joutuu passaamaan ja hoitamaan, kun sitä viidettä lasta kotona. Toiset vain ovat oppineet hyväksymään sen, että mies nyt on kuin se kolmas tai viides lapsi, eikä ota stressiä siitä, riitele tai vedä edes herneitä nenään siitä ja avioliitto jatkuu ja toiset taas eivät opi ja lopputuloksen tiedät.

Kyllä erilaiset lapsitoiveet on tutkitustikin sellainen asia, joka aiheuttaa niin paljon vaikeuksia parisuhteeseen, että tällaisille pareille suositellaan eroamista ihan perustellusti. Avioliitto ei ole jumalallinen itsetarkoitus, vaan väline jonka avulla puolisot saavuttavat suuremman onnellisuuden tason verrattuna yksin elämiseen. On viisasta ymmärtää, milloin avioliitosta - tai muusta sitoutuneesta suhteesta - on tullut vankila, joka estää ihmistä elämästä onnellisena ja toteuttamasta omaa tarkoitustaan maailmassa.

Mainitsit aiemmin, että on sinunkin mielestäsi mahdollista myös olla liian hyväksyvä. Tarkoititko, että ainoa asia jonka hyväksymättömyydestä ei sinulta saa pyyhkeitä, on puolison persoonallisuushäiriö tmv.? Kun kerran et lapsitoiveiden kohtaamattomuutta pidä minään.

Ai niin: tyylisi on tuomitseva ihan objektiivisesti arvioiden. Näet sen kun luet omia kommenttejasi ja mietit, miten neutraalisti viestivä keskustelija olisi sanonut samat asiat.

En minä sano mikä on oikein tai väärin. Kerron vain lopputuloksen ja sitä sinun on vain kovin vaikeaa hyväksyä. Jos on kaksi paria joilla on sama ongelma. Puolisoista toinen halua ja toinen ei lapsia ja toinen näistä pareista jatkaa ja toinen ei. Mistä se voisi johtua? Voisiko olla, että sen parina jatkavan henkilöt ovat oppineet elämään tämän tosiasian kanssa ja hyväksyneet asian osana elämäänsä ja että jommankumman maun mukaan mennään? Ja vastavuoroisesti nämä jotka eivät jatkaneet, eivät oppineet koskaan hyväksymään asiaa kohdallaan ja halusivat siksi erota?

Tutkitusti on vaikka kuinka paljon asioita, jotka aiheuttavat ongelmia suhteissa. Yksi suurimmista on raha ja siltikin toiset oppivat elämään pihin tai tuhlaajan kanssa ja hyväksymään tämän toisen erityyppisen rahankäytön. Kannattaako se? Monesti ei, mutta niin se vain on. Maailmassa on liikaa niitäkin jotka ovat oppineet hyväksymään, jopa puolisonsa väkivaltaisen käyttäytymisen. Valitettavasti. Heidän avioliittonsa jatkuu, koska he ovat oppineet hyväksymään asioita, joita heidän ei kuuluisi oppia hyväksymään. En rajoita liiemmin mitä tarkoitan mikä on liiankin hyväksyvää. Se on tapauskohtausta. Joten älä laita ”sanoja suuhuni”, mitä pidän minänäkin, kun et kerran tiedä.

Ei kaikki oppiminen ole postiivista tai edes tavoiteltavaa, vaikka selkeästi jostain syystä tulkitset sen niin, mutta elämässä ihminen oppii itselleen tapoja ja toimintamuotoja, jotka ovat toisinaan jopa haitallisia hänelle itselleen.

Onko avioliiton jatkuminen hyvä tai huono asia, on ehkä makuasia lopulta. Mutta jos se loppuu siksi, koska et oppinut hyväksymään jotain, pientä tai suurta, niin se loppuu, eikä siinä ole mukana syyllistämistä paitsi sinun tulkinnassasi, vaan tosiasioiden toteamista.

Esimerkissäsi, jossa lapsitoiveet eivät kohtaa mutta pari on silti yhdessä, on toinenkin vaihtoehto, jonka jätät mainitsematta: osapuolet eivät aidosti ole oppineet hyväksymään tilannetta, mutta jatkavat suhdetta silti, onnettomina. Miksi jätät sen mainitsematta, jos et aja minkäänlaista agendaa sen puolesta, että erota tulisi ainoastaan väkivaltaisesta tai muuten selkeän epänormaalista suhteesta? Miksi kritisoit lapsitoiveiden vuoksi eronnutta ihmistä palstalla, jos sinulla ei tällaista agendaa ole?  

Sen toteaminen, että jos pari päättää erota niin heille tulee ero, on tosiasian toteamista. Sinä et ainoastaan totea noin (onhan se itsestäänselvä asia toteamattakin), vaan lisäksi kutsut eroamaan päätynyttä henkilöä selittelijäksi, ja mm. sanot: "En tiedä mikä normaali piirre ihmisessä on sellainen ettet opi sen kanssa elämään", mistä tulee vahvasti se kuva että mielestäsi pitäisi oppia.  

Et ehkä tarkoita puhua tuomitsevasti, mutta juttusi silti on kaukana neutraalista sävystä.

Tiedän parin, jossa miehen elämän tärkein haave oli saada lapsia, ja hänen kumppaninsa todettiin hedelmättömäksi. Suhde oli toimiva, lämmin ja rakkaudentäyteinen. He erosivat ja miehellä on nykyään lapsi uuden kumppanin kanssa. Kun puhun tästä suhteesta muille, sanon yleensä: "Suhde ei toiminut, koska pari ei saanut lapsia ja se oli miehen suuri unelma". En sano: "Mies ei oppinut hyväksymään lapsettomuutta ja erotessaan defensiivisesti selitteli, ettei suhde toiminut". Tuo on tuomitsevaa, alentuvaa ja arvolatautunutta ilmaisua. Itse pyrin välttämään sellaista kun on kysymys toisten ihmisten elämän suurista päätöksistä.

Voithan sinä jauhaa poliittisesti korrektia tekstiä niin paljon kuin haluat, mutta lopputulos on pohjimmiltaan tuo. Tietenkin se on positiivista, että mukautat puheitasi vastaanottajan tason mukaan ja moderoit ne hänelle sopiviksi. Selkeästi olet myös itse herkkä asialle, eikä raaka ja kylmä totuus sovellu persoonallesi.

Ihmiset oppivat elämänsä aikana paljon asioita. Elämään asioiden kanssa, jotka tekevät heistä ehkä onnellisia, ehkä onnettomia, mutta oppivat tai sitten eivät.

Mutta tarviiko minun nyt sinulle oikeasti kirjoittaa tämä kaikki auki?

Nyt emme puhu siitä mikä on oikea tapa lähestyä puheilla ihmisiä, jotka haluavat eri asioita kuin itse tai joku toinen. Ehkä hiljaisuus on paras tapa?

Inhottavat asiat eivät koskaan tunnu kaikista neutraaleilta. Osa ihmisistä on heikkolahjaisia. Se tuntuu pahalta kuulla, mutta niin se vain on. Voit selitellä kaikkea testien epätarkkuudesta ja ihmisten viisaudesta, mutta niin se vain silti on, kun rehellisesti katsomme asiaa ja voimme ehkä silloin auttaa heitä edes jotenkin.

Minun tarkoitus ei ole olla edes kovin neutraali, vaan rehellinen tosiasioille, jolloin sillä ei ole minulle mitään merkitystä, miten sinä lähestyy jonkun tuttavasi lapsettomuusongelmaa puheillasi.

Ymmärtäisin napakymppi-suuttumuksen vain, jos olisin monta kertaa toiselta kysynyt suoraan, että oletko aiemmin osallistunut johonkin tv-formaattiin, ja toinen olisi suoraan sanonut aina vastaukseksi, että "en koskaan". Eli siis räikeästi valehdellut. Ja siltikään en heti eroaisi vaan yrittäisin keskustellen selvittää, että miksi toinen valehteli minulle päin naamaa ihan suoraan. Riippuen syystä eroaisin tai ymmärtäisin ja yrittäisin jatkaa. Jos toisen syy valehdella olisi esim. ollut se, että minä saan raivarin kaikesta mitä toinen kertoo itsestään ja siksi toinen ei uskalla kuin valehdella, niin antaisin yhden mahdollisuuden liiton korjaamiselle ehdolla että toinen ei enää toiste valehtele ja lisäksi että minä lakkaan saamasta raivareita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa Katjalla ja Ollilla oli mahdollisuus parisuhteeseen. Heillä tuntui synkkaavan häissä, eikä mitään ilmeistä inhoa ollut ilmassa. Ollin mielestä Katja oli hurmaava morsian. Katja oli ilahtunut, että Olli oli fiksu ja koulutettu.

Et voi olla tosissasi, jos ajattelet että nämä mainitsemasi asiat ratkaisevat.

Itse olen ollut parisuhteessa jossa kumpikin oli todella ihastunut toiseen ja molemmat yrittivät kaikkensa suhteen eteen. Meillä oli paljon, paljon paremmat lähtökohdat kuin Katjalla ja Ollilla, ts. näimme toisissamme paljon enemmän myönteistä. Terapiassakin käytiin jne.

Silti meillä paljastui olevan siinä määrin isoja fundamentaalisia eroavaisuuksia, että jouduimme toteamaan ettei suhde vain toimi. Noiden asioiden muuttaminen - tai sitten se että toinen olisi opetellut hyväksymään ne toisessa aidosti - olisi vaatinut vuosien tai ehkä jopa kymmenen vuoden terapeuttista työskentelyä. Kyllä siinä tilanteessa on fiksumpaa vain todeta, että on parempi etsiä sellainen kumppani jonka kanssa yhteen hioutuminen onnistuu hieman nopeammin. Meillä jokaisella on kuitenkin vain yksi elämä.

Koska toista aivan samanlaista ihmistä ei ole olemassa, tämän tyyppisillä ihmisillä tulee aina olemaan vaikeuksia parisuhteessa tai omien lasten kanssa tai työkavereiden. Se ettei kyetä ihan aidosti hyväksymään muita, kun niitä omia tapoja vie lopulta aina riitoihin tai eroon. Siksi toistet eivät vaan koskaan tule saamaan onnellista parisuhdetta tai ihmissuhteita loppuelämäkseen.

Ei hyväksytä kauppakassia, ei pitsatäytettä, ei iltavirkkuutta tai vaikka toisen höpöttämistä. Meillä on tosiaan vain yksi elämä ja monella se tulee kulutettua sinkkuna, koska vain oma tapa kelpaa ja joko toinen tekee samalla tavalla tai tekee jossain muualla jonkun toisen kanssa sillä toisella tapaa.

Meillä ei ollut kysymys kauppakasseista vaan persoonallisuuden piirteistä, joiden muuttaminen on hidasta tai mahdotonta, samoin myös niiden hyväksyminen toisessa. Väitätkö tosissasi, ettei tällaisia piirteitä voi olla? Silloin tulet samalla väittäneeksi, että ketkä tahansa kaksi mieleltään tervettä ihmistä sopivat keskenään parisuhteeseen, kunhan vain opettelevat hyväksymään toistensa tavat.

Syy, miksi Katjalle ja Ollille tulee kinaa pikkuasioista, voi johtua (ja todennäköisesti johtuu) siitä, että taustalla on paljon isompia asioita jotka koetaan vaikeiksi.

Mieti jos se häiritsevä piirre olisikin löytynyt lapsestasi. Juuri se sama, jota et miehessäsi oppinut koskaan hyväksymään.

Joko opit hyväksymään ja rakastamaan lastasi tai tosiaan elät 18 vuotta helvetissä odottaen, että pääset hänestä eroon.

En tiedä mikä normaali piirre ihmisessä on sellainen ettet opi sen kanssa elämään. Tekojen kohdalla on varmasti paljonkin sellaisia, joiden kohdalla kannattaa ihan itse juosta karkuun. Tietenkään aggressiivisen tai tuohoavan ihmisen seuraa ei kuulu oppia sietämään, mutta miksi sellaisen kanssa edes alkujaan on alkanut olemaan yhdessä?

Suhde lapseen on aivan eri asia kuin suhde elämänkumppaniin. Osa niistä häiritsevistä piirteistä (joita siis oli useita) liittyi juuri siihen, että mies tarvitsi kumppaniltaan vanhemmuutta, siis tietynlaista äitinä olemista. Minä taas haluan tasavertaista parisuhdetta. En opettele sietämään tällaista piirrettä kumppanissani, vaan ennemmin etsin sellaisen kumppanin, joka on samoilla linjoilla kanssani, ja päästän miehenkin etsimään itselleen varaäidin niistä lukuisista naisista, jotka siihen rooliin sopivat ja jopa suorastaan haluavat. Sellaisia naisiahan on olemassa, ja varmasti tämä mies sopii erinomaisesti kumppaniksi sellaiselle, koska hänessä on paljon ihania ja miellyttäviä piirteitä, hän on viehättävä persoona, ja hänellä on hyvä sydän. 

Nämä piirteet alkoivat tulla ilmi vasta, kun olimme seurustelleet puolisen vuotta. Siihen asti mies piti niitä piilossa. Samoihin aikoihin mies lisäksi kertoi olevansa sittenkin eri mieltä tietyistä tärkeistä, tulevaisuutta koskevista kysymyksistä, joista olimme puhuneet heti suhteen alussa (kuvitteellinen esimerkki: halutaanko lapsia vai ei). Silloin viimeistään päätin, että vaikka kuinka rakastamme toisiamme ja yritämme sietää ja ymmärtää, meitä ei vain ollut tarkoitettu yhteen. 

Etkö ole ollut tietoinen, että tällaistakin voi tapahtua?

Ensin puhut kuinka molemmat yrittivät kaikkensa suhteen eteen ja sitten alat kuitenkin puhumaan halusta. Et halunnut sitä, eikä toinen halunnut tätä. Yksikään halu ei ole kiveen kirjoitettu. Se on asia jonka päätät. Tänään haluat toimia äitinä ja huomenna et. Voit halutessasi päättää niin ja myös keitä nämä halusi koskevat.

Parisuhde on ihmissuhde ja säännöt toimivat kuten kaikissa ihmisuhteissa. Ei rakkaus omaan lapseen nyt niin suuresti eroa, kun pitkässä parisuhteessa puolisoa kohtaan tuntema rakkaus. Toisessa on mukana seksuaalinen puoli, mutta ei kukaan nyt 20 vuotta jotain himokkaita tunteita puolisoaan 24/7 kohtaan tunne, vaan pikemmin ihan arkirakkautta, joka on aika samanlaista kun se omia lapsia kohtaan tunnettu rakkaus.

Selkeästi sinulla on defenssit päällä. Selittelyjä miksei homma toiminut, vaikka kuitenkin kokoajaan kirjoitat ettet halunnut, koska ei ollut mieleistäsi ja mitä se mahtaa olla kuin sitä, että hommat kuuluisi tehdä niinkuin sinä haluat tai muuten annat asian olla?

Ehkä rakastit oikeasti, mutta lopulta kyseessä oli ”my way tai high way”.

Meillä on vain erilaiset elämänarvot.

Tietenkin voisin päättää sitoutua loppuelämäkseni suhteeseen, jossa kumpikaan ei ole onnellinen. Mutta koska rakastin tätä miestä (ja rakastan edelleen), tahdon ensisijaisesti hänen olevan onnellinen. Suhteemme jatkuminen on siihen nähden toissijainen asia. Samaa toivon myös omalle lapselleni. Sydämeni särkyisi, jos hän kokisi velvollisuudekseen jäädä elämään onnettomaksi tekevää, liian rajoittavaa elämää parisuhteeseen, joka ei fundamentaalilla tavalla sovi hänelle, vain voidakseen todistaa muille (tai itselleen? jonkinlaiselle jumalolennolle? en oikein ymmärrä kenelle ja miksi) kykenevänsä sitoutumaan.

Kyseessä ei ole selittely tai defenssi, vaan sitouduin suhteeseen niin pitkäksi aikaa että saimme selville, mistä suhteessamme ihan oikeasti on kysymys, ja mitkä asiat tulisivat olemaan siinä muuttumattomia joko ikuisesti tai vähintäänkin hyvin kauan. Tältä pohjalta teimme yhdessä päätöksen erota.

Aivan, sinä et ollut onnellinen, koska toinen ei tehnyt ja ollut sellainen kuin sinä halusit. Eikä edes suostunut muuttumaan mieleiseksi ja sinun tyylillä toimivaksi Jos asiat olisi tehty sinun haluamallasi tavalla olisit ollut onnellinen. Se on juuri tästä mistä puhumme. Kun hyväksyy vain oman näkökulmansa ja tapansa suhde päättyy väistämättä eroon, koska joko itse tai toisesta tulee onneton.

Minä tai tämä mies kumpikaan emme ole ihmisiä, jotka hyväksyvät vain oman näkökulmansa. Siitä huolimatta emme olleet yhdessä onnellisia. On paljon asioita, jotka voin opetella hyväksymään kumppanissani, ja olen niin tehnytkin. Sitten on joitakin asioita, jotka vaikuttavat liikaa onnellisuuteeni, jos tekisin niiden kohdalla kompromisseja. 

Jos et ymmärrä näiden kahden asian eroa, en voi tämän enempää auttaa. 

Tätä kutsutaan selittelemiseksi. Ymmärrän vallan hyvin. Mitä vähemmän näitä juttuja on, mitä ei hyväksy, sitä pienemmäksi eron todennäköisyys muuttuu. Mitä tiukemmin pitää kiinni jopa ihan kaikista omista haluistaan, sen nopeammin ero tulee. Toiset oppivat hyväksymään kaiken, joskus jopa liikaa ja toiset eivät hyväksy lähes mitään. Sinä et oppinut kaikkea ja lopputulos oli mikä oli.

Jaa että jos eroaa, kun lapsitoiveet eivät kohtaa, niin "et oppinut kaikkea"? Aika syyllistävä ja tuomitseva tyyli sinulla.

Tulkitset sen sellaiseksi, vaikka kyseessä on vain tosiasioiden ääneen sanominen. Jollekin lapset ovat pikkujuttu. Tehdään jos vaimo haluaa, mutta tärkeintä etteivät häiritse vaikka miehen omaa uraa esim. Toisille se on elämää suurempi kysymys ja jos puoliso osoittautuu ettei hän voi saada lapsia, niin tämä lähtee vaihtoon heti, toiset oppivat elämään sen asian kanssa ettei sitä omaa lasta tule. Toiset ihmiset ovat nyt vaan sallivampaa ja hyväksyvämpiä. Heille ei lapset tai niiden puute muuta suhteessa mitään, toiset oppivat hyväksymään sen ja he, jotka eivät tulevat onnettomiksi ja eroavat. Tosiasioita.

Kuten ei nuttura, eikä bioroskis, eikä lapsellinen hiihittäminen, eikä edes se, että miestä joutuu passaamaan ja hoitamaan, kun sitä viidettä lasta kotona. Toiset vain ovat oppineet hyväksymään sen, että mies nyt on kuin se kolmas tai viides lapsi, eikä ota stressiä siitä, riitele tai vedä edes herneitä nenään siitä ja avioliitto jatkuu ja toiset taas eivät opi ja lopputuloksen tiedät.

Kyllä erilaiset lapsitoiveet on tutkitustikin sellainen asia, joka aiheuttaa niin paljon vaikeuksia parisuhteeseen, että tällaisille pareille suositellaan eroamista ihan perustellusti. Avioliitto ei ole jumalallinen itsetarkoitus, vaan väline jonka avulla puolisot saavuttavat suuremman onnellisuuden tason verrattuna yksin elämiseen. On viisasta ymmärtää, milloin avioliitosta - tai muusta sitoutuneesta suhteesta - on tullut vankila, joka estää ihmistä elämästä onnellisena ja toteuttamasta omaa tarkoitustaan maailmassa.

Mainitsit aiemmin, että on sinunkin mielestäsi mahdollista myös olla liian hyväksyvä. Tarkoititko, että ainoa asia jonka hyväksymättömyydestä ei sinulta saa pyyhkeitä, on puolison persoonallisuushäiriö tmv.? Kun kerran et lapsitoiveiden kohtaamattomuutta pidä minään.

Ai niin: tyylisi on tuomitseva ihan objektiivisesti arvioiden. Näet sen kun luet omia kommenttejasi ja mietit, miten neutraalisti viestivä keskustelija olisi sanonut samat asiat.

En minä sano mikä on oikein tai väärin. Kerron vain lopputuloksen ja sitä sinun on vain kovin vaikeaa hyväksyä. Jos on kaksi paria joilla on sama ongelma. Puolisoista toinen halua ja toinen ei lapsia ja toinen näistä pareista jatkaa ja toinen ei. Mistä se voisi johtua? Voisiko olla, että sen parina jatkavan henkilöt ovat oppineet elämään tämän tosiasian kanssa ja hyväksyneet asian osana elämäänsä ja että jommankumman maun mukaan mennään? Ja vastavuoroisesti nämä jotka eivät jatkaneet, eivät oppineet koskaan hyväksymään asiaa kohdallaan ja halusivat siksi erota?

Tutkitusti on vaikka kuinka paljon asioita, jotka aiheuttavat ongelmia suhteissa. Yksi suurimmista on raha ja siltikin toiset oppivat elämään pihin tai tuhlaajan kanssa ja hyväksymään tämän toisen erityyppisen rahankäytön. Kannattaako se? Monesti ei, mutta niin se vain on. Maailmassa on liikaa niitäkin jotka ovat oppineet hyväksymään, jopa puolisonsa väkivaltaisen käyttäytymisen. Valitettavasti. Heidän avioliittonsa jatkuu, koska he ovat oppineet hyväksymään asioita, joita heidän ei kuuluisi oppia hyväksymään. En rajoita liiemmin mitä tarkoitan mikä on liiankin hyväksyvää. Se on tapauskohtausta. Joten älä laita ”sanoja suuhuni”, mitä pidän minänäkin, kun et kerran tiedä.

Ei kaikki oppiminen ole postiivista tai edes tavoiteltavaa, vaikka selkeästi jostain syystä tulkitset sen niin, mutta elämässä ihminen oppii itselleen tapoja ja toimintamuotoja, jotka ovat toisinaan jopa haitallisia hänelle itselleen.

Onko avioliiton jatkuminen hyvä tai huono asia, on ehkä makuasia lopulta. Mutta jos se loppuu siksi, koska et oppinut hyväksymään jotain, pientä tai suurta, niin se loppuu, eikä siinä ole mukana syyllistämistä paitsi sinun tulkinnassasi, vaan tosiasioiden toteamista.

Esimerkissäsi, jossa lapsitoiveet eivät kohtaa mutta pari on silti yhdessä, on toinenkin vaihtoehto, jonka jätät mainitsematta: osapuolet eivät aidosti ole oppineet hyväksymään tilannetta, mutta jatkavat suhdetta silti, onnettomina. Miksi jätät sen mainitsematta, jos et aja minkäänlaista agendaa sen puolesta, että erota tulisi ainoastaan väkivaltaisesta tai muuten selkeän epänormaalista suhteesta? Miksi kritisoit lapsitoiveiden vuoksi eronnutta ihmistä palstalla, jos sinulla ei tällaista agendaa ole?  

Sen toteaminen, että jos pari päättää erota niin heille tulee ero, on tosiasian toteamista. Sinä et ainoastaan totea noin (onhan se itsestäänselvä asia toteamattakin), vaan lisäksi kutsut eroamaan päätynyttä henkilöä selittelijäksi, ja mm. sanot: "En tiedä mikä normaali piirre ihmisessä on sellainen ettet opi sen kanssa elämään", mistä tulee vahvasti se kuva että mielestäsi pitäisi oppia.  

Et ehkä tarkoita puhua tuomitsevasti, mutta juttusi silti on kaukana neutraalista sävystä.

Tiedän parin, jossa miehen elämän tärkein haave oli saada lapsia, ja hänen kumppaninsa todettiin hedelmättömäksi. Suhde oli toimiva, lämmin ja rakkaudentäyteinen. He erosivat ja miehellä on nykyään lapsi uuden kumppanin kanssa. Kun puhun tästä suhteesta muille, sanon yleensä: "Suhde ei toiminut, koska pari ei saanut lapsia ja se oli miehen suuri unelma". En sano: "Mies ei oppinut hyväksymään lapsettomuutta ja erotessaan defensiivisesti selitteli, ettei suhde toiminut". Tuo on tuomitsevaa, alentuvaa ja arvolatautunutta ilmaisua. Itse pyrin välttämään sellaista kun on kysymys toisten ihmisten elämän suurista päätöksistä.

Voithan sinä jauhaa poliittisesti korrektia tekstiä niin paljon kuin haluat, mutta lopputulos on pohjimmiltaan tuo. Tietenkin se on positiivista, että mukautat puheitasi vastaanottajan tason mukaan ja moderoit ne hänelle sopiviksi. Selkeästi olet myös itse herkkä asialle, eikä raaka ja kylmä totuus sovellu persoonallesi.

Ihmiset oppivat elämänsä aikana paljon asioita. Elämään asioiden kanssa, jotka tekevät heistä ehkä onnellisia, ehkä onnettomia, mutta oppivat tai sitten eivät.

Mutta tarviiko minun nyt sinulle oikeasti kirjoittaa tämä kaikki auki?

Nyt emme puhu siitä mikä on oikea tapa lähestyä puheilla ihmisiä, jotka haluavat eri asioita kuin itse tai joku toinen. Ehkä hiljaisuus on paras tapa?

Inhottavat asiat eivät koskaan tunnu kaikista neutraaleilta. Osa ihmisistä on heikkolahjaisia. Se tuntuu pahalta kuulla, mutta niin se vain on. Voit selitellä kaikkea testien epätarkkuudesta ja ihmisten viisaudesta, mutta niin se vain silti on, kun rehellisesti katsomme asiaa ja voimme ehkä silloin auttaa heitä edes jotenkin.

Minun tarkoitus ei ole olla edes kovin neutraali, vaan rehellinen tosiasioille, jolloin sillä ei ole minulle mitään merkitystä, miten sinä lähestyy jonkun tuttavasi lapsettomuusongelmaa puheillasi.

Vaihtakaapa meiliosoitteita niin voitte jatkaa syvällistä toistenne rääpimistä yv:nä. Muille nuo viestit eivät kovin hedelmällisiltä näytä.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä22033 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katja ja Olli on ihan selkeä tapaus. Olli ei ole seksikäs Katjan mielestä. Ei ole sitä seksuaalista vetovoimaa. Sitä joko on tai ei. Nyt ei ole.

Ollin habitukseen auttaisi parran ajo ja siistit farkut.

Sekä Itsevarmuutta lisää ja hiusten leikkaus!

Australian versiossa yksi vaimo talutti tuoreen miehensä parturiin, eikä meinannut saada näppejään irti hänestä sen jälkeen. Tässä tapauksessa ei mahtaisi aivan auttaa...

Niinpä. Mun mielestä Ollin hiukset olisivat ihan ok, jos muu olemus ja elekieli olisi jotenkin maskuliinisempi. Olen itse seurustellut useammankin pitkätukan kanssa ja se voi olla hyvinkin viehättävää myös miehellä, jos olemus on kohdillaan.

Ollille löytyy varmasti ottajia tämän ohjelman jälkeen juuri tuollaisena kuin hän on, Katja nyt vaan on väärä tyyppi.

M35

Ootko sä homomies? Olli on hyvin naisellinen, ja ymmärrän miksi Katjaa ei kiinnosta. Katja haluaa miehen joka pystyy pitämään hänen puoliaan.

Niin... Olli on varmasti mukava ja ihana ihminen, mutta monestikaan se ei parisuhteessa riitä. Minun on hirveän vaikea kuvitella kipinää Ollin kaltaisen miehen ja naisen välillä, mutta kyllä se oikea joskus varmasti Ollillekin löytyy.

Jokaisella on omat mielipiteensä ja oikeus niihin mutta en mä tätä kyllä ymmärrä lainkaan. Tottakai jollain voi kipinöidä, makuja on niin monia. Musta Olli on ihan hot :)

Tätä juuri, että makuja on monia ja varmasti Ollikin sen omansa joskus löytää :) Mutta itseäni Olli ei kiehdo yhtään. Keskustelukumppanina varmasti kyllä.

Asiantuntijoiden pitäisi selvittää toden teolla dealbreakerit eli mikä kumppanissa on EI-EI. Liittyi se luonteenpiirteisiin, menneisyyteen (onko aiempi suhdetausta miten ok), ulkonäköön, elintapoihin... Kyllä kaikki tuollainen pitäisi varmistaa tällaista ohjelmaa varten, mutta tehdäänkö sen eteen tarpeeksi?

Ihmettelen kun USA:n versiossa ollaan paristikin pohdiskeltu ääneen "Puolisoni ei ole ulkonäöllisesti sellainen millaisia olen tottunut tapailemaan, en tiedä miten suhtautua..." Herää kysymys, miten paljon näitä ulkonäkömieltymyksiä ollaan painotettu? Kannattaako riskivalinta tässä miten paljon?

On sanottu, että arvomaailmojen yhtenevyyttä painotetaan erityisesti. Mutta se ei ainakaan minusta tunnu tarpeeksi konkreettiselta mittarilta sille, ketkä sopivat yhteen.

Vierailija kirjoitti:

Täällä analysoidaan Oskaria urakalla. Minusta hän on tosi symppis. Miehet ei, suomalaiset miehet nyt ainakaan, ole ollenkaan Ollin tyylisiä analysoijia. Oskari on ihan tavallinen suomalainen mies, mukava, luotettava, hieman harvasanainen. Minusta tosi kiinnostava. Kyllä kelpaisi!

Itse pidän enemmän keskustelijoista kuin myhäilijöistä. Jokaiselle siis jotakin. Mutta minulle Ollin tapainen mies olisi paljon parempi kuin Oskarin. Keskustelutyylimme osuisivat paremmin yhteen. En jaksa arvailla, mitä toinen miettii.

Vierailija kirjoitti:

Salailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ainakin minä olen elämässäni tehnyt kaikenlaista vähän typerää, joka hävettää jälkikäteen (en mitään kriminaalia enkä toisia satuttavaa, mutta noloja juttuja). En ole ollut napakympissä, mutta jos olisin ollut, niin jälkikäteen se hävettäisi ja nolottaisi minua enkä olisi kauhean halukas asiaa vatvomaan. Se olisi minulle täysin merkityksetön ja nolo menneisyyden päähänpisto, jonka haluaisin mieluiten jo unohtaa, että miksi sinnekin minun piti mennä. Jos joku uusi kumppani tekisi siitä ison numeron niin hohhoijaa, en tietäisi mitä tehdä. Menneisyyttä en voisi muuttaa, mutta kun en ihan aidosti näkisi itse mitään syytä siinä vatvomisessa eikä minulla olisi edes mitään sanottavaa niin merkityksettömästä päähänpistosta, niin tulisin hulluksi jos sitä pitäisi vatvoa ja vatvoa kun ei se edes sille toiselle kuulu mitenkään se menneisyyteni asia.

Jos Oskari häpeäisi silmät päästään aika hiljattain tekemäänsä humoristista asiaa, niin kannattaisi varmaan jutella asia auki 5 vuoden terapiassa. Nutta ei hän häpeä, hän on vaan puhumaton.

Mitä taas vatvomiseen tulee, niin asioita ei tarvitse vatvoa, ne voi vaan kertoa. Jopa lyhyesti, jos osaa. Jos sulla on tapana mennä tiloihin ja jumittaa jankkaamaan asioita, niin siinä tapauksessa kannattaakin varmasti vaieta.

Sua taitaa tosiaan pahasti kaivella tämä Napakympistä kertomatta jättäminen :D

Minua lähinnä kaivelee tämä, että se yritetään saada näyttämään unohdukselta, vaikka kaikki tietävät, että kyseessä oli ihan tietoinen valinta. Oli syyt mitkä tahansa.

Ohis

No ihan sama ihminen täällä tuosta jankuttaa, vastaan silti: Heidin reaktion nähtyäni en todellakaan suosittelisi hänen kumppanilleen asioiden kertomista Heidille suoraan. Unohtamisella pääsee varmasti helpommalla.

Pääsikö? Minusta tuon taktiikan lopputulos oli pahin mahdollinen. Ovea näytettiin.

Minä en katseli tuollaista totuuden salailijaa hetkeäkään, niin kuin ei katsele Heidikään, koska ei tarvitse! Heidi löytää itselleen vielä niin paljon parempaa, kuin mitä Oskari olisi koskaan hänelle ollut.

Oskarilla tässä salailussa kävi huonommin. Ja tuskimpa löytyy ihan hetkeen itselleen mitään kovinkaan uskollista suhdetta, kun moni tietää nyt, millainen salamyhkäinen, kiukutteleva ja totuudenvääristäjä hän on.

Jos täällä on 30 lukijaa/kirjottelijaa ja puolet tuomitsee Oskarin salailun, niin ihan pikku jutusta ei ole kyse!

Hienoa, olet oppinut laittamaan kommentteihisi useamman yläpeukun kuin vain sen yhden :)

Joo nyt ei kyllä kukaan usko, etteikö oskarihullu olisi paikalla tykkäilemässä ja vastailemassa omiin kommentteihinsa. Hänhän oli varta vasten ottanut selvää, miten voi peukuttaa monta kertaa :D Ja kuka voi oikeasti olla noin kiihtynyt jostain pikkujutuista?

Apua tuo Iltalehden juttu seuraavasta jaksosta! Tähän asti minulla on riittänyt ymmärrystä Heidiä kohtaan, mutta nyt näyttää menevän pahasti överiksi. Draamaa on saatava vaikka väkisin siihen elämään. Hän on valmis menemään naimisiin tuntemattoman kanssa, mutta kilahtaa tollasesta asiasta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tuo Heidi jotenkin syvästi uskovainen vai pahasti mustasukkainen persoona vai miksi sille on ongelma, että Oskarilla on ennen heidän tapaamista ollut naisseikkailuja? Tavallista aikuista naista ei haittaa, että miehellä on ennen heitä ollut muita naisia vaan tavallinen aikuinen nainen pitää sitä täysin normaalina, neutraalina asiana. 

Ei kai siitä ole kysymys, eikä Napakymppiin osallistumisesta, vaan ettei Oskari kertonut asiasta. Minusta ainakin tuntuu, että neljän viikon aikana on puhuttu niin paljon että asian olisi voinut ottaa puheeksi. Mulle olisi ihan dealbreaker tuollainen mies joka ei pysty puhumaan avoimesti. Ja Heidissä varmasti on omat vikansa, mutta joku raja Heidin syyllistämisellekin. 

Oletko tosissasi? Nuo on tunteneet tuossa kohdin 4 viikkoa ja molemmilla on 40 vuotta elettyä elämää ja elämänkokemuksia takana. Luuletko oikeasti, että muutamassa viikossa ehtii kertoa aivan kaiken itsestään toiselle? Ei missään ihmissuhteessa ehdi. Kun siinä muutamassa viikossa kuitenkin pitää myös olla kepeää yhdessäoloa, hiljaisuuden hetkiä yhdessä ja olemista vain. Itse olen ollut avoliitossa jo viisi vuotta, mutta avomieheni ei vieläkään tiedä minusta aivan kaikkea (olen 40). En ole salannut mitään, mutta aivan kaikki ei ole vielä tullut puheeksi, enkä ole nähnyt tarpeelliseksi alkaa listaamaan hänelle jokaista yksityiskohtaa menneestä elämästäni, jos minun mielestä niillä ei ole yhtään mitään merkitystä. Ja ne asiat, jotka jollain tavalla liittyy edellisiin parisuhteisiini tai villiin sinkkuelämääni (kuten mahdollinen napakymppi) on sellaisia, että niistä puhun vasta jos ne tulee puheeksi ja toinen haluaa kuulla, en ala niistä spontaanisti kertoa, koska mielestäni se ei olisi kohteliasta eikä asiallista alkaa jauhamaan menneistä seikkailuista. 

Varmasti ovat ehtinyt tosiaan jopa unohtamaan asioita, jotka tapahtuivat 30 vuotta sitten, mutta Oskarin napakymppikokemus ei ole kuin muutama vuosi sitten tapahtunut asia, jonka luulisi tulleen esille jopa ihan vertailuna ensitreffien toteuttamisen kanssa. Hän oli matkalla ohjelman johdosta. Ei tullut mieleen Pariisissa edelliset ulkomaanmatkat? Ei kokemus miltä itsensä näkeminen telkussa tuntuu? Ei julkisuuden reaktiot? Lehtijutut? Janne Katajasta? Neljään viikkoon ei muistanut mitään kertomisen arvoista napakympistä? Asiasta, joka tapahtui itselle vuonna 2017.

Ehkä Heidi ei olisi ajatellut mitään, jos siitä olisi tosiaan puhuttu rehellisesti, mutta nyt se vaan tosiaan näyttää pelimiehen tavoitteesta piilotella entisiä hoitojaan.

Noissa klipeissä mitä pariskunnasta on näytetty plus heidän asiantuntijoiden kanssa käydyistä keskusteluista on saanut kuvan, että Heidi heilahteli tunne-elämältään jo huomattavan paljon ennen tätä napakymppipaljastusta. Sai kohtauksia hyvin pienistä, Oskarin rooliksi jäi olla turvallinen, rauhallinen seinä jota vasten Heidi kimpoili. Ja Oskari sanoi ettei tiennyt kuinka päin olla että tilanne pysyisi rauhallisena. miten tuollaisessa tilanteessa alkaa kertomaan mitään, erityisesti jos sen voi pelätä aiheuttavan uuden kohtauksen? Ehkä Oskarin tapa selviytyä tilanteessa oli pysyttäytyä arjessa, jättää liika puhuminen pois - ja oliko hänellä edes siihen mahdollisuutta, Heidi tuntuu hoitavan suurimman osan tunteista, puhumisesta ja vauhdista suhteessa... Mietin itse keski-ikäisenä naisena kuinka osaisin olla jos lähipiirissä olisi Heidin kaltainen ihminen. Luultavasti ottaisin ystävällisesti taka-askelia, varoisin ärsyttämättä mutta sulkeutuisin ja antaisin mahdollisimman vähän syötteitä joista toinen voisi hermostua. Ja kääntäisin kantapäät toiseen suuntaan, en jaksaisi kuunnella tuollaista draamaa, olla mukana tuollaisessa tohotuksessa. Ymmärrän siksi tuon Oskarin reaktion (tai reagoimattomuuden) tilanteissa, niinkuin Marianna heille sanoi, kun toinen epävarmuuttaan vaatii puhumaan toinen ei voi voittaa, kaikki mitä hän sanoo aiheuttaa vain lisää epävarmuutta - samoin kun tuo hiljaisuuskin. Ei tuossa tilanteessa voi voittaa ennen kuin tuo neuroottinen oppii rauhoittumaan ja pohtimaan omia tunteitaa, panikoituuko nykyisestä suhteesta vai historiansa vuoksi...

Puhuimme siitä kuinka ihminen muka ei ”ehdi” tai muista 4 viikossa mainita sellaista asiaa, että muutama vuosi sitten osallistui televisio-ohjelman tekoon. Luuletko, että jos hän olisi osallistunut ”kuka haluaa miljönääriksi” ja voittanut rahaa, hän ei olisi muistanut asiaa tai kertonut siitä kokemuksesta? Nyt hän voitti matkan, eikä muistunut mieleen? Huonosti on asiat, jos puolisoa pelkää niin paljon, ettei uskalla tämän tyyppisiä asioita kertoa. Väkisin tulee mieleen, että jotain tosiaankin halutaan piilotella.

Lähes neljäkymppisenä isona miehenä pelkää jotain reaktiota ja leikkii ettei koskaan ole missään ollut, koska joku voisi alkaa itkemään? Ihan oikeasti?

Minäkin tällaisena keski-ikäisenä en voi ymmärtää, kuinka ihan selvää salailua voi tulkita jotenkin unohduksena tai tarpeettomuutena kertoa asioita. Koska sitä se oli. Tietoista salailua, jota moni tekee, ihan aiheesta ja kannattavuudesta.

Se miten ihmiset reagoivat salailuun vaihtelee. Monet laskevat se lähes valehteluksi. Heidin reaktio oli tuo, eikä se ole edes kovin harvinainen, ihan taviksillakin.

Selvää salailua :D:D:D Haloo, nyt on kyse niinkin haudan vakavasta asiaata kuin osallistumisesta Napakymppiin. Siis ymmärtäisin salailuksi tai valehteluksi kutsumisen, jos "unohtaisi" kerroa vaikka lapsistaan edellisestä suhteesta tms. oikeaati vakavasta ja parisuhteeseen oikeasti vaikuttavasta asiasta. Mutta miten ihmeessä joku vuosien takainen osallistuminen humoristiseen ohjelmaan vaikuttaa mitään? Onhan Ensitreffit alttarillakin (johon myös Heidi itsekin osallistui) parinhakuohjelma.

Tässä ketjussa on alusta saakka yritetty syöttää negatiivista mielikuvaa Oskarista. Kaamean totuuden hänestä piti paljastua vähitellen. Ei ole paljastunut. Sen sijaan olemme saaneet nyt todistaa hänen puolisonsa käyttäytymisen muuttuneen jaksojen edetessä entistä epämiellyttävämpään suuntaan. Pelkkää lokakampanjaa siis alusta alkaen, mutta  opetuksena nyt vain morsiamen lähipiirille: ihmiset muodostavat itse mielipiteensä näkemänsä perusteella, te ette siihen voi vaikuttaa.

Kiitos luojan Heidi ei voi osallistua enää ensi kaudella, niin saamme pitää keskustelun toivottavasti henkilökohtaisista katkeruuksista vapaana.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtäisin napakymppi-suuttumuksen vain, jos olisin monta kertaa toiselta kysynyt suoraan, että oletko aiemmin osallistunut johonkin tv-formaattiin, ja toinen olisi suoraan sanonut aina vastaukseksi, että "en koskaan". Eli siis räikeästi valehdellut. Ja siltikään en heti eroaisi vaan yrittäisin keskustellen selvittää, että miksi toinen valehteli minulle päin naamaa ihan suoraan. Riippuen syystä eroaisin tai ymmärtäisin ja yrittäisin jatkaa. Jos toisen syy valehdella olisi esim. ollut se, että minä saan raivarin kaikesta mitä toinen kertoo itsestään ja siksi toinen ei uskalla kuin valehdella, niin antaisin yhden mahdollisuuden liiton korjaamiselle ehdolla että toinen ei enää toiste valehtele ja lisäksi että minä lakkaan saamasta raivareita.

Minä hyväksyisin täysin vastaavanlaisen selityksen jostakin tärkeästäkin asiasta omalta mieheltäni. Tunnen itseni ja erityisesti historiani. Tiedän, että joissakin asioissa flippaan tunteineni ihan yli (varsinkin tietyssä kierron vaiheessa). Juurikin omat pelot ja vanhat, hirveät kokemukset ohjailevat minua ja käytöstäni. Omalta mieheltäni osoittaa oikeata silmää ja tilanteen lukutaitoa, että rauhoittelee tai ei edes lähde puhumaan ollenkaan. Hän ei provosoidu koskaan. Se on minulle käsittämätöntä, mutta hienoa. Hän ei koskaan sano rumasti, vaikka kohareissani voisin jopa jotain ikävää ansaitakin. Hän kuitenkin tietää, että se ei tavallaan ole minä vaan menneisyyden takaumat, jotka voimistavat tunteita ja ohjaavat käytöstä. Hän myös tietää, että minä tiedän sen itse. Lapsillemme haluan, että he oppivat nimenomaan isän rauhallisuuden. Eikä se tarkoita sitä, etteivätkö oppisi myös puhumaan.

Oikeasti, osaisiko joku teistä, jotka ovat siis jo nähneet cmoren vikan jakson, kuvitella tilannetta 4 viikon aikana, jossa Oskari olisi voinut kertoa Heidille Napakympistä? Miten sen olisi voinut tehdä oikein? Ja joo, meille ei näytetä kaikkea ja ohjelmaan on haluttu dramatiikkaa, mutta selvästi on kuitenkin Heidistä piirtynyt kuva ylidramaattisesta, tunteiltaan hyvin vahvasti ailahtelevasta ja hallitsemattomasta, epäennakoitavasta, toisen sanomisia kunnioittamattomasta (miksi ei voinut jättää esimerkiksi Nuuksiossa kuvaamista pois kun tiesi, että toinen tuli hakemaan rauhaa?) ihmisestä. En minä ainakaan uskaltaisi puhua hänen kanssaan oikein mistään, vaan olisin koko ajan tuntosarvet herkkänä ja mieluiten poistuisin kaikessa hiljaisuudessa takavasemmalle.

Oskari, jos luet näitä, niin tsemppiä sinulle! Toivottavasti pääset kokemuksistasi yli. Riitaan ei aina tarvita kahta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tuo Heidi jotenkin syvästi uskovainen vai pahasti mustasukkainen persoona vai miksi sille on ongelma, että Oskarilla on ennen heidän tapaamista ollut naisseikkailuja? Tavallista aikuista naista ei haittaa, että miehellä on ennen heitä ollut muita naisia vaan tavallinen aikuinen nainen pitää sitä täysin normaalina, neutraalina asiana. 

Ei kai siitä ole kysymys, eikä Napakymppiin osallistumisesta, vaan ettei Oskari kertonut asiasta. Minusta ainakin tuntuu, että neljän viikon aikana on puhuttu niin paljon että asian olisi voinut ottaa puheeksi. Mulle olisi ihan dealbreaker tuollainen mies joka ei pysty puhumaan avoimesti. Ja Heidissä varmasti on omat vikansa, mutta joku raja Heidin syyllistämisellekin. 

Oletko tosissasi? Nuo on tunteneet tuossa kohdin 4 viikkoa ja molemmilla on 40 vuotta elettyä elämää ja elämänkokemuksia takana. Luuletko oikeasti, että muutamassa viikossa ehtii kertoa aivan kaiken itsestään toiselle? Ei missään ihmissuhteessa ehdi. Kun siinä muutamassa viikossa kuitenkin pitää myös olla kepeää yhdessäoloa, hiljaisuuden hetkiä yhdessä ja olemista vain. Itse olen ollut avoliitossa jo viisi vuotta, mutta avomieheni ei vieläkään tiedä minusta aivan kaikkea (olen 40). En ole salannut mitään, mutta aivan kaikki ei ole vielä tullut puheeksi, enkä ole nähnyt tarpeelliseksi alkaa listaamaan hänelle jokaista yksityiskohtaa menneestä elämästäni, jos minun mielestä niillä ei ole yhtään mitään merkitystä. Ja ne asiat, jotka jollain tavalla liittyy edellisiin parisuhteisiini tai villiin sinkkuelämääni (kuten mahdollinen napakymppi) on sellaisia, että niistä puhun vasta jos ne tulee puheeksi ja toinen haluaa kuulla, en ala niistä spontaanisti kertoa, koska mielestäni se ei olisi kohteliasta eikä asiallista alkaa jauhamaan menneistä seikkailuista. 

Varmasti ovat ehtinyt tosiaan jopa unohtamaan asioita, jotka tapahtuivat 30 vuotta sitten, mutta Oskarin napakymppikokemus ei ole kuin muutama vuosi sitten tapahtunut asia, jonka luulisi tulleen esille jopa ihan vertailuna ensitreffien toteuttamisen kanssa. Hän oli matkalla ohjelman johdosta. Ei tullut mieleen Pariisissa edelliset ulkomaanmatkat? Ei kokemus miltä itsensä näkeminen telkussa tuntuu? Ei julkisuuden reaktiot? Lehtijutut? Janne Katajasta? Neljään viikkoon ei muistanut mitään kertomisen arvoista napakympistä? Asiasta, joka tapahtui itselle vuonna 2017.

Ehkä Heidi ei olisi ajatellut mitään, jos siitä olisi tosiaan puhuttu rehellisesti, mutta nyt se vaan tosiaan näyttää pelimiehen tavoitteesta piilotella entisiä hoitojaan.

Noissa klipeissä mitä pariskunnasta on näytetty plus heidän asiantuntijoiden kanssa käydyistä keskusteluista on saanut kuvan, että Heidi heilahteli tunne-elämältään jo huomattavan paljon ennen tätä napakymppipaljastusta. Sai kohtauksia hyvin pienistä, Oskarin rooliksi jäi olla turvallinen, rauhallinen seinä jota vasten Heidi kimpoili. Ja Oskari sanoi ettei tiennyt kuinka päin olla että tilanne pysyisi rauhallisena. miten tuollaisessa tilanteessa alkaa kertomaan mitään, erityisesti jos sen voi pelätä aiheuttavan uuden kohtauksen? Ehkä Oskarin tapa selviytyä tilanteessa oli pysyttäytyä arjessa, jättää liika puhuminen pois - ja oliko hänellä edes siihen mahdollisuutta, Heidi tuntuu hoitavan suurimman osan tunteista, puhumisesta ja vauhdista suhteessa... Mietin itse keski-ikäisenä naisena kuinka osaisin olla jos lähipiirissä olisi Heidin kaltainen ihminen. Luultavasti ottaisin ystävällisesti taka-askelia, varoisin ärsyttämättä mutta sulkeutuisin ja antaisin mahdollisimman vähän syötteitä joista toinen voisi hermostua. Ja kääntäisin kantapäät toiseen suuntaan, en jaksaisi kuunnella tuollaista draamaa, olla mukana tuollaisessa tohotuksessa. Ymmärrän siksi tuon Oskarin reaktion (tai reagoimattomuuden) tilanteissa, niinkuin Marianna heille sanoi, kun toinen epävarmuuttaan vaatii puhumaan toinen ei voi voittaa, kaikki mitä hän sanoo aiheuttaa vain lisää epävarmuutta - samoin kun tuo hiljaisuuskin. Ei tuossa tilanteessa voi voittaa ennen kuin tuo neuroottinen oppii rauhoittumaan ja pohtimaan omia tunteitaa, panikoituuko nykyisestä suhteesta vai historiansa vuoksi...

Puhuimme siitä kuinka ihminen muka ei ”ehdi” tai muista 4 viikossa mainita sellaista asiaa, että muutama vuosi sitten osallistui televisio-ohjelman tekoon. Luuletko, että jos hän olisi osallistunut ”kuka haluaa miljönääriksi” ja voittanut rahaa, hän ei olisi muistanut asiaa tai kertonut siitä kokemuksesta? Nyt hän voitti matkan, eikä muistunut mieleen? Huonosti on asiat, jos puolisoa pelkää niin paljon, ettei uskalla tämän tyyppisiä asioita kertoa. Väkisin tulee mieleen, että jotain tosiaankin halutaan piilotella.

Lähes neljäkymppisenä isona miehenä pelkää jotain reaktiota ja leikkii ettei koskaan ole missään ollut, koska joku voisi alkaa itkemään? Ihan oikeasti?

Minäkin tällaisena keski-ikäisenä en voi ymmärtää, kuinka ihan selvää salailua voi tulkita jotenkin unohduksena tai tarpeettomuutena kertoa asioita. Koska sitä se oli. Tietoista salailua, jota moni tekee, ihan aiheesta ja kannattavuudesta.

Se miten ihmiset reagoivat salailuun vaihtelee. Monet laskevat se lähes valehteluksi. Heidin reaktio oli tuo, eikä se ole edes kovin harvinainen, ihan taviksillakin.

Selvää salailua :D:D:D Haloo, nyt on kyse niinkin haudan vakavasta asiaata kuin osallistumisesta Napakymppiin. Siis ymmärtäisin salailuksi tai valehteluksi kutsumisen, jos "unohtaisi" kerroa vaikka lapsistaan edellisestä suhteesta tms. oikeaati vakavasta ja parisuhteeseen oikeasti vaikuttavasta asiasta. Mutta miten ihmeessä joku vuosien takainen osallistuminen humoristiseen ohjelmaan vaikuttaa mitään? Onhan Ensitreffit alttarillakin (johon myös Heidi itsekin osallistui) parinhakuohjelma.

Mikä ongelma tässä on, ettei sitä voi kutsua salailuksi, vaikka se pikku asia onkin? Miksi tämä pitää saada näyttämään ”unohtamiselta” kun sille on olemassa ihan oikea ja soveltuva sana? Salailu.

Ehkei sen tarvitsisi vaikuttaa mihinkään, mutta selittää että kyseessä oli vain unohdus, on vaan naurettavaa. Kukaan ei oikeasti unohda tuollaista asiaa tosielämässä ja pyyhi sitä pois kaikesta keskustelusta, varsinkin kun sattuu osallistumaan televisioohjelmaan parin vuoden sisällä toistamiseen. Kuinka hölmönä oikein pidät ihmisiä?

No sinä oot aika hölmö, esimerkiksi. Heidiä pidän hölmönä myös. Hmmm. Koko Napakymppi-gate on täysin naurettava.

En oikein saanut kiinni oliko ongelma napakymppi sinänsä, vai se, että heidin kaverit oli nauranu häissä sille, että uusi siippa on ollu napakympissä. Jos ongelma oli se, että kaverit oli nauranu asialle, niin ensinnäkin idiootteja kavereita jos nauraa noin. Toisekseen miksi suuttua Oskarille eikä kavereille siitä että kaverit nauroi? Siksi, että heidi häpesi asiaa, jota kaverit nauroi ja oskari oli tavallaan välillisesti sen häpeän tietämättään aiheuttanut? Eli suuttui häpeän tunteistaan?

Mutta niin tai näin, niin Oskarihan ei voi millään pelastaa avioliitto, jossa ongelmaksi muodostuu hänen menneisyydessä ollut tv-ohjelma. Koska menneisyyttä ei voi muuttaa.

Kyä Villen isä on fiksu. Suhteen pitää alusta saakka soljua ilman taistelua eikä olla mikn helvatan työmaa. Jos jo ekan kuukauden aikana on vaikeaa niin tuskin siitä paremmaksi muuttuu.

Vierailija kirjoitti:

En oikein saanut kiinni oliko ongelma napakymppi sinänsä, vai se, että heidin kaverit oli nauranu häissä sille, että uusi siippa on ollu napakympissä. Jos ongelma oli se, että kaverit oli nauranu asialle, niin ensinnäkin idiootteja kavereita jos nauraa noin. Toisekseen miksi suuttua Oskarille eikä kavereille siitä että kaverit nauroi? Siksi, että heidi häpesi asiaa, jota kaverit nauroi ja oskari oli tavallaan välillisesti sen häpeän tietämättään aiheuttanut? Eli suuttui häpeän tunteistaan?

Mutta niin tai näin, niin Oskarihan ei voi millään pelastaa avioliitto, jossa ongelmaksi muodostuu hänen menneisyydessä ollut tv-ohjelma. Koska menneisyyttä ei voi muuttaa.

No Oskari väisti nyt luodin. Siinä mielessä saa kyllä olla kiitollinen Napakymppi-menneisyydestään.

Heidin kavereita nyt ei voi kaiken näkemänsä ja lukemansa perusteella kehua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tuo Heidi jotenkin syvästi uskovainen vai pahasti mustasukkainen persoona vai miksi sille on ongelma, että Oskarilla on ennen heidän tapaamista ollut naisseikkailuja? Tavallista aikuista naista ei haittaa, että miehellä on ennen heitä ollut muita naisia vaan tavallinen aikuinen nainen pitää sitä täysin normaalina, neutraalina asiana. 

Ei kai siitä ole kysymys, eikä Napakymppiin osallistumisesta, vaan ettei Oskari kertonut asiasta. Minusta ainakin tuntuu, että neljän viikon aikana on puhuttu niin paljon että asian olisi voinut ottaa puheeksi. Mulle olisi ihan dealbreaker tuollainen mies joka ei pysty puhumaan avoimesti. Ja Heidissä varmasti on omat vikansa, mutta joku raja Heidin syyllistämisellekin. 

Oletko tosissasi? Nuo on tunteneet tuossa kohdin 4 viikkoa ja molemmilla on 40 vuotta elettyä elämää ja elämänkokemuksia takana. Luuletko oikeasti, että muutamassa viikossa ehtii kertoa aivan kaiken itsestään toiselle? Ei missään ihmissuhteessa ehdi. Kun siinä muutamassa viikossa kuitenkin pitää myös olla kepeää yhdessäoloa, hiljaisuuden hetkiä yhdessä ja olemista vain. Itse olen ollut avoliitossa jo viisi vuotta, mutta avomieheni ei vieläkään tiedä minusta aivan kaikkea (olen 40). En ole salannut mitään, mutta aivan kaikki ei ole vielä tullut puheeksi, enkä ole nähnyt tarpeelliseksi alkaa listaamaan hänelle jokaista yksityiskohtaa menneestä elämästäni, jos minun mielestä niillä ei ole yhtään mitään merkitystä. Ja ne asiat, jotka jollain tavalla liittyy edellisiin parisuhteisiini tai villiin sinkkuelämääni (kuten mahdollinen napakymppi) on sellaisia, että niistä puhun vasta jos ne tulee puheeksi ja toinen haluaa kuulla, en ala niistä spontaanisti kertoa, koska mielestäni se ei olisi kohteliasta eikä asiallista alkaa jauhamaan menneistä seikkailuista. 

Varmasti ovat ehtinyt tosiaan jopa unohtamaan asioita, jotka tapahtuivat 30 vuotta sitten, mutta Oskarin napakymppikokemus ei ole kuin muutama vuosi sitten tapahtunut asia, jonka luulisi tulleen esille jopa ihan vertailuna ensitreffien toteuttamisen kanssa. Hän oli matkalla ohjelman johdosta. Ei tullut mieleen Pariisissa edelliset ulkomaanmatkat? Ei kokemus miltä itsensä näkeminen telkussa tuntuu? Ei julkisuuden reaktiot? Lehtijutut? Janne Katajasta? Neljään viikkoon ei muistanut mitään kertomisen arvoista napakympistä? Asiasta, joka tapahtui itselle vuonna 2017.

Ehkä Heidi ei olisi ajatellut mitään, jos siitä olisi tosiaan puhuttu rehellisesti, mutta nyt se vaan tosiaan näyttää pelimiehen tavoitteesta piilotella entisiä hoitojaan.

Noissa klipeissä mitä pariskunnasta on näytetty plus heidän asiantuntijoiden kanssa käydyistä keskusteluista on saanut kuvan, että Heidi heilahteli tunne-elämältään jo huomattavan paljon ennen tätä napakymppipaljastusta. Sai kohtauksia hyvin pienistä, Oskarin rooliksi jäi olla turvallinen, rauhallinen seinä jota vasten Heidi kimpoili. Ja Oskari sanoi ettei tiennyt kuinka päin olla että tilanne pysyisi rauhallisena. miten tuollaisessa tilanteessa alkaa kertomaan mitään, erityisesti jos sen voi pelätä aiheuttavan uuden kohtauksen? Ehkä Oskarin tapa selviytyä tilanteessa oli pysyttäytyä arjessa, jättää liika puhuminen pois - ja oliko hänellä edes siihen mahdollisuutta, Heidi tuntuu hoitavan suurimman osan tunteista, puhumisesta ja vauhdista suhteessa... Mietin itse keski-ikäisenä naisena kuinka osaisin olla jos lähipiirissä olisi Heidin kaltainen ihminen. Luultavasti ottaisin ystävällisesti taka-askelia, varoisin ärsyttämättä mutta sulkeutuisin ja antaisin mahdollisimman vähän syötteitä joista toinen voisi hermostua. Ja kääntäisin kantapäät toiseen suuntaan, en jaksaisi kuunnella tuollaista draamaa, olla mukana tuollaisessa tohotuksessa. Ymmärrän siksi tuon Oskarin reaktion (tai reagoimattomuuden) tilanteissa, niinkuin Marianna heille sanoi, kun toinen epävarmuuttaan vaatii puhumaan toinen ei voi voittaa, kaikki mitä hän sanoo aiheuttaa vain lisää epävarmuutta - samoin kun tuo hiljaisuuskin. Ei tuossa tilanteessa voi voittaa ennen kuin tuo neuroottinen oppii rauhoittumaan ja pohtimaan omia tunteitaa, panikoituuko nykyisestä suhteesta vai historiansa vuoksi...

Puhuimme siitä kuinka ihminen muka ei ”ehdi” tai muista 4 viikossa mainita sellaista asiaa, että muutama vuosi sitten osallistui televisio-ohjelman tekoon. Luuletko, että jos hän olisi osallistunut ”kuka haluaa miljönääriksi” ja voittanut rahaa, hän ei olisi muistanut asiaa tai kertonut siitä kokemuksesta? Nyt hän voitti matkan, eikä muistunut mieleen? Huonosti on asiat, jos puolisoa pelkää niin paljon, ettei uskalla tämän tyyppisiä asioita kertoa. Väkisin tulee mieleen, että jotain tosiaankin halutaan piilotella.

Lähes neljäkymppisenä isona miehenä pelkää jotain reaktiota ja leikkii ettei koskaan ole missään ollut, koska joku voisi alkaa itkemään? Ihan oikeasti?

Minäkin tällaisena keski-ikäisenä en voi ymmärtää, kuinka ihan selvää salailua voi tulkita jotenkin unohduksena tai tarpeettomuutena kertoa asioita. Koska sitä se oli. Tietoista salailua, jota moni tekee, ihan aiheesta ja kannattavuudesta.

Se miten ihmiset reagoivat salailuun vaihtelee. Monet laskevat se lähes valehteluksi. Heidin reaktio oli tuo, eikä se ole edes kovin harvinainen, ihan taviksillakin.

Selvää salailua :D:D:D Haloo, nyt on kyse niinkin haudan vakavasta asiaata kuin osallistumisesta Napakymppiin. Siis ymmärtäisin salailuksi tai valehteluksi kutsumisen, jos "unohtaisi" kerroa vaikka lapsistaan edellisestä suhteesta tms. oikeaati vakavasta ja parisuhteeseen oikeasti vaikuttavasta asiasta. Mutta miten ihmeessä joku vuosien takainen osallistuminen humoristiseen ohjelmaan vaikuttaa mitään? Onhan Ensitreffit alttarillakin (johon myös Heidi itsekin osallistui) parinhakuohjelma.

Mikä ongelma tässä on, ettei sitä voi kutsua salailuksi, vaikka se pikku asia onkin? Miksi tämä pitää saada näyttämään ”unohtamiselta” kun sille on olemassa ihan oikea ja soveltuva sana? Salailu.

Ehkei sen tarvitsisi vaikuttaa mihinkään, mutta selittää että kyseessä oli vain unohdus, on vaan naurettavaa. Kukaan ei oikeasti unohda tuollaista asiaa tosielämässä ja pyyhi sitä pois kaikesta keskustelusta, varsinkin kun sattuu osallistumaan televisioohjelmaan parin vuoden sisällä toistamiseen. Kuinka hölmönä oikein pidät ihmisiä?

Minusta salailua on se, että tietoisesti pimitetään toiselta jotain merkittävää, edelleen elämäänsä vaikuttavaa asiaa. Elämässä on lukuisia ja lukuisia asioita jotka ovat tapahtuneet joskus menneisyydessä ja sinne sitten jääneetkin. Kaikkiki tosiaan pitäisi käydä läpi uuden kumppanin kanssa tai muuten asia on salailua? Siis tyyliä milloin sai oman pankkikortin, milloin veti ensimmäisen kerran käteen, milloin sai hälki-istuntoa ala-asteella, miten autokoulun inssiajo meni... listaa voi jatkaa ihan loputtomiin. Kaikki nämä ovat asioita jotka henkilö varmaan jossain määrin muistaa ja jotka pitkissä parisuhteissa tulevatkin ennenpitkää esille kun ehditään jutella kaikenlaisesta. Mutta eivät nämä nyt mitään sellaisia asioita ole, jotka pitäisi parisuhteen ekoina viikkoina käydä läpi tai joilla olisi jotain merkitystä parisuhteen kannalta.

Alan uskomaan siihen teoriaan, että Heidi ja Oskari on ohjelmaan palkattuja näyttelijöitä. Tää on kaikki niin absurdia.

Vierailija kirjoitti:

Näitä kommentteja lukiessa ei voi kuin hämmästellä, miten paljon täällä on peräkamarin poikia ja tyttöjä kommentoimassa, ymmärtämättä aikuisista ihmissuhteista yhtään mitään.

Suurin osa jankkaa, että "kyllähän nelikymppisellä miehellä on suhdehistoriaa takana, se ei voi olla ongelma Heidille.."

Ei se olekkaan. Ongelma on, että mistään ei voida puhua. Tämä napakymppigate oli vaan viimeinen niitti puhumattomuuden arkkuun. Kaikki vähänkin syvemmät, vaikeemmat, henkilökihtaisimmat asiat jää kesken, koska" tästä ei tarvi puhua sen enempää"wtf oikeesti?

Aikuinen mies ja pelkää puhumista. Aikuinen mies ja pelkää mielialoja. Aikuinen mies joka pelkää naista. Voi voi, siitä ei paljoa miestä sitten enää jääkään jäljelle.

Olkoonkin Heidi epävakaa ja pirskahteleva, sitä voi kuitenkin työstää ja ohjata. Passiivisagressiivista sulkeutuneisuutta ei pysty kukaan muu korjaamaan kuin passiivisagressiivinen itse, ja siihenhän ei tällä Oskarilla ole mitään mielenkiintoa, hän kun ei omasta mielestään mitenkään väärin käyttäydy. En katselis sekuntiakaan sellasta munatonta vässykkä, kun tää O on. Hyi.

Kaikki "vähänkin syvemmät, henkilökohtaisemmat ja vaikeemmat asiat" :) kuten nyt Napakymppi pari vuotta sitten