Kertokaa vitsi, mikä sopii nykyaikaan (eli ei loukkaa ketään)
Olen kyllästynyt siihen, että aina löytyy joku nurisija, joka puolesta loukkaantuu vaikka Pohjois-Amerikan intiaanienkin puolesta jos hänen mielestään tarve vaatii.
Kertokaa hyviä vitsejä joita voi kertoa ilman että kukaan loukkaantuu tai alkaa pitämään minua ihmishirviönä.
Kommentit (30)
Niitä ei ole. Vitsit perustuvat jollekin nauramiseen ja se on nykyään kiellettyä.
Henkilö, henkilö ja henkilö meni saunaan...
Henkilöoletettu ja henkilöoletettu liittyivät vihreisiin taistellakseen sorrettujen ryhmien oikeuksien puolesta. Sen pituinen se.
Vitsi saa loukata sortajia, mutta ei sorrettuja. Ilkka Kivi osaa homman.
Vasemmisto maapallolla eli "demokratia" tykkää tupac (aivot tai aivolohkot) musiikista koska tupacilla ei ole aivoja.
Tupac tarkoittaa aivoja tai molempia aivolohkoja nykyisessä ja ainoassa amerikan rap talking teollisuudessa.
Olen töissä perunan pussittamolla ja työni on katsoa kun kone pussittaa perunoita: Yksi peruna, kaksi perunaa, kolme perunaa, neljä perunaa, viisiperunaa, kuusi perunaa, seitsemän perunaa, kahdeksan perunaa, yhdeksän rottaa, kymmenen perunaa, yksitoista perunaa, tiu perunoita oivoi noita. Jos nämä perunat ei kohta lopu muutun tässä itsekkin perunaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vitsi saa loukata sortajia, mutta ei sorrettuja. Ilkka Kivi osaa homman.
Viimeinen virke oli ketjun paras vitsi.
Se on muuten Iikka, ei Ilkka.
Miksi sahalle on helppo päästä töihin?
Sinne tarvitaan uutta verta jatkuvasti.
Mies meni kauppaan ja pyysi maitoa. Ne sano, ettei ole, vaikka niillä oli.
Sellaista vitsiä ei ole. Lopettakaa vitsien kertominen. Ehkä myös puhuminen. Kaikesta voi loukkaantua. Nykyään jopa kannattaa. Siitä saa lisäpisteitä. Pelissä nimeltä uhriutuminen.
Kurko kirjoitti:
Mies meni kauppaan ja pyysi maitoa. Ne sano, ettei ole, vaikka niillä oli.
Tarkoitat kai miesoletettu?
Vierailija kirjoitti:
Kurko kirjoitti:
Mies meni kauppaan ja pyysi maitoa. Ne sano, ettei ole, vaikka niillä oli.
Tarkoitat kai miesoletettu?
Ja siis kauramaitoa oli menossa ostamaan tietenkin?
Maito on valkoisen vallan symboli. Jos edes kuulen sanan maito, niin triggeröidyn.
Mies oli vaimoaan hautaamassa, kun utelias ohikulkija kysyy mieheltä, että kuka on päässyt ikuiseen lepoon. Tähän mies vastasi, "Minä".
Kaks mummoa meni mustikkaan, mutta toinen ei mahtunut. Sorretaanko tässä nyt ylipainoisia naisvanhuksia? Moni vitsi perustuu myös kieleen kuten tämä, ei nyt heti tullut mieleen parempaa.
Vierailija kirjoitti:
Kaks mummoa meni mustikkaan, mutta toinen ei mahtunut. Sorretaanko tässä nyt ylipainoisia naisvanhuksia? Moni vitsi perustuu myös kieleen kuten tämä, ei nyt heti tullut mieleen parempaa.
Vitsin keksimisen aikaan mummot oli paljon nuorempia nyt eli on ikärasismia jos pitää marjoja poimivaa mummona, koska useimmiten mummoksi tultuaan nainen on niin vanha että ei voi samoilla metsässä
Uhri kirjoitti:
Sellaista vitsiä ei ole. Lopettakaa vitsien kertominen. Ehkä myös puhuminen. Kaikesta voi loukkaantua. Nykyään jopa kannattaa. Siitä saa lisäpisteitä. Pelissä nimeltä uhriutuminen.
Ei se puhumisen lopettaminen auta mitään koska siitäkin ihmiset loukkaantuu jos niille ei puhu mitään.
Mun kokemus on että insinöörivitseistä ei kukaan loukkaannu. Niin tylsiä vitsejä ettei kukaan jaksa kuunnella. Kun niitä ei kuuntele niin ei voi loukkaantuakaan.
Millä maalla ei ole mustalaisia ? Työmaalla :) heh heeeeeeeeeeeee