Mikä sinua ahdistaa tällä hetkellä?

Minulla oli ihana elämä. Ei mitään suurta ja kallista, vaan pientä ja riittävää. Mies kuitenkin petti minua (syynä suurimmaksi osaksi työstressi) humalapäissään, ja nyt elämäni on murusina. 

Minua ahdistaa ulkonäköni johon en saa tunteella tehtyä muutosta. Asioissa pitää olla tuntoa. Tunne elämäni on kärsinyt vääränlaisesta pakkohoidosta jota ei olisi pitänyt tapahtua sekä lääkitys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä enäää jaksa ahdistua. 15 vuottta ahdistanuut. Joskus vaan pitäää päästää irti ja sanoa itsellleen että vtut tässä sitä ollaaan ja hengitelllään.

Hyvä läääkitys.

Tohoon 15 vuoteeen vielä lisäksi laapsuudessa 9 vuottta. Ihan vtuusti yli puolet elämäästä.

Toivon että joku datanomina huoliii duuniin. Pelannu kuitenkin tietokoneiiden kanssa koko ikäni ja siitä on helppo ponnistaa ja soveltaaa tietoa kun on käsitystä. Työömuistikin toimii paljon tehokkaammin kun käsitttää asioita nopeammin ja löytyy yhteiiinen sävel työkavereiden keskuudessa.

Menneisyyden mokat ja väärät valinnat ahdistavat. Tuntuu kuin sydänalassa olisi möykky, joka ei lähde ikinä pois. 

Yksinäisyys ahdistaa todella paljon. Minulla ei siis ole ketään läheisiä ihmisiä. Olen ollut kiusattu ja sitten menettänyt kaverit ja nyt myöhemmin muuttanut paljon ja ketään ihmisiä ei ole pidemmäksi aikaa elämääni jäänyt. Välillä pelkään, ettei tämä tilanne muutu koskaan ja omat keinoni muuttaa se ovat välillä aika heikot. Rahatilanne, työttömyys ja se etten päässyt opiskelemaan ovat myös ikäviä asioita. Kaipaan todella sitä, että olisin myös jollekin tärkeä ihminen ja joku oikeasti pitäisi minusta. Nyt en kuulu minnekään tai ole osa mitään. Pahimpana päivänä nuosee se tosi ajatus mieleen ettei minua jäisi nyt oikeastaan melkein kukaan kaipaamaan. En kuitenkaan yleensä sorru näihin ajatuksiin, mutta välillä olen todella pettynyt itseeni ja elämääni muutenkin. En vaan osaa olla niin vahva ihminen. Erään läheisen ihmisen kuollin päivän lähestyminen aiheuttaa myös aina paljon surua. Hän kun oli se joka ei jaksanut enää ja pelkään että joskus olen itsekin siinä tilanteessa. Tämä pilvinen ja harmaa sää on myös minulle kurja juttu, kun piristyn aina todella paljon auringon valosta ja tarvisin sitä jaksaakseni talven yli. Tämä "syksyinen kesä" ei tuo sitä samaa voimaa minulle. Kiitos joa joku luki tämän ja pahoittelut valituksesta. Tänään olen lähinnä vaan todella väsynyt ja tuo harmaus ulkona ei sitä paranna.

Raha.

Saanko unta ensi yönä. Aamulla olisi "aikainen" herätys. Aikainen laimausmerkeissä, koska minun mittapuulla aikainen.

Avioero. Mies jätti 19 vuoden jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys ahdistaa todella paljon. Minulla ei siis ole ketään läheisiä ihmisiä. Olen ollut kiusattu ja sitten menettänyt kaverit ja nyt myöhemmin muuttanut paljon ja ketään ihmisiä ei ole pidemmäksi aikaa elämääni jäänyt. Välillä pelkään, ettei tämä tilanne muutu koskaan ja omat keinoni muuttaa se ovat välillä aika heikot. Rahatilanne, työttömyys ja se etten päässyt opiskelemaan ovat myös ikäviä asioita. Kaipaan todella sitä, että olisin myös jollekin tärkeä ihminen ja joku oikeasti pitäisi minusta. Nyt en kuulu minnekään tai ole osa mitään. Pahimpana päivänä nuosee se tosi ajatus mieleen ettei minua jäisi nyt oikeastaan melkein kukaan kaipaamaan. En kuitenkaan yleensä sorru näihin ajatuksiin, mutta välillä olen todella pettynyt itseeni ja elämääni muutenkin. En vaan osaa olla niin vahva ihminen. Erään läheisen ihmisen kuollin päivän lähestyminen aiheuttaa myös aina paljon surua. Hän kun oli se joka ei jaksanut enää ja pelkään että joskus olen itsekin siinä tilanteessa. Tämä pilvinen ja harmaa sää on myös minulle kurja juttu, kun piristyn aina todella paljon auringon valosta ja tarvisin sitä jaksaakseni talven yli. Tämä "syksyinen kesä" ei tuo sitä samaa voimaa minulle. Kiitos joa joku luki tämän ja pahoittelut valituksesta. Tänään olen lähinnä vaan todella väsynyt ja tuo harmaus ulkona ei sitä paranna.

Ymmärrän sinua. Minullakaan ei ole ketään läheistä, en kuulu minnekään.

Osin saan syyttää itseäni,mkun olen muuttanut monta kertaa, mutta toisaalta on ollut helppo muuttaakin, kun kukaan ei jää kaipaamaan.

Juuri nyt erityis-ahdistaa se, että syön ahdistukseeni. Ahdistus lisääntyy iltaisin, kun olen yksin kotona ja väsynyt päivän ahdistuspaosta. En nauti enää mistään. Silti pyrin pyöräilemään, uimaan ym. aina kun vain jaksan. Elämäni on kokonaisuudessaan yhtä ahdistusta. Onneksi yö katkaisee sen, ja näen usein kiinnostavia unia.

En tiedä, miten saisin elämääni jotain suuntaa ja tolkkua. Töihin en enää kelpaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys ahdistaa todella paljon. Minulla ei siis ole ketään läheisiä ihmisiä. Olen ollut kiusattu ja sitten menettänyt kaverit ja nyt myöhemmin muuttanut paljon ja ketään ihmisiä ei ole pidemmäksi aikaa elämääni jäänyt. Välillä pelkään, ettei tämä tilanne muutu koskaan ja omat keinoni muuttaa se ovat välillä aika heikot. Rahatilanne, työttömyys ja se etten päässyt opiskelemaan ovat myös ikäviä asioita. Kaipaan todella sitä, että olisin myös jollekin tärkeä ihminen ja joku oikeasti pitäisi minusta. Nyt en kuulu minnekään tai ole osa mitään. Pahimpana päivänä nuosee se tosi ajatus mieleen ettei minua jäisi nyt oikeastaan melkein kukaan kaipaamaan. En kuitenkaan yleensä sorru näihin ajatuksiin, mutta välillä olen todella pettynyt itseeni ja elämääni muutenkin. En vaan osaa olla niin vahva ihminen. Erään läheisen ihmisen kuollin päivän lähestyminen aiheuttaa myös aina paljon surua. Hän kun oli se joka ei jaksanut enää ja pelkään että joskus olen itsekin siinä tilanteessa. Tämä pilvinen ja harmaa sää on myös minulle kurja juttu, kun piristyn aina todella paljon auringon valosta ja tarvisin sitä jaksaakseni talven yli. Tämä "syksyinen kesä" ei tuo sitä samaa voimaa minulle. Kiitos joa joku luki tämän ja pahoittelut valituksesta. Tänään olen lähinnä vaan todella väsynyt ja tuo harmaus ulkona ei sitä paranna.

<3

Ymmärrän sinua. Minullakaan ei ole ketään läheistä, en kuulu minnekään.

Osin saan syyttää itseäni,mkun olen muuttanut monta kertaa, mutta toisaalta on ollut helppo muuttaakin, kun kukaan ei jää kaipaamaan.

Juuri nyt erityis-ahdistaa se, että syön ahdistukseeni. Ahdistus lisääntyy iltaisin, kun olen yksin kotona ja väsynyt päivän ahdistuspaosta. En nauti enää mistään. Silti pyrin pyöräilemään, uimaan ym. aina kun vain jaksan. Elämäni on kokonaisuudessaan yhtä ahdistusta. Onneksi yö katkaisee sen, ja näen usein kiinnostavia unia.

En tiedä, miten saisin elämääni jotain suuntaa ja tolkkua. Töihin en enää kelpaa.

Eri, mutta täysin sama juttu. Suoritan kaikkea koska en voi tuijottaa seinääkään koko päivää, mutta ajattelen vain vaikka pyöreillessä sitä kun se loppuu ja pääsee kotiin, mutta voi ajatella että on pyöräillyt. Kotonakin tosin ahdistaa.. Pidän myös eniten nukkumisesta, unissa minulla on ihmisseuraa sentään.

Minusta riippumattomista työjärjestelyistä närkästynyt kollega, töiden jatkumisen epävarmuus, seurannassa olevat terveysongelmat, tuleva auton katsastus mm.

Ettei ole ammattia, eikä työkokemusta. Tunnen itseni niin turhaksi.

-Velkaa 4000€

-En osaa sanoa ”ei” ja nyt kaduttaa, että varasin lomamatkan epävakaan ”kaverin” kanssa. Kaduttaa siksi, että ei koskaan tiedä miten tämän ihmisen kanssa menee, yrittääkö taas huijata rahaa. Muutenkin mulla ei olisi varaa matkustella kun pitäisi veloista päästä eroon.

- Ylipaino

- Syömishäiriö

- Masennus

- Pakko-oireinen häiriö

- Rahahuolet

- Yksinäisyys

- Vanheneminen

- Rakkaudettomuus

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys ahdistaa todella paljon. Minulla ei siis ole ketään läheisiä ihmisiä. Olen ollut kiusattu ja sitten menettänyt kaverit ja nyt myöhemmin muuttanut paljon ja ketään ihmisiä ei ole pidemmäksi aikaa elämääni jäänyt. Välillä pelkään, ettei tämä tilanne muutu koskaan ja omat keinoni muuttaa se ovat välillä aika heikot. Rahatilanne, työttömyys ja se etten päässyt opiskelemaan ovat myös ikäviä asioita. Kaipaan todella sitä, että olisin myös jollekin tärkeä ihminen ja joku oikeasti pitäisi minusta. Nyt en kuulu minnekään tai ole osa mitään. Pahimpana päivänä nuosee se tosi ajatus mieleen ettei minua jäisi nyt oikeastaan melkein kukaan kaipaamaan. En kuitenkaan yleensä sorru näihin ajatuksiin, mutta välillä olen todella pettynyt itseeni ja elämääni muutenkin. En vaan osaa olla niin vahva ihminen. Erään läheisen ihmisen kuollin päivän lähestyminen aiheuttaa myös aina paljon surua. Hän kun oli se joka ei jaksanut enää ja pelkään että joskus olen itsekin siinä tilanteessa. Tämä pilvinen ja harmaa sää on myös minulle kurja juttu, kun piristyn aina todella paljon auringon valosta ja tarvisin sitä jaksaakseni talven yli. Tämä "syksyinen kesä" ei tuo sitä samaa voimaa minulle. Kiitos joa joku luki tämän ja pahoittelut valituksesta. Tänään olen lähinnä vaan todella väsynyt ja tuo harmaus ulkona ei sitä paranna.

<3

Ymmärrän sinua. Minullakaan ei ole ketään läheistä, en kuulu minnekään.

Osin saan syyttää itseäni,mkun olen muuttanut monta kertaa, mutta toisaalta on ollut helppo muuttaakin, kun kukaan ei jää kaipaamaan.

Juuri nyt erityis-ahdistaa se, että syön ahdistukseeni. Ahdistus lisääntyy iltaisin, kun olen yksin kotona ja väsynyt päivän ahdistuspaosta. En nauti enää mistään. Silti pyrin pyöräilemään, uimaan ym. aina kun vain jaksan. Elämäni on kokonaisuudessaan yhtä ahdistusta. Onneksi yö katkaisee sen, ja näen usein kiinnostavia unia.

En tiedä, miten saisin elämääni jotain suuntaa ja tolkkua. Töihin en enää kelpaa.

Toisaalta "kiva juttu" että jotkut ymmärtävät. Itsekin yritän silti iloita pienistä jutuista. Toivoisin vaan, että ulkona olisi vähän kesäisempää niin olisi mukavampi sielläkin viettää aikaa. Tuntuu, että lähes palelen siellä iltaisin. Minäkin aina kävelen joka päivä ja koirasta on onneksi paljon iloa, vaikka paljon vaivaakin kun ei ole ketään joka sitä välillä hoitaisi kun pitäisi johonkin reissuun päästä, mutta se palkitaan sitten kyllä. Toivon sinullekin voimia.

Astma

Parisuhde. Pari vuotta kestäneen intensiivisen alkuhuuman ja siihen päälle pari vuotta kestäneen etäsuhteen jälkeen asumme jälleen yhdessä. Ja nyt olen havahtunut siihen, että mieheni on itse asiassa vähän hidas, tylsä eikä kovin fiksu. Mutta olen jo 33v. ja haluaisin perheen, kuten mieskin. Pelkään etten ehdi enää löytää ketään parempaakaan.

Se, että tapailemastani miehestä ei kuulu mitään, enkä halua aina olla ensimmäinen, joka ottaa yhteyttä. Laitoin itse juuri viimeksi viestiä, joten toivoisin hänen laittavan nyt. Pelkään kuitenkin, että hän halusikin vain seksiä, vaikka itse ehdin jo hiukan ihastua.