Hassua, että ongelmia raskautumisessa pilaa koko elämänlaadun.

että he ovat miehensä kanssa huolehtineet siitä, että heidän elämänsä on muuten onnellista. Siis että rakastavat toisiaan ja parisuhde on kunnossa, on mukavat työpaikat ja harrastukset jne. Jos heille lapsi hoitojen jälkeen suodaan, niin se vaan täydentää heidän onnensa.



Heillä ei lapsettomuus ole hallinnut elämää, vaikka kipeä asia onkin. Ja he ovat jaksaneet iloita ystäviensä lapsista.



Mielestäni terve asenne ja ihailen heitä siitä.

Tai siis ihan ymmärrettävää se on, kun suvun jatkaminen on kuitenkin elämän perusvietti. En ainakaan usko että kukaan voi pitää hassuna tai outona sitä, jos joku on kovinkin masentunut lapsettomuusongelmien vuoksi.



Okei mutta eri asia jos " ongelma raskautumisessa" on se, että et ole vielä toisessakaan kierrossa plussannut. Silloin kokonaiskuvaa ruutuun.

Tällä hetkellä vain tuntuu siltä, että kaikki on niiiiiin turhaa ja merkityksetöntä.



ap

Lapsettomuus on kipeä asia ja hallitsee elämää tosi halposti. Se, että joku pystyy olemaan ajattelematta tai kykenee elämään täysipainoista elämää lapsettomuutensa ohella, ei ole kovin yleistä.



Yleisempää on, että tuntuu pahalle, itkettää, masentaa, suututtaa, ahdistaa ja välillä on toiveikas, onnensa kukkuloilla ja ihmeissään. Niin se menee.



Toivon sulle ap kovasti tsemppiä ja voimia! Koeta löytää keino purkaa itseäsi ja tunteitasi joko puhumalla tai vaikka jonkun hyvän harrastuksen parissa.



Terkuin 4 vuotta lapsettomana tarponut 6kk tytön äiti

joten kyseessä ei ole -tapaus " mulle kaikki heti nyt" .

piiitkään aikaan!!



Ja jollet raskaudu, niin ainakin pidät hauskaa!

Ja tätä pienintä odotettiin ja toivottiin, itkettiin ja käytiin lääkärilläkin. Lapsettomuushoidot aloitettiin viiden vuoden päästä siitä kun aloitimme ilman ehkäisyä. Miehelläni huono siittiötilanne ja siksi hoidot. Eka lapsi sai alkunsa melkein heti.

Mutta, tuohon tunteeseesi... Kyllä muistan sen surun jatkuvan läsnäolon, aina sitä toivoi että joko nyt olis raskaana ja taas menkat alkoi ja toivo kuoli. Työkaverit raskautuivat kuka milloinkin ja muistan miten pahalta tuntui, onnittelin tietenkin ja sitten vessassa itkin sitä surua. Lapsettomuuden tuska oli niin suuri. Nyt tietenkin joku sanoo etten ole lapseton ja en sitä väitäkään, halua saada toinenkin on aivan yhtä suuri kuin toive siitä ekastakin. Toki usein ajattelin, että meillä sentään on yksi. Kaikilla ei ole, siitä siis olin onnellinen ja rakastin tyttöäni. Surin usein sitäkin ettei tytöllä ehkä koskaan ole sisarusta. Itselläni on läheinen pikkusisko ja ajattelin, että kun minä ja mieheni kuolemme, niin hän jää yksin.. Joo, ja osaan psyykata itteni tosi surkeaan jamaan kun murehdin usein kaikkea mahdollista.



Sinulla on ap täysi oikeus olla suruissasi, lapsesta haaveilu ja raskautumisvaikeudet ovat raskaita taakkoja. Haleja ja peukkuja pystyyn että vielä onnistutte!!