BIG Brother 2019 Official
No niin, aloitellaas odottaminen, tällä viikolla jysähtää! Mitä odotatte uudelta BB:ltä?
Kommentit (90773)
Huvittaa, kun Jodelissa ja tällä palstalla on niin erilainen suhtautuminen Anuun ja Helmeriin😄 Huomaa, että Jodelin käyttäjät ovat pääosin hyvin nuoria ja sinisilmäisiä naisia. Heidän mukaansa Anu vaikuttaa ihanalta äitihahmolta, joka on vain ujo, ja ei uskalla kameroiden edessä kertoa tunteitaan Helmerille, vaikka todellisuudessa on aivan rakastunut Helmeriin. Anun ja Helmerin kemian puutekin johtuu vain molempien ujoudesta. Siellä myös ollaan aivan varmoja siitä, että Helmeri muuttaa Hyvinkäälle, alkaa pyörittää Anun kanssa perhettä, ja ensi kesänä vietetään häät Hyvinkään kirkossa.
Voi apua😅😅
Salakopissa ollut keskustelua mm Anun lapsista, muista asukkaista, paluusta ulkomaailmaan, Jukkaa kehuivat molemmat, lohikeittomiehestä, sikarikerhosta ja muusta.
Hemmi sanoi että tästä ei saa varmaan puhua (nimieämiset ja vaikutus rahnalla) mutta nyt kun jälkiviisaana miettii niin ois ehkä tehnyt toisin. Anu siihen että hän ei muuttaisi siinä asiassa mitään.
Vierailija kirjoitti:
Nyt kyllä tuotannolta tosi paskamainen temppu laittaa toi Hemmin palkinto just nyt kun Anu häädössä ja viel sanoilla "romanttinen" bistro, ettå varmasti valitsee Anun.
Tuotanto yrittää pelastaa Sauli Koskisen kaveria. Anua tyrkytetään väkipakolla, vaikka itse on tylsä kuin mikä. Jos ei muuten saa matskua koosteeseen, niin sitten järkkäävät sitä näin hänelle.
Kuinkahan paljon ville sais jaloillaan vispattua kermasta vaahtoa koko talossaolonsa aikana, jos siis jalat ois hyötykäytössä. Hukkaan menee enerkia tommosessa ilmaheiluttelussa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apau onko Villellä 2 tyttöä? Eli ei saanut äijälasta :) Mahtaa olla kova paikka.
Ville ei ole ikävöinyt lapsiaan, se tuntuu pahalta.
on ikävöinyt
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista on se, että Hemmillä vaikuttaisi selvinpäin olevan estot päällä, MUTTA edes umpihumalassa hän ei lähesty Anua fyysisesti, eikä tunnusta Anulle mitään tunteita. Jotain kummaa tuossa on. Luulisi nyt, että kännissä lähestyisi toista rohkeammin, ja kielenkannatkin kirpoaisivat. Mutta ei. Humalassa Helmeri ei edes koske Anuun.
Ei pidä paikkaansa. Kyllä Hemmi on humalassa tunnustanut rakkauttaan, mutta Anu on tällöin todella kylmä ja työntää Hemmiä pois. Viimeksi esim. ei millään olisi halunnut jäädä Helmerin kanssa kahden, vaan halusi, että Kimmo jää keittiöön. Helmerin tunnustuksiin vastaa tyyliin, että "aha".
Joo, kyllä se on niin päin että bileissä Kimmo oli tyrkyllä mutta Helmeri mietti vain Anua ja pyrki lähentymään ja Anu keskittyi väistemään. Ekoissa bileissä Kimmo oli Anulla suojahomona ja viime bileissä Anu tiskasi ja siivosi niin ahkerasti että Hemmikin parahti tuskastuneena ettei tuossa ole mitään JÄRKEÄ kun Anu pyrki Hemmin lähenemis- ja keskusteluyrityksestä tiskaamaan.
Helmeri : et sä joudu pois ,mä vaikka sidon sut kiinni hoh hoijaa. Lähde Hemmi vapaaehtoisesti pois jos haluat viettää Anun kanssa aikaa ja ota se nainen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Miksi uskovainen lähtee bb taloon.Sitä en ymmärrä.Ville ei nyt tajunnut et uskovaisen paikka ei ole tälläisessä ohjelmassa.Kuten näämme aiheuttanut pahaa verta ihmisissä tuolla kun on niin ehdoton.Uskovainen mut siinä kasvunvaraa sanoisinko hitosti.
Samaa mieltä. Villen mielipiteet on ihan liian vanhanaikaisia, kuin jostain keskiajalta. En pysty itse uskovana ihan samaistumaan Villeen. Raamattuakaan ei aina kannata niin kirjaimellisesti ottaa, kuin mitä Ville tekee. Siellähän on paljon symboliikkaa ja vertauskuvia. Itse ajattelen niin, että luomiskertomus ja evoluutioteoria sopivat yhteen, kun luomiskertomusta ajatellaan vertauskuvana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apau onko Villellä 2 tyttöä? Eli ei saanut äijälasta :) Mahtaa olla kova paikka.
Ville ei ole ikävöinyt lapsiaan, se tuntuu pahalta.
On hän ainakin jossakin yhteydessä maininnut että on alkanut/meinannut tulla ikävä vaimoa ja lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista on se, että Hemmillä vaikuttaisi selvinpäin olevan estot päällä, MUTTA edes umpihumalassa hän ei lähesty Anua fyysisesti, eikä tunnusta Anulle mitään tunteita. Jotain kummaa tuossa on. Luulisi nyt, että kännissä lähestyisi toista rohkeammin, ja kielenkannatkin kirpoaisivat. Mutta ei. Humalassa Helmeri ei edes koske Anuun.
Ei pidä paikkaansa. Kyllä Hemmi on humalassa tunnustanut rakkauttaan, mutta Anu on tällöin todella kylmä ja työntää Hemmiä pois. Viimeksi esim. ei millään olisi halunnut jäädä Helmerin kanssa kahden, vaan halusi, että Kimmo jää keittiöön. Helmerin tunnustuksiin vastaa tyyliin, että "aha".
Paitsi että ei se Hemmi humalassa kuitenkaan juuri mitään saanut suustaan ulos. Jotain sönkötti, että Anu on kaunis, ja että tykkää siitä. Eipä tuo vielä oikein mitään merkitse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista on se, että Hemmillä vaikuttaisi selvinpäin olevan estot päällä, MUTTA edes umpihumalassa hän ei lähesty Anua fyysisesti, eikä tunnusta Anulle mitään tunteita. Jotain kummaa tuossa on. Luulisi nyt, että kännissä lähestyisi toista rohkeammin, ja kielenkannatkin kirpoaisivat. Mutta ei. Humalassa Helmeri ei edes koske Anuun.
Ei pidä paikkaansa. Kyllä Hemmi on humalassa tunnustanut rakkauttaan, mutta Anu on tällöin todella kylmä ja työntää Hemmiä pois. Viimeksi esim. ei millään olisi halunnut jäädä Helmerin kanssa kahden, vaan halusi, että Kimmo jää keittiöön. Helmerin tunnustuksiin vastaa tyyliin, että "aha".
Seurasin 247 ku mikäkin pervo. Kimmolle sanocrakastavansa Kimmoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apau onko Villellä 2 tyttöä? Eli ei saanut äijälasta :) Mahtaa olla kova paikka.
Ville ei ole ikävöinyt lapsiaan, se tuntuu pahalta.
on ikävöinyt
Ei muuten ole mullakaan osunut silmiin kertaakaan. Olen aika paljon katsonut ja Anu puhuu lapsistaan ja ikävästään vähän väliä. Villen en ole kuullut mainitsevan lapsiaan kertaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista on se, että Hemmillä vaikuttaisi selvinpäin olevan estot päällä, MUTTA edes umpihumalassa hän ei lähesty Anua fyysisesti, eikä tunnusta Anulle mitään tunteita. Jotain kummaa tuossa on. Luulisi nyt, että kännissä lähestyisi toista rohkeammin, ja kielenkannatkin kirpoaisivat. Mutta ei. Humalassa Helmeri ei edes koske Anuun.
Ei pidä paikkaansa. Kyllä Hemmi on humalassa tunnustanut rakkauttaan, mutta Anu on tällöin todella kylmä ja työntää Hemmiä pois. Viimeksi esim. ei millään olisi halunnut jäädä Helmerin kanssa kahden, vaan halusi, että Kimmo jää keittiöön. Helmerin tunnustuksiin vastaa tyyliin, että "aha".
Seurasin 247 ku mikäkin pervo. Kimmolle sanocrakastavansa Kimmoa.
Joo mutta ystävänä. Ja kännissähän Hemmi on muutenkin yksi iso rakkauden lähettiläs koko maailmaa kohtaan.
Hemmillä ja Anulla hauskaa.
Noihan näkee heti et Hemmi on känässä.
Kevinin ja Jukan välillä on kyllä silminnähtävä vetovoima, ja heitä on niin paljon kiinnostavampaa katsoa kuin tylsää hanuria. Tuovat paljon enemmän kontenttia tohon ohjelmaan.
Hemmi sanoi humalassa ensin että tykkää anusta ja heti perään, että mä rakastan sua Kimmo, johon sanoi hetken päästä että frendinä, kun tais huomata Anun ja Kimmon reaktiot.
Ei myöskään korjannut mitenkään, kun Kimmo sanoi et tiesi et Hemmi tykkää pojista. Heteromies tällaisek kyllä nopsaan korjaisi
Hemmi vaan hihittelee, voi olla että jäävät vielä tuolla menolla kiinni. Ja jos muut haistavat alkoholin. Hemmilla tuntus olevan melko huono viinapää kun tuntuu että ihan vähästäkin nousee päähän
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anu kertonut et vanhemmat siivoaa ja käy kaupassa hälle.32v nainen.Lapset vuoroviikoin isällään..ei mulla muuta.
Pitäähän hällä omaa aikaa. No enpä ihmettele että bblomaviikotkin lapsiensa luota pois kun tottunut että lapsien isovanhemmat aina jelppii kaikessa. On tottunut olemaan prinsessa.
Aina täällä jauhetaan tukiverkoista mutta jostain syystä Anun pitäis olla joku loppuun palanut yh-mutsi.
Helppohan se on leikkiä joka toinen viikkoa äitiä kun on napanuora omaankin äitiin vielä katkaisematta.
Ei hyvään äitiin koskaan napanuora katkea, äitiys kestää kuolemaan asti. Ottaapa koville jos Anun äiti on luonnolinen osa perhettä, niin kuuluukin.
Itse en tiedä miten pärjäisin ilman omaa äitiäni, ja mun lapsi jo lukiossa. On tärkeä osa meidän perhettä, kuten myös siskoni.
Yh45
Ja pitää ottaa huomioon, et Anu on edelleen siinä luulossa et Hemmi tykkää Kimmostakin, sen takia varmaan luulee et Kimmo antanut äänen.
Tai tottahan tää taitaa olla, mutta ei kuullut kun Hemmi sanoi olevansa streitti (mikä tuskin ei pidä paikkaansa)