Olen ollut yli kaksi viikkoa kuolemanväsynyt - mikä vaivaa?
Kilpirauhasarvot oli edellisessä kontrollissa viitteissä juuri ja juuri, ferritiini mitattiin puoli vuotta sitten (oli 30 eli ok, muutaman rautapurkin olen syönyt), muita hivenaineita saan toivottavasti riittävästi. Ihan sama miten nukun tai syön tai liikun, olenko töissä tai vapaalla, koko ajan väsyttää niin, että voisi vaan kaatua sänkyyn ja nukkua loppuelämän. Kova väsymys alkoi elokuun alussa.
Mitä tämä voi olla ja mikä avuksi?
Kommentit (23)
Kilppari, jos kerran on jo ollut suunta vajikseen päin aiemmin. Lääkäriin!
Mulla vähän sama keväällä, tsh oli hieman koholla mutta ei viitteitä varsinaisesta vajaatoiminnasta. Nyt oli jo laskemaan päin. Ferritiini 30, hb hyvä. Väsymys on välillä ihan mahdotonta. Menkkoja ei edes tullut välillä (ikä) mutta ne alkoivat taas, samoin väsymys niitä ennen ja tätä oli ollut ennenkin. Olisi mielenkiintoista kuulla mitä oikeita syitä muilta on löytynyt tähän, ei sitten mitään vaihtoehtohoitohöpinää. Terveystalon naisten tutkimuspaketissa mitattiin jotain vitamiini- ja hivenainearvoja ja ne ok. Liikun liian vähän, ravintokin varmaan vaikuttaa.
Ei viitsisi ottaa mitään lisäravinteita jos niille ei todellista tarvetta. Olen työssäni nähnyt ihmisiä jotka tuhonnet sisuskalujaan ihmerohdoilla ja vastaavilla. Rautaa olen syönyt puoli purkillista koska ferritiini.
Ferritiini vähintään tasolle 70-80.
Mitokondriot voivat toimia huonosti.
Elimistössä voi olla candida albicansin liikakasvua.
Suolisto voi vuotaa.
Voit kokeilla ubikinonia, Regulatia, fenylalaniinia, b-vitamiineja, c-vitamiinia muutama g/pv max 1 g kerralla.
Ferritiini aivan liian matalalla. Suomessa kaikki arvot ovat yleensä matalammalla kuin muualla. Raudanpuutteesta johtuvassa hiustenlähdössä ferritiinin pitää olla vähintään 70. Ja täällä suomessa sanotaan että 30 on hyvä.
Vierailija kirjoitti:

siis ferritiini 70 että hiukset rupeavat kasvamaan takaisin,piti sanoa:)
Päivän lyheneminen. Joidenkin,kuten minun käpyrauhanen hakee herkästi uutta tasapainoa ja reagoi. Joka syksy sama juttu. Iltapäivällä tulee nuijanukutus.
Hiivasyndrooma. Se väsyttää. Kaikki sokerit pois niin häädät hiivan pilaamasta elimistöäsi.
Vierailija kirjoitti:
Raskaus?
Tämän pitäisi olla poissuljettu mutta hyvä veikkaus muuten. AP
Olen ollut kaksi vuotta kuolemanväsynyt. Ja happi loppuu täysin.
Veriarvot otettu, olivat ok paitsi maksa-arvot koholla (en juo, en lääkitse, en ole ylipainoinen). Mikään kilpirauhaseen viittaava arvo ei ollut koholla.
Kilpirauhasessa on jotkut patit, ultrassa löytyi samoin imusolmukkeissa kainalossa. Imusolmukkeet löytyi mammografiassa, joka tehtiin kaksi kertaa peräkkäin kun löydös näkyi. Lisäksi ultrattiin.
Mistään ei kuulemma tarvitse olla huolissaan.
Vierailija kirjoitti:
Diabetes puhjennut
Hieman on ylipainoa joten miksikäs ei voisi olla 2. tyypin diabetes. Pitääkin mittauttaa sokerit. AP
Vierailija kirjoitti:
Päivän lyheneminen. Joidenkin,kuten minun käpyrauhanen hakee herkästi uutta tasapainoa ja reagoi. Joka syksy sama juttu. Iltapäivällä tulee nuijanukutus.
Uusi tieto, kiitos! Pidän tämän mielessä, jos väsymykselle ei löydy syytä ja ensi syksynä tulee sama homma. AP
Vierailija kirjoitti:
Hiivasyndrooma. Se väsyttää. Kaikki sokerit pois niin häädät hiivan pilaamasta elimistöäsi.
En syö valkoista viljaa ollenkaan ja sokeria hyvin vähän, pidän epätodennäköisenä mutta perehdynpä nyt tähänkin. AP
Vierailija kirjoitti:
Ferritiini aivan liian matalalla. Suomessa kaikki arvot ovat yleensä matalammalla kuin muualla. Raudanpuutteesta johtuvassa hiustenlähdössä ferritiinin pitää olla vähintään 70. Ja täällä suomessa sanotaan että 30 on hyvä.
Ok, voinen huoletta nykäistä pari rautakuuria lisää ja tunnustella oloa sitten. AP
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut kaksi vuotta kuolemanväsynyt. Ja happi loppuu täysin.
Veriarvot otettu, olivat ok paitsi maksa-arvot koholla (en juo, en lääkitse, en ole ylipainoinen). Mikään kilpirauhaseen viittaava arvo ei ollut koholla.
Kilpirauhasessa on jotkut patit, ultrassa löytyi samoin imusolmukkeissa kainalossa. Imusolmukkeet löytyi mammografiassa, joka tehtiin kaksi kertaa peräkkäin kun löydös näkyi. Lisäksi ultrattiin.
Mistään ei kuulemma tarvitse olla huolissaan.
CFS

Tämän diagnosointiin väsymyksen olisi pitänyt jatkua jo 6kk, mutta se alkaa yleensä äkisti. Toivotaan, että ei olisi tästä kyse kuitenkaan. AP
Up!