Isopalkkainen apulaispormestari (Vihr.) kantaa vastuuta - "selvitetään"
IS pyysi Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen apulaispormestari Sanna Vesikansaa kommentoimaan ylilääkärin toimintaa. Myöskään Vesikansa ei kommentoi tapauksen yksityiskohtia.
Milloin tämä IS:n uutisoima ylilääkärin tapaus tuli tietoosi?
– Minua informoitiin, kun työsuhde purettiin. Yhden tapauksen osalta olemme olleet tietoisia tapahtumista. On tärkeää, että myös muiden tapahtumien kulku selviää.
Yksi potilas antoi ylilääkärin epäasiallisesta käytöksestä palautetta jo 2017. Puututtiinko asiaan tuolloin mitenkään, ja miksi työsuhde purettiin vasta 2019?
– On todella tärkeää, että tämä palaute ja nämä tapahtumat selvitetään tarkasti, että mitä kaikkea siinä on tapahtunut, kun on vaihtunut henkilöstöä ja kaupungin puolelta on kulunut pitkä aika. Ja sitten tehdään johtopäätökset. Koska niinhän ei saisi tapahtua, kuin mitä tässä tapauksessa ilmeisesti on käynyt.
Useampikin potilas on sittemmin kertonut IS:lle kokeneensa kyseisen ylilääkärin toiminnan epäasialliseksi. Miksi tähän toimintaan ei ole pystytty puuttumaan aiemmin?
– Tätä pitää vielä selvittää tarkemmin, että mikä on se tapahtumien ketju, että näin on käynyt. Ja tulen itsekin haluamaan sen selvityksen ja meidän toimintatapojen miettimisen, että mitä siellä on mennyt pieleen. Mutta en tässä vaiheessa vielä pysty sanomaan.
Asiaa ei ole kommentoitu vedoten siihen, että kyseessä on yksittäistapaus. Mutta kun kyseessä ei näyttäisi olevan yksittäistapaus, niin milloin tapahtuneesta tiedotetaan yleisölle?
– Se on todella tärkeää, että tämä koko palaute selvitetään tarkasti, ja sen jälkeen kaupunki pystyy tästä varmasti tiedottamaan.
Onko kaupungille tullut IS:n jutun julkaisun jälkeen uusia ilmoituksia kyseisen ylilääkärin toiminnasta?
– Minulle ei ole tullut ilmoituksia siitä, mutta pyysin selvittämään, että mikä tilanne tänään on.
Mitä aiotaan jatkossa tehdä toisin, ettei tällaista pääsisi enää tapahtumaan?
– Meidän täytyy selvittää ensinnäkin huolella, että mitä meidän omissa toimintatavoissa on parannettavaa. Ja tämä tapaus tuo niitä varmasti esille, kun tehdään selvitys.
Kommentit (7)
Vierailija kirjoitti:
Nyky-Vihreitä yhdistää että mitään tietoa eikä osaamista ole, selvitellään ja tutkitaan, ja siinähän se aika menee mukavasti palkkaa nauttien. Vastuuta ei kanna kukaan.
Tärkeintä on Parantaa Maailmaa. Mitä se sitten onkaan.
Se nainen olisi voinut vain mottaista sitä ukkoa nenille. Turhaa jälkeenpäin itkeä kokkarilääkärin tekosia....
Ap ei taida pitää siitä, että asia selvitetään. Somelynkkaus ja Ulla Appelsinin kolumni vasta saa ap:n heräämään eloon.
Fiksu ihminen tekee suoraan poliisille ilmoituksen ja se tutkii, onko aihetta syytteeseen. Turpakäräjät netissä eivät auta ketään.
Vierailija kirjoitti:
Ap ei taida pitää siitä, että asia selvitetään. Somelynkkaus ja Ulla Appelsinin kolumni vasta saa ap:n heräämään eloon.
Apulaiskaupunginjohtajan pitäisi erota kun näyttää siltä että prosessit ei ole kunnossa. Ei tarvi selvittää mitään jos tehdään asiat oikein alusta asti.

Ai olet lapsi vielä tai lapsenmielinen. Asia kunnossa.
Nyky-Vihreitä yhdistää että mitään tietoa eikä osaamista ole, selvitellään ja tutkitaan, ja siinähän se aika menee mukavasti palkkaa nauttien. Vastuuta ei kanna kukaan.