Ensitreffit Alttarilla Official 2019

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen saanut kasvatuksen, että tervehditään, kysytään kuulumisia, ollaan ystävällisiä, kiitetään, eikä kiukkuilla vieraille ihmisille, ei tylytetä myyjiä ym. Eli osataan käyttäytyä.

Sitä taustaa vasten on ihan sama, mikä on syynä tylyyn käytökseen, vaan se tylyttäminen on todella no go. Ihminen on ansainnut tulla kohdelluksi kohteliaasti ja ystävällisesti, oli pituus, kampaus, vartalo, aiempi aviosääty ja mikä tahansa edellisissä kommenteissa lueteltu millainen hyvänsä.

Monella täällä näyttää olevan vaikeuksia erottaa tylyttäminen siitä, että ihan vain ilmaisee itseään suoraan, koruttomasti ja kiertelemättä. Jos tuosta jälkimmäisestä menee loukkaantumaan, siitä seuraa vain vahinkoa parisuhteelle. Kommentteja neljännestä jaksosta:

Olli: -Hän sanoo kauheen suoraan, mitä hän haluu, ja se aiheuttaa mulle sellaista riittämättömyyden tunnetta, mistä mä en tykkää pätkääkään.

Marianna Stolbow: -Hyvin harvaa meistä on pienenä kannustettu siihen, että meidän pitäis antaa suoraa palautetta ja sanoa niistä omista tarpeistamme. Elikkä meidät on tavallaan kasvatettu siihen, että älä sano, ja parisuhteessa vaaditaan että sano kaikki! Muuten te ette voi tuntea toisianne. 

Nyt sinä kyllä otit nämä kaksi asiaa irti asiayhteyksistään. Ymmärrätkö että töksäyttely ja arvostelu nimenomaan EIVÄT ole sitä suoraa omien tarpeiden kertomista ja avautumista vaan pintatoimintaa, jonka alle -inhimillistä kyllä- jää ne aidot tunteet ja tarpeet: pettymystä? epävarmuutta? pelkoja?

Vierailija kirjoitti:

Karu totuus on se, että Villen olemus, ulkonäkö ei miellytä Katjaa lainkaan. Siksi hän ei anna edes mahdollisuutta suhteelle. Kemia puuttuu täysin ja sille ei vaan voi mitään. Se kehen ihminen tuntee vetovoimaa, on biologinen tekijä. Eipä siinä auta järjen puhe, vaikka toinen on mukava kaikin puolin, mutta seksuaalinen vetovoima puuttuu.

Katja koittaa selviytyä tukalasta tilanteesta omalla tavallaan. Välttelee ettei vaan anna mitään vääriä signaaleja Ollille. Ei tarkoita pahaa, hänellä vain vähän töksäyttelevä tyyli. Varmasti koittaa kehittää itseään tämän jälkeen, kun näkee itseänsä ohjelmassa.

Toivottavasti näin. Käy kyllä sääliksi tuo Katja parka, on täysin arvioinut väärin oman kykynsä asettua tällaiseen tilanteeseen.  Kun nuo parhaiten toisiinsa tutustuneet ihmisetkin (Anniina ja Ville) tunnustavat kuinka kehnosti vielä toisiaan tuntevat Katja teki päätöksen ettei onnaa heti ensimmäisenä aamuna jos ei sitten jo häissä. Jos muistelee varhaisempia kausia, niin Viola myönsi häissään ettei Esa ole lainkaan sellainen habitukseltaan mitä hän tavallisesti oli tapaillut ja tuntui nieleskelevän hämmennystään. Mutta tutustui avoimesti ja huomasti miten hienosti sopivat yhteen. Ihmettelen kyllä hieman noita asiantuntijoitakin, miksi on otettu noin ehdoton ihminen mukaan formaattiin - ehkä samastumispinnaksi monille hyvin samanlaisille, kontrollinhaluisille ja tiukat vaateet omaaville nuorille naisille? Ehkä Katjan kautta yritetään näyttää useammille kotikatsojille ettei ne pelkät vaadelistat ja tiukka metsästys auta löytämään onnellista parisuhdetta, siihen tarvittaisiin myös joustoa omalta puolelta, toisen ihmisen ottamisena sellaisena kuin hän on ja halua ymmärtää toista ja hänen tapojaan. Katja ei missään vaiheessa osoittanut minkäänlaista kiinnostusta tutustua aviomieheensä. OK, hänen oikeutensa tehdä noin, mutta miksi ihmeessä tulla mukaan tällaiseen formaattiin jossa juuri ajatuksena tutustua outoon ihmiseen joka monilta ominaisuuksiltaa vastaa sitä itselle sopivaa kumppania asiantuntijoiden testien perusteella? Olishan tuossa tutustumisessa oppinut paljon itsestäänkin, nyt meni hukkaan tuo mahdollisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta mitä hyvää se suoruus sitten tuo parisuhteeseen? Jos mieheni sanoisi, että "oot muuten tosi persjalkainen", mitä iloa tästä suoruudesta on meille kummallekaan, mitä se tuo parisuhteellemme? Minusta vain epävarmuutta, negatiivisuutta ja pahaa mieltä. En ole ikinä sanonut miehelleni muutamasta jutusta, jotka minua vaivaavat hänessä vähän. En sano, koska hän ei voi niitä muuttaa ja niiden sanominen ehkä loukkaisi, enkä halua loukata rakasta ihmistä. Enkä usko toisen käytöksen muuttamiseen sanomalla ja keskustelemalla. Uskon siihen, että kun käyttäytyy rakastavasti, sydämellisesti ja lämpimästi toista kohtaan, se toinenkin alkaa käyttäytyä samoin, koska ilahtuu ja arvostaa sitä niin paljon ja kasvaa ihmisenä pari senttiä. Uskon siihen, koska se tapahtuu minulle, koska olen sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa tämä toimii näin, ja koska hän kohtelee minua niin hyvin, kohtelen minäkin taas häntä ja positiivisuuden kehä on valmis. Jos hän alkaisi käyttää sitä hyväksi, alkaisi käskyttää ja alistaa tms, en olisi hänen kanssaan. Mutta näin kokeilisin yhteensopivuuttamme. En millään raivorehellisyydellä ja "kaiken sanomisella".

Eräässä jaksossa asiantuntijat puhuvat, kuinka pitkiä onnellisia parisuhteita tutkittaessa huomattiin kuinka parit keskittyivät positiivisiin ajatuksiin toisistaan. Harvempi yltiörehellinen joka kokee velvollisuudekseen kertoa toiselle hänen virheensä taivaa elää pitkässä onnellisessa suhteessa?

Niin, normaali hienotunteisuus on normaalia hienotunteisuutta. Ei ole pakko ilkeästi kuittailla kumppanin muutamista heikkouksista, jos kokonaisuus on riittävän paljon plussalla.

Mutta omista tarpeista puhuminen - se on vaan pakko tehdä, vaikka ne olisivat vähän kipeitäkin. Muuten se suhde jää pinnallisen kohteliaaksi. Ja tarkoitan tällä nyt sellaisia tarpeita, joista tietää ettei pysty tinkimään. 

Itse näen tässä ihan perustavaa laatua olevan eron, ilkeilläänkö toisen ominaisuuksista, tavoista jne vai puhutaanko avoimesti siitä, mitä itse tarvitsee parisuhteessa ja onko tässä parisuhteessa mahdollisuuksia toteuttaa niitä asioita. Ja tietenkin molemmin päin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta mitä hyvää se suoruus sitten tuo parisuhteeseen? Jos mieheni sanoisi, että "oot muuten tosi persjalkainen", mitä iloa tästä suoruudesta on meille kummallekaan, mitä se tuo parisuhteellemme? Minusta vain epävarmuutta, negatiivisuutta ja pahaa mieltä. En ole ikinä sanonut miehelleni muutamasta jutusta, jotka minua vaivaavat hänessä vähän. En sano, koska hän ei voi niitä muuttaa ja niiden sanominen ehkä loukkaisi, enkä halua loukata rakasta ihmistä. Enkä usko toisen käytöksen muuttamiseen sanomalla ja keskustelemalla. Uskon siihen, että kun käyttäytyy rakastavasti, sydämellisesti ja lämpimästi toista kohtaan, se toinenkin alkaa käyttäytyä samoin, koska ilahtuu ja arvostaa sitä niin paljon ja kasvaa ihmisenä pari senttiä. Uskon siihen, koska se tapahtuu minulle, koska olen sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa tämä toimii näin, ja koska hän kohtelee minua niin hyvin, kohtelen minäkin taas häntä ja positiivisuuden kehä on valmis. Jos hän alkaisi käyttää sitä hyväksi, alkaisi käskyttää ja alistaa tms, en olisi hänen kanssaan. Mutta näin kokeilisin yhteensopivuuttamme. En millään raivorehellisyydellä ja "kaiken sanomisella".

Eräässä jaksossa asiantuntijat puhuvat, kuinka pitkiä onnellisia parisuhteita tutkittaessa huomattiin kuinka parit keskittyivät positiivisiin ajatuksiin toisistaan. Harvempi yltiörehellinen joka kokee velvollisuudekseen kertoa toiselle hänen virheensä taivaa elää pitkässä onnellisessa suhteessa?

Niin, normaali hienotunteisuus on normaalia hienotunteisuutta. Ei ole pakko ilkeästi kuittailla kumppanin muutamista heikkouksista, jos kokonaisuus on riittävän paljon plussalla.

Mutta omista tarpeista puhuminen - se on vaan pakko tehdä, vaikka ne olisivat vähän kipeitäkin. Muuten se suhde jää pinnallisen kohteliaaksi. Ja tarkoitan tällä nyt sellaisia tarpeita, joista tietää ettei pysty tinkimään. 

Itse näen tässä ihan perustavaa laatua olevan eron, ilkeilläänkö toisen ominaisuuksista, tavoista jne vai puhutaanko avoimesti siitä, mitä itse tarvitsee parisuhteessa ja onko tässä parisuhteessa mahdollisuuksia toteuttaa niitä asioita. Ja tietenkin molemmin päin.

Omat tarpeet on ihan toinen juttu, silloinhan sitä ei puhu toisesta ja hänen ominaisuuksistaan, vaan itsestään, mitä tarvitsee, miten toisen sanat kokee jne. Ja tuossa varmaan Olli ollut rehellisempi Katjalle kuin toisinpäin, on yrittänyt puhua tunnepuolen asioista, miten itse kokee jne. Katjan rehellisyys on kriittisyyttä Ollia kohtaan. Yhtään itsekriittistä kommenttia Katjalta ei ole kuulunut, ei myöskään huumorissa näkynyt itseen kohdistuvaa huumoria, Ollille, hänen kauppakasseilleen, lyhyydelleen jne voi kyllä nauraa. Aika epämiellyttävän kuvan Katja raukka itsestään antaa. No, Olli saa paljon yhteydenottoja ohjelman jälkeen, nämä Katjat ja Roosat hieman säälittää, eivät ole kyenneet filmauksen aikana ajattelemaan miltä oma käytös näyttää ulospäin.

Katja välttelee tunteita.

"Innokkuus ei insinöörin tunneskaalaan kuulu", sanoo haluavansa puhua politiikasta ja muista aiheista.

Näen heissä itseni ja exäni. Ex oli insinööri ja minä psykologinen humanisti. Mies sanoi innottomasti "tahdon" ja yritimme väkisin yli 10 vuotta kunnes miehen intohimot yhtäkkiä syttyivätkin työkaveriin.

Nämä "suoraan sanojat" vaan ei itse oikein tykkää siitä jos heille sanoo yhtä suoraan takaisin. On paljon kriittisiä ihmisiä mutta hyvin vähän niitä, jotka oikeasti osaavat ottaa vastaan kritiikkiä.

Herran jumala kun käy ärsyttämään tuo Villen tyhjännauraminen!! En kestäisi tuollaisen ihmisen kanssa, hohottaa kuin vähämielinen!

Villellä on juuri oikea asenne elämään. Masentuneita tuppisuita on ihan tarpeeksi.

Vierailija kirjoitti:

Villellä on juuri oikea asenne elämään. Masentuneita tuppisuita on ihan tarpeeksi.

On olemassa välimuoto hysteerisen, pakonomaisen kaikelle hohottelulle ja masentuneisuudelle. Ihan sellainen tavallinen positiivinen, hymyileväinen elämänasenne riittäisi. Ville olkoon mitä on, sanoin että minä en jaksaisi tuollaista. Ja luojan kiitos ei tarvitsekaan (ja ei, en ole masentunut).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen saanut kasvatuksen, että tervehditään, kysytään kuulumisia, ollaan ystävällisiä, kiitetään, eikä kiukkuilla vieraille ihmisille, ei tylytetä myyjiä ym. Eli osataan käyttäytyä.

Sitä taustaa vasten on ihan sama, mikä on syynä tylyyn käytökseen, vaan se tylyttäminen on todella no go. Ihminen on ansainnut tulla kohdelluksi kohteliaasti ja ystävällisesti, oli pituus, kampaus, vartalo, aiempi aviosääty ja mikä tahansa edellisissä kommenteissa lueteltu millainen hyvänsä.

Monella täällä näyttää olevan vaikeuksia erottaa tylyttäminen siitä, että ihan vain ilmaisee itseään suoraan, koruttomasti ja kiertelemättä. Jos tuosta jälkimmäisestä menee loukkaantumaan, siitä seuraa vain vahinkoa parisuhteelle. Kommentteja neljännestä jaksosta:

Olli: -Hän sanoo kauheen suoraan, mitä hän haluu, ja se aiheuttaa mulle sellaista riittämättömyyden tunnetta, mistä mä en tykkää pätkääkään.

Marianna Stolbow: -Hyvin harvaa meistä on pienenä kannustettu siihen, että meidän pitäis antaa suoraa palautetta ja sanoa niistä omista tarpeistamme. Elikkä meidät on tavallaan kasvatettu siihen, että älä sano, ja parisuhteessa vaaditaan että sano kaikki! Muuten te ette voi tuntea toisianne. 

Toki pitää voida sanoa ajatuksistaan. Mutta positiivisen ja negatiivisen pitää olla tasapainossa. Jos parisuhteen viestintä on pääosin positiivista, se kestää myös sen (rakentavan) kritiikinkin. Mutta jos puhutaan vain silloin kun on jotain valitettavaa, suhteen tunnelma menee helposti miinukselle.

Minusta tuntuu että tuo Ollin ja Katjan suhteen ongelma on juuri tämä tasapaino. Ei tule riittävästi positiivista jolloin se kaikki negatiivinen  tuntuu entistä pahemmalta. 

Joo, tästä olen kyllä täysin samaa mieltä. Kumpikin pihtaa kehuja ja myönteisiä huomioita toisesta, varsinkin tunnetasolla. Se on paljon suurempi ongelma kuin tuo kauppakassin väristä puhuminen. Ville ja Anniinahan puhuvat myös suoraan siitä, mitkä asiat toisessa ärsyttävät, mutta koska he myös kiittävät ja kehuvat toisiaan, niin nuo ärsytyksen aiheet eivät saa liian isoa painoarvoa.

t. Sama

Vierailija kirjoitti:

Mutta mitä hyvää se suoruus sitten tuo parisuhteeseen? Jos mieheni sanoisi, että "oot muuten tosi persjalkainen", mitä iloa tästä suoruudesta on meille kummallekaan, mitä se tuo parisuhteellemme? Minusta vain epävarmuutta, negatiivisuutta ja pahaa mieltä. En ole ikinä sanonut miehelleni muutamasta jutusta, jotka minua vaivaavat hänessä vähän. En sano, koska hän ei voi niitä muuttaa ja niiden sanominen ehkä loukkaisi, enkä halua loukata rakasta ihmistä. Enkä usko toisen käytöksen muuttamiseen sanomalla ja keskustelemalla. Uskon siihen, että kun käyttäytyy rakastavasti, sydämellisesti ja lämpimästi toista kohtaan, se toinenkin alkaa käyttäytyä samoin, koska ilahtuu ja arvostaa sitä niin paljon ja kasvaa ihmisenä pari senttiä. Uskon siihen, koska se tapahtuu minulle, koska olen sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa tämä toimii näin, ja koska hän kohtelee minua niin hyvin, kohtelen minäkin taas häntä ja positiivisuuden kehä on valmis. Jos hän alkaisi käyttää sitä hyväksi, alkaisi käskyttää ja alistaa tms, en olisi hänen kanssaan. Mutta näin kokeilisin yhteensopivuuttamme. En millään raivorehellisyydellä ja "kaiken sanomisella".

Tuo lihavoitu on esimerkki niistä asioista, joiden sanominen on tarpeetonta tai jopa vahingollista. Kyseessä ei ole mielipideasia eikä asia, jonka sanominen edistää toisen tuntemaan oppimista, eikä tuohon asiaan voi myöskään vaikuttaa itse. Mutta kauppakassin väristä tai asunnon tyylivalinnoista jne. pitäisi voida sanoa ilman että toinen kokee sen ratkaisevan häiritseväksi ja itsensä kelpaamattomaksi.

Vierailija kirjoitti:

Herran jumala kun käy ärsyttämään tuo Villen tyhjännauraminen!! En kestäisi tuollaisen ihmisen kanssa, hohottaa kuin vähämielinen!

Ei ärsytä lainkaan. Mieluummin katsoo iloista ja positiivista ihmistä kuin nurkujaa.

Tuossakin formaatissa olisi jokaisen hyvä muistaa et positiivisuus on parempi asenne, kuin negatiivisuus.

Jokainen tietänee, että liiton jatkaminen ei ole pakollista , joten miksi ei vain voisi relata. Väliaikaista kaikki on vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen saanut kasvatuksen, että tervehditään, kysytään kuulumisia, ollaan ystävällisiä, kiitetään, eikä kiukkuilla vieraille ihmisille, ei tylytetä myyjiä ym. Eli osataan käyttäytyä.

Sitä taustaa vasten on ihan sama, mikä on syynä tylyyn käytökseen, vaan se tylyttäminen on todella no go. Ihminen on ansainnut tulla kohdelluksi kohteliaasti ja ystävällisesti, oli pituus, kampaus, vartalo, aiempi aviosääty ja mikä tahansa edellisissä kommenteissa lueteltu millainen hyvänsä.

Monella täällä näyttää olevan vaikeuksia erottaa tylyttäminen siitä, että ihan vain ilmaisee itseään suoraan, koruttomasti ja kiertelemättä. Jos tuosta jälkimmäisestä menee loukkaantumaan, siitä seuraa vain vahinkoa parisuhteelle. Kommentteja neljännestä jaksosta:

Olli: -Hän sanoo kauheen suoraan, mitä hän haluu, ja se aiheuttaa mulle sellaista riittämättömyyden tunnetta, mistä mä en tykkää pätkääkään.

Marianna Stolbow: -Hyvin harvaa meistä on pienenä kannustettu siihen, että meidän pitäis antaa suoraa palautetta ja sanoa niistä omista tarpeistamme. Elikkä meidät on tavallaan kasvatettu siihen, että älä sano, ja parisuhteessa vaaditaan että sano kaikki! Muuten te ette voi tuntea toisianne. 

Toki pitää voida sanoa ajatuksistaan. Mutta positiivisen ja negatiivisen pitää olla tasapainossa. Jos parisuhteen viestintä on pääosin positiivista, se kestää myös sen (rakentavan) kritiikinkin. Mutta jos puhutaan vain silloin kun on jotain valitettavaa, suhteen tunnelma menee helposti miinukselle.

Minusta tuntuu että tuo Ollin ja Katjan suhteen ongelma on juuri tämä tasapaino. Ei tule riittävästi positiivista jolloin se kaikki negatiivinen  tuntuu entistä pahemmalta. 

Joo, tästä olen kyllä täysin samaa mieltä. Kumpikin pihtaa kehuja ja myönteisiä huomioita toisesta, varsinkin tunnetasolla. Se on paljon suurempi ongelma kuin tuo kauppakassin väristä puhuminen. Ville ja Anniinahan puhuvat myös suoraan siitä, mitkä asiat toisessa ärsyttävät, mutta koska he myös kiittävät ja kehuvat toisiaan, niin nuo ärsytyksen aiheet eivät saa liian isoa painoarvoa.

t. Sama

Spoileri: Juuripa näin. Mutta ei tuota tilannetta enää joku Olli yksin muuta, hän on mahdottoman edessä. Jo häämatkalta asti Katja halusi ettei Olli ole liian optimistinen suhteesta, sanoi, että pelottaisi jos toinen luottaisi onnistumiseen liikaa kun häntä vain ahdistaa. Sen jälkeen on varmistanut ettei Olli vaan odota liikaa suhteelta jatkuvalla ilkeilyllä ja teinimäisellä täysjarrutuksella. Olli joutuu sietämään moista käyttäytymistä työssään oppilailta, nyt sama kotona... Katja raukka ei edes huomaa kuinka Ollilla hankaluuksia jo sietää häntä, pelkää ettei Olli vaan elättele liikaa toiveita hänen suhteensa - kun Olli sanoo suoraan kaverilleen, että Katjan kanssa olemisesta tulee itselle paha olo. Overkill olisi kai se termi mikä kävisi Katjan käyttäytymiseen, ei halua antaa liikaa toiveita toiselle, muttei kykene luottamaan sosiaalisesti huomattavasti taitavamman Ollin kykyä lukea signaaleja...

Ne onnistujaparit eivät välttämättä ole olleet yhtään rakastuneempia alussa eivätkä yhtään vähemmän ahdistuneita. Heillä vaan näytti muodostuvan keskinäinen luottamus siihen, että koettelemuksesta selvitään yhteishengellä, tuetaan ja yritetään ymmärtää toista, kävi miten kävi. Joltain Katjalta tai Rosalta (tai Aliisalta) puuttuu kyky katsella tilannetta toisen näkkökulmasta, keskitytään vaan siihen omaan ahdistukseen. Mitäpä siinä mies tekee muuta kuin seuraa vieressä, ottaa haukut ja ilkeilyt vastaan joka asiasta ja alkaa laskea päiviä koska kärsimys loppuu...

Anniina vaikuttaa tasapainoiselta. Sellaiselta, että löytäisi varmasti kumppanin ilman ohjelmaakin.

Ensimmäisellä kaudella kaikki naiset olivat sellaisia: Viola, Pia, Miia. Kaikki nykyään naimisissa.

Vierailija kirjoitti:

Katja välttelee tunteita.

"Innokkuus ei insinöörin tunneskaalaan kuulu", sanoo haluavansa puhua politiikasta ja muista aiheista.

Näen heissä itseni ja exäni. Ex oli insinööri ja minä psykologinen humanisti. Mies sanoi innottomasti "tahdon" ja yritimme väkisin yli 10 vuotta kunnes miehen intohimot yhtäkkiä syttyivätkin työkaveriin.

Silmiinpistävää ollut juuri tuo Katjan ammattinsa taakse meneminen,"insinööri ei sitä tai tätä".  Ihan kuin 3-vuotias, joka puhuu itsestään kolmannessa persoonassa?  Vai piiloutuuko jotenkin ammattinsa stereotypian taakse, joka hänen maailmassaan ikäänkuin oikeuttaa käyttäytymään tunteettomasti ja kylmästi? 

Sitä paitsi, en lokeroisi mitään ammattiryhmää tietyn kaltaiseksi, kun jokainen on yksilönsä.  Tunnen myös erittäin empaattisia ja sosiaalisesti taitavia insinöörejä, ihan kuten esim.  putkimiehiäkin.  En tiedä miten tyhjä kuori Katja on, kun on noin ammattinsa vanki ja henkisesti kypsyys täysi raakile.  Missä on nuoren ihmisen ilo, huumorintaju ja keskustelutaito?  Uskon, että ks. luonnetyyppi ei olisi tullut valituksi tähän formaattiin, jos se olisi ollut tullut esille testeissä.

Saavatko osallistujat jonkin korvauksen (esim. kuvauspalkkion) tästä osallistumisestaan?

Katja nimenomaan ei kerro tunteistaan suoraan ja rehellisesti, vaan piilovitduilun ja korkkiruuvikielen kautta. Olisikin avoin tunteistaan Ollille, niin olisi ehkä molemmilla helpompaa. Ja sen jälkeen vetäisi kuitenkin shown aikuismaisesti toista kunnioittaen (eikä omiakin kasvoja menettäen).

SPOILER

Ollista tuli paljon inhimillisempi puoli esiin uudessa jaksossa. Kun oli itkeskellyt. Ja gän oli muutenkin paljon vapautuneempi.

Vaikka Katja jankkasi pitsan täytteistä, niin Olli osasi ottaa kevyemmin, ja antoi Katjallekin siimaa. Oli selvästi kepeämpi meininki.

Silti Ollikin vaikuttaa vähän jäykältä ihmiseltä. Mutta varmaan ihan mukava kumppani voisi olla. Hän vaan on tuommoisen tosikomman tyylinen. Hänen kaverinsa olivat mukavia ja jo se kertoo ihmisestä paljon, että Välittää ystävistään.

Toivottavasti Katja kertoo nopeasti tuntemuksistaan Ollille. Ymmärrän häntä tavallaan siinä, et haluaa katsoa loppuun. Ja varmaan pelkää, että homma tyssää heti jos kertoo, ja auheuttaa Ollille vaik suuremman pettymyksen, kun Olli on nyt jo vähän avautunut.

Katja toivoo että Olli itse huomaisi ettei toimi, ja niinhän Olli on selvästi jo huomannut. Olli vaan pitää kiinni siitä hääpäivän mielikuvasta, että hänellä on kaunis vaimo, ja hän tuli ohjelmaan hakemaan jotain oikeaa. Ettei ainakaan Hänestä johdu jos homma kosahtaa. Hän on periaatteen mies ja vähäm jäykkä, mutta varmaan pohjimmiltaan hyväntahtoinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta mitä hyvää se suoruus sitten tuo parisuhteeseen? Jos mieheni sanoisi, että "oot muuten tosi persjalkainen", mitä iloa tästä suoruudesta on meille kummallekaan, mitä se tuo parisuhteellemme? Minusta vain epävarmuutta, negatiivisuutta ja pahaa mieltä. En ole ikinä sanonut miehelleni muutamasta jutusta, jotka minua vaivaavat hänessä vähän. En sano, koska hän ei voi niitä muuttaa ja niiden sanominen ehkä loukkaisi, enkä halua loukata rakasta ihmistä. Enkä usko toisen käytöksen muuttamiseen sanomalla ja keskustelemalla. Uskon siihen, että kun käyttäytyy rakastavasti, sydämellisesti ja lämpimästi toista kohtaan, se toinenkin alkaa käyttäytyä samoin, koska ilahtuu ja arvostaa sitä niin paljon ja kasvaa ihmisenä pari senttiä. Uskon siihen, koska se tapahtuu minulle, koska olen sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa tämä toimii näin, ja koska hän kohtelee minua niin hyvin, kohtelen minäkin taas häntä ja positiivisuuden kehä on valmis. Jos hän alkaisi käyttää sitä hyväksi, alkaisi käskyttää ja alistaa tms, en olisi hänen kanssaan. Mutta näin kokeilisin yhteensopivuuttamme. En millään raivorehellisyydellä ja "kaiken sanomisella".

Eräässä jaksossa asiantuntijat puhuvat, kuinka pitkiä onnellisia parisuhteita tutkittaessa huomattiin kuinka parit keskittyivät positiivisiin ajatuksiin toisistaan. Harvempi yltiörehellinen joka kokee velvollisuudekseen kertoa toiselle hänen virheensä taivaa elää pitkässä onnellisessa suhteessa?

Niin, normaali hienotunteisuus on normaalia hienotunteisuutta. Ei ole pakko ilkeästi kuittailla kumppanin muutamista heikkouksista, jos kokonaisuus on riittävän paljon plussalla.

Mutta omista tarpeista puhuminen - se on vaan pakko tehdä, vaikka ne olisivat vähän kipeitäkin. Muuten se suhde jää pinnallisen kohteliaaksi. Ja tarkoitan tällä nyt sellaisia tarpeita, joista tietää ettei pysty tinkimään. 

Itse näen tässä ihan perustavaa laatua olevan eron, ilkeilläänkö toisen ominaisuuksista, tavoista jne vai puhutaanko avoimesti siitä, mitä itse tarvitsee parisuhteessa ja onko tässä parisuhteessa mahdollisuuksia toteuttaa niitä asioita. Ja tietenkin molemmin päin.

Omat tarpeet on ihan toinen juttu, silloinhan sitä ei puhu toisesta ja hänen ominaisuuksistaan, vaan itsestään, mitä tarvitsee, miten toisen sanat kokee jne. Ja tuossa varmaan Olli ollut rehellisempi Katjalle kuin toisinpäin, on yrittänyt puhua tunnepuolen asioista, miten itse kokee jne. Katjan rehellisyys on kriittisyyttä Ollia kohtaan. Yhtään itsekriittistä kommenttia Katjalta ei ole kuulunut, ei myöskään huumorissa näkynyt itseen kohdistuvaa huumoria, Ollille, hänen kauppakasseilleen, lyhyydelleen jne voi kyllä nauraa. Aika epämiellyttävän kuvan Katja raukka itsestään antaa. No, Olli saa paljon yhteydenottoja ohjelman jälkeen, nämä Katjat ja Roosat hieman säälittää, eivät ole kyenneet filmauksen aikana ajattelemaan miltä oma käytös näyttää ulospäin.

En oikein ymmärrä tätä palstalla väitettyä Ollin ns. lyhyyttä. Enkä myöskään pidä sitä edes siksi kovin asiallisena piiloveetuiluna Katjan puolelta. Videolta katsottuna hän vaikuttaa lähes Villen mittaiselta, kun vertaa heitä molempia Marianneen. Häissä näkee selvästi, että hän on Katjaa pidempi. Eikä Olli näytä mihinkään muihin mieshäävieraisiin verrattuna mitenkään erityisen lyhyeltä. Ei hän yli 180 cm ole, mutta varmasti yli 170cm. Hänellä on kauniit piirteet, mutten edes näe häntä mitenkään naismaisena, jota täällä on myös viljelty. Rumemmalla naamalla en usko, että tätä väitettä olisi esitetty.

Minä en oikeasti koe Katjan olevan mitenkään naurava ihminen, eikä varsinkaan hyväntahtoisesti naurava. Toinen mikä tulee hyvin esiin on tämä hänen suuri tarpeensa tuoda esille, kuinka on niin insinööriä, niin insinööriä. Ok, ymmärrän, että hän on ylpeä siitä, mutta rajansa kaikella.

Varmaan minkään muun ammatin edustajat eivät lokeroi itseään niin vahvasti ja niin ylpeästi kuin insinööri itse itseänsä. Iloitsen kuin insinööri, innostun kuin insinööri, reagoin kuin insinööri ja kosketan kuin insinööri. Mitä jos joku, opettaja tai biologi laukoisi vastaavaa? ” Innostuminen ei kuulu biologin ominaisuuksiin ja biologi osaa lähestyä vain tällä tavalla. ”

Vierailija kirjoitti:

Nämä "suoraan sanojat" vaan ei itse oikein tykkää siitä jos heille sanoo yhtä suoraan takaisin. On paljon kriittisiä ihmisiä mutta hyvin vähän niitä, jotka oikeasti osaavat ottaa vastaan kritiikkiä.

Suoraan sanomisen ja rehellisyyden hyötyjä ei voi selittää pois sillä, että osa perustelee omaa ilkeää ja aggressiivista tyyliään "suoraan sanomisella". Kyseessä on kaksi eri asiaa. Olennaista olisi oppia erottamaan nämä toisistaan. Katjalta en ole nähnyt ohjelmassa mitään muuta epärakentavaa kuin sen pituudesta huomauttamisen (sekin saattoi olla yritys heittää asia vitsiksi, mutta tämä ei sitä tietenkään paremmaksi/rakentavammaksi muuta, koska yritys epäonnistui). 

Emme ole nähneet, pystyykö Katja ottamaan vastaan kritiikkiä, koska Olli ei saa annettua palautetta noista ikäviksi kokemistaan Katjan kommenteista muualle kuin kameralle. (Tämä postaus luettakoon sillä varauksella, että en ole nähnyt vielä tämän päivän jaksoa, saati maksullista seuraavaa jaksoa.)