Lue keskustelun säännöt.
Epävakaa persoonallisuushäiriö kumppanilla
29.08.2019 |
Hei
Tuossa oli vähän aikaisemmin keskustelu, voiko ko. häiriöstä kärsivä olla hyvä vanhempi. Minua kiinnostaisi, millaista on olla suhteessa epelin kanssa?
Kommentit (8)
Jaa tuosta katosi se yksi kommentti välistä....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi mielenterveysongelmaisista saa puhua aina näin rumasti? Emmekö me ole ihmisiä ollenkaan?
Vierailija kirjoitti:
Yksinkertaisesti: aivan yhtä helvettiä. Mielestäni epävakaat ovat lähes pahempia kuin narsistit (ja muistaakseni kolme kertaa yleisempiä), mestarimanipuloijia ja henkisesti todella, todella raskaita. Ovat parhaina hetkinään ihastuttavia ihmisiä, mutta yksikin väärä sana saa pommin räjähtämään. Seurauksena huutoraivoa, mökötystä, kiukuttelua, itsemurhauhkauksia, mykkäkoulua sekä koko kirjo vastaavia taktiikoita. Tyypin rauhoituttua olet sitten taas maailman ihanin ihminen jolle haetaan vaikka kuu taivaalta, kamalaa kun tuli tuolla tavoin rähjättyä, mitähän minä oikein ajattelin, voitko ikinä antaa anteeksi jne.
Sama toistuu sitten ikuisuuteen asti, suhteesta on vaikea lähteä koska ne itsemurhauhkailut alkavat saman tien. Tämän lisäksi tuppaavat olemaan katkeria, kateellisia ja jopa vainoharhaisia. Saat kuunnella päivästä toiseen sitä miten naapurin Maija on ihan todella ärsyttävä, näitkö miten sekin on taas olevinaan, ihan varmasti katsoi minua halveksuen. Vanhempana saattavat olla jopa kateellisia lastensa saavutuksista eivätkä pelkää tätä ilmaista, haluavat myös asettaa itsensä jatkuvasti keskiöön konfliktitilanteissa. Väkivaltaisia tosin eivät taida olla, mutta henkinen väkivalta on sitäkin aggressiivisempaa.
Koska persoonallisuushäiriö ei ole mielenterveysongelma vaan opittu käyttäytymismalli, on ainoa "parantumiskeino" käytösterapia johon epävakaata on ihan helkkarin vaikea saada sitoutumaan sillä sairaudentunne on näillä usein lähes olematon. Olen tavannut noin kuusi tai seitsemän epävakaadiagnoosin saanutta elämäni aikana ja vain yksi heistä on onnistunut kehittymään paremmaksi ja tasapainoisemmaksi ihmiseksi.
Ja aivan varmasti tähänkin ketjuun tulee kohta ensimmäinen epeli avautumaan että ei kaikki epävakaat, MUUT vain kohtelevat niin huonosti että pakko vähän vain vuodattaa välillä tunteita, oikeasti minäkin olen ihan normaali...
Tää oli aivan loistava kirjoitus! Mulla itsellä epävakaa ja tuotahan se elämä pahimmillaan oli ja vielä vähän päälle
Mä oon käynyt DKT:n ja ollut psykoterapiassa ja sen lisäksi, että on joutunut opettelemalla opettelemaan itselle uudet käyttäytymismallit ja tavat reagoida, vieläkin välillä tunnereaktio meinaa tulla vahvana, nykyään sen onneksi osaa lähes aina pysäyttää
Mutta, esim mä joudun elämään elämää jatkuvasti itseäni tarkkaillen ja myös paljon pohtien, toki siihen on vuosien aikana tottunut
Vierailija kirjoitti:
Yksinkertaisesti: aivan yhtä helvettiä. Mielestäni epävakaat ovat lähes pahempia kuin narsistit (ja muistaakseni kolme kertaa yleisempiä), mestarimanipuloijia ja henkisesti todella, todella raskaita. Ovat parhaina hetkinään ihastuttavia ihmisiä, mutta yksikin väärä sana saa pommin räjähtämään. Seurauksena huutoraivoa, mökötystä, kiukuttelua, itsemurhauhkauksia, mykkäkoulua sekä koko kirjo vastaavia taktiikoita. Tyypin rauhoituttua olet sitten taas maailman ihanin ihminen jolle haetaan vaikka kuu taivaalta, kamalaa kun tuli tuolla tavoin rähjättyä, mitähän minä oikein ajattelin, voitko ikinä antaa anteeksi jne.
Sama toistuu sitten ikuisuuteen asti, suhteesta on vaikea lähteä koska ne itsemurhauhkailut alkavat saman tien. Tämän lisäksi tuppaavat olemaan katkeria, kateellisia ja jopa vainoharhaisia. Saat kuunnella päivästä toiseen sitä miten naapurin Maija on ihan todella ärsyttävä, näitkö miten sekin on taas olevinaan, ihan varmasti katsoi minua halveksuen. Vanhempana saattavat olla jopa kateellisia lastensa saavutuksista eivätkä pelkää tätä ilmaista, haluavat myös asettaa itsensä jatkuvasti keskiöön konfliktitilanteissa. Väkivaltaisia tosin eivät taida olla, mutta henkinen väkivalta on sitäkin aggressiivisempaa.
Koska persoonallisuushäiriö ei ole mielenterveysongelma vaan opittu käyttäytymismalli, on ainoa "parantumiskeino" käytösterapia johon epävakaata on ihan helkkarin vaikea saada sitoutumaan sillä sairaudentunne on näillä usein lähes olematon. Olen tavannut noin kuusi tai seitsemän epävakaadiagnoosin saanutta elämäni aikana ja vain yksi heistä on onnistunut kehittymään paremmaksi ja tasapainoisemmaksi ihmiseksi.
Ja aivan varmasti tähänkin ketjuun tulee kohta ensimmäinen epeli avautumaan että ei kaikki epävakaat, MUUT vain kohtelevat niin huonosti että pakko vähän vain vuodattaa välillä tunteita, oikeasti minäkin olen ihan normaali...
Kyllä se on mt-ongelma. Mikä se sitten olisi?
Vierailija kirjoitti:
Yksinkertaisesti: aivan yhtä helvettiä. Mielestäni epävakaat ovat lähes pahempia kuin narsistit (ja muistaakseni kolme kertaa yleisempiä), mestarimanipuloijia ja henkisesti todella, todella raskaita. Ovat parhaina hetkinään ihastuttavia ihmisiä, mutta yksikin väärä sana saa pommin räjähtämään. Seurauksena huutoraivoa, mökötystä, kiukuttelua, itsemurhauhkauksia, mykkäkoulua sekä koko kirjo vastaavia taktiikoita. Tyypin rauhoituttua olet sitten taas maailman ihanin ihminen jolle haetaan vaikka kuu taivaalta, kamalaa kun tuli tuolla tavoin rähjättyä, mitähän minä oikein ajattelin, voitko ikinä antaa anteeksi jne.
Sama toistuu sitten ikuisuuteen asti, suhteesta on vaikea lähteä koska ne itsemurhauhkailut alkavat saman tien. Tämän lisäksi tuppaavat olemaan katkeria, kateellisia ja jopa vainoharhaisia. Saat kuunnella päivästä toiseen sitä miten naapurin Maija on ihan todella ärsyttävä, näitkö miten sekin on taas olevinaan, ihan varmasti katsoi minua halveksuen. Vanhempana saattavat olla jopa kateellisia lastensa saavutuksista eivätkä pelkää tätä ilmaista, haluavat myös asettaa itsensä jatkuvasti keskiöön konfliktitilanteissa. Väkivaltaisia tosin eivät taida olla, mutta henkinen väkivalta on sitäkin aggressiivisempaa.
Koska persoonallisuushäiriö ei ole mielenterveysongelma vaan opittu käyttäytymismalli, on ainoa "parantumiskeino" käytösterapia johon epävakaata on ihan helkkarin vaikea saada sitoutumaan sillä sairaudentunne on näillä usein lähes olematon. Olen tavannut noin kuusi tai seitsemän epävakaadiagnoosin saanutta elämäni aikana ja vain yksi heistä on onnistunut kehittymään paremmaksi ja tasapainoisemmaksi ihmiseksi.
Ja aivan varmasti tähänkin ketjuun tulee kohta ensimmäinen epeli avautumaan että ei kaikki epävakaat, MUUT vain kohtelevat niin huonosti että pakko vähän vain vuodattaa välillä tunteita, oikeasti minäkin olen ihan normaali...
Huh huh!!!! No nyt kyllä hei jotain rajaa!! Ei kaikki ole todellakaan ole mitä kirjoitit!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kaikille kommentoineille! Mielelläni kuulen lisää kokemuksia (niin läheisensä häiriötä läheltä seuranneilta kuin sitä itse sairastaviltakin). Ennen kaikkea kiinnostaa siis, millaisia mutkia ko. häiriö voi tuoda parisuhteeseen.
Epävakaat ovat ilmeisesti empaattisempia kuin terveet verrokit, lukee Käypä hoidon epävakaa persoonallisuushäiriö-artikkelissa.
Joku tietämätön väitti, että kyseessä on _opittu_ ja käytöshäiriö. Tutkimuksissa on todettu, että epävakaiden hylkäämistraumat näkyvät aivojen pet-kuvauksessa. Kenelle muille traumatisoituneille sanottaisiin, että hänen häiriönsä on _opittua_ ? Kuinka lapsi voi vaikuttaa siihen, ettei aivoihin jää jälkiä kaltoinkohtelusta?
Eikö tämä narsismin vetäminen ihan joka asiaan lopu KOSKAAN? Tuon täytyi jo kyllä olla provo.
Kyllä epävakaa voi olla hyvä vanhempi, jos hän käsittelee ammattilaisen ja läheistensä kanssa niitä omia tuntemuksiaan ja käytöstään, epävakaille on ihan omanlaista terapiaakin olemassa. Epävakaasta voi parantua/sen oireet voi saada lievitettyä. Älkää heti tuomitko narsistiksi ja toivottomaksi tapaukseksi, jos kohtaatte epävakaan. Eikä jokaisella epävakaalla ole tuotakaan mustavalko-ajattelua. Jokainen epävakaatakin sairastava on oma yksilönsä.