Minkä ikäisenä tajusit olevasi vanha?
Kommentit (14)
Kun ilahduin siitä että luultiin nuoremmaksi.
m48
En ole vielä tajunnut.
Kohta 45v. teini 😁
En vielä tähän mennessä, 60v. Mummoni totesi joskus 85-vuotiaana, ettei tunne itseään vielä vanhaksi, ikää vaan on tullut. Ehkä en minäkään ehdi tulla vanhaksi.
Täyttäessäni 60 vuotta ymmärsin olevani oikeasti vanha. Tapahtumasta on aikaa muutama vuosi, ja edelleen tunnen itseni vanhaksi. Vaikuttaa siltä, että vanhana olemiseen olisi hyvä alkaa pikkuhiljaa totutella, sillä kokemus ei taida enää mennä ohi.
Munn eli iän odote on satavuotta. Mitään sairauksia ei ole olllut.
Veteen piirretty viiva, joten otetaan se 65.
En minä vieläkään mikään vanha ole! Mutta vähitellen huomaa että vanhenee. Yksi merkki siitä oli siinä 37-38-vuotiaana, kun iho ei palautunutkaan enää niin vauhdikkaasti jos jossain oli ollut finni tms. Ihon uusiutuminen vei hieman enemmän aikaa kuin ennen.
Sitten viime syksynä sain ensimmäisen jatkuvan lääkityksen kilpirauhaseen. Siinä tuli olo, että auttamasti tässä vanhennutaan.
N44
En ole viela tajunnut. Elan periaatteessa yhakin samanlaista elamaa kuin alle kolmekymppisena, ainut vaan etta rahaa on enemman, eli reissujen, alkoholipitoisten juomien ja ruokien taso on noussut. Olen vapaaehtoisesti lapseton ja kolmekymppinen avomies pitaa nuorena. :)
Hyvä kysymys. Hetken luulin olevani vanha, kun mies vaihtoi yllättäen nuorempaan. Mutta on taas alkanut ihan tavalliselta, sellaiselta ihan vaan aikuiselta. Ei missään tapauksessa vanhalta, itsenäiseltä ja hyvin vapaalta.
N50
Kun täytin 48v, huomasin, että ikääntyminen alkoi ahdistaa. En voi enää saavuttaa asioita, joista nuorempana haaveilin. Oletin joskus, että paha saa palkkansa ja minäkin voin tulla vielä onnelliseksi, saada hyvän parisuhteen ja sitä kuuluisaa hyvää seksiä :)
Nyt olen vaan onnellinen yksin, eli tavallaan asiat ovat hyvin, mutta ei kuitenkaan, kun lähes koko ikäni olen jo ollutkin yksin.
59v eli viimeisten kuukausien aikana.
Ei ole ylipainoa eikä erityisemmin ryppyjäkään, muutama harmaa/valkoinen hius.
Silti tuntuu että kuormitun kaikesta ihan älyttömästi ja stressi painaa kumaraan ( kovien kipujen lisäksi). Vaatteet ei enää istu, kropan malli muuttuu oudosti ja tulee ylimääräistä nahkaa jostain? Tunnen olevani ruma:( Väsyttää koko ajan vaikka toki touhuan tuntikausia päivittäin
En ole vielä tajunnut olevani vanha koska en ole. Olen 5kymppinen keski-ikäinen. En siis luule olevani nuori enkä halua sellainen ollakaan.