Lue keskustelun säännöt.
Miksi äitini haluaa alistaa mua 26v naista
17.08.2019 |
En ymmärrä. Olimme matkalla koko perhe ja olen 26v hän äitini kielsi minua ostamasta opium tuoksu tikkuja kun ei kuulemma saa viedä Suomeen. Muutenkin nolaa minua jatkuvasti julkisilla paikoilla esim sairaalassa muiden kuullen alkoi puhumaan miksiköhän sekosin joskus ja jouduin lataamoon. Hän suuttuessaan on todella pelottava ja silmät pullistuu oikeesti ulos kun katsoo mua vihasesti.
Mitä ikinä hänen viha mua kohtaan on en jaksa tämmöistä veljestäni hän tykkää ja suostuu takaamaan lainaa mulle ei.
Kommentit (18)
Arvasin ettei mistään saa vastauksia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
MIksi pidät yhteyttä häneen? Nyt pikaisesti hajurakoa!
Mulla äiti taas on ylisuojelevainen, johtuu varmaan yhdestä kamalasta tapahtumasta teini-iässäni. Äiti haluaa raportteja missä liikun, en saa lähteä hänen mielestään ulos myöhään ja jos menen, hän vahtii whatsapissa milloin tulen takaisin kotiin. Soittaa ja viestittelee päivittäin.
Olen myös 26-vuotias nainen.
Vierailija kirjoitti:
Arvasin ettei mistään saa vastauksia
Eihän kukaan noin nopeasti ehdi vastata. Älä hyökkää niin helposti ja ota etäisyyttä äitiisi.
Mun äiti on onneksi varsin chilli muija.
Ei arvostele eikä kyttää, mutta on aina tukena, kannustaa kaikessa mitä teen tai olen ja on ylpeä minusta.
N26
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oiskohan aika jo aikuistua ja irtautua äidin otteesta?
On kumma että omiin vanhempiin pitää ottaa etäisyyttä. No eipä kai muu auta hänhän on sanonut aina että olis hyvä jos muuttaisin kauemmas kaikki olis kuulemma helpompaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokin sinussa ärsyttää äitiäsi. Oletko äitisi kaltainen ihminen, joskus on niin, ettei ihminen voi sietää toista kaltaistaan ihmistä, ei kertakaikkiaan, vaikka toisin luulisi.
Et ole ainoa, joka tuollaista on kokenut. Surullista mutta totta, äidillä saattaa olla omat lempilapsensa, jotka joskus saavat enemmän kuin muut lapset. Väärinhän se on, mutta äiditkin ovat vain hmisiä, ei yhtään enempää eikä vähempää.
Tällöin sen lapsen, joka tuntee jääneensä kaikessa vähemmälle, pitää vaan kestää, aikuisena voi yrittää jutella asioista, mutta ei se useinkaan mitään auta.
Ota välimatkaa äitiisi niin paljon kuin voit. Kenenkään ei tarvitse kuunnella törkeyksiä toiselta ja usko pois, aina pääset kaikkein vähimmällä, kun et koskaan ala riitelemään, vaikka miten polttavasti sitä haluasit.
Vierailija kirjoitti:
Mulla äiti taas on ylisuojelevainen, johtuu varmaan yhdestä kamalasta tapahtumasta teini-iässäni. Äiti haluaa raportteja missä liikun, en saa lähteä hänen mielestään ulos myöhään ja jos menen, hän vahtii whatsapissa milloin tulen takaisin kotiin. Soittaa ja viestittelee päivittäin.
Olen myös 26-vuotias nainen.
Whatsapissa pystyy salaamaan sen näkymän, josta näkyy milloin olet paikalla tai milloin olet ollut viimeksi paikalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On kumma että omiin vanhempiin pitää ottaa etäisyyttä. No eipä kai muu auta hänhän on sanonut aina että olis hyvä jos muuttaisin kauemmas kaikki olis kuulemma helpompaa
Ei siinä ole mitään kummaa. Monikin, kuten esim. minä olemme joutuneet tekemään niin. Joskus se on jopa ainoa mahdollisuus vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kumma että omiin vanhempiin pitää ottaa etäisyyttä. No eipä kai muu auta hänhän on sanonut aina että olis hyvä jos muuttaisin kauemmas kaikki olis kuulemma helpompaa
Ei siinä ole mitään kummaa. Monikin, kuten esim. minä olemme joutuneet tekemään niin. Joskus se on jopa ainoa mahdollisuus vaihtoehto.
siis mahdollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellainenkin pointti on olemassa, että äitisi saattaa olla kateellinen.
Jotkut äidit kahdehtivat just aikusuuden kynnyksellä ja siitä hiukan vanhempia tyttäriään, nimenomaan tyttäriään.
Äiti näkee näkee koko tyttäriensä nuoruuden ja huomaa kuinka elämä omalla lähentelee keski-ikää, ja on tällöin katkera. Mutta miksi, sitä on hankala tietää, se vaan ihmetyttää, koska onhan äitikin ollut joskus nuori. Jotkut kohtelevat teini-iässä olevia ja sitä vanhempia tyttäriään todella ilkeästi ja sanovat heille pahasti ja loukkaavasti.
Eipä ihme että niin monilla on perhesiteet katkenneet, eivätkä vierailut lapsuuskotiin innosta.
Sama. Muutin toiselle puolelle Suomea pakoon, mutta jouduin palaamaan kun sairastuin pahasti ja nämä kuukaudet ovat olleet h_elvettiä. Alistamista, naljailua ja haukkumista, halveksuntaa ja manipulaatiota. Oma äitini on erikoistunut siihen, että tykkää potkia minua kun olen maassa. Silloin varsinkin lytätään itsetunto maanrakoon. Tuntuu että fyysisten kipujen ja myrkyllisen tukiverkon ristipaineessa eläessä kohta minua ei edes ole. Olen jo alkanut hautoa täältä lähtemistä. Sanoisin, että juokse. Välit poikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama. Muutin toiselle puolelle Suomea pakoon, mutta jouduin palaamaan kun sairastuin pahasti ja nämä kuukaudet ovat olleet h_elvettiä. Alistamista, naljailua ja haukkumista, halveksuntaa ja manipulaatiota. Oma äitini on erikoistunut siihen, että tykkää potkia minua kun olen maassa. Silloin varsinkin lytätään itsetunto maanrakoon. Tuntuu että fyysisten kipujen ja myrkyllisen tukiverkon ristipaineessa eläessä kohta minua ei edes ole. Olen jo alkanut hautoa täältä lähtemistä. Sanoisin, että juokse. Välit poikki.
Saanko udella miksi palasit? Minä myös aikoinaan muutin satojen km päähän monestakin eri syystä. Erosin siellä ja palasin kotiseudulleni tukea ja lohtua hakeakseni, minulla oli lapsi myös. Aika nopeasti näki, ettei vuodet olleet yhtään pehmentäneet vanhempiani (rajua pahoinpitelyä lapsena ja henkistä kaltoinkohtelua). Silloin kun palasin kotikonnuilleni olin niin rikki, että oikeasti toivoin apua vanhemmiltani menneisyydestä huolimatta. Tokihan lapseni kanssa muutimme omaan asuntoon, emme vanhempieni. Loppujen lopuksi muutimme kuitenkin takaisin sinne mistä lähdimmekin, tunsin sen enemmän kotipaikakseni kuin lapsuuden ja nuoruuden paikkakunnan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama. Muutin toiselle puolelle Suomea pakoon, mutta jouduin palaamaan kun sairastuin pahasti ja nämä kuukaudet ovat olleet h_elvettiä. Alistamista, naljailua ja haukkumista, halveksuntaa ja manipulaatiota. Oma äitini on erikoistunut siihen, että tykkää potkia minua kun olen maassa. Silloin varsinkin lytätään itsetunto maanrakoon. Tuntuu että fyysisten kipujen ja myrkyllisen tukiverkon ristipaineessa eläessä kohta minua ei edes ole. Olen jo alkanut hautoa täältä lähtemistä. Sanoisin, että juokse. Välit poikki.
Saanko udella miksi palasit? Minä myös aikoinaan muutin satojen km päähän monestakin eri syystä. Erosin siellä ja palasin kotiseudulleni tukea ja lohtua hakeakseni, minulla oli lapsi myös. Aika nopeasti näki, ettei vuodet olleet yhtään pehmentäneet vanhempiani (rajua pahoinpitelyä lapsena ja henkistä kaltoinkohtelua). Silloin kun palasin kotikonnuilleni olin niin rikki, että oikeasti toivoin apua vanhemmiltani menneisyydestä huolimatta. Tokihan lapseni kanssa muutimme omaan asuntoon, emme vanhempieni. Loppujen lopuksi muutimme kuitenkin takaisin sinne mistä lähdimmekin, tunsin sen enemmän kotipaikakseni kuin lapsuuden ja nuoruuden paikkakunnan.
Olen kroonisesti sairas ja sain siihen päälle todella rajun infektion. Menin niin huonoon kuntoon, etten enää pystynyt kunnolla elämään itsenäisesti. Nyt alkaa fyysinen vointi olla hieman parempi, mutta henkisesti olen romuna ja mielenterveys kärsinyt toden teolla. Kova masennus ja ahdistus päällä sekä täällä olo nostanut pintaan lapsuuden traumoja. Jotenkin sitä kuvitteli naivisti, että sitä saisi edes jotain tukea omilta vanhemmiltaan, mutta ei kun ei. Kun sitä rakkautta ja tukea ei ollut edes silloin kun asiat oli "hyvin" niin sitä on vielä vähemmän kun asiat huonosti. Äiti manipulatiivinen narsisti, isä alkoholisti-epävakaa. Uutta pakoa suunnittelen kunhan olen riittävän kunnossa pärjätäkseni omillani. Tämä oli virhe, jota olen katunut siitä viikosta lähtien kun tänne tulin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama. Muutin toiselle puolelle Suomea pakoon, mutta jouduin palaamaan kun sairastuin pahasti ja nämä kuukaudet ovat olleet h_elvettiä. Alistamista, naljailua ja haukkumista, halveksuntaa ja manipulaatiota. Oma äitini on erikoistunut siihen, että tykkää potkia minua kun olen maassa. Silloin varsinkin lytätään itsetunto maanrakoon. Tuntuu että fyysisten kipujen ja myrkyllisen tukiverkon ristipaineessa eläessä kohta minua ei edes ole. Olen jo alkanut hautoa täältä lähtemistä. Sanoisin, että juokse. Välit poikki.
Saanko udella miksi palasit? Minä myös aikoinaan muutin satojen km päähän monestakin eri syystä. Erosin siellä ja palasin kotiseudulleni tukea ja lohtua hakeakseni, minulla oli lapsi myös. Aika nopeasti näki, ettei vuodet olleet yhtään pehmentäneet vanhempiani (rajua pahoinpitelyä lapsena ja henkistä kaltoinkohtelua). Silloin kun palasin kotikonnuilleni olin niin rikki, että oikeasti toivoin apua vanhemmiltani menneisyydestä huolimatta. Tokihan lapseni kanssa muutimme omaan asuntoon, emme vanhempieni. Loppujen lopuksi muutimme kuitenkin takaisin sinne mistä lähdimmekin, tunsin sen enemmän kotipaikakseni kuin lapsuuden ja nuoruuden paikkakunnan.
Olen kroonisesti sairas ja sain siihen päälle todella rajun infektion. Menin niin huonoon kuntoon, etten enää pystynyt kunnolla elämään itsenäisesti. Nyt alkaa fyysinen vointi olla hieman parempi, mutta henkisesti olen romuna ja mielenterveys kärsinyt toden teolla. Kova masennus ja ahdistus päällä sekä täällä olo nostanut pintaan lapsuuden traumoja. Jotenkin sitä kuvitteli naivisti, että sitä saisi edes jotain tukea omilta vanhemmiltaan, mutta ei kun ei. Kun sitä rakkautta ja tukea ei ollut edes silloin kun asiat oli "hyvin" niin sitä on vielä vähemmän kun asiat huonosti. Äiti manipulatiivinen narsisti, isä alkoholisti-epävakaa. Uutta pakoa suunnittelen kunhan olen riittävän kunnossa pärjätäkseni omillani. Tämä oli virhe, jota olen katunut siitä viikosta lähtien kun tänne tulin.
Menin terapiaan kun palasin lähtöpaikkakunnalleni, suosittelen samaa sinulle, vaikken minä ole mikään neuvomaan. Terv. vastaaja 15.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama. Muutin toiselle puolelle Suomea pakoon, mutta jouduin palaamaan kun sairastuin pahasti ja nämä kuukaudet ovat olleet h_elvettiä. Alistamista, naljailua ja haukkumista, halveksuntaa ja manipulaatiota. Oma äitini on erikoistunut siihen, että tykkää potkia minua kun olen maassa. Silloin varsinkin lytätään itsetunto maanrakoon. Tuntuu että fyysisten kipujen ja myrkyllisen tukiverkon ristipaineessa eläessä kohta minua ei edes ole. Olen jo alkanut hautoa täältä lähtemistä. Sanoisin, että juokse. Välit poikki.
Saanko udella miksi palasit? Minä myös aikoinaan muutin satojen km päähän monestakin eri syystä. Erosin siellä ja palasin kotiseudulleni tukea ja lohtua hakeakseni, minulla oli lapsi myös. Aika nopeasti näki, ettei vuodet olleet yhtään pehmentäneet vanhempiani (rajua pahoinpitelyä lapsena ja henkistä kaltoinkohtelua). Silloin kun palasin kotikonnuilleni olin niin rikki, että oikeasti toivoin apua vanhemmiltani menneisyydestä huolimatta. Tokihan lapseni kanssa muutimme omaan asuntoon, emme vanhempieni. Loppujen lopuksi muutimme kuitenkin takaisin sinne mistä lähdimmekin, tunsin sen enemmän kotipaikakseni kuin lapsuuden ja nuoruuden paikkakunnan.
Olen kroonisesti sairas ja sain siihen päälle todella rajun infektion. Menin niin huonoon kuntoon, etten enää pystynyt kunnolla elämään itsenäisesti. Nyt alkaa fyysinen vointi olla hieman parempi, mutta henkisesti olen romuna ja mielenterveys kärsinyt toden teolla. Kova masennus ja ahdistus päällä sekä täällä olo nostanut pintaan lapsuuden traumoja. Jotenkin sitä kuvitteli naivisti, että sitä saisi edes jotain tukea omilta vanhemmiltaan, mutta ei kun ei. Kun sitä rakkautta ja tukea ei ollut edes silloin kun asiat oli "hyvin" niin sitä on vielä vähemmän kun asiat huonosti. Äiti manipulatiivinen narsisti, isä alkoholisti-epävakaa. Uutta pakoa suunnittelen kunhan olen riittävän kunnossa pärjätäkseni omillani. Tämä oli virhe, jota olen katunut siitä viikosta lähtien kun tänne tulin.
Menin terapiaan kun palasin lähtöpaikkakunnalleni, suosittelen samaa sinulle, vaikken minä ole mikään neuvomaan. Terv. vastaaja 15.
Varmasti olisi ihan paikallaan. Harmi vaan että se on niin kallista ja sairaana rahasta on tiukkaa muutenkin. Saa nähdä tulenko ikinä kuntoutumaan terveeksi ja hyvinvoivaksi ihmiseksi enää, tällä hetkellä tuntuu todella kaukaiselta ajatukselta.
Äitihullun lauantain peruspläjäys?