Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Anopin huushollaaminen ottaa päähän

Vierailija
23.08.2019 |

Oltiin mieheni kanssa matkoilla ke-pe. Kun tultiin kotiin, jääkaapissa oli edelleen syömättä minun tekemäni lasagne. Miksi viitsin edes vaivautua, kun ei kelpaa? Mieluummin hän juoksee 10 kertaa kaupassa 3 päivän sisällä ja laittaa juuri sitä ruokaa, mitä tekee mieli.

Toinen asia, että meillä ei tarvitse tehdä joka päivä lettuja/pannukakkua/pikkuleipiä. Sanoin ensimmäisen kerran jo 10 vuotta sitten, että halutaan välttää vaaleaa vehnää ja sokeria, niin siksi ei ylettömiä määriä esim. lettukestejä. No onko mikään mennyt perille? Eipä siltä vaikuta. Kaapissa on eilen tehtyä, ja lettuja on tehty keskiviikkona. Aaaaagh! Ihan kiva, että tarjoudutaan olemaan lasten kanssa, mutta

1. miksei minun valmiiksi tekemääni ruokaa ikinä voi käyttää ja mieluummin kokataan omia ja 2. Onko ne lapset pakko pitää sokerihumalassa ja valkoisessa vehnässä koko ajan?

Kolmas kysymys olisi sellainen, että 3. miksi tänne pitää tehdä aina jotain omaa järjestelyä? Vähintään liinavaatekaappi on viikattu uuteen järjestykseen tai astiakaapin järjestys muutettu. Miksi on pakko käyttää aikaa epäolennaiseen, kun riittäisi lasten kanssa vietetty aika?

Kommentit (38)

Vierailija
1/38 |
23.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pitikö sun lähettää tämä anopille, tuli vahingossa av:lle?

Vierailija
2/38 |
23.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Laskutan 35 e/h, kun minulle annetaan tarkat toimintaohjeet. Ei sokeria, ei vehnää, ei mitään, mistä vanhemmat ei pidä. Lasku 3 vrk on vähän yli 3000 e, mutta eipä tarvitse jälkikäteen valittaa, että vanhempien antamat ohjeet jäi sivuun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/38 |
23.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi anoppi on teillä?

Vierailija
4/38 |
23.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi anoppi on teillä?

No siksi, koska meillä oli kesällä vuosihääpäivä (10 v.), ja anoppi yllytti lähtemään kahdestaan jonnekin. Minä en ole erityisen innokas lähtemään mihinkään reissuun, mutta anoppi aina noin vuoden välein patistaa. Lopputulos on ollut jo enemmän kuin sen 10 vuotta tämä, että tekee kaiken oman päänsä mukaan ja kaikki valmiiksi tehty tai jääkaappiin ostettu ruoka on käyttämättä, kun tullaan kotiin. Kaapit on myllätty ja aikaa käytetty oikeastaan kaikkeen huushollaamiseen eikä lasten kanssa olemiseen, mikä olisi ollut meidän toive.

-ap

-ap

Vierailija
5/38 |
23.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lasagnekin on hemmetin epäterveellistä vehnörasvamössöä

Vierailija
6/38 |

Niin että sinä tahdot tahallisesti tehdä vastoin toivetta? Vanhemmat ovat päävastuullisia jälkikasvunsa hoitoon liittyvissä asioissa, mutta sinä sen sijaan alat kettuillaksesi laskuttaa rahaa omien lapsenlastesi hoidosta, jos vanhemmilla on jokin toive. En pysty käsittämään! Entäs kun itse tulet raihnaiseksi ja poikasi tai miniäni tuo sinulle kaupasta ruokaa? Eivät kai he sano, että se on 35€/tunti, jos on toiveita, mitä sieltä tuodaan?

-ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/38 |
23.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älkää lähtekö matkoille.

Vierailija
8/38 |
23.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lasagnekin on hemmetin epäterveellistä vehnörasvamössöä

Minä teen sen itse täysjyvästä, lisään aidoista kasviksista tehtyä kastiketta, eikä ole rasvaista.

-ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/38 |

En minä tuossa tilanteessa anoppia kotiini huolisi. Jos matkalle lähettäisikin se tehtäisiin sellaisena ajankohtana että lapset voisi mennä anoppinaan. Ja jos hänelle ei ennenkään ole kelvannut valmiiksi tehdyt ruuat miksi minä niitä tekisin jatkossakaan.

Vierailija
10/38 |
23.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Anoppi osaa paremmin (omasta mielestään).

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/38 |
23.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laskutan 35 e/h, kun minulle annetaan tarkat toimintaohjeet. Ei sokeria, ei vehnää, ei mitään, mistä vanhemmat ei pidä. Lasku 3 vrk on vähän yli 3000 e, mutta eipä tarvitse jälkikäteen valittaa, että vanhempien antamat ohjeet jäi sivuun.

Niin että sinä tahdot tahallisesti tehdä vastoin toivetta? Vanhemmat ovat päävastuullisia jälkikasvunsa hoitoon liittyvissä asioissa, mutta sinä sen sijaan alat kettuillaksesi laskuttaa rahaa omien lapsenlastesi hoidosta, jos vanhemmilla on jokin toive. En pysty käsittämään! Entäs kun itse tulet raihnaiseksi ja poikasi tai miniäni tuo sinulle kaupasta ruokaa? Eivät kai he sano, että se on 35€/tunti, jos on toiveita, mitä sieltä tuodaan?

-ap

Ei vanhukset syö sitä ruokaa jota joku muu päättää tuoda heidän jääkaappiinsa. Kyllä jokainen haluaa itse päättää myös vanhana mitä syö tai jättää syömättä.

Vierailija
12/38 |
23.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi ju**lauta että ottaa päähän moinen vinkuja.

Meidän lasten isovanhemmat miehen puolelta eivät tikkua ristiin halua lapsenlastensa eteen tehdä, ikinä ei lettukestejä pidetä tmv, eikä kyllä heiltä mitään pyydetäkään vaan eivät omasta halustaankaan halua mitään, nii sinä kehtaat vinkua unelma mummusta.

Jos ne lapset mummun kanssa kerran vuodessa ovat niin voi hirveä mihin vehnämyrkytykseen kuolevat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/38 |
23.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos lapset ovat kerran vuodessa anopin säännöillä, niin eivät siitä ihan rappiolle vielä joudu. Anoppi ei silti kunnioita toiveitasi, mutta älä vetoa lasten pilaamiseen, sillä se ei pidä paikkaansa.

Vierailija
14/38 |
23.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laskutan 35 e/h, kun minulle annetaan tarkat toimintaohjeet. Ei sokeria, ei vehnää, ei mitään, mistä vanhemmat ei pidä. Lasku 3 vrk on vähän yli 3000 e, mutta eipä tarvitse jälkikäteen valittaa, että vanhempien antamat ohjeet jäi sivuun.

Niin että sinä tahdot tahallisesti tehdä vastoin toivetta? Vanhemmat ovat päävastuullisia jälkikasvunsa hoitoon liittyvissä asioissa, mutta sinä sen sijaan alat kettuillaksesi laskuttaa rahaa omien lapsenlastesi hoidosta, jos vanhemmilla on jokin toive. En pysty käsittämään! Entäs kun itse tulet raihnaiseksi ja poikasi tai miniäni tuo sinulle kaupasta ruokaa? Eivät kai he sano, että se on 35€/tunti, jos on toiveita, mitä sieltä tuodaan?

-ap

Kaupasta voi jo nyt tilata ruokaa kotiin, kuljetus maksaa noin 6 e. Ei sitä miniä tarvitse juoksuttaa.

Vanhemmilla on päävastuu lastensa hoitoon liittyvissä asioissa ja jos he eivät tätä vastuuta kykene kantamaan, niin sitten pitää oppia maksamaan hoitajalle. Ei pidä lähteä pois kotoa, jos ei ota lapsia mukaan.

Ei päiväkodissakaan hypitä vanhempien pillin mukaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/38 |
23.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehen siskolle käy joka hääpäivä ja työmatka tuo sama. Anoppi hoitaa lapsia ja lupaa noudattaa normaalia arkea näiden kanssa. Kohta tulee lapsilta viestiä, että pienemmät yrjöää, kun päivällisenä oli pelkkää marenkeja ja kermavaahtoa ja mummi painosti ottamaan koko ajan lisää ja lisää. Usein myös noita, että mummi on nyt tunnin järjestänyt mukit vasemmalle ja lasit oikealle, soitatteko mummille, että lopettaa.

Sairaalloista vallanhalua vanhoilta akoilta, hyi.

Vierailija
16/38 |
23.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Anoppi osaa paremmin (omasta mielestään).

Niin munkin anoppi osaa. Jotenkin lannistavaa, että teen mä mitä vaan, niin anoppi osaa sen paremmin.

Vierailija
17/38 |
23.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasagnekin on hemmetin epäterveellistä vehnörasvamössöä

Minä teen sen itse täysjyvästä, lisään aidoista kasviksista tehtyä kastiketta, eikä ole rasvaista.

-ap

Se on silti epäterveellistä mössöä, vaikka miten käyttäisit "täysjyvää".

Vierailija
18/38 |
23.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä sä oikein märiset? Anoppi hoiti kakaroitanne ilmaiseksi ja sinä kehtaat ulvoa? 

Vierailija
19/38 |
23.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näitä äiti/anoppi tekee jotain haitallista ja sääntöjen vastaista -ketjuja on ollut Aihe vapaan historiassa varmaan satoja. Yhtä asiaa ei ole koskaan käyty oikein kunnolla läpi.

MIKSI tietynlaiset äidit/anopit toimivat noin? MITÄ he siitä saavat? Eivätkö he itse uskalla panna välejä poikki, niin pitää käyttäytyä ihan sairaalloisesti, että tytär/poika/miniä/vävy sitten panee ne välit poikki.

Luulisi isoäitien rakastavan lapsenlapsiaan. Tosi usein ilmeisesti kuitenkaan ei.

Vierailija
20/38 |
23.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lasagnekin on hemmetin epäterveellistä vehnörasvamössöä

Epäterveellistä on nurista joka asiasta ja ruoasta. Nimittää ruokia mössöiksi...hiton pilalle hemmotellut aikuislapset.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kahdeksan yhdeksän