Mihiin autistinen lahjakkuus perustuu?
Väitään että se perustuu samaan ajatukseeen kun mietitään että jos sulkee esim näköaistin, kuuuloaisti tarkentuuu.
Kommentit (21)
Kaikki autistit eivät ole suinkaan lahjskkaita eikä kaikilka autisteilla ole mitään erityiskykyjä.
Monilla on erityismielenkiinnonkohteita, joihin uppoutuvat täysin laiminlyöden muut asiat.
Jos hyvätasoinen autisti käyttää suurimnan osan ajastaan jonkun asian parissa, hän oppii usein sen aika perusteellisesti.
Minulla on useimmiten n. 90% aivoista pois päältä, mutten minä missään mitään erityisempää lahjakkuutta huomaa.
Ei autistit ole mitään eriryisen lahjakkaita ihmisiä.
Monilla autisteilla on hyvä muisti.
Myös kehitysvammaisilla autisteilla.
Muisti voi toimia oudosti.
En ole varma, olenko autismin kirjolla, mutta vahvasti epäilen.
Kouluaikainen psykologin kuvaus minusta oli kuin oppikirjaesimerkki asperger-pojasta.
Autistit ovat usein suuruuden hulluja, koska kun miettivät jotain asiaa ja tulevat johtopäätökseen niin eivät ymmärrä mitä ongelmia käytänössä olisi.
Autistien aivojen koko on keskimääräistä suurempi. Suuri aivojen volyymi mahdollistaa tiettyjä asioita. Esim muisti, jopa älykkyys, no tavallaan se on ihan luonnollista. Einstein lienee yksi nerokkaimmista, aivojen koko normaali. Joku on vissiin punninut ne.
Meillä on suvussa lievästi autistisia hyvin älykkäitä tai ainakin oppimiskykyisiä ihmisiä montakin. Minusta heille on yhteistä keskimääräistä parempi keskittymiskyky. Kun tällainen ihminen on kiinnostunut jostakin, hän pystyy sulkemaan kaiken muun ulkopuolelle ja keskittymään kiinnostuksenkohteeseensa vaikka kuinka pitkään. Tuloksena voi opetella vaikka Vänrikki Stoolin tarinat ulkoa kannesta kanteen tai vieraan kielen muutamassa kuukaudessa.
Vierailija kirjoitti:
Autistit ovat usein suuruuden hulluja, koska kun miettivät jotain asiaa ja tulevat johtopäätökseen niin eivät ymmärrä mitä ongelmia käytänössä olisi.
Lapsena tuo päti minuun kyllä.
Suunnittelin erilaisia koneita koulutunnilla.
Osasin lukea sujuvasti, kun menin kouluun, mutta tavuttaminen yms. oli vajaata.
Keskittyminen kouluun oli aluksi huonoa, olin pakkomielteisen kiinnostunut mm. lentokoneista.
Puhuin kuulemma itsekseni.
Minä luulen, että puhuin jollekin, mutta en älynnyt, ettei kukaan kuuntele.
Opettaja varasi ajan psykologille, vanhemmille tuli vain ilmoitus, että poikaa pitää käyttää tutkimuksissa.
Ei mitään selitystä, miksi.
Muistan psykologin tehneen paljon kysymyksiä.
Vanhemmille kerrottiin tutkimusten lopputulemana, että poika on ihan älykäs....
Ilmeisesti opettaja halusi tietää, olenko jälkeenjäänyt ja pitäisikö minut siirtää apukouluun.
Melkein 40v myöhemmin kiinnostuin asiasta, kun oma lapsi sai autismidiagnoosin.
Kovan etsinnän tuloksena löytyi 2 liuskaa konekirjoitettua tekstiä perheneuvolan arkistosta.
Ajan hengen mukaan tekstissä keskityttiin pääasiassa äiti-suhteeseen....
No, koulu alkoi sujumaan paremmin, jopa erinomaisesti, peruskoulun päättötodistukseen sain fysiikasta ja kemiasta kympit.
En ole kummoista uraa tehnyt kuitenkaan, elämän ajopuuna olen mennyt.
Kyllä se keskittymiskyky on suurin tekijä, kuvittelisin. Kun katsoo ei-koodaavia kollegoita töissä, niin aivan ihmeellistä häsläämistä joka asiassa. 15 min korkeintaan istuvat paikoillaan, kun taas menevät juttelemaan tai palaveriin, ja sitten mennään syömään ja taas kahvin ääreen juttelemaan ihan jostain muusta ja valitellaan, kun pitäisi raportti saada perjantaiksi valmiiksi.
Koodauspuolella voi hyvinkin mennä jopa kokonainen 8 tunnin työpäivä liikkumatta penkistä mihinkään, jos unohtuu lounastauko. Sellaista sattuu usein, kun on mielenkiintoinen ongelma ratkaistavana. Jossain vaiheessa säpsähtää, että "joko se 8 tuntia meni?", jolloin ehkä tekee vielä jotain pikkuista lisää ja tunnin päästä muistaa lähteä kotiin.
Siihen että autistit eivät ole tyhmiä. Kyllä se sosiaaliselta kapasiteetilta yli jäävä tila johonkin kuluu.
Assburger kirjoitti:
Kaikki autistit eivät ole suinkaan lahjskkaita eikä kaikilka autisteilla ole mitään erityiskykyjä.
Monilla on erityismielenkiinnonkohteita, joihin uppoutuvat täysin laiminlyöden muut asiat.
Jos hyvätasoinen autisti käyttää suurimnan osan ajastaan jonkun asian parissa, hän oppii usein sen aika perusteellisesti.
"hyvätasooinen autisti"? Tasoiinen. Olett liiika uppoutunut mediaan mielikuvien maaailmoihin. Se tarkoitttaaa että et ole kriiittinen mediaaa kohtaaan muuutoin kuin omien oiikeuksieeesi kauttta.
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Kaikki autistit eivät ole suinkaan lahjskkaita eikä kaikilka autisteilla ole mitään erityiskykyjä.
Monilla on erityismielenkiinnonkohteita, joihin uppoutuvat täysin laiminlyöden muut asiat.
Jos hyvätasoinen autisti käyttää suurimnan osan ajastaan jonkun asian parissa, hän oppii usein sen aika perusteellisesti."hyvätasooinen autisti"? Tasoiinen. Olett liiika uppoutunut mediaan mielikuvien maaailmoihin. Se tarkoitttaaa että et ole kriiittinen mediaaa kohtaaan muuutoin kuin omien oiikeuksieeesi kauttta.
Hyvätasoinen autisti tarkoittaa autistia, joka ei ole kehitysvammainen.
Miksihän vastaan tällaisiin....
Vierailija kirjoitti:
Autistien aivojen koko on keskimääräistä suurempi. Suuri aivojen volyymi mahdollistaa tiettyjä asioita. Esim muisti, jopa älykkyys, no tavallaan se on ihan luonnollista. Einstein lienee yksi nerokkaimmista, aivojen koko normaali. Joku on vissiin punninut ne.
Einsteinin autistisuudesta ei ole mitään pitäviä todisteita.
Se ympäristö, jossa hän kasvoi ja opiskeli ja loi suhteellisuusteoriansa, oli niin erilainen kuin nykyaika, että vertailu on vaikeaa.
Aspergereilla siihen kuin muillakin, keskitasoiseen tai sitä korkeampaan kognitiiviseen kykyyn.
Vierailija kirjoitti:
Autistien aivojen koko on keskimääräistä suurempi. Suuri aivojen volyymi mahdollistaa tiettyjä asioita. Esim muisti, jopa älykkyys, no tavallaan se on ihan luonnollista. Einstein lienee yksi nerokkaimmista, aivojen koko normaali. Joku on vissiin punninut ne.
Onko? ADHD:ssa on vähän pienempi, ja se kulkee usein käsikädessä autismin kanssa, ja osa on jopa hyvin älykkäitä.
Ärsyttää tämä oletus, että autistit olisivat jotenkin erityisen lahjakkaita. Eivät ole!
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autistien aivojen koko on keskimääräistä suurempi. Suuri aivojen volyymi mahdollistaa tiettyjä asioita. Esim muisti, jopa älykkyys, no tavallaan se on ihan luonnollista. Einstein lienee yksi nerokkaimmista, aivojen koko normaali. Joku on vissiin punninut ne.
Einsteinin autistisuudesta ei ole mitään pitäviä todisteita.
Se ympäristö, jossa hän kasvoi ja opiskeli ja loi suhteellisuusteoriansa, oli niin erilainen kuin nykyaika, että vertailu on vaikeaa.
Ei se Einstein kai autisti ollutkaan. Puhuin aivojen koosta(mikä ei ole poliittisesti korrektia), niin autisteilla on todistetusti suuremmat aivot, keskimäärin. Einsteinin aivot olivat kooltaan korkeintaan keskitasoa. Suuremmat aivot ei takaa korkeampaa älykkyyttä, mutta mahdollistavat sen. Meni vähän ohi aiheesta.
Einsteinia on yritetty diagnosoida aspergerikdi/autistiksi ja ei se pois suljettua ole, että hän olisi ollut autismin kirjolla.
Mutta asiaa on vaikeaa ellei mahdotonta todentaa jälkikäteen.
Moni muukin nero on ollut sosiaalisesti rajoittunut ja mm. suoranainen ihmishirviö, mutta asia on voinut johtua monesta muustakin tekijästä.
Mm.Tyko Brahen ja Isaac Newtonin on kuvailtu olleen oikeita käveleviä k#rpiä.
Kykyprofiili on kovin epätasainen. Autisti voi tietää paljon esimerkiksi fysiikasta ja olla matematiikassa suorastaan nero, mutta samanaikaisesti arjen maalaisjärki ei toimi ollenkaan. Ei osaa esimerkiksi lähettää kirjettä tai kulkea bussilla.
Itsee suljen poiss kaiken turhan lätinän koska pystyyn jo miltein kun toiinen on jo aloitttanut puheeensa monista asioiista pääättelemäään mikä ajatus tuleee olemaaan. Muistaaan eritttäin tarkastiii a yksityiiiskohtaisesti koska tapani katsoa maaailmaaa on erilainen.