BIG Brother 2019 Official
No niin, aloitellaas odottaminen, tällä viikolla jysähtää! Mitä odotatte uudelta BB:ltä?
Kommentit (90773)
Joo tuskin Helmeri homo on, mutta varmasti bi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivon, että Jukka poistuu talosta huomenna. Syy tähän on se, että haluan nähdä asukkaiden äänestyskäyttäytymisen seuraavissa nimeämisissä. Jatkavatko Villen ja Tarinan nimeämistä? Vai ymmärtävätkö jo, että heidän äänestämisensä voi pahimmillaan johtaa omaan häätöön, mikäli heidän kanssaan on samaan aikaan äänestyksessä. Se, että molemmat on kolme kertaa selvinnyt, luulisi olevan jo merkki asukkaille.
Ihmelogiikkaa. Jos pelkäävät joutuvansa samaan äänestykseen Villen ja Tarinan kanssa sitä suuremmalla syyllä Villelle ja Tarinalle pitää antaa nimeämispisteitä että ovat mahdollisimman monessa nimeämisessä ennen kuin on siellä tosiaan itse heidän kanssaan. Rahat ja kiinnostus loppuu Villen ja Tarinan kannattajiltakin ja ainakin murentaa itsetuntoa viikko toisensa jälkeen havaita että muut haluaa susta eroon.
Tuo se on outo logiikka! Muisteles hieman taaksepäin, ja miten kävi esim. Pertun ensimmäisellä kaudella.
Vierailija kirjoitti:
Millainen matami jaksaa tuollaista Krisua katsella?
Rakastunut.
Vierailija kirjoitti:
jukka on ihan pimee, demonit pyrkii ulos hänestä öisin
Potkii täysillä Millan lihavaan anukseen.
Kuka siellä toisella puolella nukkui, kenen päälle yritti kans?
Vierailija kirjoitti:
No voi hitto, oisko jossain pätkää tuosta Krisun ja Hemmin suudelmasta? Mennyt ihan ohi vaikka katsoin koko illan ja yön
En tiedä voisko youtubessa olla? Helsingin jodelin kätköistä ainakin löytyy tyyliin #bbkohokohdat häshtägin takaa.
Ei hitto tota Krisun käytöstä! Pari viikkoa sitten lähes varma bb-voittaja ja nyt vain säälittävä alkoholisti. Takana lupaava tulevaisuus , harmi!
Krisussa pitäisi olla joku on/off nappi jolloin hänet voitaisiin laittaa siivouskomeroon seisomaan silloin kun homma alkaa mennä yli. Krisu on sellanen luonnonlapsi joka tarvitsee tekemistä itselleen tai homma menee tuollaiseksi, tänäänkin ollaan vain maattu sängyssä.
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt oikeasti naisena mietin, että kenen talon miehen kanssa voisin olla suhteessa, niin ainoa on Ville. Hän on ainoa, joka ei aiheuta myötähäpeää, hän käyttäytyy miehekkäästi (viime yön ärähtäminen pojille oli <3 ), ei lässytä, siivoaa, on rauhallinen ja asiallinen ymym. Hän on talon ainut oikea mies! Ainoa miinus olisi hänen kristillinen elmänkatsomuksensa, eikä siinäkään kaikki asiat pahoja ole, ainoa mikä aiheuttaisi ongelmia, olisi ne ääriasiat, kuten suhtautuminen homouteen syntinä tms.
Pelkkä ajatuskin Villen vaimona olemisestA ÄLLÖTTÄÄ. YÖÄKK.
Anu ja Helmeri makkarissa pväunilla. Lähekkäin. Herkkää.
Vierailija kirjoitti:
Krisun käytös muistuttaa exääni nuorena. Pääsi välillä samallalailla vauhtiin. Tuo on joku tila tai dg.
Jotenkin liittyy siihen alkoholismiin.
Järkky toi Krisu pitemmän päälle. Aivan inhokiksi suosikista!
Että toi Krisu on rasittava. Ja ruvennut ärsyttää miten Hemuli nauraa jokaiselle Krisun alapää jutulle. Onko ne muka oikeesti sen mielestä niin hauskoja. Vai miksi se nuoleskelee krisua 24/7.
Vierailija kirjoitti:
Tästä porukasta toivon, että Jukka lähtee. Mua edelleen korpeaa, että vain Eevis oli someraivon kohteena ja nyt kansa on antanut Jukalle anteeksi koska kikkelihan se poikaa vaan vei. Tasapuolisuuden vuoksi, myös toinen osapuoli someraivon aiheuttaneesta aktista ulos.
Tämä. Todellinen kaksinaismoralismi jyllää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jukka on ihan pimee, demonit pyrkii ulos hänestä öisin
Potkii täysillä Millan lihavaan anukseen.
Kuka siellä toisella puolella nukkui, kenen päälle yritti kans?
Tarina.
Mulla oli vielä kuulokkeet päässä, kun Jukka aloitti karjumisensa. Vähän pelästyin sitä rääkäsyä. :D
Ihmiset joiden en haluaisi voittavan: Tupu, Anu, Tarina, Jukka, Ville, Kimmo
Voittoon hyväksyisin: Krisu, Milla, Helmeri, Kevin, Mira
Vierailija kirjoitti:
Kyllä toi millakin aikamoinen pahvi on, kaikessa muussa näkee aina pahaa jne, mutta hänelle on ihan ok että hemmiä ja anua pakotetaan suhteeseen.
täys juntti simpanssinaama.
toi on niin helvetin t y h m ä.
Ei se missään nimessä mikään älykäs ole.
Vierailija kirjoitti:
Tästä porukasta toivon, että Jukka lähtee. Mua edelleen korpeaa, että vain Eevis oli someraivon kohteena ja nyt kansa on antanut Jukalle anteeksi koska kikkelihan se poikaa vaan vei. Tasapuolisuuden vuoksi, myös toinen osapuoli someraivon aiheuttaneesta aktista ulos.
Eeviksessä ällötti kyllä moni muukin asia, kuin s.
Vierailija kirjoitti:
Että toi Krisu on rasittava. Ja ruvennut ärsyttää miten Hemuli nauraa jokaiselle Krisun alapää jutulle. Onko ne muka oikeesti sen mielestä niin hauskoja. Vai miksi se nuoleskelee krisua 24/7.
Hemmi on ymmärtänyt, että Krisu on tyyppi jonka lähellä kannattaa olla. Vaikka ottaahan se välillä lepoa ja leikkii Jukankin kanssa kaksistaan.
Lisäksi Helmeri on tyyppi, että se naureskelee kaikille jutuille. On siinä jostain syystä perskärpäsen vikaa talossa ollessaan.
Vierailija kirjoitti:
Helmerillä kaksi pitkää parisuhdetta takana. Ilmeisesti naisten kanssa. Oiskohan kaapissa sit kuitenkin.
Ei hetero kosketa toisen haaroväliä kun tulee silleen eteen miten Kimmo tuli, tai työnnä kännissäkään päätä toisen haaruksiin, puhele Kimmon kanssa pussailusta jne
Selvinpäin Krisun mukanaollessa ihan hauska läppä tuo homostelu keskenään, mutta ei tee sitä esim Jukan kanssa kahdestaan ollessa. Nyt ei Krisua ollut lähimainkaan
Onko jossain yhteydessä sanottu, että exät olisivat olleet naisia vai oletetaanko vain näin?
Krisuhan esim puhuu tyttöystävästä, Ville vaimosta, Tarina muunsukupuolisesta, mutta eikö Helmeri ole aina vain puhunut eksistään ja että on ollut kahdesti kihloissa voihan miesparikin olla kihloissa.
Mistä landelta kattelet?