Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä alakulon ja katkeruuden kanssa?
26.07.2019 |
Hoidan työni, velvollisuuteni ja ulospäin näytän iloiselta. Mutta oikeasti olen alakuloinen, väsynyt ja mikään ei huvita. Ennen rakastin laittautumista ja huolehdin itsestäni, mutta nykyään myös motivaatio siihen on hävinnyt ja kiloja alkanut kertyä.
Inhottavinta on ollut huomata, että alan olla katkera muiden onnelle. Kaikki ne asiat joita minulla ei ole, saavat minut tuntemaan itseni epäonnistuneeksi, vaikka monet niistä ovat asioita, joihin tarvitaan myös tuuria, esim. parisuhde ja ystävät.
Ennen suhtauduin rennommin omiin mokiini vaikkapa työpaikalla, mutta nykyään ahdistun suuresti edes ajatuksesta, että olen tehnyt virheen.
En halua olla katkera, en halua käyttää aikaani tähän pahassa ilossa vellomiseen, mutta miten pääsen tästä irti?
Kommentit (7)
Minulta puuttuu parisuhde ja ystävät. Eli olen aika yksinäinen. Aikuisiällä ja pienessä kaupungissa ei niiden saaminen ole ihan niin yksinkertaista ja kuten sanoin, niiden kanssa tarvittaisiin hieman tuuria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masennus. Käy tsekkaamassa
mielenterveystalo. fi jota kautta löydät oirenevigaattorin ja lähimmän avun. Tiedän valitettavan hyvin mistä puhun. Oireesi hyvin tuttuja. Tsemppiä ja voimia! Ei kannata jäädä yksin tuon kanssa.
Mä nyt joudun kirjoittamaan tälläisen uskomattoman älyttömän teorian tai veikkauksen.
Oletko nainen ja töissä hoitoalalla? Tai jossain muussa työssä missä joudut kovettamaan itseäsi? Siis kovettamaan itseäsi siinä mielessä että suljet itseäsi, suojelet itseäsi jotta sinua ei tavalla tai toisella satutettaisi. Siis osa potilaista on arvaamattomia/väkivaltaisia tai osa kollegoista on aivan kamalia kiusanhenkiä ja koko työilmapiiri on tulehtunut. Naisilla yleinen tuollainen ala on hoitoala, miehet joutuvat tekemään noin esim jos ryhtyvät poliiseiksi. Tai mikä vain todella stressaava työ, meluisa ja hektinen, jossa joutuu sulkemaan sitä emotionaalista rasitusta pois jotta ei omiin tunteisiin pahasti sattuisi.
Siksi vain kysyn koska tuota sun kuvailua lukiessani mulle tuli tosi vahvasti mieleen että ihan kuin olisit matkalla kohti sosio patiaa (antisosiaa linen persoona llisuushäiriö). Siis, et sinä paha ihminen ole. Mutta monella sairaanhoitajalla käy noin. Työ on emotionaalisesti niin rasittavaa että itseä joutuu suojelemaan tunteiden sulkemisella. Se on äärimmäisen haitallinen itsesuojelutekniikka, koska pidemmän päälle se tunteiden sulkeminen aiheuttaa juurikin tuota mitä sinä kuvailit: energian puutetta, masennusta, ilottomuutta, katkeruutta, kateutta, agressiota, itsehillinnän menettämistä. Todellakin jos jäät tuohon tilaan vellomaan liian pitkäksi aikaa niin lopulta olet jumissa tilassa jossa et osaa enää muuta kuin vihata, vaikka nuorempana kenties olit maailman rakastavin ihminen.
Itse olen joutunut tuota harkitsemaan ja varomaan. Olen hyperempaattinen eli satutan tunteeni todella helposti. Osaan kyllä sulkea tunteeni lähes psyk opaatin tavoin eli voisin tehdä stressaavaa työtä, mutta en suostu tekemään, koska pitkän päälle minulle kävisi siinä todella pahasti. En tahdo tuhota itseäni.
On typerää kun suositellaan että empaattisten ihmisten kannattaa mennä hoitoalalle töihin. Ei kannata.
Jos normaali ihminen menee hoitoalalle niin hän pysyy normaalina.
Jos empaatikko menee hoitoalalle niin hän joutuu sulkemaan itsensä ja hänestä kehittyy hapan kostonhimoinen hirviö.
Pyydä apua Jumalalta. Löydät onnen ja merkitysen elämääsi.
Mainitsit myös kilojen kertymisen. Ketogeeninen ruokavalio auttaa myös mielialan kohentamiseen. Näin saat lisää voimia pohtia, millaista elämää haluat elää. Älä vertaa itseäsi toisiin, kaikilla meillä on omat haasteemme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pyydä apua Jumalalta. Löydät onnen ja merkitysen elämääsi.
En ole ap. Olen uskossa ja pyydän apua Jumalalta joka päivä. Silti olen yksinäinen ja alakuloinen. Miksi hyvä Jumala ei johdata minulle ystäviä, puolisoa???
Mitä sinulta puuttuu, ja mikä estää sinua saamasta niitä puuttuvia asioita?