Lue keskustelun säännöt.
Te joilla etäiset/huonot välit vanhoihin vanhempiin, miten usein soittelette?
24.08.2019 |
Mulla on ollut todella huonot välinpitämättömät vanhemmat, jotka ei kai oikein lapsia olisi koskaan halunneet (ainakin sen verran huonosti meitä kohtelivat). Aikuisiällä vanhempani eivät ole olleet yhtään kiinnostuneita elämästäni tai lapsistani.
Välit eivät ole siis poikki vaan sellaiset ”perus suomalaiset” eli kylmät ja etäiset. Soitellaan ehkö 1-2 krt vuodessa, minä skyllä kutsun vanhempiani jouluna ja lasten synttäreille mutta eivät tule, viimeksi nähty ehkä 5v sitten.
Nyt alkaa olemaan 75 mittarissa näillä vanhemmilla ja kuulin kautta rantain että olivat moittineet minua, että kuulemma tytär ei välitä. Sivuhuomautuksena, je itse eivät ole välittäneet tipan vertaa aikuisista lapsistaan.
Tuli nyt mieleen kuitenkin että pitäiskö mun soitella niille useammin ja ehkä käydä. En oikeastaan rakasta/välitä heistä koska ovat tehneet lapsilleen paljon pahaa, mutta velvollisuudentunne on kova ja syyllisyys siitä jos en mene/tee jotain.
Miten te muut pidätte yhteyttä? Varsinkin jos välit aika jäiset? Sen jo tiedänkin että hyvät vanhemmat jotka välittää lapsistaan soittelee näille päivittäin eikä vuosittain...
Kommentit (13)
Vierailija kirjoitti:
Mä en soita oikeastaan koskaan, mutta ei kyllä mene viikkoakaan etteikö äitini soittaisi mulle, ja harvoin voi jättää vastaamatta, tai seuraukset :D
Ei tätä kestä, mutta ainoana kaltoinkohdeltuna lapsena mä vaan jotenkin tän nielen, säälistä kait.
Tarvitseeko äitisi jo vanhuudenapua? Autatko?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosi harvoin soitellaan. Mä oon joitakin kertoja äidille soittanut kun ottanut ensin muutaman ensin rohkaisuksi viime aikoina. Äiti 78v ei soita koskaan. Isän kanssa joka jo yli 80 ei soitella ollenkaan. Pahalta on tuntunut kun ei sen vertaa pidä äiti yhteyttä että kysyisi mitä kuuluu. Olen koettanut keskittyä vain omaan elämääni. Käymään en halua mennä koska tulee aina niin vieraskorea olo siellä, pitäisi olla jotain muuta kuin on. Eikä mistään negatiivisesta saa vahingossakaan puhua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en soita oikeastaan koskaan, mutta ei kyllä mene viikkoakaan etteikö äitini soittaisi mulle, ja harvoin voi jättää vastaamatta, tai seuraukset :D
Ei tätä kestä, mutta ainoana kaltoinkohdeltuna lapsena mä vaan jotenkin tän nielen, säälistä kait.
Tarvitseeko äitisi jo vanhuudenapua? Autatko?
Ei vielä, etäisyyttä onneksi jonkun verran, mutta olen ajatellut, että tulevaisuudessa kävisin kerran viikossa auttamassa tms. Nyt emme tapaa usein.
Minulla oli lämpimät välit äitini kanssa. Soittelimme viikottain. Äidin kuoltua yritin opetella soittelemaan isäni kanssa. Se on aina yhtä kankeaa. Teen "pakkosoiton" n. kerran kuukaudessa. Puheeenaiheena yleensä sää. Soiton pituus muutama minuutti.
Joo tätä se on, harvoin soittelua ja tapaamisia ei lainkaan. Mutta siitä ei pidä aikuisen lapsen syytää itseään - jos lapsuus oli paska niin syy on kyllä sen vamhemman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En soittele. Siinähän uhriutuu. Senhän se osaa.
Mulla on selkeesti lapsuudessa ”aivopesty” syyllisyys sillä vaikka vanhemmat oli hirveitä ja julmia mua kohtaan, tunnen syyllisyyttä siitä että he vanhoina nyt tarvitsisivat apua. Pakko kai auttaa, hampaat irvessä vastentahtoisesti.
Tai ehkä vois hoitaa niitä niinkuin he minua? Läimäytyksiä, tulkapöllyjä, vaatteet päällä kylmään suihkuun pakottamosta, kellariin lukitsemista, nipistelyä ja piiskaamita. Mun vanhemmat oli mielestään loistavia vanhempia joten sitten varmaan voin tarjota loistavaa hoitoa takaisinpäin! :),
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei soitella ei tavata, mutta tämä on vanhempien oma tahto, eivät ole halunneet oll lapsensa elämäss mukana. Varmaan ovat sitten otse hoitaneet vanhuuden suunnitelmat kuntoon
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on selkeesti lapsuudessa ”aivopesty” syyllisyys sillä vaikka vanhemmat oli hirveitä ja julmia mua kohtaan, tunnen syyllisyyttä siitä että he vanhoina nyt tarvitsisivat apua. Pakko kai auttaa, hampaat irvessä vastentahtoisesti.
Tai ehkä vois hoitaa niitä niinkuin he minua? Läimäytyksiä, tulkapöllyjä, vaatteet päällä kylmään suihkuun pakottamosta, kellariin lukitsemista, nipistelyä ja piiskaamita. Mun vanhemmat oli mielestään loistavia vanhempia joten sitten varmaan voin tarjota loistavaa hoitoa takaisinpäin! :),
On luonnollista haluta kostoa, mutta tällaisessa tilanteessa varmistaisin perushoidon ja valvoisin sen toteutumista.
Saisin itselleni hyvän omantunnon ja mielenrauhan, muut hoitaisivat loput.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on selkeesti lapsuudessa ”aivopesty” syyllisyys sillä vaikka vanhemmat oli hirveitä ja julmia mua kohtaan, tunnen syyllisyyttä siitä että he vanhoina nyt tarvitsisivat apua. Pakko kai auttaa, hampaat irvessä vastentahtoisesti.
Tai ehkä vois hoitaa niitä niinkuin he minua? Läimäytyksiä, tulkapöllyjä, vaatteet päällä kylmään suihkuun pakottamosta, kellariin lukitsemista, nipistelyä ja piiskaamita. Mun vanhemmat oli mielestään loistavia vanhempia joten sitten varmaan voin tarjota loistavaa hoitoa takaisinpäin! :),
On luonnollista haluta kostoa, mutta tällaisessa tilanteessa varmistaisin perushoidon ja valvoisin sen toteutumista.
Saisin itselleni hyvän omantunnon ja mielenrauhan, muut hoitaisivat loput.
No joo, mutta ketäs ne ”muut” mahtaa olla? Nykyään on vain kotisairaanhoito apuna, ja ei ne aja nurmikkoa/komaa lumia/osta vaatteita/vaihda lamppuja ja sulakkeita. Monen lösen on pakko auttaa halus tai ei.
Itse ne haluaisi auttaa mutta ei kai noita kitumaankam voi jätää. Ja jonkun (lapsen) pitää tilata ja maksaa kuppakassipaövöut, siivouspalvelut yms.
Ärsyttävää kun paskan lapsuuden liksi pitää illei vanhempia vielä auttaa. Hyviä vanhempia auttaisin kyllä, mutta en näitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kotihoito käy pari kertaa päivässä 15 min. Siin ei paljoa autella, lääkkeet ehtii antaa.
Mä en soita oikeastaan koskaan, mutta ei kyllä mene viikkoakaan etteikö äitini soittaisi mulle, ja harvoin voi jättää vastaamatta, tai seuraukset :D
Ei tätä kestä, mutta ainoana kaltoinkohdeltuna lapsena mä vaan jotenkin tän nielen, säälistä kait.