Miksi aina liikutun, kun näen lapsen kulkevan kaupungilla ja pitävän kädestä sellaista rispaantunutta pehmopupua tms.?

Mä myös. Näkee että sitä pupua on rakastettu.

Jaa-a. Minä vaan ajattelen, että kohta se pupu on jäänyt jonnekin ja FBssa vanhemmat etsintä kuuluttavat risaa lelua, kun uni ei tule ilman sitä tärkeää unikaveri.

Lapset ei välitä ulkonäöstä kuten aikuiset :) Ei haittaa vaikka rakas on rähjäinen, likainen ja ruma. 

Joo miettii että sen lelun täytyy olla lapselle tosi rakas ❤

Se on liikuttava näky <3

Sama. Liikutuin jo ajatuksesta <3

Kyllä mielestäni ap:ssa on jotain vikaa. Vaikea sanoa, mikä on rikki ko. ihmisessä, mutta jotain...

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mielestäni ap:ssa on jotain vikaa. Vaikea sanoa, mikä on rikki ko. ihmisessä, mutta jotain...

Rikki? Oletko nyt ihan tosissasi?

Toiset ovat herkempiä kuin toiset.

Vierailija kirjoitti:

Lapset ei välitä ulkonäöstä kuten aikuiset :) Ei haittaa vaikka rakas on rähjäinen, likainen ja ruma. 

ai, mun pehmolelu on aika huonossa kunnossa mutta tuossa se on tallella

ollut 40 vuotta

Tavallaan liikutun, mutta tavallaan mietin, että miksi lapsi haluaa lelustaan turvaa. Eikö lapsen mielestä aikuisista saa tarpeeksi turvaa?

Minulla on kolme lasta ja yksi halusi pitää kaksi vuotiaana pehmokissaansa mukana parin ensimmäisen kerhopäivän alussa, mutta sitten hän jätti kissan mielummin kotiin. Kesälomareissuille ja mummolan yökylään mennessään se lähti tietenkin mukaan, mutta minnekään muualle hän ei sitä mukaan halunnut. Lapsi on vieläkin herkkä, mutta kun matkassa oli tuttu ja turvallinen aikuinen, niin se riitti oikein mainiosti.

Jos lelu on mukana vain kännissä tilanteissa ja muuten kotosalla, niin se on ok, mutta jos sitä raahataan mukana kaikkialle, niin lapsen luottamussuhde aikuiseen on jotenkin hieman rikki.

Vierailija kirjoitti:

Jos lelu on mukana vain kännissä tilanteissa ja muuten kotosalla, niin se on ok, mutta jos sitä raahataan mukana kaikkialle, niin lapsen luottamussuhde aikuiseen on jotenkin hieman rikki.

Äh, ei kännissä, vaan jännissä.

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan liikutun, mutta tavallaan mietin, että miksi lapsi haluaa lelustaan turvaa. Eikö lapsen mielestä aikuisista saa tarpeeksi turvaa?

Minulla on kolme lasta ja yksi halusi pitää kaksi vuotiaana pehmokissaansa mukana parin ensimmäisen kerhopäivän alussa, mutta sitten hän jätti kissan mielummin kotiin. Kesälomareissuille ja mummolan yökylään mennessään se lähti tietenkin mukaan, mutta minnekään muualle hän ei sitä mukaan halunnut. Lapsi on vieläkin herkkä, mutta kun matkassa oli tuttu ja turvallinen aikuinen, niin se riitti oikein mainiosti.

Pehmolelun idea on, jos on psykologiaa uskominen, että lapsi oikeastaan hoitaa niin omia tunteitaan ja itseään. Pehmolelua suositellaan aikuisellekin elämänkriiseissä. Minäkin ostin sellaisen terapeuttini ehdotuksesta elämäni katastrofissa ja nukuin se kainalossa vajaat kaksi vuotta, kunnes en enää tarvinnut sitä. Kiedoin kainalooni itseni ja vaikeat tunteeni , joka taas auttoi minua nukahtamaan.

Tätä samaa metodiahan ihmiset käyttävät, jos on läheinen kuollut ja esim. otetaan läheisen joku paita kainaloon. Siinä lohdutetaan vain itseään.

Siksi pehmolelusta eroaminen pitäisi tapahtua lapsen, ei aikuisen, ehdoilla ja silloin, kun siihen on valmis. Sen arvo on suuri ja sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa onko koti tai vanhemmat turvallisia. Me olemme yksilöitä ja meillä, myös lapsilla, on omat tapamme käsitellä tunteemme. Niin jo kirjoititkin lapsesi on tavanomaista herkempi oli lelu konkreettinen kohde, jota hän sai  suojella eli omia tunteitaan sekä epävarmuuttaan. Sekä löytää pehmolelun avulla keinon selvitä eteenpäin.

Aikuisena ajattelen, että pehmolelu oli kyllä minulle parempi kuin mättää unilääkkeitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan liikutun, mutta tavallaan mietin, että miksi lapsi haluaa lelustaan turvaa. Eikö lapsen mielestä aikuisista saa tarpeeksi turvaa?

Minulla on kolme lasta ja yksi halusi pitää kaksi vuotiaana pehmokissaansa mukana parin ensimmäisen kerhopäivän alussa, mutta sitten hän jätti kissan mielummin kotiin. Kesälomareissuille ja mummolan yökylään mennessään se lähti tietenkin mukaan, mutta minnekään muualle hän ei sitä mukaan halunnut. Lapsi on vieläkin herkkä, mutta kun matkassa oli tuttu ja turvallinen aikuinen, niin se riitti oikein mainiosti.

Pehmolelun idea on, jos on psykologiaa uskominen, että lapsi oikeastaan hoitaa niin omia tunteitaan ja itseään. Pehmolelua suositellaan aikuisellekin elämänkriiseissä. Minäkin ostin sellaisen terapeuttini ehdotuksesta elämäni katastrofissa ja nukuin se kainalossa vajaat kaksi vuotta, kunnes en enää tarvinnut sitä. Kiedoin kainalooni itseni ja vaikeat tunteeni , joka taas auttoi minua nukahtamaan.

Tätä samaa metodiahan ihmiset käyttävät, jos on läheinen kuollut ja esim. otetaan läheisen joku paita kainaloon. Siinä lohdutetaan vain itseään.

Siksi pehmolelusta eroaminen pitäisi tapahtua lapsen, ei aikuisen, ehdoilla ja silloin, kun siihen on valmis. Sen arvo on suuri ja sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa onko koti tai vanhemmat turvallisia. Me olemme yksilöitä ja meillä, myös lapsilla, on omat tapamme käsitellä tunteemme. Niin jo kirjoititkin lapsesi on tavanomaista herkempi oli lelu konkreettinen kohde, jota hän sai  suojella eli omia tunteitaan sekä epävarmuuttaan. Sekä löytää pehmolelun avulla keinon selvitä eteenpäin.

Aikuisena ajattelen, että pehmolelu oli kyllä minulle parempi kuin mättää unilääkkeitä.

No on sinulla ongelmat...

Juuri lähetin postitse yhden elämää nähneen pehmolelun, kun eräs lapsi oli sen meille unohtanut. Postikulut olivat yli 15€ ja uuden pehmolelun olisi varmaan saanut melkein samalla rahalla.

Mutta tiedän että nuo pehmolelut ovat lapsille todella tärkeitä, siksi lähetin lelun.

Mun lapsi on 12 v ja ottaa pehmokoiran vieläkin mukaan esim. matkoille. Mutta ei se nyt ehkä mikään turvanhakujuttu ole vaan maskotti, jonka kanssa vielä hieman leikkiikin. Tykkää esim ottaa siitä kuvia eri nähtävyyksien yhteydessä. Koira on nähnyt jo vaikka mitä 😁

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsi on 12 v ja ottaa pehmokoiran vieläkin mukaan esim. matkoille. Mutta ei se nyt ehkä mikään turvanhakujuttu ole vaan maskotti, jonka kanssa vielä hieman leikkiikin. Tykkää esim ottaa siitä kuvia eri nähtävyyksien yhteydessä. Koira on nähnyt jo vaikka mitä 😁

Sama meillä. Tyttö on 9 v ja pari "unikaveria" + pehmokoira jotka ovat olleet vauvasta saakka, kulkee reissuissa mukana ja niistä on otettu kuvia Brandenburgin portilla, Eiffel-tornin edessä ja ties missä. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsi on 12 v ja ottaa pehmokoiran vieläkin mukaan esim. matkoille. Mutta ei se nyt ehkä mikään turvanhakujuttu ole vaan maskotti, jonka kanssa vielä hieman leikkiikin. Tykkää esim ottaa siitä kuvia eri nähtävyyksien yhteydessä. Koira on nähnyt jo vaikka mitä 😁

Sama meillä. Tyttö on 9 v ja pari "unikaveria" + pehmokoira jotka ovat olleet vauvasta saakka, kulkee reissuissa mukana ja niistä on otettu kuvia Brandenburgin portilla, Eiffel-tornin edessä ja ties missä. :D

Meilläkin on 12v vanha pehmokissa joka on ollut joka reissussa mukana. Aikuiset tsekkaa kun matka jatkuu että on avaimet, lompakko ja puhelin, takapenkiltä sanotaan perään että lompakko, puhelin ja kissa. Nykyisin tuo matkaa enimmäkseen kassissa ja laitetaan majapaikan sänkyyn yötä varten.

Itseäni aina liikuttaa ja lämmittää mieltä, kun näen lapsen kantavan mukaan mitä tahansa pehmolelua, nukkea tai vastaavaa. On mukava nähdä, että vielä on olemassa lapsia, joiden empatiakyky kehittyy leikin kautta, eikä olla pelkästään tunnevammaisia älylaite-addiktizombeja.