Elämän tarkoitus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, elämä on elämisen arvoista kun sillä on jokin merkitys. Sen kun keksisi...

Minusta tämä on yksi suurimmista kusetuksista, joilla ihmisiä pidetään kroonisesti tyytymättöminä. Tätähän kaikenlaiset ns. henkiset piirit ja Voi Hyvin lehdet julistaa. 

Mutta äärimmäisen harvan ihmisellä on minkäänlaista erityistä merkitystä. Joidenkin suurmiesten ja naisten, ehkä, hyväntekijöiden, keksijöiden tms. Mutta loppujen lopuksi heidänki elämänsä on vain lyhyt välähdys pitkässä ikuisuudessa, ja he unohtuvat ja tulee uudet sukupolvet ja uudet sankarit. Suurin osa meistä taviksista taas elää vain kuten eläimetkin: hankkivat elantoa, parittelukumppanin, ehkä lisäännymme, sitten teemme työtä elättääksemme perheen ja kasvattaaksemme lapset. Ilman sen suurempia merkityksiä.

Mutta tuollaisessa "eläimellisessä" rutiinielämässä vailla ihmeempää merkitystä voi olla onnellinen, jos ei luule, että elämällä sitten pitäisi ollla jotain suurempaa merkitystä tai tarkoitusta. Ei luonnoneläimetkään vatvo, siellä saalistaessaan ja poikasiaan hoitaessaan, että "niin, mutta mikä on elämäni suurempi tarkoitus" ja ahdistu kun eivät sitä löydä. Ne vain elävät, hetkessä, ilman miettimättä asioita joihin ei miettimällä koskaan vastausta löydy.

En tarkoittanut että pitäisi olla mitään suurta ja ylevää tehtävää.... Mutta kyllähän kukin omassa pikku poterossaan pyrkii onnellisuuteen tavalla tai toisella. Päämäärä ja jonkinlainen suuntaviiva auttanee tavoitteen saavuttamisessa..

Eli se elämän tarkoitus olisi etsiä onnellisuutta? Sitä mieltä on kyllä useampikin filosofi ollut, joten ei huono tarkoitusehdokas. 

Toisaalta itselläni on vähän semmoinen kokemus, että onnellisuutta voi etsiä vain tiettyyn rajaan saakka. Esim. voi poistaa sen selkeitä esteitä, sanotaanko että jos minulla olisi kamala työpaikka alalla josta en pidä, olisi tosiaan hyvä yritttää saada uudenlainen ammatti ja työpaikka. Toisaalta joskus onnellisuuden tavoittelusta tulee sen este - usein onnellisuus syntyy sivutuotteena kun vaan heittäytyy täysillä siihen arkiseen elämään menneitä miettimättä ja tulevia murehtimatta, tai edes sitä omaa onnellisuuttaan miettimättä. Yhtäkkiä vaan huomaa että vaikka tässä ruokaa laittaessani tai kukkapenkkiä kitkiessäni minulla jostain syystä onkin ihan valtavan energinen ja hyvä olo, ilman mitään selkeää syytä. Ihan vain siksi, että se suuria kysymyksiä ja murheita pyörittelevä ajatteleva mieli oli hiljaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elää ja kuolla.

Mutta miksi? Miksi elää kun voi kuollakin?

Meidän biologinen koneistomme nyt vaan on sellainen, että se pyrkii ylläpitämään itseään ja useimmilla lisääntymäänkin, ja yrittää välttää kipua, vahingoittumista ja kuolemaa. Ei siihen varmaan koskaan mitään miksi-vastauksia saa. Sellaiseksi elämä vaan on tällä planeetalla muotoutunut, että eliöt pyrkivät elämään ja lisääntymään, ja kuolema on niistä ei-toivottavaa joskin väistämätöntä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi elää kun voi kuollakin?

Miksi kuolla, kun voi elääkin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elää ja kuolla.

Mutta miksi? Miksi elää kun voi kuollakin?

Koska kuollessa sinä lopetat olemasta. Eläessä pystyt vielä vaikuttamaan asioihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi elää kun voi kuollakin?

Miksi kuolla, kun voi elääkin?

Ei tää kai aina ole vaihtoehto... 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi elää kun voi kuollakin?

Miksi kuolla, kun voi elääkin?

Ei tää kai aina ole vaihtoehto... 

Mitä tarkoitat? Kysyn ystävällisesti ja mielenkiinnosta :)

Vierailija kirjoitti:

Olen näin lapsettomana sinkkuna pyörinyt samojen kysymysten äärellä kun vanhempani vanhenevat ja pian varmaan kuolevat. Ettei kai tässä mitään järkeä ole, ollaan vaan hetki ja kuollaan. Jälkikasvullisilla lienee se suvun jatkaminen joka tuo jonkinlaista tarkoitusta, mutta pitkällä tähtäimellä silläkään ei ole merkitystä. Jossain vaiheessahan elämä maapallolla tulee kuitenkin loppumaan.

Mulla ei ole lapsia mutta kovasti haluaisin. Lapset antavat jollakin tavalla merkitystä elämällesi. Jos ei ole lapsia eikä edes sisaruksia vanhempien kuoltua on todella yksin ja tyhjä olo. Pelkään yksin jäämistä ja sitä kun vanhenen mulla ei olisi muita läheisiä kuin sisarukset.

Ei ketään muuta joka tuntee minut todella ja jonka minä tunnen. Ei ketään joka välittää ja josta itse välitän oikeasti. En mä nyt mieti että maapallokin katoaa auringon muututtua supernovaksi. Enkä sitä jääkö nimeni historiankirjoihin mikä nyt on suuruudenhullu ajatus. Lasten myöstä minusta jäisi jotain mistä todella välitän eikä muulla ole väliä.

Elämä itsessään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elää ja kuolla.

Mutta miksi? Miksi elää kun voi kuollakin?

Miksi kuolla kuin voi elääkin?

Avasin avauksen vain tarkistaakseni, että löytyykö 42 jo. Löyty! Bravo!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi elää kun voi kuollakin?

Miksi kuolla, kun voi elääkin?

Ei tää kai aina ole vaihtoehto... 

Mitä tarkoitat? Kysyn ystävällisesti ja mielenkiinnosta :)

Sitä vain että kuolemattomuutta ei voi valita, ei mitään sen syvällisempää...