Lue keskustelun säännöt.
Miksi yksinäiset ihmiset puhuvat aina vain pelkästään itsestään?
08.07.2019 |
Mikseivät he puhu koskaan mitä ovat tehneet tai keiden kanssa ovat olleet, ystävistään ja tutuistaan, tai koska on ollut viimeksi hauskaa, mistä tykkää ja mitä ovat kiinostuksen kohteet? Miksi aina puhutaan vain itsestä?
Kommentit (25)
Olen yksinäinen mutta en juoruilija tyyppi. Elämä on hyvin tasaista eikä siinä paljoa tapahdu enkä viitsi alkaa menneistä asioista puhumaan. Kumppani löytyy mutta miksi puhuisin kumppanin asioistakaan tai jonkun toisen? Toki voin todeta että kumppani on kesälomalla tms. Yleensä näissä käy aina niin että minä kuuntelen kun muut tilittää elämäntarinaansa ja ongelmiaan. Ja koska en niitä loputtomasti jaksa niin olen mielummin yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun kyselee lomamatkoista tai missä on käynyt ja mikä on ollut paraspaikka ulkomailla niin olen huomannut että tämä saa yksinäiset yleensä suuttumaan eikä kysymyksiin edes vastata.
Ap
En ole koskaan ollut yksinäinen, mutta en silti puhu sellaisista ihmisistä, jotka eivät itse ole paikalla. Noin muuten...jos puhuu mistä tykkää yms, niin eikös sekin ole itsestään puhumista?
Vierailija kirjoitti:
Kenestä muusta he puhuisivat?
Vaikka siitä mitä teki viimeksi kavereittensa tai muiden tuttujensa kanssa.
Minä puhuin ennen aina mielikuvitusystävistäni, mutta sitten joku kaltaisesi nipo oli sitä mieltä, ettei sekään muka ollut hyvä. Yritä tässä nyt sitten miellyttää muita, kun ei mikään puheenaiha kelpaa....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en ole sellainen varsinaisesti yksinäinen, siis että kärsisin yksinolosta. Viihdyn suurimmaksi osaksi yksin enkä kaipaa seuraa usein. Seurassa ollessani huomaan, että helpoin puheenaihe on usein jokin itseeni liittyvä. Jos mennään vähän syvemmälle johonkin aiheeseen, niin kohtaan usein seuraavan ongelman: aiheet jotka kiinnostavat minua, harvoin kiinnostavat keskustelukumppaniani. Koska tajuan tämän, enkä halua pitkästyttää seuralaista, puhun näistä aiheista vain nopeasti ja pintapuolisesti, tai sitten en ollenkaan.
Kun puhun itsestäni, kumppani pystyy usein ainakin jollakin tavoin samastumaan aiheeseen ja tuntuu, että kumpikin saa keskustelusta jotain. Keskustelen mielelläni vastavuoroisesti myös seuralaisen asioista syvällisemmin, mutta aika harva haluaa jakaa esim. elämänsä kipukohtia yhtä avoimesti kuin itse teen.
Toki kyselen muiden kuulumisia ollessani vuorovaikutuksessa. En kuitenkaan ole kovin hyvä sellaisessa pinnallisessa, hälläväliä-tason jutustelussa. Ymmärrän että sillä on tärkeitä funktioita muille ihmisille, mutta en itse saa siitä oikein kiinni enkä ole taitava ylläpitämään kevyttä keskustelua. Siksi ajaudun usein nopeasti syvemmälle, ja silloin olisi tungettelevaa keskittyä kovin intensiivisesti sen toisen ihmisen asioihin, ellei tämä itse niitä ota puheeksi ja aidosti halua niistä avautua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenestä muusta he puhuisivat?
Vaikka siitä mitä teki viimeksi kavereittensa tai muiden tuttujensa kanssa.
Taidat vain yrittää provoilla, mutta vastaan silti asiallisesti. Minä en tykkää siitä, että puhutaan ihmisistä jotka eivät ole paikalla. En ole koskaan ymmärtänyt tällaista. Puhun siis joko paikalla olevista ihmisistä tai sitten yleismaailmallisista aiheista / harrastuksista / jne. Jos joku toinen alkaa puhua muista ihmisistä näiden selän takana, vaihdan puheenaihetta.
t. 7
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen yksinasuva, en kylläkään kovin yksinäinen. Köyhä, asun vuokralla.
Minua taas vaivaa se, että jos koolla on perheellisiä naisia, puhun nyt naisista, koska en ole usein koolla miesten kanssa, he juuri puhuvat miehistään, mitä mies tai yhdessä miehensä kanssa ovat tehneet, tekevät, tai suunnittelevat tekevänsä.
Tai lapsista, lapsenlapsilta, miten ovat menestyneet tai heidän perheensä on menestynyt ja menee hyvin.
Puhuvat juuri matkoista, tehdyistä ja tulevista, remontista, omakotitalon kuluista, pihatöistä, mökkeilystä, asunnon myynnistä, ostosta, sijoitusasunnoistaan, joko olemassaolevat tai ostosta jne.
No, nämähän ovat kaikki sellaisia aiheita joista en itse voi kertoa mitään, voin vain sanoa ai, vai niin, ahaa, niinpä, onpa mukavaa, hauska kuulla jne.
Jos ei ole matkustellut vuosiin, ei ole käynyt oikein missään tapahtumissa ja muuta, niin vaikea niistä on silloin mitään kertaakaan.
Mutta jos itse alan kertoa, mitä mielenkiintoista kirjaa olen lukenut tai kysyn minkätyyppissistä kirjoista olet kiinnostunut tai jotain senhetkiseen yleiseen elämään ja maailmaan liittyvää asiaa, niin melkein heti kuuluu, minä (ja mieheni) en lue kirjoja, minä (ja mieheni) en tykkää/ehdi lukea, en ole kuullut, en seuraa tätä asiaa yhtään, en (ja mieheni) ole kiinnostunut tästä jne.
Olen siis huomannut, että yksinäisten ja perheellinen elämät ovat niin erilaisia ettei ole yhteisiä kiinnostuksen kohteita.
Ja se, miksi tuntuu, että yksinäiset puhuvat vain itsestään, eivät he puhu itsestään, vaan heidän on pakko sanoa, että minä tein sitä tai tä, minusta tuntuu siltä tai tältä, minä olen lukenut, minä olen ollut tms.
Koska tosiaan sitä toista tai toisia ihmisiä ei ole heidän taloudessa an joita voi vetää mukaan tekemisiinsä.
En minä ainakaan ala muiden ihmisten elämästä puhua, varsinkaan jos se toinen ihminen ei ole paikalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenestä muusta he puhuisivat?
Vaikka siitä mitä teki viimeksi kavereittensa tai muiden tuttujensa kanssa.
Sinulla ei näytä olevan mitään tajua totaalisesta yksinäisyydestä. Ei ole kavereita, ei tuttuja. mistä pitäisi puhua? Kenen kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoma Media Finland Oy:llä näkyy olevan kesätyöntekijä laatimassa aloituksia tänään. Periaate on ihan oikea: katsotaan, mistä aiheista pisimmät ketjut on saatu aikaan, ja tehdään niistä roppakaupalla uusia. Kesähessu ei ihan vielä osaa pysytellä riittävän ympäripyöreänä ja torppaa oman aloituksensa, mutta kyllähän näihin provoihin aina muutama höpsö tarttuu.
Miksi kukaan puhuu toisista ihmisistä, se on juoruamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on pari yksinäistä tuttua, joita tapailen harvakseltaan. Olen ainoa "ystävä" heille.
Eivät totisesti puhu itsestään yhtään mitään, vaan pitäytyvät keskustelussa täysin yleisellä tasolla. Esim. oman ammattinsa erityisjutuissa, politiikassa, historiassa jne.
Tämä on aivan mieluisaa minulle, koska olen myös kiinnostunut laaja-alaisesti kulttuurimme ilmiöistä ja he ovat erittäin älykkäitä ja tietäväisiä ihmisiä.
On vain tullut mieleen, että yksinäisyyden perimmäinen syy voi olla juuri tässä. Tunnekieltä ei ole ollenkaan. On vain "asiallista" keskustelua. Ei läheisyyden tuntua edes silloin, kun toisen äiti oli kuollut.
Toisella ainakin epäilen olevan aspergerin oireyhtymä, mutta asiasta ei ole ollut puhetta.
Jos oikeasti tarkoitat yksinäisiä ihmisiä, ap, niin ei heillä ole niitä ystäviä joista puhua. Se liittyy usein siihen yksinäisen määritelmään että elämässä ei ole juurikaan niitä ihmisiä.
Jos käytät väärin termiä yksinäinen tarkoittamaan ihmistä, jolla ei ole puolisoa tai lapsia, niin sitten en tiedä. Ei kaikki ihmiset elä muiden kautta vaan puhuvat omista ajatuksistaan ja tekemisistään. Jos oma elämä on vain lasten tai lastenlasten kuulumisten kautta elämistä niin ymmärrän kyllä ettet tajua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siksi he ovatkin yksinäisiä, kun puhua pälättävät muille vain omista asioistaan, kiinnostipa ketään tahi ei, eivätkä keskustele luontevan vastavuoroisesti ja kiinnostu muista tai näiden näkemyksistä.
Jaa, kun minä olen huomannut että ne "seurapiiri-ihmiset" vasta itsestään puhuvatkin. Toki saatetaan kysyä vaikka "minne olet viimeksi matkustanut" ja kun toinen on vastannut, todetaan että itseä ei kyseinen paikka kiinnosta, mutta oma matkapa suuntautuu [tämän hetken trendikohde] ja sitten seuraa mainos siitä kuinka se juuri on maailman ainoa ja paras kohde.
Eli mukamas osoitetaan kiinnostusta toista kohtaan, mutta se onkin vain ponnahduslauta siihen itselle tärkeään juttuun. Yksinäiset harvoin tollaista tekevät, en ole itse ainakaan huomannut.
Vierailija kirjoitti:
Jaa, kun minä olen huomannut että ne "seurapiiri-ihmiset" vasta itsestään puhuvatkin. Toki saatetaan kysyä vaikka "minne olet viimeksi matkustanut" ja kun toinen on vastannut, todetaan että itseä ei kyseinen paikka kiinnosta, mutta oma matkapa suuntautuu [tämän hetken trendikohde] ja sitten seuraa mainos siitä kuinka se juuri on maailman ainoa ja paras kohde.
Eli mukamas osoitetaan kiinnostusta toista kohtaan, mutta se onkin vain ponnahduslauta siihen itselle tärkeään juttuun. Yksinäiset harvoin tollaista tekevät, en ole itse ainakaan huomannut.
Moukka voi olla seurapiireissäkin. Jos vastentahtoista kuulijakuntaa riittää statuksen tms vuoksi, niin mikäs siinä. Ei se henkilö silti sen enempää aitoja ystäviä omaa kuin erakoitunut yksinäinen, jolle ei piisaa pakkopullaaseuraa, vaan ystävät ja tuttavat ovat läsnä vain aidosta halusta jos ovat.
Mulla on kyllä eri kokemus. Esim yksinäiset vanhukset puhuvat ylpeinä lapsenlapsistaan ja lapsistaan, kaiken mitä ovat saaneet kuulla siinä yhdessä puhelussa kerran puolessa vuodessa. Kun ei heille tapahdu muuta kuin hautajaisia itselleen, ja muu aika telkkarin edessä tuolissa. Samasta syystä ne kyselevät kauheasti, elävät muiden kautta.
Vierailija kirjoitti:
Kun kyselee lomamatkoista tai missä on käynyt ja mikä on ollut paraspaikka ulkomailla niin olen huomannut että tämä saa yksinäiset yleensä suuttumaan eikä kysymyksiin edes vastata.
Ap
Kuulostat itse nyt aika töykeältä ja töksähtelevältä.
No kaikilla ei ole varaa matkustella, senkö halusit tuoda esiin?
Vierailija kirjoitti:
Kun kyselee lomamatkoista tai missä on käynyt ja mikä on ollut paraspaikka ulkomailla niin olen huomannut että tämä saa yksinäiset yleensä suuttumaan eikä kysymyksiin edes vastata.
Ap
En ole ikinä käynyt ruotsia kauempana, kaupassa käyn 3 kertaa viikossa. Syön 5 kertaa päivässä ja nukun 8 tuntia yössä. Harrastan 3 kertaa viikossa liikuntaa. Minulla on talous kunnossa, luonani ei käy kukaan. Nämä on minun kuulumiset viimeiseltä 3 vuodelta. Mites sinun? Oikeastiko sinua kiinnostaisi kuulla tämä joka ikinen kerta?
Kenestä muusta he puhuisivat?