Voiko ilman ammattikoulua päästä töihin kosmetiikka-alalle?
Eli tosiaan käyn tällä hetkellä viimeistä vuotta lukiossa ja en ole koskaan ollut 100% varma, mitä haluan isompana tehdä ja siksi meninkin lukioon. Olen aina tykännyt meikkaamisesta ja ihonhoitojutuista ja tiedän niistä asioista melko paljonkin. Aloin miettimään olisiko siinä yksi vaihtoehto tulevaisuutta ajatellen. En kuitenkaan ole käynyt mitään "kosmetologi" alaa, mutta olisi todella mahtavaa päästä töihin esimerkiksi kosmetiikkaketjuun. Onko se jo myöhäistä? Jos ei, niin mitä minun pitäisi tehdä/minne pitäisi hakea?
Kommentit (7)
Ei ne kaikki Kicksejen, Hehkujen ja mitä näitä nyt on ollutkaan, myyjät ole olleet kosmetologeja, "pelkästään" myyjiä. Osa on kertonut itse tämän, erään myymälän mp on ystäväni, hän kertonut myös. Joten, ei muuta ku hakemaan, jos kerran kiinnostusta on.
Ammattikouluun voi hakea myös yo-pohjalta. Lisäksi ammattikorkeakoulussa on kauneusalan tutkinto. Muistaakseni nimeltään estenomi. Todellakaan ei ole vielä lukiolaisena liian myöhäistä hakeutua ammatilliseen koulutukseen. Pelkkä yo-tutkinto riittää hyvin harvoin, joten joka tapauksessa edessäsi on lisäkoulutus.
Lukion jälken se koulutus kestää vain pari vuotta. Siinä ehtii hyvin nähdä onko ala oikea sinulle.
Jos myymälätyöskentely kiinnosta, kaupallisen alan perustutkinto ei ole huono ajatus. Yo-pohjalta siihen menee pari vuotta ja myymälöistä voisi myös kysellä oppisopimusmahdollisuutta.
Kiitos paljon vastauksesta! Aloin tutkimaan asiaa ja koulutuksia ja kiinnostuin kovasti! :)
Tosiaan kauppatieteitä minun on vaikea päästä opiskelemaan kun en matikkaa kirjoita, mutta onko kenelläkään tietoa voiko tradenomi-alan kautta päästä työpaikkoihin, kuten kicks, sokos emotion ym?
Ei tietenkään ole myöhäistä. Mutta koulutus on kyllä paikallaan. Harva haluaa palkata henkilöä, jolla ei ole alan tutkintoa. Selviä myös oppisopimusmahdollisuus. Sitä kautta saisit alan koulutuksen pääosin töitä tekemällä.