Gunilla-tädin luona Jordgubbsgatanilla

Seljankukkamehu ja korvapuusti tuoksuvat Gunilla-tädin kahvipöydässä Jordgubbsgatanilla iltapäivällä kello viisi. Kerrostaloasunnossa ylhäällä viidennessä kerroksessa aurinko paistaa, amppelimansikat ovat juuri kypsyneet ja horisontissa paistaa keskustan silhuetti. Teillä suomessa on vielä opeteltavaa suvaitsevaisuuden kanssa, Gunilla toteaa ja naurahtaa sydämellisesti.
Nyökkään Gunillalle. Tiedän että hän viittaa populismin nousuun. Kerron miten meillä suomessa heidät ajetaan aina oppositioon ja hän rentoutuu. Niin meilläkin, hän hymyilee. Pääskysten pirteä sirkutus kaikuu ympärillämme ja huokaan. Voisin kuvitella muuttavani tänne ”nogo-zoneen” vaikka heti.

Meillä täällä on tiukka linja, Gunilla jatkaa. Vain olemalla vuosi vuodelta enemmän avoimia ja diskuteeraavia, voimme osoittaa maailmalle että...että...Gunillan kasvoille nousee hämmennys. Kiivaita huutoja kaikuu alhaalta kadulta. Kovaääninen henkilöauto ärjyy talojen väliä halkovaa Jordgubbsgatania. Kovaa pauke täyttää korvamme. Papatus kaikuu talojen seinistä kakofonisena korvissa pauhaavana nakutuksena. Peltiin törmäilyn äänet ja lasin kilinä sekoittuvat renkaiden ujellukseen kun joku kiihdyttää autoaan. Piiskan läsähdyksen kuuloinen ääni kajahtaa alhaalta. Renkaat vingahtelevat ja sitten räsähdys. Auton moottoria ryntäytettiin ja sitten se jäi tyhjäkäynnille.
Gunilla-täti katsoo ympärilleen hapuilevilla silmillään. Hän yrittää selvästi löytää sanoja suustaan. Auton suunnalta kuuluu lisää huutoja, korviasärkevää papatusta, pellin kopinaa ja pirstoutuvan lasin kirskahtelua. Gunilla-täti on sulkenut silmänsä ja istuu nyt teekuppi sylissään kuin meditaatiossa. Toinen piiskamainen ääni kajahtaa alhaalta. Nousen nähdäkseni alas Jordgubbsgatanille. Jalkapohjissani jyrähtää, teekuppiastiasto kalahtaa lasipöydällä ja valtava pamahdus kumauttaa ilmat keuhkoistani ja äänet korvistani. Parveke täyttyy sirpaleilla ja tukahduttavalla pölyllä ja pöytä, tuolimme ja minä ja meditaatioon vaipunut Gunilla kaadumme halaamaan lattiaa ja lasimurskaa. Puunsäleitä lehtiä ja pölyä suihkuaa ympärillämme. Typertynyt mykkä hoiperteleva kiipeämisemme takaisin sisään on helppoa - parvekkeen sisempi seinä on kaatunut olohuoneeseen Gunillan kukka-asetelmien ja keinutuolin päälle. Selvenevät korvani kuulevat valtavan räsähdyksen ja huoneeseen tulvahtaa valoa. parvekelinja romahtaa kokonaan kadulle.

Keskellä Jordgubbsgatania ammottaa höyryävä kraateri. Puut ovat kaatuneet tai kadonneet kuopan ympäriltä ja kauempana niiden rungot ovat ainoastaan kuorettomia ja lehdettömiä. Palavien muodottomien autojen bensatankit palavat soihtuina kohti taivaalle kohoavaa mustaa pyörivää savupilveä. Ikkunat kaikkialla silmäkantamattomiin ovat vaihtuneet mustiksi ruuduiksi täynnä roikkuvaa romua. Ampuminen on lakannut. Rauha on jälleen palannut Jordgubbsgatanille.
Gunilla-tätini nostaa tuhkasta amppelimansikkansa ja ravistaa pölystä moppiintunutta tukkaansa. Näitä sattuu aina välillä, hän sanoo ja tarjoaa harmaita tuhkaisia mansikoita. Näitä nyt vain sattuu aina välillä, hän toistaa anteeksipyydellen.