Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En olisi ikinä uskonut pitkässä parisuhteessa näin yksinäistä, onko kohtalotovereita?
17.08.2019 |
Nuorena olin kaunis ja suhteemme alussa mieheni huomioi minua hyvin, teimme kotityöt yhdessä, molemmat opiskeli, perustettiin perhe, mentiin töihin. Tsempattiin toisiamme kaikessa.
Vuodet vierivät. En koskaan epäillyt etteikö mieheni rakastaisi minua tai tukisi jos sairastuisin, joutuisin työttömäksi tms. Mutta kuinka ollakaan, kun minulle sattui tapaturma (itsestäni riippumattomasta syystä) hän yllättäen suuttui asiasta, minulle siis että nytkö sitten hän joutuu tekemään kaiken. Hänen suhtautumisensa oli järkytys koska jouduin olemaan monta kk saikulla enkä tiennyt paranenko tai jääkö jotakin pysyviä vammoja. Paranin. Yleensä olen ollutkin terve mutta nyt olen vuosien jälkeen saanut monta tulehdusta yhtä aikaa ja saanut lääkäriltä vahvoja lääkkeitä. Mitä tekee mieheni? Muuttuukin kylmäksi, ei auta millään tavoin, ei lohduta, ei ota asioita hoitaakseen. Itse olen aina pyrkinyt hellimään häntä vastaavassa tilanteessa. Enkä tee sairauksistani numeroa, yritän hoitaa kaiken ihan normaalisti jos vain jaksan.
Meillä menee siis ihan hyvin silloin kun jaksan itse hoitaa kaiken; itseni, työni, huushollin ja perheen asiat.
Onko muilla ollut vastaavaa? Ja ennen kuin joku kommentoi että mitäs menit pariutumaan tollasen kanssa niin hän todellakaan ei ollut tollainen seurusteluaikanamme! En myöskään usko että on löytänyt toisen, ei ainakaan myönnä eikä sen perusteella että nyhvää aina kotona.
Onko täällä ketään kohtalotovereita? Nyt sairaana ollessa ei ole voimia lähteäkään ja ryhtyä järjestelemään elämäänsä toisin. Olen pohjattoman pettynyt jouduttuani huomaamaan hänen rakkautensa pinnallisuuden, tunnen olevani vanha ja rikkinäinen esine. Miestä ei kiinnosta puhua, hän vain on kyllästynyt.
Kommentit (6)
Hädät mittaa, kuinka reilu toinen on.
Et ole ainoa joka kelpaa vain kun olet hyödyllinen ja käytettävissä.
Tuollainen tilanne paljastaa, kuinka kurja tyyppi toinen on.
Sinun on hyväksyttävä että toinen ei olekaan kiva vaan mulkku ja keskittyä omaan elämääsi. Jos molemmat olette kyllästyneitä, erilleen muuttamisen pitäisi olla helppoa.
Löytäisitkö tukea vertaisryhmistä tms. Olet hyvä vaikka olisi sairauksia. Toista ei voi muuttaa mutta itse voit kääntää sivua ja jättää tuon miehen ja elämänvaiheen taaksesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä kohtalotoveri. Kun sairastan jotain sellaista, etten pysty suoriutumaan kaikesta kuten normaalisti, mies mököttää ja pysyttelee poissa kotoa. Ja kun on muutenkin kurja olo, tietysti tulee vielä surkeampi fiilis. Mies on kuin jekyll & hyde, tavallisesti hän on oikein mukava. Onneksi ei ole tullut mitään vakavampaa, kuten syöpää, koska saisin selviytyä siitä yksin. Ja luultavasti mies nostaisi kytkintä lopullisesti. Saman tempun hän teki eräälle ystävälleen, joka lopulta sitten menehtyi syöpään. Ei mennyt edes hautajaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Hädät mittaa, kuinka reilu toinen on.
Et ole ainoa joka kelpaa vain kun olet hyödyllinen ja käytettävissä.
Tuollainen tilanne paljastaa, kuinka kurja tyyppi toinen on.
Sinun on hyväksyttävä että toinen ei olekaan kiva vaan mulkku ja keskittyä omaan elämääsi. Jos molemmat olette kyllästyneitä, erilleen muuttamisen pitäisi olla helppoa.
Löytäisitkö tukea vertaisryhmistä tms. Olet hyvä vaikka olisi sairauksia. Toista ei voi muuttaa mutta itse voit kääntää sivua ja jättää tuon miehen ja elämänvaiheen taaksesi.
Kiitos rohkaisustasi! Tunnen itseni vain niin tyhmäksi kun olen oikeasti uskonut molempien olevan sitoutuneita ja molempien hädän hetkellä seisovan toistensa rinnalla, olen ollut järkyttynyt juuri tuosta suhtautumisesta että hädän hetkellä puoliso kääntää selän. Päätin nuorena välttää kaikkea katkeroitumista kuin ruttoa mutta oikeasti, uskooko joku vielä rakkauteen tämmösen koettuaan?
ap
Vierailija kirjoitti:
Täällä kohtalotoveri. Kun sairastan jotain sellaista, etten pysty suoriutumaan kaikesta kuten normaalisti, mies mököttää ja pysyttelee poissa kotoa. Ja kun on muutenkin kurja olo, tietysti tulee vielä surkeampi fiilis. Mies on kuin jekyll & hyde, tavallisesti hän on oikein mukava. Onneksi ei ole tullut mitään vakavampaa, kuten syöpää, koska saisin selviytyä siitä yksin. Ja luultavasti mies nostaisi kytkintä lopullisesti. Saman tempun hän teki eräälle ystävälleen, joka lopulta sitten menehtyi syöpään. Ei mennyt edes hautajaisiin.[/quo
Tämähän se onkin niin hämmentävää, sama ihminen on muuten hyvinkin mukava mutta kun tarvitsisi lohtua, apua tms. niin pimeä puoli ottaa vallan. Vaikka lohduttaa että kohtalotovereita jossain on, tuntuu silti kurjalta että sinulla ja minulla ja mahdollisesti monilla muillakin on tämmöinen paska parisuhde.l
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kohtalotoveri. Kun sairastan jotain sellaista, etten pysty suoriutumaan kaikesta kuten normaalisti, mies mököttää ja pysyttelee poissa kotoa. Ja kun on muutenkin kurja olo, tietysti tulee vielä surkeampi fiilis. Mies on kuin jekyll & hyde, tavallisesti hän on oikein mukava. Onneksi ei ole tullut mitään vakavampaa, kuten syöpää, koska saisin selviytyä siitä yksin. Ja luultavasti mies nostaisi kytkintä lopullisesti. Saman tempun hän teki eräälle ystävälleen, joka lopulta sitten menehtyi syöpään. Ei mennyt edes hautajaisiin.[/quo
Tämähän se onkin niin hämmentävää, sama ihminen on muuten hyvinkin mukava mutta kun tarvitsisi lohtua, apua tms. niin pimeä puoli ottaa vallan. Vaikka lohduttaa että kohtalotovereita jossain on, tuntuu silti kurjalta että sinulla ja minulla ja mahdollisesti monilla muillakin on tämmöinen paska parisuhde.l
Siis ap kirjoitti kommentin 5 ja kysyy edelleen onko kellään näkemystä tai kokemusta miksi tuo tunnekylmyys paljastuu vasta tällaisissa tilanteissa, vuosien jälkeen? Miten ootte löytäneet voimaa lähteä vai oletteko yksin suhteessa kuten minä?
ap
Alue: Aihe vapaa
Eihän tuo mitenkään tavatonta ole. Minun tätini joutui sairauseläkkeelle kulumien vuoksi (olkapäät, lonkat). Miehensä alkoi yhä enemmän juosta tansseissa yksin. Tätini ei päässyt lonkkaleikkaukseenkaan, koska oli ”liian nuori” lääkäreiden mielestä. Sitten vasta kun joutui ottamaan rollaattorin käyttöön, sai ajan lonkkaproteesileikkaukseen. Miehensä ei osannut suhtautua ollenkaan siihen, että toisen kädet ei kulmien vuoksi nouse kunnolla, tarvitsee apua joihinkin kotitöihin, eikä pysty kävelemään reippaasti. Näiltä tanssireissuilta löytyi uusi ihastus, minkä jälkeen ero oli ainoa ratkaisu.