Voiko kamala stressi ja sen purkautuminen aiheuttaa tällaista?
Kova stressi ja huoli ollut marraskuusta lähtien ja sitäkin ennen oli stressiä ajoittain kovaakin.
Nyt olen lomalla ollut viikon ja ahdistaa ja itkettää ihan hirveesti. Varsinkin tää itkeminen on uusi juttu. Nytkin istun kahvikupin kanssa keittiössä ja itken silmät päästäni. Lisäksi pelottaa ja ahdistaa kaikki; nää oudot oireet, töihinpaluu jne.
Kommentit (10)
Taitaa olla aika klassisia stressioireita.
Voi aiheuttaa. Ja jos on varaa/työterveys, käy juttelemassa ammattilaiselle. Jos jaksat, tee stressittömiä, mukavia asioita, käy rannalla, puistossa, mistä nyt tykkäät.
Todella tyypillisiä stressin oireita ja myös terveellinen reaktio, että ne pääsevät nyt purkautumaan sinusta. Anna itkun tulla, mutta pidä huoli että teet jotakin mieltä rauhoittavaa niin kuin esim. kirjoitat, juttelet hyvän ystäväsi/lähiomaisesi kanssa, kuljeskelet kaupungilla vaikkapa puistoissa, menet pitämään hauskaa jonnekin jne.
Ei kannata pelätä omia tunteitaan. Se kertoo, että olet rohkea ihminen pystyessäsi ne kohtaamaan.
Pitkäkestoinen stressi tuhoaa aivoja. Siitä se masennus ja monet muut sairaudet saavat alkunsa. Mikäli kortisolitaso on pysyvästi alakanttiin, silloin olet PTSD:n "lopullisesti hajottama", eli stressihormonit ovat nousseet toksiselle tasolle liian pitkäksi aikaa ja soluvaurioita on jo syntynyt.
Aivosolut uusiutuvat läpi elämän ja stressistä ja uupumuksesta voi myös toipua :)
Hermosolut tykkäävät epa- ja dha-rasvahapoista. Kalasta epaa, dha:ta on muissakin eläinrasvoissa.
Vierailija kirjoitti:
Aivosolut uusiutuvat läpi elämän ja stressistä ja uupumuksesta voi myös toipua :)
Hermosolut tykkäävät epa- ja dha-rasvahapoista. Kalasta epaa, dha:ta on muissakin eläinrasvoissa.
Olen omia aivojani rakentanut uudelleen myös fosfolipideillä ja lesitiinillä.
-eri
Talvilomalla ollessani huomasin olevani totaalisen ahdistunut enkä nauttinut lomasta ollenkaan, vaikka olin odottanut sitä innolla, oli kamala olo. Vasta lomalla tajusin että masennus on uusinut, töissä ollessa olin onnistunut työntämään kaikki negis ajatukset taka-alalle mutta lomalla ne pullahtivat pintaan kun oli aikaa ajatella. Loman jälkeen sitten työterveyteen ja saikulle, keskivaikea masennus. Kannattaa käydä juttelemassa ammattilaisten kanssa, ettet jää yksin pyörittelemään niitä ahdistuksia. Mitä aiemmin saa hoitoa niin nopeammin paranee, oon jo palannut töihin.
Vierailija kirjoitti:
Juu, stressin lisäksi sulla kyllä voi jo olla muitakin mt-ongelmia.
Juu. Vitut#taa niin saa#tanasti :D
Sama minulla. Vihdoin loma alkoi kiireisen työvuoden jälkeen ja nyt olen itkenyt joka päivä. Odotan, että itkupäivät loppuisivat ja olo helpottuisi. Olisinpa ollut itkuinen työpäivinä. Nyt loma menee ihan hukkaan.
Juu, stressin lisäksi sulla kyllä voi jo olla muitakin mt-ongelmia.